Tämä postaus on osa sarjaa, jossa nostan vuosi-puolitoista sitten kirjoittamaani tekstiä pöytälaatikostani.
Työpaikat ovat talouspolitiikan
johtotähti
Talouskasvun kriitikot olivat väärässä
alusta asti. He olivat ja ovat edelleen oikeassa varoittaessaan
ihmiskuntaa ympäristön kantokyvyn ylittämisestä. He huomioivat
hyvin, kuinka haavoittuvainen järjestelmämme talouskasvun
heikentymiselle, joskin tuossa haavoittuvuudessa on enemmän kyse
hyvinvointivaltion lupauksista suurille ikäpolville kuin
kapitalismin sisäisestä logiikasta. Talouskasvun kriitikot menivät
kuitenkin vikaan sanoessaan talouskasvun ideologian olevan politiikan
johtotähti. Politiikkaa tehdään talouspolitiikan ehdoilla, mutta
talouspolitiikkaa tehdään työpaikkojen ehdoilla.
Esitellessään hallitusohjelmaansa 28.
kesäkuuta 2011 Suomen tuore pääministeri, Kokoomuksen Jyrki
Katainen kertoi eduskunnalle, että ”kaiken perustana on
suomalainen työ”, että hyvinvointimme on kiinni siitä,
”kannattaako Suomessa teettää ja tehdä työtä”, ja että
ulkopolitiikan yksi painopiste on edistää vientiä ja ”sitä
kautta luoda Suomeen lisää työpaikkoja”. Taloudellisesta
kasvusta Katainen puhui vain työpaikkojen ja työllisyyden
yhteydessä. Katainen puhuu työstä paljon ja usein. Maaliskuussa
2013 hän kirjoitti, että ”talouspäätösten punaisena lankana on
työn lisääminen”.
Jyrki Katainen pääministerinä on
osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia toimii. Kaksi kertaa
vuodessa toteutettavassa Eurobarometri-kyselyssä eurokansalaisilta
kysytään, mitkä heidän mielestään ovat tärkeimpiä, ratkaisua
vaativia kansallisia kysymyksiä. Lähes jokaisena vuonna, jokaisessa
maassa eniten huomiota saa työttömyys. Uusimmassa kyselyssä
keväällä 2013 47 % suomalaisista piti työttömyyttä tärkeimpänä
poliittisena haasteena. Vastausvaihtoehto ”taloudellinen tilanne”
ei Suomessa pärjää työttömyydelle, puhumattakaan inflaatiosta,
veroista tai julkisesta velasta.
Talouspolitiikalla pyritään luomaan
sellainen yleinen taloudellinen ilmapiiri, jonka ajatellaan
synnyttävän työpaikkoja. Tavoitetta edistetään mm. kannustavalla
yritysverotuksella, väestön koulutuksella ja aktiivisella
työvoimapolitiikalla. Työn kannattavuutta nostetaan esille myös
muilla politiikan osa-alueilla, kuten ympäristöpolitiikassa ja
sosiaalipolitiikassa.
Tämä postaussarja ei arvioi yllä kuvattua
yleistä talouspolitiikkaa, eikä pyri vastaamaan siihen, miten
vaikkapa yritysverotus vaikuttaa työllisyysasteeseen. Tämä postaussarja tutkii sitä, miten yksittäisiä työpaikkoja pyritään
synnyttämään ja suojelemaan niin kansallisella kuin
kunnallisellakin tasolla. Ajatus siitä, että jokaisella
merkittävällä poliittisella hankkeella tulee torjua työttömyyttä,
on vaikutusvaltainen. Ilman sitä Tampere olisi jäänyt ilman
tunnelia.
Tunneli tasaiselle maalle
Syksyllä 2013 Tampereen valtuusto
päätti rakentaa tunnelin kaupungin pohjoispuolelle, Näsijärven
etelärannalle. Päätöstä edeltänyt poliittinen prosessi oli
pitkä ja tuskainen. Sen ymmärtämiseksi on hyvä nähdä kaupunkien
historian pitkä kaari.
