Kommentti Ahokkaan ja Holapan kirjoitukseen

Meille ei enää tule Hesaria, joten tämä Lauri Ahokkaan ja Jussi Holapan kirjoitus olisi mennyt minulta aivan ohi, ellei veljeni olisi vinkannut siitä Facebookissa.

Mitä sanoa? Se kulkee aika syvissä vesissä ollakseen Hesarissa ilmestynyt kirjoitus, mutta yritän sanoa jotain.

Ensin tulkinta. Julkisten menojen rahoitus onnistuisi toimivimmin setelirahoituksella, eikä valtion verotuksella tai velanotolla, kuten nykyään tehdään. Isoin kanto kaskessa tässä on inflaation pelko. Tämä on kuitenkin aiheeton niin kauan kuin ei olla täystyöllisyystilanteessa.

Okei, sitten linkkejä. Tästä tulee mieleen "Valtionvajeet eivät ole koskaan ongelma"-keskustelu, jossa Jamie Galbraith on kunnostautunut. Krugmanilla oli tähän hyvät kommentit, joten ei siitä sen enempää.

Kirjoittajien mukaan

Se [inflaatio] on kuitenkin aiheeton niin kauan kuin taloudellisen tuotannon voimavarat ovat vajaakäytössä.

Ongelma on tietenkin se, että miten arvioidaan se, ovatko taloudellisen tuotannon voimavarat (tuotannontekijät) vajaakäytössä, eli ollaanko täystyöllisyystilanteessa vai ei. En tiedä, mitä kirjoittajat tarkoittavat täystyöllisyydellä, mutta taloustieteilijät harvemmin ajattelevat, että se on nolla. Ja koska se ei määritelmällisesti ole nolla, se pitää jotenkin ekonometrisesti määrittää. Ja se on aika kinkkinen juttu se. Tulee mieleen Orphanideksen tutkimus, jonka mukaan Yhdysvaltain suuri inflaatio 70-luvulla johtui siitä, että kuviteltiin potentiaalisen tuotannon (täystyöllisyyttä vastaava käsite) olevan suurempi kuin se oikeasti oli.

Joka tapauksessa minusta on melko turha spekuloida sillä, miten aiheellinen tai aiheeton inflaation pelko kulloinkin on. Katsotaan inflaatiosuojattujen arvopapereiden markkinoilta millaista inflaatiota siellä odotetaan ja se on siinä. Tällä hetkellä siellä ei odoteta mitenkään suurta inflaatiota. Ehkä jos Obama ja Boehner sanoisivat yhteen ääneen, että hei nyt lopetetaan tämä verottaminen ja ruvetaan tekemään rahoittamaan valtion menoja keskuspankkirahalla, inflaatio-odotukset saattaisivat nousta. Joka tapauksessa siinä nähtäisiin (tai ainakin saataisiin viitteitä asiasta), mikä hypoteesi/teoria on oikeassa.

Noin yleisesti ottaen pieni inflaatio on parempi kuin iso inflaatio. Ja empiirisesti ottaen sellaisissa valtioissa, joissa valtio ei rahoita toimintaansa setelirahoituksella, on pienempi inflaatio.

Sitten kirjoituksessa on joitakin kutkuttavia ajatuksia rahan ja verotuksen luonteesta, joita en ihan tajua. Päällimmäisenä on ehkä kirjoittajien termi "keskuspankkiraha" ja se, miten tuota termiä käytetään. Keskuspankkiraha oli minulle vieras termi, mutta googlettamalla kävi ilmi, että se on M0, base money. Keskuspankkiraha määritellään seuraavasti (EKP, en löytänyt suomennosta):

Currency (banknotes and coins) in circulation plus the minimum reserves credit institutions are required to hold with the Eurosystem and any excess reserves they may voluntarily hold in the Eurosystem's deposit facility, all of which are liabilities on the Eurosystem's balance sheet. Base money is sometimes also referred to as the "monetary base".

Siis: käteinen ja liikepankkien varannot keskuspankissa. No, tuosta tulee sellainen kuva, että valtiolla (siis pl. keskuspankki) ei määritelmällisesti voi olla hallussaan keskuspankkirahaa. Itselläni on sellainen kuva, että valtiolla on tilejä yksityispankeissa ja se hoitaa tulot ja menot niiden kautta. Tämän valossa en ihan ymmärrä tätä:

Valtio ei kuitenkaan hyväksy muulla kuin keskuspankkirahalla suoritettuja maksuja.

