En tietenkään tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi valehdella, varastaa, ja petkuttaa omaksi hyödykseen ja muiden kiusaksi nykyistä enemmän. Viittaan tässä sellaisiin huijauksiin, joiden tarkoitus on paljastaa järjestelmien haavoittuvaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että huijausyrityksestä kerrotaan jälkikäteen, joko julkisesti tai huijattavalle taholle. Huijauksesta saatava hyöty palautetaan, mikäli sellaista palautuskelpoista hyötyä on saatu.
Tällainen huijaaminen katsotaan tärkeäksi osaksi tietoturvan kehittämistä. Ns. white hat-hakkerit tekevät tätä digitaalisille tietoturvajärjestelmille. Myös fyysisiin tietoturvajärjestelmiin kohdistetaan huijauksia, joissa marssitaan sisään rakennuksiin huomioliivi päällä ja katsotaan mihin asti päästään. Paitsi tietoturvayritykset, myös media on tehnyt tällaisia huijauksia.
Huijauksia pitäisi kohdistaa laajemmin kaikkiin instituutioihin, jotka kontrolloivat pääsyä niukkoihin resursseihin (raha, valta, huomio, mikä ikinä). Huijausten avulla voidaan testata sitä, toimiiko instituutioiden kontrolli oikealla tavalla.
Tieteellisten aikakauslehtien voidaan ajatella kontrolloivan arvostuksen jakamista eri ajatuksille ja väitteille. Ne pyrkivät jakamaan arvostusta sellaisille ajatuksille, jotka ovat johdonmukaisia ja sellaisille väitteille, jotka ovat sopusoinnussa todellisuuden kanssa.
Tiedehuijaukset pyrkivät testaamaan sitä, toimiiko vertaisarviointi niin kuin pitää. Toivon, että tasapuolisuuden nimissä huijauksia kohdistuisi tulevaisuudessa muuallekin kuin kriittisiin yhteiskuntatieteisiin. Ongelmat ovat erilaisia eri aloilla. Esim. taloustieteessä olisi kiinnostava nähdä, minkä tasoisiin lehtiin täysin ei-replikoituvia analyysejä keksityillä aineistoilla saisi menemään läpi.
Huijauksia käytetään joskus tieteellisissä julkaisuissakin, hyviin tarkoituksiin. Gottschalk ym. lähettivät testipotilaan 180 hammaslääkärille ja havaitsivat ylihoidon uhan, joka vaihteli niin potilaan kuin lääkärin ominaisuuksien mukaan. Vastaavia huijauksia olisi hyvä tehdä vaikkapa tuleville sote-keskuksille ja maakunnan liikelaitoksille.
Ketä muita pitäisi huijata? Ainakin seuraavia toimijoita tulee mieleen:
- Puolueet. Yhdysvalloissa vuoden 2016 presidentinvaaleja sekoitti merkittävästi se, kun (todennäköisesti venäläiset) hakkerit onnistuivat saamaan haltuunsa demokraattipuolueen sähköposteja yksinkertaisessa sähköpostihuijauksessa.
- Media. Tätä tehdään vääristä syistä ainakin Yhdysvalloissa, jossa inhokkilehdelle on pyritty syöttämään väärä juttu, joka syö lehden uskottavuutta.
- Valtio. Valtio jakaa jatkuvasti valtavia määriä rahaa, ja huijauksia olisi hyvä kohdistaa erilaisiin kohteisiin, kuten sosiaaliturvaan tai yritystukiin.
- Merkittävät yksityishenkilöt. Se, että ihmiset levittävät sosiaalisessa mediassa ”iso juttu, jos totta”-huhupuheita, on ongelma. Merkittäville yksityishenkilöille voitaisiin syöttää nimettömiä, todistettavasti paikkaansa pitämättömiä kuulopuheita sen testaamiseksi, levittävätkö he tietoa, jonka todenperäisyydestä heillä ei ole mitään varmuutta.
Olen kuitenkin melko varma siitä, että tällä hetkellä yhteiskunnassamme tapahtuu yleisesti ottaen liian vähän tällaisia huijauksia. Tätä uskomusta on vaikea perustella, mutta yritän. Huijausten kustannukset ovat melko pieniä. Huijauksen myötä saadut resurssit (data, raha) voidaan aina palauttaa alkuperäiselle omistajalle. Huijauksessa menee jonkin verran ihmistyötä hukkaan, mutta yleensä melko vähän. Ääriesimerkkinä voidaan ajatella yllä linkitettyä huomioliivihuijausta: huijauksesta ei koidu kohteelle mitään suoria kustannuksia, kun mies huomioliivissä vain marssii ovesta sisään. Edes saranat eivät kulu, jos livahdetaan samalla ovenavauksella. Tietenkin joillakin huijauksilla voi olla isojakin kustannuksia. Tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvat väärät huhut voivat johtaa väkivallantekoihin tuota ihmisryhmää kohtaan.
Entäpä huijauksen hyödyt? Eri järjestelmissä on nähdäkseni merkittäviä haavoittuvaisuuksia, joita ei saada kiinni mitenkään muuten kuin huijaamalla. Nykyinen tilanne, jossa (julkisia) huijauksia toteutetaan melko vähän, jättää pimentoon monia ongelmakohtia. Mitä vähemmän julkisia, hyvässä tarkoituksessa tehtyjä huijauksia tehdään, sitä helpommin voidaan toteuttaa pahantahtoisia huijauksia salassa.