Kaupungit ovat aina syntyneet veden
äärelle. Veden noste teki kaupan mahdolliseksi niin jokia pitkin
kuin järvien ja avomerien ylitsekin. Kosket mahdollistivat
painovoiman valjastamisen tuotannon hyödyksi. Kehitys kuitenkin
kehittyi ja muutti talouden rakenteita. Entisistä valteista tuli
kaupunkisuunnittelun haasteita. Nykyään tavara kulkee paremmin myös
maanteitä ja rautateitä pitkin ja energiaa voidaan tuoda
Saudi-Arabiasta tai Olkiluodosta. Kaupunki ei ole enää sijainti,
vaan ihmiset. Siinä missä aiemmin kaupungin elinehto oli hyvä
ympäröivä vesialue, nykyään se on suuri määrä ihmisiä
työskentelemässä ja viihtymässä lähellä toisiaan. Tämä näkyy
hyvin Helsingissä, jossa vanhoja satama-alueita muutetaan
asuinalueiksi.
Tampere nousi vapaakaupunkistatuksen ja
vesivoiman siivittämänä 1800-luvun loppuun mennessä maamme
tärkeimmäksi teollisuuskaupungiksi. Kaupunki sijaitsee kapealla
kannaksella pohjoisen Näsijärven ja eteläisen Pyhäjärven
välissä. Kaupungin halki virtaa Tammerkoski, jonka kupeessa on
vuosien varrella tuotettu metallia, paperia, puuvillaa, verkaa ja
Tammerkosken sillalla-yhteislauluohjelmaa.
Tampereen haaste on se, että hyvin
moni haluaa asua siellä. Väestömäärän arvioidaan kasvavan
kaupunkiseudulla 90 000 ihmisellä vuoteen 2030 mennessä. Nämä
ihmiset on halvempi asuttaa tiivistämällä jo olemassa olevaa
kaupunkia kuin rakentamalla täysin uusia asuinalueita. Rantaväylän
tunneli vapauttaa maata autoilta asukkaille. Tunneli on kallis tapa
tiivistää, mutta vaakakupissa painoivat muutkin asiat.
Hieman yli viikkoa ennen ratkaisevaa
valtuuston kokousta neljä SDP:n valtuustoryhmän jäsentä päätti,
vastoin Tampereen sosialidemokraattien vaaliohjelmaa, kannattaa
tunnelia. Yksi heistä oli Hanna Tainio, kaupunginvaltuuston entinen
puheenjohtaja ja kaupungin sosialidemokraattien entinen pormestariehdokas, joka
valittiin vuonna 2011 eduskuntaan Pirkanmaan suurimmalla
äänimäärällä. Äänestyksen jälkeen Tainio ja kolme muuta
tunnelia kannattanutta demaria erotettiin valtuustoryhmästä.
Päätöksen ympärillä käyty draama
on tietenkin mielenkiintoinen. Demarinelikon julkistaessa uuden
kantansa huomio keskittyi luonnollisesti itse päätökseen ja sen
seurauksiin tunnelipäätöksen voimasuhteille, mutta myös päätöksen syyt ja perustelut ovat tärkeitä.
Tältä pohjalta teimme vaikean harkinnan jälkeen päätöksen, että nyt on oikea aika rakentaa tunneli. Hanke on mitä parhain maan hallituksen peräänkuuluttama elvytyshanke. Työ on mahdollista käynnistää välittömästi ja se tuo Tampereelle jo loppuvuonna 300–400 työpaikkaa ja pitkällä tähtäimellä 11 000 henkilötyövuotta, kun nykyinen maanpäällinen ohitustie viedään tunneliin ja siltä vapautuvalle alueelle voidaan rakentaa 3000 uutta asuntoa.
Positiivisiin työllisyysvaikutuksiin
kiinnittivät huomiota myös tunnelia kannattaneet Vihreät
ryhmäpuheenvuorossaan. Tunnelia vastustaneen SDP:n
ryhmäpuheenjohtaja Pekka Salmi epäili laskelmien
paikkaansapitävyyttä ja pelkäsi, että osa rakentamisen hyödyistä
valuisi kaupungin ulkopuolelle ja että tunneli syrjäyttäisi muuta
rakentamista alueella, näin vähentäen tunnelin
työllisyysvaikutusta. Nämä ovat tuttuja argumentteja kaikista
keskusteluista, joissa eri hankkeiden työllisyysvaikutuksista
puhutaan.