Kaiken kaikkiaan varsin ajatuksia herättävä kirjoitus. Löysin aivan sattumalta kirjoittajien bloginkin, täytynee ruveta seuraamaan.

Addendum: Laitoin pari kysymystä tyyppien blogiin ja sain nopean ja asiallisen vastauksen, joka valotti jonkin verran kirjoituksen taustoja. Ehkä joskus ymmärrän, mistä on kyse.

Iljettävyysuutisia

Vauvojen esinahkamarkkinat

KuPS ja kvasiorjakauppa

Ei muuta.

Vanhat ja vallankumoukselliset

Kokeilen vähän isompaa fonttia, kun tekstejä on ollut vaikea lukea RSS-feedillä.

Englannin keskuspankin johtaja väläyttää radikaaleja muutoksia rahoitukseen, mm. seuraavaa:

Eliminating fractional reserve banking explicitly recognises that the pretence that risk-free deposits can be supported by risky assets is alchemy. If there is a need for genuinely safe deposits the only way they can be provided, while ensuring costs and benefits are fully aligned, is to insist such deposits do not co-exist with risky assets.

Fractional reserve bankingille ei ilmeisesti ole mitään helppoa ja vakiintunutta suomennosta. Sananmukaisesti se on jotakuinkin "osittaisen kassavarantovelvoitteen pankkijärjestelmä". Se on kuitenkin se vipu, jolla yksityiset pankit osallistuvat rahanluontiprosessiin.

Maailmanpankin pääjohtaja taasen väläyttää kultakantaa:

The system should also consider employing gold as an international reference point of market expectations about inflation, deflation and future currency values. Although textbooks may view gold as the old money, markets are using gold as an alternative monetary asset today.

Pitää miettiä näitä juttuja enemmän, ennen kuin uskallan aktiivisesti sanoa kauheasti mielipiteitä tai näkemyksiä. Olen joskus aiemmin dumannut tällaisia asioita esittäneitä ihan vain siksi, että niitä esittäneet tyypit ovat olleet junttimaisia kiihkoilijoita. Junttimaista kiihkoilua nyt voi aina dumata, mutta ei pitäisi jumittua siihen ensireaktioon, että he ovat väärässä kaikesta.

Vaatiiko tuloerojen vastustaminen oikeasti rikkaiden vastustamista ja vähättelyä?

Muistan kuinka yksi Hesarin kaikkien aikojen kiihkeimmistä keskusteluista syntyi, kun kysyttiin lukijoilta mielipidettä Valvomon laulun "Ensimmäinen kaiken ottaa" lauseeseen "Kaikki omaisuutesi on jonkun toisen omaisuudesta pois".

Tänään HS-raati on saanut vastata samassa hengessä kysymykseen "Hyödyttääkö Suomen rikkaimpien vaurastuminen kaikkia suomalaisia?" Itse varmaan vastaisin että "ei", mutta tässä kuitenkin joitakin huomioita:

1. Tällaiset kansallisvaltiokeskeiset hyvinvointikäsitykset aina rasittavat. Kysymyksen pitäisi yksinkertaisesti olla "Hyödyttääkö Suomen rikkaimpien vaurastuminen köyhimpiä?" En edelleenkään keksi mitään syytä sille, miksi jonkun köyhän kiinalaisen hyötyminen olisi vähemmän arvokasta ja relevanttia kuin jonkun köyhän suomalaisen hyötyminen.
   
2. Ajatus siitä, että valtio on se, joka luo hyvinvoinnin ja rikkaat luovat hyvinvointia vain sen verran kuin maksavat veroja (raadissa Aki-Mauri Huhtinen, Harri Hautajärvi). Jorma Ollila luo toki hyvinvointia sillä, että hänen verovaroillaan kustannetaan lihapullia lapsille, mutta ei se nyt ole se ainut eikä isoin juttu. Yritysjohtajat luovat hyvinvointia sillä, että toiminnallaan he kasvattavat osakkeenomistajien varallisuutta ja tuovat markkinoille halvempia ja parempia tuotteita kuluttajille.
   