Jos on pelko siitä, että normien kääntyminen tällaisten huijausten puolelle saisi aikaan liikaa huijauksia tai vääränlaisia huijauksia, kohteiden valitsemiseksi ja huijausten toteuttamiseksi voitaisiin perustaa valtion virasto tai säätiö.
Joka tapauksessa huijaukset olisi syytä ennakkorekisteröidä. Mikäli toimija haluaa osoittaa vaikkapa sukupuolentutkimuksen olevan mätä tieteenala, hän voi siihen kohdistuneen epäonnistuneen huijauksen jälkeen yksinkertaisesti olla kertomatta huijauksesta. Jos tällaista tapahtuu, julkistettujen huijausten perusteella muodostuu vääränlainen kuva järjestelmien toimivuudesta. Ennakkorekisteröinnissä huijauksesta kerrottaisiin etukäteen ulkopuoliselle toimijalle, joka julkistaisi huijaussuunnitelman jälkikäteen onnistui huijaus tai ei.
Miltä kuulostaa? Olenko hakoteillä? Mitkä ovat hyviä eettisen huijaamisen ohjenuoria?
26 kommenttia:
Minusta ensimmäinen asia, jota pitäisi pohtia, on, mitä huijaus oikeastaan edes tässä kohtaa tarkoittaa tai minkä pitäisi olla mitenkin tehtyä.
Sinänsä monen tieteenalan sisällä on viime vuosina tehty hyvää työtä nimenomaan näiden tilastollisten testausten tarkastamisessa, ja se onkin paljastanut monella tieteenalalla vallitsevia ongelmia. Toistaiseksi tämä on kuitenkin kaiketi rajoittunut tieteenaloihin, joiden tutkimus soveltaa tilastollisia välineitä. Mitä "huijaus" tai "replikointi" tarkoittavat, jos tieteenala ei laisinkaan sovella tilastollisia menetelmiä? Jos toimittaja haluaa osoittaa sukupuolentutkimuksen olevan validi tai mätä tieteenala, mihin oikeastaan vetoat?
IAT:stä ja Stereotype Threatista on olemassa meta-arvioita joissa publication biasia on yritetty huomioida, ja onkin todettu että sosiaalipsykologia on vähän mätä tieteenala. Taloustieteessä mädän osuus on kai 25 % tai jotain sellaista, mutta tieteenala joka ei sovella tilastollisia menetelmiä ei sovellu tällaiseen tarkasteluun.
Replikointi on hieman turhaa myös siksi, että tieteenalat saattavat eksplisiittisesti todeta, että on selvää että esimerkiksi mies tulee erilaisiin havaintoihin samasta aineistosta, kuin nainen, ja että naisen havainnot ovat tietoteoreettisesta näkökulmasta yksinkertaisesti todempia. Ei ole edes tarkoitus että tulokset, siinä mielessä missä hypoteesien testaamiseen pohjautuva tieteenhaara asian näkee, replikoituisivat.
Tieteen lähtökohtainen pointti on kai siinä, että vertaisarviointi olisi tämä mekanismi joka varmistaa tieteen tolkullisuuden. En tunne kaikkia tieteenaloja, mutta ymmärtäisin että tilastollista testausta harjottavien tieteenalojen osalta tätä kuitenkin nyt on alettu tehdä. Vastauksena itselleni: jos toimittaja haluaa tarkastaa onko joku tieteenala mätä vai validi, hänen kannattaa ehkä tarkastella, miltä tieteenalan sisäinen kritiikki näyttää.
Mediastakin on mahdollista tehdä kaiken maailman valituksia ja kanteluita julkisen sanan neuvostoon (on jo perustettu), jos tuntuu siltä että media syöttää höpöhöpöä. Yksityisten henkilöiden osalta en edes tiedä, miksi heitä pitäisi erityisesti tarkastaa. Valtiolla suoritetaan säännöllisesti tarkastuksia, virallisen narraustahon nimi on VTV eli valtiontalouden tarkastusvirasto. (On jo perustettu). Lisäksi on nippu muita arviointielimiä, mutta en tiedä, onko vielä arviointi- ja tarkastuselinten arviointivirastoa (olen vapaaehtoinen puheenjohtajan tehvätiin).
Jos olemme sellaisessa tilanteessa, että tarvitsemme ennakkorekisteröityä huijausjärjestelmää paljastamaan mediassa ja tieteenaloilla tapahtuvia ongelmia, kertoo se minusta 1) lähinnä siitä että sekä median että tieteen keskeiset instituutiot epäonnistuneet. Sitten pitäisi kai 2) käydä rehellisesti avointa keskustelua siitä, millä instituutioilla nämä korjattaisiin: ja 3) miksi tämä uusi instituutio epäonnistuisi täsmälleen niistä samoista syistä, kuin nykyisetkin ovat epäonnistuneet.
Tästä tekstistä kai on tulkittavissa, että 1) on jo tapahtunut ja ehdotus osalta 2) on valtion juksaussäätiö. Kohta 3) minulle jäi vielä hieman avoimeksi.
