Poliitikon huoli

Tämä postaus on osa sarjaa, jossa nostan vuosi-puolitoista sitten kirjoittamaani tekstiä pöytälaatikostani.

Työpaikat ovat talouspolitiikan johtotähti

Talouskasvun kriitikot olivat väärässä alusta asti. He olivat ja ovat edelleen oikeassa varoittaessaan ihmiskuntaa ympäristön kantokyvyn ylittämisestä. He huomioivat hyvin, kuinka haavoittuvainen järjestelmämme talouskasvun heikentymiselle, joskin tuossa haavoittuvuudessa on enemmän kyse hyvinvointivaltion lupauksista suurille ikäpolville kuin kapitalismin sisäisestä logiikasta. Talouskasvun kriitikot menivät kuitenkin vikaan sanoessaan talouskasvun ideologian olevan politiikan johtotähti. Politiikkaa tehdään talouspolitiikan ehdoilla, mutta talouspolitiikkaa tehdään työpaikkojen ehdoilla.

Esitellessään hallitusohjelmaansa 28. kesäkuuta 2011 Suomen tuore pääministeri, Kokoomuksen Jyrki Katainen kertoi eduskunnalle, että ”kaiken perustana on suomalainen työ”, että hyvinvointimme on kiinni siitä, ”kannattaako Suomessa teettää ja tehdä työtä”, ja että ulkopolitiikan yksi painopiste on edistää vientiä ja ”sitä kautta luoda Suomeen lisää työpaikkoja”. Taloudellisesta kasvusta Katainen puhui vain työpaikkojen ja työllisyyden yhteydessä. Katainen puhuu työstä paljon ja usein. Maaliskuussa 2013 hän kirjoitti, että ”talouspäätösten punaisena lankana on työn lisääminen”.

Jyrki Katainen pääministerinä on osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia toimii. Kaksi kertaa vuodessa toteutettavassa Eurobarometri-kyselyssä eurokansalaisilta kysytään, mitkä heidän mielestään ovat tärkeimpiä, ratkaisua vaativia kansallisia kysymyksiä. Lähes jokaisena vuonna, jokaisessa maassa eniten huomiota saa työttömyys. Uusimmassa kyselyssä keväällä 2013 47 % suomalaisista piti työttömyyttä tärkeimpänä poliittisena haasteena. Vastausvaihtoehto ”taloudellinen tilanne” ei Suomessa pärjää työttömyydelle, puhumattakaan inflaatiosta, veroista tai julkisesta velasta.

Talouspolitiikalla pyritään luomaan sellainen yleinen taloudellinen ilmapiiri, jonka ajatellaan synnyttävän työpaikkoja. Tavoitetta edistetään mm. kannustavalla yritysverotuksella, väestön koulutuksella ja aktiivisella työvoimapolitiikalla. Työn kannattavuutta nostetaan esille myös muilla politiikan osa-alueilla, kuten ympäristöpolitiikassa ja sosiaalipolitiikassa.

Tämä postaussarja ei arvioi yllä kuvattua yleistä talouspolitiikkaa, eikä pyri vastaamaan siihen, miten vaikkapa yritysverotus vaikuttaa työllisyysasteeseen. Tämä postaussarja tutkii sitä, miten yksittäisiä työpaikkoja pyritään synnyttämään ja suojelemaan niin kansallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Ajatus siitä, että jokaisella merkittävällä poliittisella hankkeella tulee torjua työttömyyttä, on vaikutusvaltainen. Ilman sitä Tampere olisi jäänyt ilman tunnelia.

Tunneli tasaiselle maalle

Syksyllä 2013 Tampereen valtuusto päätti rakentaa tunnelin kaupungin pohjoispuolelle, Näsijärven etelärannalle. Päätöstä edeltänyt poliittinen prosessi oli pitkä ja tuskainen. Sen ymmärtämiseksi on hyvä nähdä kaupunkien historian pitkä kaari.