3. Ajatus siitä, että rikkaiden rajakulutusalttius on pienempi kuin köyhien, joten he eivät luo niin paljon hyvinvointia (Jaakko Aspara, Jukka Relander, Pilvi Torsti). Oikeesti. Rajakulutusalttiudesta puhuminen on ehkä mielekästä tietyntyyppisissä lamoissa, mutta ei yleisesti. Ihan kuin investoiminen ei toisi mitään hyvää maailmaan.
   
4. Sitten on tämä Jaakko Hämeen-Anttilan ajatus:

   Rikkaiden vaurastuminen on pitkälti tulonsiirtoa pois köyhemmiltä. Ei se siitä miksikään muutu.

   Eikös tulonsiirto ole sitä, että valtio antaa kansalaiselle rahaa? Hmm. Minä kyllä veikkaan, että suurin osa rikkaiden vaurastumisesta on ihan heidän palkka- tai pääomatulojen kasvua eikä heidän saamiensa tulonsiirtojen kasvua.

Tässä puhuttiin aika paljon tuloeroista ja niiden kasvusta, mikä ei välttämättä ole osa esitettyä kysymystä. Pyytäisin kuitenkin seuraavaa, jos et tykkää tuloeroista. Jos uskot, että tuloerojen kasvulla on haitallisia vaikutuksia ja on oikein kaventaa niitä, sano se. Älä kiistä sitä, etteivätkö rikkaat loisi hyvinvointia muutenkin kuin maksamalla veroja. Älä kiistä sitä, että tulotaso korreloi positiivisesti sen kanssa, kuinka paljon hyvää tuo maailmaan. Älä höpise mistään rajakulutusalttiuksista ja siitä kuinka taloustiede sanoo että on tehokasta siirtää rahaa rikkailta köyhille. Ja muista, että muutkin kuin suomalaiset ovat ihmisiä, joten parempi kuin siirtää rahaa rikkaalta suomalaiselta köyhälle suomalaiselle olisi siirtää rahaa rikkaalta suomalaiselta köyhälle afrikkalaiselle.

Saa ajatella, että rikkaat on ihan okei mutta tuloerot eivät.

Loppuun vielä muutama sitaatti. Heikki Hiilamo on niin hyvä ja tietää että merkityksellistä on myös se, miten rikkailta saadut verovarat käytetään:

Se ei vielä riitä, että rikkaat maksavat veroja (vaikkakin paljon vähemmän kuin ennen). Kyse on siitä, miten verovaroja käytetään. Niitä ei ole käytetty siten, että kaikki olisivat hyötyneet rikkaiden rikastumisesta.

Samaan tapaan kuin kehitysyhteistyö ei lopu siihen, että kasvatetaan määrärahoja, niin tuloerojen kaventaminen ei lopu siihen, että verotetaan rikkaita.


P.S. "Ihanko totta?":

Kari Enqvist:

En kuitenkaan usko, että Suomesta tulee Onnela vain sillä, että diktaatilla määrätään kaikille täsmälleen samat tulot.

Anne Moilanen:

Se, että joku ansaitsee paljon, ei ole köyhäinapua.

Musiikkia markkinoille

Paljon kysymysmerkkejä, kun en oikeasti ole kauheasti miettinyt tätäkään asiaa.

Vähän hitaasti lähtee käyntiin tämä päivä, kun tulee pyörittyä YouTubessa. Katsoin Jaren ja VilleGallen pari videota, kun luin Hesarin pikku-uutisen. Tämä lainaus jäi mieleen:

"Me avaamme uuden oven suomiräpissä. Biisejämme soitetaan jo monissa pukukopeissa ennen treenien alkua. Ne ovat syrjäyttäneet tutun perusrokin. Suomiräpin pitäisi kiittää meitä", Galle sanoo.

Onko tämä laskelmoivaa? Onko paheksuttavaa tehdä musiikkia tiettyjä tilanteita ja tunnelmia varten? Onko sillä väliä, mitä nuo tilanteet ovat? Tietynlainen musiikki parantaa tiettyjä tilanteita korostamalla niitä. Cheek (ja monet muut) tekevät klubeille biisejä itsevarmuudesta ja klubeilla käymisestä. Onko bängereiden tekeminen itsessään jotenkin epäilyttävää? Linkin Park tekee (tai teki, en ole hetkeen kuunnellut) biisejä angstisille ihmisille, erityisesti nuorille. Jare ja VilleGalle tekevät biisejä pukukoppeihin, joukkuehengen nostattamiseen ja urheilusuoritukseen valmistautumiseen.