Ehkä Sitran toimintaa voisi uudelleen kohdentaa hiukan?
terv,
jukka
Kun ottaa huomioon julkaistuja tutkimuksia läpi käyneet tutkimukset, joiden mukaan mahdollisesti useissa kymmenissä prosenteissa julkaistuista yhteiskuntatieteellisten tutkimuksista on löydettävissä keskeisiä virheitä, ei ole kovin suuri ihme, että tekaistutkin paperit menevät niissä toisinaan läpi. Eivät aina, mutta jos on yrittänyt 20:lla tekaistulla, muuten hyvän oloisesti kirjoitetulla paperilla (joiden kirjoittajat ovat kokeneita tieteellisten artikkelien kirjoittajia), niin ei ihmetytä, että niistä kolmannes on voinut mennä läpikin. Jos saman tekaisutehtävän antaisi lukiolaisille, harva artikkeli menisi läpi, mutta kokenut akateeminen tutkija osaa niin hyvin kunnollisten tutkimusjulkaisujen kirjoittamisen, että voi osata tehdä sisällöllisesti kelvottomankin tutkimuksen uskottavan näköiseksi.
Ehdotus oli tällainen:
"Esim. taloustieteessä olisi kiinnostava nähdä, minkä tasoisiin lehtiin täysin ei-replikoituvia analyysejä keksityillä aineistoilla saisi menemään läpi."
Uskallan väittää, että melkein mihin vaan lehteen voisi saada läpi analyysejä keksityillä aineistoilla, jos tutkimuksen lähettäjä on uskottavan oloinen henkilö, ja jos yrittää riittävän monella artikkelilla. Tiede perustuu luottamukseen Millään ei pysty aukottomasti varmistamaan, onko tutkimusta edes tehty. Jos itse arvioi tutkimusta vaikkapa suomalaisena, ja tutkimus on vaikkapa Etelä-Afrikassa paikallisella kielellä tehty kyselytutkimus, on vertaisarvioijan hyvin vaikea mennä sanomaan, että onko kyselyä koskaan oikeasti tehty, tai että ovatko vastaukset olleet sellaisia kuin mitä kirjoittaja väittää. Luonnontieteissä sentään pystyy ehkä pysäyttämään luonnonlakien vastaisen oloisia tutkimuksia. Mutta vaikkapa eliöiden käyttäytymisen havainnointiin tai haastatteluihin pohjaavissa tutkimuksissa ulkopuolisen on vaikea väittää, etteikö sitä olisi voitu havaita, mitä tutkimuksessa väitetään havaitun, tai etteikö haastateltu olisi voinut sanoa sillä tavalla kuin tutkimuksessa on raportoitu.
Toivon, ettei feikkitutkimuksia kauheasti kokeiltaisi saada tiedejulkaisuissa läpi, koska niistä osa voi mennä läpi, ja pahimmillaan niihin menee vielä joku viittaamaan, kuvitellen tiedon olevan oikeaa.
Tutkimusetiikan kannalta jonkinlainen huijausrekisteri olisi ehkä positiivinen asia - mikäli huijausyrityksiä halutaan välttämättä tehdä. Mutta en tiedä, mitä käyttöä kyseisellä rekisterillä lopulta olisi. Toimisiko se huijaajan oman selkänahan turvaajana? Vai mikä idea olisi? Sen kuvaamiseen rekisteri ei kovin hyvin sovellu, että mihin lehtiin on helppoa huijata ja mihin ei. Kuten edellä sanoin, akateemisessa maailmassa kokemattoman on vaikea saada huijauksia läpi, kun taas paljon julkaisuja ja vertaisarviointeja urallaan tehneet osaavat ihan tyhjästä feikata sellaisia papereita, että ne menevät heidän omalla alallaan takuulla läpi. Huijausyrityksissä, joita julkisuudessa on ollut, yhteinen piirre on se, että huijauksia on koitettu saada läpi hiukan sivuun omasta alasta. Omalla alalla omassa pitkäaikaisessa tutkimusaiheessa huijaaminen ihan omaa nimeä käyttäen niin, että artikkeli tulisi julkaistuksi, olisi liian helppoa, ja se voisi viedä maineen kollegoiden parissa. Vieraalla alalla huijaaminen jollain peitenimellä sen sijaan voi ainakin nykyisein kerryttää huijaajalle jopa positiivista mainetta ikään kuin tasottomien lehtien paljastajana.
Minua tässä 'huijaustutkimuksen' kommentoinnissa häiritsee kaksi asiaa. Yksi on se, että voivotellaan arvioijien ajan tuhlaaminen. Mikä on tämän kustannus? Oletettavasti nämä arvioitsijat olisivat käyttäneet ajan esimerkiksi samanlaisten liirumlaarumtutkimusten tekoon itse. En näe, että kustannus on kovin suuri.
Toiseksi aika vähän kiinnitetään huomiota siihen, että tieteeksi itseään nimittävillä aloilla on mahdollista pätevöityä hyvin lyhyessä ajassa niin, että kirjoittaa 20 artikkelia. Tämä ei vastaa minun kokemustani mistään tieteestä. Huomautan vielä, että koska kyse on minun kokemuksestani niin se on välttämättä totta.
Jukka, et kai meinaa, että vasta etnografinen tutkimus vaikkapa moniavioisessa liitossa elävien musliminaisten maailmankuvasta olisi se todellinen taisteluhanska naistutkimukselle? Tai mikä ettei sinusta, jos päättäisitkin olla nainen?