Poliitikot haluavat siis synnyttää
uusia työpaikkoja. Tampereella he olivat valmiita tekemään
vuosikymmenien aikajänteellä vaikuttavia paikallisia liikenne- ja
maankäyttöpoliittisia ratkaisuja lyhyen ja pitkän aikavälin työpaikkavaikutusten vuoksi. Sen lisäksi, että työpaikkoja
aktiivisesti synnytetään, niitä myös aktiivisesti suojellaan, kun
muut yhteiskunnalliset tavoitteet uhkaavat niiden olemassaoloa.
Työttömien turkistarhaajien
itkevät lapset
Kesäkuussa 2013 eduskunta kokoontui
keskustelemaan ensimmäisestä uuden perustuslain mukaisesta
kansalaisaloitteesta turkistarhauksen lakkauttamiseksi. Aloite oli
päätynyt eduskunnan käsiteltäväksi kerättyään ensin
tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kansalaisilta ja käytyään
sitten maa- ja metsätalousvaliokunnan mietittävänä. Valiokunnan kannanotto antoi alkutahdit aloitteen hautaamiselle.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että elinkeinon työllistävyys on 4 300 henkilötyövuotta (PTT:n selvitys 5/2013), josta suoraan työllistyviä n. 3 000. Välillinen, muiden tuotantopanosten ja palvelujen kautta tuleva työllistävyys on 1 300 henkilötyövuotta.
Mietinnön loppupuolella tulee esiin
tärkeä työllisyysvaikutusten arvioimiseen liittyvä seikka. Talous
on monimutkainen järjestelmä, jossa kaikki liittyy kaikkeen.
Edellä esitetystä käy ilmi turkiselinkeinon merkittävät taloudelliset vaikutukset. Valiokunta korostaa erityisesti elinkeinon merkitystä maamme vientitulojen kerryttäjänä ja maaseudun yritystoiminnan toimeentulon lähteenä, jolla on laajoja taloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia alueellisella tasolla. Myös tuotantopanosten hankinnan, turkisten jatkojalostuksen ja myyntitoiminnan kautta syntyy laajoja taloudellisia vaikutuksia. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että maassamme syntyvä teurastus- ja kalasivutuote, noin 250 miljoonaa kiloa vuodessa, ostetaan turkiseläinten rehuksi. Lisäksi hoito- ja poistokalastuksen saaliita käytetään turkistarhauksessa.
Viesti on selvä. Jos taloudesta
poistaa yhden palan, rakennelma alkaa sortua tuon palan ympäriltä.
Eduskuntakäsittelyssä (lähetekeskustelu, yleiskeskustelu) työllisyyteen
viitattiin noin joka toisessa puheenvuorossa. Mielenkiintoista on
myös se, että tarhauksen puolustajat muuten käyttivät kärkenään
kolmea taloudellista argumenttia: vienti, verotulot ja työpaikat.
Bruttokansantuotetta he eivät maininneet sanallakaan. Noin joka
kymmenennessä puheenvuorossa mainittiin luku työllisyydestä.
Lukuja esitettiin 2000 ja 20 000 väliltä, useimpien arvioiden
keskittyessä noin neljään ja puoleen tuhanteen ja seitsemääntoista
tuhanteen. Nämä kaksi lukua tulevat kahdesta eri tutkimuksesta: Timo Karhulan, Arto Latukan ja Teppo Rekilän MTT-selvityksestä Turkistalojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa. (työllisyysvaikutus 22 000 työpaikkaa) ja PTT:n Turkisalan kokonaistaloudellinen merkitys (työllisyysvaikutus noin 4 500 työpaikkaa).
Vain yksi aloitetta kannattanut
edustaja, Vasemmistoliiton Silvia Modig, esitti kritiikkiä salissa
esitettyjä lukuja kohtaan, puolustaen Pellervon matalampaa lukua
MTT:n korkeampaa lukua vastaan. Peter Östman (kd) kritisoi
kansalaisaloitteessa esitettyä lukua, 700, liian matalaksi.
