Valtio & talous, tappiofunktio ja vuosituhatkylät

1. Ronald Reagan valtiosta:

Government's view of the economy could be summed up in a few short phrases: If it moves, tax it. If it keeps moving, regulate it. If it stops, subsidize it."

Eikö olekin hämmästyttävän hienosti sanottu? Ilmeisesti aika tunnettu sitaatti, itse opin vasta Darwin Economystä.

2. Milton Friedman rules vs. discretion-kirjallisuudesta:

The major comment is the omission of what I have increasingly come to regard as Hamlet on this issue [rules versus discretion], namely the public choice perspective. To illustrate,...you talk about a loss function for "the policymaker" that includes solely inflation and the deviation of real output from a target level. If we bring this down to earth, these are likely to be only very indirectly related to the real objectives of the actual policymakers. From revealed preference, I suspect that by far and away the two most important variables in their loss function are avoiding accountability on the one hand and achieving public prestige on the other.

Tämä oli Stanley Fischerin "Rules Versus Discretion in Monetary Policy"-artikkelista (Handbook of Monetary Economics, vuoden 1990 painos). Rules vs. discretion-teemasta ei näyttänyt olevan wikipedia-artikkelia, joten lyhyt summaus ja karkea yksinkertaistus niille jotka eivät tiedä. Discretion on sitä, että keskuspankki optimoi joka periodi uudestaan sen, mitä sen kannattaa tehdä ja rules on sitä, että keskuspankki noudattaa jonkinlaista optimaalista sääntöä. Otan esimerkin rahapolitiikan ulkopuolelta.

Diktaattoria eivät säännöt sido. Diktaattori päättää joka vuosi, mitä hän tekee. Tullessaan valtaan hän takaa omaisuudensuojan ulkomaisille sijoituksille. Kun sijoituksia on virrannut maahan, hän seuraavana vuonna optimoi uudelleen ja tuumii "Tässäpä olisi oivaa täytettä sveitsiläiselle pankkitilille" ja takavarikoi sijoitukset. Kun sijoittajat ovat rationaalisia he kyllä tajuavat tämän eivätkä sijoita maahan alkujaan. Rules vs. discretion-kirjallisuuden pointti on se, että yleensä on hyvä, jos päättäjä pystyy sitomaan käsiään uskottavasti tulevan varalta - diktaattori saisi tasaista verotuloa, jos hän voisi vakuuttaa sijoittajille pitävänsä näppinsä kurissa.

Tuossa rahapoliittisessa kirjallisuudessa ajatellaan usein, että keskuspankki minimoi jotain tappiofunktiota, joka on vaikkapa inflaation ja työllisyyden tavoitearvopoikkeamien neliöiden summa. Friedman sitten sanoo, että ihmiset ajavat omaa etuaan ja päämiehen (kansa) on vaikea luoda sellaista järjestelyä, jossa sen edut menisivät yksi-yhteen agentin (keskuspankkiiri) kanssa.

Tulipa pitkä sepustus, ja minä kun luulin että nämä ovat ihan yksinkertaisia asioita. No, välillä on hyvä harjoitella asioiden selittämistä. Kokeilen vielä haikumuotoa

Vain oma etu
on tappiofunktio
keskuspankkiirin.

3. Berk Özler vuosituhatkylistä:

So, the impact evaluation nerds are losing the battle to "I've seen it with my own eyes: it is working" and "we've been monitoring progress: it's all good."

Vuosituhatkylät ovat Jeff Sachsin, tunnetun taloustieteilijän ja Bonon kaverin, tärkeä kehitysyhteistyöprojekti. Teoreettisesti se nojaa Big Push-teoriaan, jossa kehitysmaat ovat köyhyysloukussa. Tällöin pienet edistysaskeleet, kuten tehdas sinne ja koulu tuonne, eivät auta, vaan tarvitaan kertarysäys pääomaa maahan, jolloin kaikki tajuavat, että tästä se kehitys lähtee kehittymään ja syntyy positiivinen, itseään vahvistava kierre.

Sachsista tulee mieleen Krugmanin kuvaus policy entrepreneurista (lähde):

A professor can try to play entrepreneur--after all the rewards in both money and a sense of importance can be huge. Ultimately, however, she is at a disadvantage, because she is too constrained by her obscure professorly ethics. Some professors manage to transcend these limitations, but in doing so they cease to be professors, at least in the minds of their colleagues. And in general it seems that it is easiest to become a policy entrepreneur if your mind has not been clouded by too much knowledge of economic facts or existing economic theories--only then can you be entirely sincere in telling people what they want to hear.

Sachshan on kirjoittanut monia viitattuja artikkeleita etenkin kasvun empiriasta, mutta viime vuosina hän on julkisesti osallistunut kehitystutkimuskeskusteluun lähinnä puolustamalla omaa projektiaan. Sivuhuomiona sanottakoon, että viime vuosina hänet on voinut nähdä myös vastustamassa finanssielvytystä, mikä on poikkeuksellista liberaalille taloustieteilijälle.

Taustoitetaan vielä sen verran, että impact evaluation-nörteillä, jotka sitaatissa mainitaan, viitataan kehitystaloustieteen (ja ehkäpä koko taloustieteen!) viime vuosien kuumimpaan alaan. Lääketutkimuksessa valitaan potilaita, joille annetaan lääkettä ja potilaita, joille ei anneta lääkettä, jotta voidaan erottaa lääkkeen vaikutus joistakin yleisistä trendeistä ja taipumuksista. Samalla tavalla nämä nörtit sanovat että kehitysyhteistyössä (nämä ovat poikkeuksellisen käytännöllisiä taloustieteilijöitä) pitää valita projektikylien lisäksi samanlaisia seurantakyliä, jotta voidaan tutkia sitä, mitä projekti on saanut aikaan. Tämän lähestymistavan tunnetuimmat edustajat lienevät Abhijit Banerjee ja Esther Duflo, jotka ovat kirjoittaneet kirjan Poor Economics, tässä kirjan informatiivinen kotisivu, tässä yksi lyhyehkö ja selkeä arvio. Taisinpa itsekin siitä jotain kirjoittaa silloin kuin luin sen. Toki tuotakin lähestymistapaa on kritisoitu ja siinä on rajoitteensa.

Joka tapauksessa kun tuli ilmi, että vuosituhatkyläprojekti on saanut rahoitusta jatkolleen, jotkut kommentoijat innostuivat taas kritisoimaan projektin huonoa seurantaa ja jopa epätieteellisyyttä. Ja tuo kritiikki on ainakin osittain ihan validia. Impact evaluation-nörttien idea tulee selville, kun katsoo täältä kännykkä-kuvion. Projektin edustajat pitävät kännyköiden käytön kasvua projektikylissä merkkinä projektin onnistumisesta, mutta tosiasiassa kännyköiden käyttö on kasvanut samalla tavalla vastaavissa paikoissa, joissa projektia ei ole ollut! Eihän projekti ole kokonaisuudessaan ollut tuhlausta, mutta tällaiset aina valitettavasti nakertavat niin projektin kuin sitä mainostavan professorin uskottavuutta.