-riikka-
Moi,
kiitos hyvistä kommenteista!
Jukka:
Hyviä kysymyksiä ja pohdintaa. Selventääkseni vain sanomaani, erityisesti liittyen tähän lopun kohtaan:
”Tästä tekstistä kai on tulkittavissa, että 1) on jo tapahtunut ja ehdotus osalta 2) on valtion juksaussäätiö. Kohta 3) minulle jäi vielä hieman avoimeksi.”
Tämä voi olla lähinnä semanttista, mutta en sanoisi että mediaan ja tieteen keskeiset instituutiot olisivat epäonnistuneet. Ne voisivat kyllä toimia paremmin.
En ehdottanut valtion juksaussäätiötä. Kirjoitin näin:
”Jos on pelko siitä, että normien kääntyminen tällaisten huijausten puolelle saisi aikaan liikaa huijauksia tai vääränlaisia huijauksia, kohteiden valitsemiseksi ja huijausten toteuttamiseksi voitaisiin perustaa valtion virasto tai säätiö.”
Minulla ei juuri ole tällaista pelkoa, enkä siksi ehdota tällaisen perustamista. Pahoittelut, että ilmaisin itseäni tässä epäselvästi. Ehdotukseni oli, että tätä työkalua (huijaukset) pitäisi käyttää nykyistä enemmän, ihan nykyisten instituutioiden puitteissa ja toimijoiden toimesta.
Anonyymi 4.10. 17:00:
Tosi hyviä keloja.
Voisiko feikkitutkimusten sitä ongelmaa, että joku hölmö viittaa siihen vilpittömästi, ehkäistä sillä, että journaalit vetäisivät artikkelit pois tai lisäisivät alkuun käyttäjälle varoituksen (”Tämä on osoittautunut feikiksi, älä viittaa.”)?
Anonyymi 5.10. 9:06:
Joo, mäkin mietin tätä ja sama kysymys oli Bryan Caplanillakin (https://www.econlib.org/sokal-2-0-an-ideological-turing-test/):
”The main question in my mind: Does Sokal 2.0 primarily show that the authors are intellectually strong… or that “grievance studies” is intellectually weak? Both can be partly true, of course. But the harder the authors had to toil to achieve their goal, the less they impugn the honor of their target.”
Minusta, kuten Caplanista ja ilmeisesti sinustakin, vaikuttaa huijauksen viestiä tukevalta miten helposti nämä huijaajat ovat onnistuneet tuottamaan nämä artikkelit.
Allan,
Aivan, nyt alan ymmärtää ajatustasi. Minusta se on silti vähän eklektinen.
Ensinnäkin, on totta että valtio jakaa paljon rahaa. Valtion rahanjakokoneistoon kohdistuu jatkuvasti erilaisia huijausyrityksiä. Kela, kassat, ja eläkelaitokset hylkäävät jatkuvasti erilaisia etuushakemuksia. Samoin tekevät yritystukia myöntävät tahot, silloin kun puhutaan ns. aktiivisesti myönnettävistä yritystuista. Verohallinnolla on kokonainen yksikkö, joka yrittää jahdata verottajaa narraavia tahoja - ja sen lisäksi muuta verontarkastustoimintaa. Jopa eduskunnassa taisi taannoin joku ystävällinen white hat -hakkeri selvittää, saako eduskunnasta pumpattua erikoisin perustein korvauksia.
Ehkä valtiota narrataan jo aika paljon - liikaakin, joku sanoisi. En tiedä, mitä "hyvän huijaamisen eettisten perusteiden" luominen valtion tukijärjestelmiin auttaisi, kun tällä hetkellä huijarit eivät oikein tahdo edes noudattaa lakia. Ehkä voisimme kuitenkin allokoida resursseja nykyisestä verontarkastuksesta tai VTV:n standarditoiminnasta yksikköön, jossa tällaista ohjetta ylläpidettäisiin?
Media ja tiedä ovat tietenkin itsenäisiä toimijoita, samoin poliittiset puolueet. Olisi minusta hieman hassua, että julkinen valta alkaisi säädellä näiden toimijoiden sisäisiä eettisiä koodistoja, joten tämä tehtävä ehkä jäisi JSN:lle tai TENK:ille. Jos TENK joku päivä päätyy laatimaan "kriittisten yhteiskuntatieteiden" hyvä huiputuksen manuaalin, luen sen kuitenkin mielelläni. Minulle ei äkkiseltään ole edes selvää, mitä huijaaminen tietoteoriassa, jossa subjektiivinen kokemus nostetaan ylimmäksi tiedon standardiksi, tarkoittaa, joten olen utelias.
Yksityishenkilöiden osalta heitän vielä lisäkysymyksen: ajatellaan, että valtiontalouden tarkastusviraston narrausten valvontayksikkö on laatinut ohjeen "merkittävien yksityishenkilöiden korrektista narraamisesta twitterissä". Uusautoritaarinen turvallisuuspuolue ehdottaa, että tämä ohje pitäisi muodostaa laiksi, ja ohjeen rikkomisesta tulisi säätää rangaistus. Tehtävä lankeaa tulevaisuuden versiolle sinusta. Millaisen rangaistuksen esität "Lain yksityishenkilön hyväksyttävästä ja tarkoituksenmukaisesta huiputuksesta" pykäliä rikkovalle henkilölle langetettavan?