Vaikka yksittäiset edustajat, kuten
perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Mika Niikko korostivat
kysymyksen olevan ensi sijassa eettinen, lopulta työpaikat voittivat. Aloitteen kaataneen enemmistön tuntemukset puki hyvin
sanoiksi sosialidemokraattien Jukka Kärnä:
...omalta kohdaltani voin sanoa, etten tule sitä nappia painamaan, jolla passitettaisiin arviolta 17 000 suomalaista työttömyyskortistoon, olletikin kun koko maan työttömyys alkaa olla 9 prosentin tietämillä ja kasvamaan päin.
Työpaikkapolitiikka
Muistan seuranneeni sekä tunneli- että
turkistarhauskeskustelua hämmentyneenä, jopa turhautuneena. Kyse ei
ollut niinkään siitä, kumpi joukkue voitti – tunnelia kannatin
varovaisesti, turkistarhausaloitteen suhteen olin kahden vaiheilla –
vaan siitä, miten peli ratkesi. Esitettyjä lukuja hankkeiden
työllisyysvaikutuksista pidettiin tunnelin rakentamisen kohdalla
tarpeeksi suurina ja turkistarhauksen lakkauttamisen kohdalla liian
suurina. Lukuja esitettiin suurella varmuudella, silloinkin, kun
niitä oli ilmoilla useampia erilaisia.
Hämmennys ja turhautuminen syntyi
suhteessa omaan ammattitaitooni. Työmarkkinoihin jossain määrin
erikoistuneena taloustieteilijänä minusta tuntui, että minun olisi
pitänyt ymmärtää, miten näitä lukuja lasketaan. En ymmärtänyt
sitä lainkaan ja itse asiassa pidin koko yritelmää mahdottomana.
Aloin tutustua näihin laskelmiin, joiden taustalla opin olevan panos-tuotos-menetelmän, ja tätä kautta aloin ymmärtää
poliitikkojen näkemystä laajemminkin. Tässä postaussarjassa kutsun tuota
näkemystä työpaikkapolitiikaksi.
Koska suhtaudun työpaikkapolitiikkaan
kriittisesti, vääristelyn vaara on ilmeinen. Yhteiskunnallinen
kritiikki perustuu liian usein olkiukkoihin eli vastapuolen arvojen,
oletusten, väitteiden tai tavoitteiden väärin esittämiseen.
Palaan tähän aiheeseen alempana, mutta ensin koetan ilmaista
mahdollisimman selkeästi ja vilpittömästi sen, mitä itse
tarkoitan työpaikkapolitiikalla.
Työpaikkapolitiikka ei ole yhtenäinen
poliittinen ohjelma. Se on pikemminkin kokoelma ajatuksia, jotka
tukevat toisiaan. Nämä ajatukset voidaan hahmottaa neljän teeman
kautta.
Työpaikkapolitiikka
on arvolähtökohta.
Työpaikkapolitiikassa minkä tahansa asian riittävä ja tärkein
peruste on se, että sillä luodaan työtä. Työllä ja
työpaikoillla on itseisarvo, joten tätä ei tarvitse perustella.
Mikäli työpaikkapolitiikkaa perustellaan muiden yhteiskunnallisten
tavoitteiden kautta – kuten talouskasvu, julkisen velkaantumisen
ehkäisy, tasa-arvo – ei ole tarpeen miettiä sitä, onko
kulloinkin edistettävä työpaikkapoliittinen toimenpide paras
mahdollinen tapa edistää näitä perimmäisempiä tavoitteita.
Työpaikkapolitiikka on tapa
hahmottaa työmarkkinat. Työpaikkapolitiikan näkökulmasta
työmarkkinat ovat joukko tuotannonaloja ja näiden tuotannonalojen
työpaikkoja. Eri tuotannonalat kytkeytyvät toisiinsa ostojen ja
myyntien kautta: ravintola-ala ostaa olutta panimoteollisuudelta ja
panimoteollisuus myy olutta ravintola-alalle. Näistä ostoista ja
myynneistä muodostuu rahavirtoja kansantaloudessa. Näiden
rahavirtojen lisäksi eri tuotannonaloilla on oma
tuotantoteknologiansa, joka määrää, kuinka paljon työpaikkoja
tietty rahavirta synnyttää. Työpaikkoja tuhoutuu, kun nämä
rahavirrat hupenevat ja niitä syntyy, kun nämä rahavirrat
kasvavat.