Kaupungit ovat aina syntyneet veden äärelle. Veden noste teki kaupan mahdolliseksi niin jokia pitkin kuin järvien ja avomerien ylitsekin. Kosket mahdollistivat painovoiman valjastamisen tuotannon hyödyksi. Kehitys kuitenkin kehittyi ja muutti talouden rakenteita. Entisistä valteista tuli kaupunkisuunnittelun haasteita. Nykyään tavara kulkee paremmin myös maanteitä ja rautateitä pitkin ja energiaa voidaan tuoda Saudi-Arabiasta tai Olkiluodosta. Kaupunki ei ole enää sijainti, vaan ihmiset. Siinä missä aiemmin kaupungin elinehto oli hyvä ympäröivä vesialue, nykyään se on suuri määrä ihmisiä työskentelemässä ja viihtymässä lähellä toisiaan. Tämä näkyy hyvin Helsingissä, jossa vanhoja satama-alueita muutetaan asuinalueiksi.

Tampere nousi vapaakaupunkistatuksen ja vesivoiman siivittämänä 1800-luvun loppuun mennessä maamme tärkeimmäksi teollisuuskaupungiksi. Kaupunki sijaitsee kapealla kannaksella pohjoisen Näsijärven ja eteläisen Pyhäjärven välissä. Kaupungin halki virtaa Tammerkoski, jonka kupeessa on vuosien varrella tuotettu metallia, paperia, puuvillaa, verkaa ja Tammerkosken sillalla-yhteislauluohjelmaa.

Tampereen haaste on se, että hyvin moni haluaa asua siellä. Väestömäärän arvioidaan kasvavan kaupunkiseudulla 90 000 ihmisellä vuoteen 2030 mennessä. Nämä ihmiset on halvempi asuttaa tiivistämällä jo olemassa olevaa kaupunkia kuin rakentamalla täysin uusia asuinalueita. Rantaväylän tunneli vapauttaa maata autoilta asukkaille. Tunneli on kallis tapa tiivistää, mutta vaakakupissa painoivat muutkin asiat.

Hieman yli viikkoa ennen ratkaisevaa valtuuston kokousta neljä SDP:n valtuustoryhmän jäsentä päätti, vastoin Tampereen sosialidemokraattien vaaliohjelmaa, kannattaa tunnelia. Yksi heistä oli Hanna Tainio, kaupunginvaltuuston entinen puheenjohtaja ja kaupungin sosialidemokraattien entinen pormestariehdokas, joka valittiin vuonna 2011 eduskuntaan Pirkanmaan suurimmalla äänimäärällä. Äänestyksen jälkeen Tainio ja kolme muuta tunnelia kannattanutta demaria erotettiin valtuustoryhmästä.

Päätöksen ympärillä käyty draama on tietenkin mielenkiintoinen. Demarinelikon julkistaessa uuden kantansa huomio keskittyi luonnollisesti itse päätökseen ja sen seurauksiin tunnelipäätöksen voimasuhteille, mutta myös päätöksen syyt ja perustelut ovat tärkeitä.

Tältä pohjalta teimme vaikean harkinnan jälkeen päätöksen, että nyt on oikea aika rakentaa tunneli. Hanke on mitä parhain maan hallituksen peräänkuuluttama elvytyshanke. Työ on mahdollista käynnistää välittömästi ja se tuo Tampereelle jo loppuvuonna 300–400 työpaikkaa ja pitkällä tähtäimellä 11 000 henkilötyövuotta, kun nykyinen maanpäällinen ohitustie viedään tunneliin ja siltä vapautuvalle alueelle voidaan rakentaa 3000 uutta asuntoa.

Positiivisiin työllisyysvaikutuksiin kiinnittivät huomiota myös tunnelia kannattaneet Vihreät ryhmäpuheenvuorossaan. Tunnelia vastustaneen SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Pekka Salmi epäili laskelmien paikkaansapitävyyttä ja pelkäsi, että osa rakentamisen hyödyistä valuisi kaupungin ulkopuolelle ja että tunneli syrjäyttäisi muuta rakentamista alueella, näin vähentäen tunnelin työllisyysvaikutusta. Nämä ovat tuttuja argumentteja kaikista keskusteluista, joissa eri hankkeiden työllisyysvaikutuksista puhutaan.