Riikka - ja muut innokkaat - jos joku tekisikin etnografisen tutkimuksen moniavioisessa liitossa elävien musliminaisten maailmankuvasta, niin mikä erottaisi tämän moniavioisessa liitossa elävän musliminaisen omaelämänkerrasta? (muu, kuin akateemisesti pätevöitynyt ilmaisutapa). Selvää on, että se ei ainakaan olisi tulosten yleistettävyys koko populaatioon tilastollisten menetelmien keinoin?
terv,
jukka
Jukka,
Piti googlettaa mitä eklektinen tarkoittaa : ) En ihan hiffaa mitä tarkoitat sillä että ajatukseni on "valikoiva, eri aineksia yhdistelevä, eri lähteistä lainaava" (Kielitoimiston sanakirja).
Ja äh, en nyt tunnista omaa tekstiäni tai ajatuksiani sun kommentista, eli oon varmaan kirjoittanut epäselvästi.
Jos jatkan tietoturvallisuus/hakkerointi-analogiaa, niin sä annat aika monta esimerkkiä black hat-hakkeroinnista, vaikka mä eksplisiittisesti viittasin white hat-hakkerointiin, ja luullakseni implisiittisesti grey hat-hakkerointiin. Jotta ollaan samalla kartalla käsitteistä, niin katsoin nyt näitä määritelmiä: https://us.norton.com/internetsecurity-emerging-threats-what-is-the-difference-between-black-white-and-grey-hat-hackers.html
(Viittaatko eduskunta-esimerkillä Hakkaraiseen tai Toivolaan? Mua helpottaisi jos sä kirjoittaisit tällaiset esimerkit auki. Jos kyse on Hakkaraisesta tai Toivolasta, niin musta kyse on aika selvästi "epäeettisestä hakkeroinnista". Eli kun sä viittaat siihen white hat-hakkerointina, niin mulle tulee olo että me ei olla samalla kartalla näistä käsitteistä.)
Esim. tää kohta:
"Ehkä valtiota narrataan jo aika paljon - liikaakin, joku sanoisi. En tiedä, mitä "hyvän huijaamisen eettisten perusteiden" luominen valtion tukijärjestelmiin auttaisi, kun tällä hetkellä huijarit eivät oikein tahdo edes noudattaa lakia. Ehkä voisimme kuitenkin allokoida resursseja nykyisestä verontarkastuksesta tai VTV:n standarditoiminnasta yksikköön, jossa tällaista ohjetta ylläpidettäisiin?"
Ajatellaan tietoturvaa. Analogia olisi sanoa:
"Jo nyt on liikaa tietomurtoja ja black hat-hakkereita. En tiedä, mitä "eettinen hakkerointi" (white hat- tai grey hat-hakkerointi) auttaisi, kun black hat-hakkerit eivät noudata lakia."
Musta olisi hassua sanoa näin. White hat- ja grey hat-hakkerointi on kuitenkin tärkeä osa tietoturvan ylläpitoa ja parantamista.
Auttoiko tämä ymmärtämään, mikä ajatukseni oli? "Eettistä huijaamista" tarvitaan _sen takia_ että epäeettistä huijaamista tapahtuu.
Ja ehkä vielä se, että musta sun kommentista tulee vähän liian valtiokeskeinen ja muodollinen kuva siitä, mitä tekstilläni hain. Monestihan mä blogaan politiikasta ja politiikkasuosituksista, joo, mutta tässä ihan oikeasti puhuin normien tasolla (normit ymmärrettynä niin, että mitä ihmiset ajattelee jutuista, ei valtion sääntelevät normit). Esim. kun kirjoitin standardeista, niin ei mulla siinäkään ollut mielessä se, että joku virallinen taho, kuten JSN tai TENK, niitä kodifioisi.
Lopuksi uusautoritaarinen turvallisuuspuolue-skenaariosta. Eli jos ymmärrän oikein, "Laissa yksityishenkilön hyväksyttävästä ja tarkoituksenmukaisesta huiputuksesta" säädetään millä tavalla yksityishenkilöille saa syöttää valheellista tietoa siinä tarkoituksessa, että yksityishenkilö levittäisi tuota tietoa eteenpäin?
Mä en oikeasti osaa vastata tähän. Tulevaisuuden minä varmaan sanoisi että kysykää joltain rikosoikeuden asiantuntijalta joka tietää mihin rikoksiin tämä vertautuu. Toki on mullakin maallikon oikeustaju, mutta ei se sano näillä spekseillä tästä yhtään mitään. Varmaan ei mitenkään erityisen kova rangaistus? En tiiä. Osaatko avata vähän, miksi kysyit tätä? Voin koettaa vastata siihen suoraan.
Viittasin kyseisiin herrasmiehiin. Eklektisellä tarkoitan sitä, että sekoitat keskenään eri termejä jotka tosiasiasiassa kytkeytyvät toisiinsa mutta kieltäydyt kuitenkin sitkeästi ottamasta kantaa asiaan. Eli aloitetaan historialla.