Työpaikkapolitiikka on menetelmä.
Koska tämän maailmankuvan keskiössä ovat työpaikat, on oltava
tapa laskea näitä työpaikkoja. Tämä tapahtuu hyödyntäen
panos-tuotos-menetelmää. Teoria ja metodit eli maailmankuva ja
menetelmät heijastelevat toisiaan. Näin on myös
työpaikkapolitiikan ja panos-tuotos-menetelmän osalta. On helpompi
ymmärtää Jukka Kärnän maailmankuvaa, kun tietää, miten hänen
kortistokauhukuvansa mitta, 17 000 työpaikkaa, on laskettu.
Työpaikkapolitiikka on poliittisia
päätöksiä ja tavoitteita. Koska työpaikat ovat arvokkaita,
politiikan tehtävä on ehkäistä yllä mainittujen rahavirtojen
hupenemista ja synnyttää uusia rahavirtoja. Työpaikkapolitiikan
näkökulmasta jokainen julkisen sektorin menopäätös on tilaisuus
synnyttää uusia työpaikkoja ja jokaisen julkisen sektorin
päätöksen yhteydessä on varottava työpaikkojen tuhoamista.
Olkiukkojen rakentaminen ei vaadi
laskelmointia tai älyllisiä ponnistuksia. Päinvastoin, se tulee
meiltä ihmisiltä luonnostaan. On vain koetettava ymmärtää
asioita niiden omilla ehdoilla ja nähdä hyvää siinäkin, mitä
pitää huonona. Olen pyrkinyt totuudenmukaisuuteen ja ymmärrykseen,
mutta en voi väittää, etteikö näkemykseni työpaikkapolitiikasta
olisi olkiukko. Minun ei ole mahdollista tehdä tuota arviota.
Toivon, että lukija kokee esittämäni työpaikkapolitiikan
tunnistettavana ilmiönä ja vaikka se tuntuisikin olkiukolta tässä
vaiheessa, toivon, että se tulee eloon seuraavien lukujen ja niiden
sisältämien esimerkkien kautta.
John Maynard Keynes sanoi, että
mestarillisessa taloustieteilijässä on oltava matemaatikkoa,
historioitsijaa, valtiomiestä ja filosofia. Pyrin tässä
postaussarjassa olemaan enemmänkin kohtalainen esseisti kuin
mestarillinen taloustieteilijä, mutta luotan, että samat
ominaisuudet ovat hyveitä molemmissa rooleissa.
Kommentti: Olen yleisesti ottaen melko tyytyväinen tähän johdantoon, se on minusta kelvollisesti kirjoitettu. Muutama päivitys. Kuten saatatte tietää, Suomen pääministeri ei ole enää Jyrki Katainen, vaan vielä hetken ajan Alexander Stubb. Sinänsä tilanne ei ole muuttunut: Kokoomuksella on näihin vaaleihin "viisi keskeistä tavoitetta", joista ensimmäinen on "Asetataan työ etusijalle". Eurobarometrin osalta sanottakoon, että nyt tuoreimmassa kyselyssä (82 eli syksy 2014) työttömyys on edelleen kärkihuoli, prosenttiluvun ollessa nyt 49. Tunneliäänestyksen takia SDP:n Tampereen valtuustoryhmästä erotettu nelikko on sittemmin otettu takaisin.
Ehkä suurin haaste tässä luvussa oli koko tekstin aiheen määrittely. Lähtökohtana kirjoittamisessa oli ymmärtää työllisyyslaskelmia ja levittää ymmärrystä niistä. Koin kuitenkin, että nuo laskelmat liittyivät laajemminkin tietynlaiseen tapaan hahmottaa työmarkkinat ja työpaikat politiikassa, ja päätin kutsua tuota laajempaa kokonaisuutta nimellä työpaikkapolitiikka. Saanpahan sitten rönsyillä.
Kommentit suuresti tervetulleita!