Ja ihan käsittämättömän paljon tehdään biisejä rakkaudesta ja sydänsärystä, miksi? Miksi tiettyjä taiteen muotoja käytetään enemmän joidenkin tunteiden välittämiseen kuin toisia? Eli vaikkapa miksi popissa ja rokissa on enemmän rakkauslauluja kuin räpissä. Vai onko oikeasti, olenkohan vain havainnoinut huonosti?

Tietysti pitäisi myös miettiä tarjontapuolta, eli millaisista asioista artistit haluavat kertoa ja miksi. Vastaako taiteessa välitetty tunneskaala oikeassa elämässä tunnettua tunneskaalaa? Taiteilijat viestivät samalla tavalla kuin muutkin, ja mieluummin he varmasti kertovat siitä, että ovat rakkaudenkaipuun (tai räpissä menestyksen) vallassa kuin siitä, että he tuntevat itseinhoa, kateutta ja muuta hävettävää. Ja ehkä musiikissa vaikuttaa se, että artisti on persoonallaan niin voimakkaasti läsnä. Kirjailija ja runoilija voi kirjoittaa hävettävistä tunteidesta hahmojensa kautta. Muusikoilla harvemmin on useita hahmoja, ja silloinkin kun on, he edustavat jotain ihanteellista.

Fedin toimien arviointia ideaalisessa maailmassa

No, ne tekivät paketin, mitä siitä nyt sanoisi. Jäin vain miettimään, että ideaalisessa maailmassa ei tarvitsisi sanoa mitään; voisi katsoa markkinoiden reaktion ja miettiä että "aha, riitti" tai "jaahas, ei riittänyt".

Se ei tarvitsisi muuta kuin seuraavat kaksi asiaa:

1. Selkeä, numeerinen tavoite. Esimerkiksi että hintataso seuraa tiettyä polkua, tai että NBKT kasvaa 5 % vuodessa.
2. Markkinat, joilla seurata tavoitteen toteutumista. Tähän ei tarvita muuta kuin likvidit ennustemarkkinat tavoitteelle.

Koko homma on vaikeampi, kuin sen tarvitsisi olla.

Älyllisesti mielenkiintoiseksi homma menee sitten, kun ryhtyy miettimään, miten tämä toimisi tai miksi se ei toimisi muuallakin julkisella sektorilla.

Selvitettäviä

Ihan vain pysyäkseni kartalla.

1. Pitäisikö rahapolitiikan keskittyä inflaatioon vai NBKT:hen? Entä pitäisikö sen fiksata kasvuprosentti vai taso (polku ajassa)? David Beckworth sanoo NBKT, kuten tietysti myös Sumner. Bill Woolsey sanoo jotain että NBKT - yksityisten varastojen (inventories) muutos. Nick Rowe puhuu inflaation tähtäämisen puolesta. Siinä olivat blogisankarit, teoriasankari Woodford taitaa puhua hintatason tähtäämisen puolesta, joskin hänen analyysinsä perustuu samoihin juttuihin kuin Rowen. Woodford sanoo käsittääkseni, että koska hinnat ovat jäykkiä ja jotkut hinnat jäykempiä kuin toiset, keskuspankin pitäisi tasoittaa inflaatio/hintataso, koska sen odottamaton vaihtelu vaikuttaisi suhteellisiin hintoihin, mikä toisi mukanaan tehottomuutta. Woodford myös korostaa sitä, että (reaalisen) tuotannon pitää antaa vaihdella ajassa.

2. Tämän takia olen yrittänyt selvitellä progressiivista kulutusveroa, mutta verotuksen taloustiede on kyllä yksi viidakko. Enkä ole siitä kauheasti lukenut. Muutenkin, joku pääomatulon verotus. Siitä ollaan niin kaikenlaista mieltä, että pitääkö olla nolla, muuten vain eriytetty vai progressiivinen. Huokaus.

3. Kirpparipöytä. En käynyt tänään siellä, varmaan on taas ihan myllätty. Ihmiset pliis!