Nykyään "hakkeroinnilla" on terminä "paha" kaiku. Hakkeroinnin alkuperä ei kuitenkaan ole tietoturva-aukkojen tarkastamisessa, vaan ihan tietoteknisten järjestelmien, tuttavallisemmin koodin, optimoinnissa. Hakkerointi on siis oikeasti sisäistä laadunvalvontaa tai tuotekehitystä. Kaikki organisaatiot, jotka tekevät koodia, "hakkeroivat" sitä - varmaankin ensimmäiset tunnetut varsinaiset "white hat" -hakkeroinnit olivat itseasiassa organisaatioiden itsensä itseensä kohdistamia hyökkäyksiä - eli USAn puolustusvoimien normaalia tuotekehitystä.
Se, mitä sinä tunnut kutsuvan "white hat" -hakkeroinniksi, on totaalisen puuttuvien sisäisten tarkastusten johdosta syntynyt harrastelijaporukka. Hakkerointi on taas trenditermi, jota tungetaan joka paikkaan; oman verenpaineen mittaaminen on kai biohakkerointia. Marvin Minsky lanseerasi tätä varten käsitteen "matkalaukkutermi": sieltä löytyy kaikenlaista kamaa. Hakkerointi on tällainen sana: sen tausta ei liity narraamiseen, juksaamiseen, tai jujuttamiseen, vaan tuotetestaukseen.
Siksi raahaan keskusteluun sitkeästi mukaan VTV:n. Valtion rahanjaon osalta ei ole niin, 1) etteikö sisäistä tarkastusta eli "white hat" -hakkereita (sisäinen tarkastus, tuotetestaus) olisi olemassa, ja 2) ettäkö rahaa virheellisin perustein kinuavista "black hat" -hakkereista (väärinkäyttäjistä) ei olisi. TENK ja JSN ovat myös sääntelyelimiä, joiden tarkoitus on "hakkeroida" mediaa tai tiedettä. Nämä instituutiot ovat siis jo kirjoittaneet "hyvän hakkeroinnin periaatteet". VTV on valtionhallinnon hakkeri. Sillä on eettiset ohjeet. Ne todennäköisesti kieltävät narraamisen.
Minusta on hassua sanoa, että white hat -hakkerointi on tarpeellista siksi, että väärinkäyttöä tapahtuu. Selvästi jos jotakuta kantsii white hat -hakkeroida, sisäinen tuotteentarkastus on vähän epäonnistunut. Hypoteettisesti: puretaan kaikki Kelan ja Verohallinnon tarkastukset koskien etuuksien väärinkäyttöä. Väärinkäytösten määrä takuuvarmasti kasvaa. Tarvitaan white hat -hakkereita!!!
Katson tietenkin asiaa valtion näkökulmasta, koska julkisen sektorin toimintaa on mahdollista säännellä, ja lisäksi julkinen sektori on se taho, joka kykenee sanktioimaan normien noudattamisesta poikkeavaa käytöstä. Kuka tahansa voi tuottaa eettisen ohjenuoran hyvästä narraamisesta. Kyse on siitä, mikä mekanismi varmistaa, että sitä kukaan noudattaisi. Tähän varmaan tarvittaisiin konkretiaa.
Siksi uusautoritaarisen turvallisuuspuolueen kysymys on keskeinen. Mikä on se mekanismi, jota kautta kukaan noudattaisi "hyvän twitter-narraamisen periaatteita". Maailma on täynnä normeja ja regulaatiota, ja niidenkin määrän arbitraarisella kasvattamisella on jokin hinta.
terv,
jukka
Okei, hyvä, nyt taas ymmärrän vähän paremmin. Kiitos historiakatsauksesta, mielenkiintoinen.
Silläkin uhalla, että analogiat voivat johtaa harhaan, otan sellaisen havainnollistaakseni lähestymistapaa, joka ei varsinaisesti liity valtiolliseen sääntelyyn.
Tapailukulttuurissa on tiettyjä normeja. Erilaiset normit johtavat erilaiseen käyttäytymiseen, ja sen pohjalta ihmisillä voi olla näkemyksiä siitä, mitkä ovat parempia ja mitkä huonompia normeja. Ajatellaan, että jossain blogissa on teksti, jossa perustellaan sitä, että ehkä olisi hyvä että naiset tekisivät enemmän aloitteita. Musta tällainen keskustelu voi olla arvokasta, ja se voi olla arvokasta vaikka siinä ei ehdotettaisi minkäänlaista julkisen sektorin väliintuloa.
Analogia on tietenkin epätäydellinen lukemattomilla tavoilla, jotka toivottavasti eivät tässä aiheuta väärinymmärrystä. Yhtä väärinymmärrystä torjuakseni ennakolta: kyllä, viittasin postauksessa valtion rahankäyttöön, ja sitä kautta VTV:n tuominen keskusteluun on perusteltua. Ja olisin voinut postauksessani sanoa, että tällaista narraamista tehdään valtionhallinnossa. Käsittääkseni esimerkiksi Valvira narraa anniskeluravintoloita testatakseen, myyvätkö nämä päihtyneille.
Vielä tähän kysymykseen:
"Siksi uusautoritaarisen turvallisuuspuolueen kysymys on keskeinen. Mikä on se mekanismi, jota kautta kukaan noudattaisi "hyvän twitter-narraamisen periaatteita". Maailma on täynnä normeja ja regulaatiota, ja niidenkin määrän arbitraarisella kasvattamisella on jokin hinta."