6 kommenttia:
Mielenkiintoinen kirjoitus. Koska suhtaudut työpaikkapolitiikkaan kriittisesti, mikä olisi ehdotuksesi paremmaksi politiikaksi?
Hei, hyvä aloitus, odotan jatkoa kiinnostuksella. Ei-ekonomistina olen itsekin noita työllisyysvaikutuslukuja ihmetellyt hiljaa mielessäni. Ehkäpä viisastun näiden esseiden perusteella!
Internet Mies: iso kysymys ja saatan tulla tähän myöhemmin, mutta lyhyesti nyt noiden neljän kohdan kautta:
1) Lopetetaan työkeskeisten arvolatteuksien toistelu, kärjessä "Työllä on itseisarvo" ja "Kaikki työ on yhtä arvokasta" ja "Kaikki työ on arvokasta".
2) Samaan aikaan työstä pitäisi puhua abstraktimmin. Jos halutaan "luoda 200 000 uutta työpaikkaa" - parempi olisi sanoa, että halutaan kasvattaa työllisyyttä 200 000 tuhannella, koska muutenhan voidaan luoda 200 000 uutta työpaikkaa ja hävittää 400 000 vanhaa - niin ei tarvitse eritellä sitä, että 40 000 näistä syntyy yhden hengen yrityksiin ja 10 000 älypalveluista ja luovista aloista, kuten Vihreät tekevät (https://www.vihreat.fi/sites/default/files/talouden_tiekartta.pdf). Tehdään tarvittavat toimenpiteet 200 000 työpaikan luomiseksi yleisellä tasolla ja annetaan markkinoiden päättää, mille tuotannonaloille ne syntyvät.
3) Olisin nykyistä varovaisempi panos-tuotos-menetelmän soveltamisessa ja sen tulosten tulkinnassa ja levittämisessä.
4) Sitä mitä aina ehdotan, eli välineiden ja tavoitteiden selkeyttä. Aloitetaan analogialla. Yhteiskunnalla on tavoite, että inflaation pitäisi olla vakaata. Monet julkisen sektorin päätökset vaikuttavat inflaatioon, mutta ei ole mielekästä, että näitä päätöksiä tehtäisiin inflaatiotavoite mielessä. Esim. "Emme voi nostaa veroja, koska inflaatio kiihtyisi" tai "Emme voi alentaa terveyskeskusmaksuja, koska inflaatio hidastuisi". Parempi, että on keskuspankki, joka huolehtii inflaatiosta, niin sitten esim. tuloveropäätökset voidaan tehdä mielekkäämmillä perusteilla, kuten julkisen talouden tasapainolla tai suhdannetilanteella. Samalla tavalla monet julkisen sektorin päätökset vaikuttavat työllisyyteen, mutta ei ole mielekästä, että kaikki nämä päätökset tehdään työllisyys mielessä. Jos ollaan sitä mieltä, että kansakuntana haluamme eettisistä syistä lakkauttaa turkistarhauksen ja tämä laskee työllisyysastetta 0,1 prosentilla, niin sitten lakkautetaan turkistarhaus ja vastaavasti lasketaan tuloveroja, nostetaan yleisiä menoja tai muuta vastaavaa että työllisyysaste nousisi 0,1 prosentilla. Analogia rahapolitiikkaan on tietenkin paljastava, koska meillä ei ole samalla tavalla tahoa, joka huolehtisi inflaatiosta tai ei ole selvillä parasta yksittäistä välinettä työllisyystavoitteen saavuttamiseksi (kuten ohjauskorko rahapolitiikassa normaaliaikoina), mutta ihanteen pitäisi olla selvä.
Nyymi: tattis!
Tämä ei liity aiheeseen, mutta törmäsin tällaiseen sivuun.
http://www.nordnetblogi.fi/suomi-verottomaksi-72-vuodessa/16/04/2015/
Onko tuossa järkeä? Kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta.
Ossi: Mä olen miettinyt tuota itsekin, jo ennen tuota blogia. Mun intuitio on aina sanonut, että se on liian hyvää ollakseen totta. Mut mä en oo ikinä vakuuttanut itseäni. Mä vähän kyselen fiksummilta ja postaan vastauksen, kun keksin sellaisen.
Lähetä kommentti
Kommentti