Poliitikot haluavat siis synnyttää uusia työpaikkoja. Tampereella he olivat valmiita tekemään vuosikymmenien aikajänteellä vaikuttavia paikallisia liikenne- ja maankäyttöpoliittisia ratkaisuja lyhyen ja pitkän aikavälin työpaikkavaikutusten vuoksi. Sen lisäksi, että työpaikkoja aktiivisesti synnytetään, niitä myös aktiivisesti suojellaan, kun muut yhteiskunnalliset tavoitteet uhkaavat niiden olemassaoloa.

Työttömien turkistarhaajien itkevät lapset

Kesäkuussa 2013 eduskunta kokoontui keskustelemaan ensimmäisestä uuden perustuslain mukaisesta kansalaisaloitteesta turkistarhauksen lakkauttamiseksi. Aloite oli päätynyt eduskunnan käsiteltäväksi kerättyään ensin tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kansalaisilta ja käytyään sitten maa- ja metsätalousvaliokunnan mietittävänä. Valiokunnan kannanotto antoi alkutahdit aloitteen hautaamiselle.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että elinkeinon työllistävyys on 4 300 henkilötyövuotta (PTT:n selvitys 5/2013), josta suoraan työllistyviä n. 3 000. Välillinen, muiden tuotantopanosten ja palvelujen kautta tuleva työllistävyys on 1 300 henkilötyövuotta.

Mietinnön loppupuolella tulee esiin tärkeä työllisyysvaikutusten arvioimiseen liittyvä seikka. Talous on monimutkainen järjestelmä, jossa kaikki liittyy kaikkeen.

Edellä esitetystä käy ilmi turkiselinkeinon merkittävät taloudelliset vaikutukset. Valiokunta korostaa erityisesti elinkeinon merkitystä maamme vientitulojen kerryttäjänä ja maaseudun yritystoiminnan toimeentulon lähteenä, jolla on laajoja taloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia alueellisella tasolla. Myös tuotantopanosten hankinnan, turkisten jatkojalostuksen ja myyntitoiminnan kautta syntyy laajoja taloudellisia vaikutuksia. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että maassamme syntyvä teurastus- ja kalasivutuote, noin 250 miljoonaa kiloa vuodessa, ostetaan turkiseläinten rehuksi. Lisäksi hoito- ja poistokalastuksen saaliita käytetään turkistarhauksessa.

Viesti on selvä. Jos taloudesta poistaa yhden palan, rakennelma alkaa sortua tuon palan ympäriltä.

Eduskuntakäsittelyssä (lähetekeskustelu, yleiskeskustelu) työllisyyteen viitattiin noin joka toisessa puheenvuorossa. Mielenkiintoista on myös se, että tarhauksen puolustajat muuten käyttivät kärkenään kolmea taloudellista argumenttia: vienti, verotulot ja työpaikat. Bruttokansantuotetta he eivät maininneet sanallakaan. Noin joka kymmenennessä puheenvuorossa mainittiin luku työllisyydestä. Lukuja esitettiin 2000 ja 20 000 väliltä, useimpien arvioiden keskittyessä noin neljään ja puoleen tuhanteen ja seitsemääntoista tuhanteen. Nämä kaksi lukua tulevat kahdesta eri tutkimuksesta: Timo Karhulan, Arto Latukan ja Teppo Rekilän MTT-selvityksestä Turkistalojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa. (työllisyysvaikutus 22 000 työpaikkaa) ja PTT:n Turkisalan kokonaistaloudellinen merkitys (työllisyysvaikutus noin 4 500 työpaikkaa).

Vain yksi aloitetta kannattanut edustaja, Vasemmistoliiton Silvia Modig, esitti kritiikkiä salissa esitettyjä lukuja kohtaan, puolustaen Pellervon matalampaa lukua MTT:n korkeampaa lukua vastaan. Peter Östman (kd) kritisoi kansalaisaloitteessa esitettyä lukua, 700, liian matalaksi.