Niin. Mikä on se mekanismi, jonka vuoksi ihmiset noudattavat normeja, joista ei ole säädelty laissa? Miksi ihmiset ovat kohteliaita, vaikka julkinen sektori ei sanktioi kohteliaisuusnormien noudattamisesta poikkeavaa käytöstä? Tämä on vaikea kysymys, mutta kyllä musta on selvää että ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavat muutkin normit kuin ne joita väkivaltamonopoli turvaa. Ja mä saatan puhua tässä blogissa sellaisistakin normeista.
Jukka,
Instituutioilla on tapana kangistua ja tarttua sääntöihin ja "hyvässä uskossa" toimimiseen. Instituutioihin ei myöskään mitenkään ole mahdollista varastoida koko kansan viisautta ja havainnointikykyä.
Kenen tahansa tekemät huijaukset ovat arvokas keino paljastaa heikkouksia ja riskejä ennen kuin käy huonosti. Kuten Valmet 502:n käsikirjassa lukee: "MUISTA - OLET VASTUUSSA".
Allan,
Eettisistä suuntaviitoista äkkiseltään tulee mieleen:
-huijaus ei saa olla hyökkäys politiikkaa, organisaatiota tai henkilöä kohtaan (Leveson: Blame is the enemy of safety)
-huijausta ei pidä julkistaa jos se ei ole tarpeen (epäkohdat korjataan, huijaaja saa sopivan palkkion), etenkin jos em. hyökkäystulkinta on mahdollinen
-tee muistiinpanoja ja rehellinen analyysi syistä, jotka mahdollistivat huijauksen; muista että syitä on aina useita
-joitakin työkulttuureita ei voi korjata tai pelastaa, keskity sinne missä saat aikaan eniten hyvää ja vähiten kiusaa
Olli,
kiitos kommentista, hyviä suuntaviivoja!
Allan,
Olen tietenkin samaa mieltä siitä, että normeja säätävät myös muut tahot. Esimerkiksi JSN ja TENK säätävät normeja, itseasiassa jälkimmäisen nimessä taitaa olla termi "eettinen".
Olli,
Olen täsmälleen samaa mieltä instituutioista. Siksi listan kohta 3: miksi tämäkin uusi instituutio (narraamisen eettiset säännöt) tulee epäonnistumaan. Pääasiassa siksi, että se on epätäydellinen. Tarkemmin ainakin siksi, että maailmassa tehdään jatkuvasti sellaista tradeoffia tyyppiykkösen ja tyyppikakkosten virheiden osalta, ja normit eivät ole poikkeus tästä. Jos halutaan vähentää toisen tyypin virheitä, kasvatetaan toisen tyypin virheitä.
Nyt, kun olemme esittäneet, että huijaus ei saa olla hyökkäys politiikkaa kohtaan, on helppo väittää että esimerkiksi keskustelun käynnistänyt akateeminen huijaus on epäkohtelias hyökkäys yhtä tieteenalaa (sukupuolentutkimus) kohtaan. Itseasiassa koko sääntö saattaa sulkea kokonaisuudessaan pois poliittiset tahot kohteina! Sasha Baron Cohenille tulee tukalat oltavat.
Kun reguloimme, joitakin haavoittuvaisuuksia, joita olisimme muuten saattaneet löytää, ei löydy, koska olemme reguloineet (normeilla tai muuten) tavat löytää nämä haavoittuvaisuudet pois käytöstä.
Paljon promottu ja keskeisenä osana tietoturvan kehittämistäkin pidetty white hat -hakkerointi on silloin kun se tapahtuu sitä itselleen tekevän instituution sisällä useassa maassa lähtökohtaisesti laitonta ja ihan vaan tunkeutumista toisen ihmisen järjestelmiin ilman lupaa. Sukupuolentutkimuskaan tuskin tilasi Boghossiania ja kumppaneita hakkeroimaan journaaleitaan.
terv,
jukka
* tulipas epäselvä lause - silloin, kun white hat -hakkerointi tapahtuu muualla, kuin sitä itselleen tekevän instituution sisällä.
Yksi pieni mutta ilmeisen ratkaiseva väärinkäsitys minulle on vielä jäänyt, kun pohdin tuota antamaasi määritelmää white hat -hakkeroinnista. Nyt lukiessani vielä toistamiseen antamaasi määritelmää white hat -hakkeroinnista, ymmärrän että olen ollut koko ajan väärässä tältä osin. Pahoitteluni siitä.
Tarkoitat siis, että jos esimerkiksi yksityishenkilöä haluttaisiin huijata, häneltä tulisi ensin kysyä lupa huijatuksi tulemiseen, ja sen jälkeen vasta huijaus tapahtuisi? Tämä kai vastaisi antamaasi määritelmää white hat -hakkereista.
terv,
jukka
"Nyt, kun olemme esittäneet, että huijaus ei saa olla hyökkäys politiikkaa kohtaan, on helppo väittää että esimerkiksi keskustelun käynnistänyt akateeminen huijaus on epäkohtelias hyökkäys yhtä tieteenalaa (sukupuolentutkimus) kohtaan. Itseasiassa koko sääntö saattaa sulkea kokonaisuudessaan pois poliittiset tahot kohteina!"