Vaikka yksittäiset edustajat, kuten perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Mika Niikko korostivat kysymyksen olevan ensi sijassa eettinen, lopulta työpaikat voittivat. Aloitteen kaataneen enemmistön tuntemukset puki hyvin sanoiksi sosialidemokraattien Jukka Kärnä:

...omalta kohdaltani voin sanoa, etten tule sitä nappia painamaan, jolla passitettaisiin arviolta 17 000 suomalaista työttömyyskortistoon, olletikin kun koko maan työttömyys alkaa olla 9 prosentin tietämillä ja kasvamaan päin.

Työpaikkapolitiikka

Muistan seuranneeni sekä tunneli- että turkistarhauskeskustelua hämmentyneenä, jopa turhautuneena. Kyse ei ollut niinkään siitä, kumpi joukkue voitti – tunnelia kannatin varovaisesti, turkistarhausaloitteen suhteen olin kahden vaiheilla – vaan siitä, miten peli ratkesi. Esitettyjä lukuja hankkeiden työllisyysvaikutuksista pidettiin tunnelin rakentamisen kohdalla tarpeeksi suurina ja turkistarhauksen lakkauttamisen kohdalla liian suurina. Lukuja esitettiin suurella varmuudella, silloinkin, kun niitä oli ilmoilla useampia erilaisia.

Hämmennys ja turhautuminen syntyi suhteessa omaan ammattitaitooni. Työmarkkinoihin jossain määrin erikoistuneena taloustieteilijänä minusta tuntui, että minun olisi pitänyt ymmärtää, miten näitä lukuja lasketaan. En ymmärtänyt sitä lainkaan ja itse asiassa pidin koko yritelmää mahdottomana. Aloin tutustua näihin laskelmiin, joiden taustalla opin olevan panos-tuotos-menetelmän, ja tätä kautta aloin ymmärtää poliitikkojen näkemystä laajemminkin. Tässä postaussarjassa kutsun tuota näkemystä työpaikkapolitiikaksi.

Koska suhtaudun työpaikkapolitiikkaan kriittisesti, vääristelyn vaara on ilmeinen. Yhteiskunnallinen kritiikki perustuu liian usein olkiukkoihin eli vastapuolen arvojen, oletusten, väitteiden tai tavoitteiden väärin esittämiseen. Palaan tähän aiheeseen alempana, mutta ensin koetan ilmaista mahdollisimman selkeästi ja vilpittömästi sen, mitä itse tarkoitan työpaikkapolitiikalla.

Työpaikkapolitiikka ei ole yhtenäinen poliittinen ohjelma. Se on pikemminkin kokoelma ajatuksia, jotka tukevat toisiaan. Nämä ajatukset voidaan hahmottaa neljän teeman kautta.

Työpaikkapolitiikka on arvolähtökohta. Työpaikkapolitiikassa minkä tahansa asian riittävä ja tärkein peruste on se, että sillä luodaan työtä. Työllä ja työpaikoillla on itseisarvo, joten tätä ei tarvitse perustella. Mikäli työpaikkapolitiikkaa perustellaan muiden yhteiskunnallisten tavoitteiden kautta – kuten talouskasvu, julkisen velkaantumisen ehkäisy, tasa-arvo – ei ole tarpeen miettiä sitä, onko kulloinkin edistettävä työpaikkapoliittinen toimenpide paras mahdollinen tapa edistää näitä perimmäisempiä tavoitteita.

Työpaikkapolitiikka on tapa hahmottaa työmarkkinat. Työpaikkapolitiikan näkökulmasta työmarkkinat ovat joukko tuotannonaloja ja näiden tuotannonalojen työpaikkoja. Eri tuotannonalat kytkeytyvät toisiinsa ostojen ja myyntien kautta: ravintola-ala ostaa olutta panimoteollisuudelta ja panimoteollisuus myy olutta ravintola-alalle. Näistä ostoista ja myynneistä muodostuu rahavirtoja kansantaloudessa. Näiden rahavirtojen lisäksi eri tuotannonaloilla on oma tuotantoteknologiansa, joka määrää, kuinka paljon työpaikkoja tietty rahavirta synnyttää. Työpaikkoja tuhoutuu, kun nämä rahavirrat hupenevat ja niitä syntyy, kun nämä rahavirrat kasvavat.

Työpaikkapolitiikka on menetelmä. Koska tämän maailmankuvan keskiössä ovat työpaikat, on oltava tapa laskea näitä työpaikkoja. Tämä tapahtuu hyödyntäen panos-tuotos-menetelmää. Teoria ja metodit eli maailmankuva ja menetelmät heijastelevat toisiaan. Näin on myös työpaikkapolitiikan ja panos-tuotos-menetelmän osalta. On helpompi ymmärtää Jukka Kärnän maailmankuvaa, kun tietää, miten hänen kortistokauhukuvansa mitta, 17 000 työpaikkaa, on laskettu.

Työpaikkapolitiikka on poliittisia päätöksiä ja tavoitteita. Koska työpaikat ovat arvokkaita, politiikan tehtävä on ehkäistä yllä mainittujen rahavirtojen hupenemista ja synnyttää uusia rahavirtoja. Työpaikkapolitiikan näkökulmasta jokainen julkisen sektorin menopäätös on tilaisuus synnyttää uusia työpaikkoja ja jokaisen julkisen sektorin päätöksen yhteydessä on varottava työpaikkojen tuhoamista.

Olkiukkojen rakentaminen ei vaadi laskelmointia tai älyllisiä ponnistuksia. Päinvastoin, se tulee meiltä ihmisiltä luonnostaan. On vain koetettava ymmärtää asioita niiden omilla ehdoilla ja nähdä hyvää siinäkin, mitä pitää huonona. Olen pyrkinyt totuudenmukaisuuteen ja ymmärrykseen, mutta en voi väittää, etteikö näkemykseni työpaikkapolitiikasta olisi olkiukko. Minun ei ole mahdollista tehdä tuota arviota. Toivon, että lukija kokee esittämäni työpaikkapolitiikan tunnistettavana ilmiönä ja vaikka se tuntuisikin olkiukolta tässä vaiheessa, toivon, että se tulee eloon seuraavien lukujen ja niiden sisältämien esimerkkien kautta.

John Maynard Keynes sanoi, että mestarillisessa taloustieteilijässä on oltava matemaatikkoa, historioitsijaa, valtiomiestä ja filosofia. Pyrin tässä postaussarjassa olemaan enemmänkin kohtalainen esseisti kuin mestarillinen taloustieteilijä, mutta luotan, että samat ominaisuudet ovat hyveitä molemmissa rooleissa.

Kommentti: Olen yleisesti ottaen melko tyytyväinen tähän johdantoon, se on minusta kelvollisesti kirjoitettu. Muutama päivitys. Kuten saatatte tietää, Suomen pääministeri ei ole enää Jyrki Katainen, vaan vielä hetken ajan Alexander Stubb. Sinänsä tilanne ei ole muuttunut: Kokoomuksella on näihin vaaleihin "viisi keskeistä tavoitetta", joista ensimmäinen on "Asetataan työ etusijalle". Eurobarometrin osalta sanottakoon, että nyt tuoreimmassa kyselyssä (82 eli syksy 2014) työttömyys on edelleen kärkihuoli, prosenttiluvun ollessa nyt 49. Tunneliäänestyksen takia SDP:n Tampereen valtuustoryhmästä erotettu nelikko on sittemmin otettu takaisin.

Ehkä suurin haaste tässä luvussa oli koko tekstin aiheen määrittely. Lähtökohtana kirjoittamisessa oli ymmärtää työllisyyslaskelmia ja levittää ymmärrystä niistä. Koin kuitenkin, että nuo laskelmat liittyivät laajemminkin tietynlaiseen tapaan hahmottaa työmarkkinat ja työpaikat politiikassa, ja päätin kutsua tuota laajempaa kokonaisuutta nimellä työpaikkapolitiikka. Saanpahan sitten rönsyillä.

Kommentit suuresti tervetulleita!