Ainakin osa tuon huijaustestin tehneistä taitaa ajatella, että naistutkimus ei ole aito tieteenala, vaan sisältää näennäistiedettä. Jos käsitys on sen tyyppinen, että kyse ei ole tieteenalasta, vaan tiedettä jäljittelevästä näennäistieteestä, silloin huijauksen tekijä ei ajattele hyökkäävänsä tiedettä tai tieteenalaa vastaan, vaan olevansa esimerkiksi tekemässä töitä kunnollisen tieteen edistämiseksi. Yksi huijauksen tavoitteista oli kai havainnollistaa lehtien näennäistieteellisyyttä sillä, että kyseisiin vertaisarvioituihin julkaisusarjoihin voi saada läpi hyvinkin kummallisia artikkeleita, joilla ei ole minkäänlaista aitoa empiiristä perustaa.
Reaktiot kohuun ovat olleet osin yllättäviä. Ongelmallisten artikkelien läpimeno on joissain tiedelehdissä aiemmin johtanut jopa toimituksen irtisanoutumiseen, koska vertaisarviointi ei ole ollut kunnossa. Nyt missään lehdistä ei ole kai edes esitetty julkisesti mitään sen suuntaista, että huijauksen hyväksyneiden lehtien vertaisarviointiprosessissa olisi mitään korjausta kaipaavaa vikaa.
Tieteenala on huonosti valittu ilmaisu, olet oikeassa.
Huolimatta siitä, onko kyseessä tieteenala vai pseudotiede, journaaleissa on kuitenkin eettiset ohjeensa, ja yleensä julkaisuissa edellytetään että ihminen on aito ja liikkeellä rehellisellä intentillä. Tämän rikkominen on jonkun tahon eettisten ohjeiden rikkomista, ja minusta sukupuolentutkimus voi (minusta) hyvällä omatunnolla pitää sitä hyökkäyksenä. Minusta on vähemmän merkitystä, kirjoittaaka Aku Ankan vai AER:n yleisöosastolle, lähtökohta on että jos ei noudata asianomaisen tahon ilmoittamia eettisiä normeja, kyseessä on vähän epäkohtelias käytös.
Tässä mielessä näitä "juksauksia" kannatettaessa on hyvä miettiä, että siinä missä "hyvän huijauksen eettiset ohjeet" ovat varmasti hienot eettiset ohjeet, kysymys on aina myös siitä, rikkooko jonkun toisen eettisiä ohjeita. Jos hyvän juksauksen eettiset ohjeet eivät sisällä kieltoa "tarkistettavien tahojen" eettisten ohjeiden rikkomisesta, ollaan aika herkästi "black hat" -puolella. (myönnän avoimesti että en enää tiedä, mitä alunperin on ehdotettu, koska olen ehkä ajatellut asiaa liikaa "hakkeroinnissa" vakiintuneen terminologian näkökulmasta, ja en enää ole varma olemmeko koskaan käyttäneet niitä termejä).
Jos haluaa edistää sukupuolentutkimuksen tieteellisyyttä (tai ampua kyseisen alan kaukaiseen avaruuteen), on mahdollista kirjoittaa ihan oikea artikkeli, joka haastaa sukupuolentutkimuksen (tai sosiologian tai taloustieteen) tietoteoreettiset lähtökohdat, ja argumentoi, miksi näillä tietoteoreettisilla lähtökohdilla ei ole mahdollista tehdä "tiedettä" siinä missä itse käsittää "tieteen". On hyvä huomata, että postmodernistisilla koulukunnilla voi olla aika erilainen näkemys "tieteestä" (ks. Sokal & Bricmont (1998, ja tapaus Luce Irigaray sekä eräiden fysiikan alojen suhteellisen edistyneisyyden kytkeminen falliseen symboliikkaan).
terv,
jukka
Jukka, kuittasit ideani omaelämänkertana (minkä sinänsä ymmärrän, koska meidän maailmankuvastamme lähtien sitähän se on). Mutta eikös se juuri olisi kohteliasta ja hyvää huijausta, että lähdetään tieteenalaksi itsensä mieltämän porukan omista säännöistä, ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu?
-riikka-
Jukka,
jes. Joo, yksityishenkilö-esimerkissäni white hat-hakkerointiin kuuluva huijattavien infoaminen ei olisi mielekästä. Tekstissä mainitsin white hat-hakkeroinnin yhtenä käytössä olevana tapana/periaatteena eettisille huijauksille. Täällä kommenttikentässä ankkuroiduin siihen turhankin paljon. En osaa sanoa tarkkaan minkä "väristä" huijaaminen olisi yksityishenkilö-esimerkissäni (ja ehkä muissakin), mutta ainakaan se ei olisi valkoista. Se olisi harmaampaa. Että joo, en nyt ihmettele jos vähän on tullut epäselvyyksiä kun heitin tekstissä mahdollisia esimerkkejä omasta päästäni ja sitten liimailin (eklektisesti!) noita käsitteitä homman päälle erityisesti täällä kommenttikentässä.
(Naputtelin tämän postauksen poikkeuksellisesti noin tunnissa, pitää ensi kerralla palata vähän isompaan hiomiseen! Kiitos kommenteista ja kun olet jaksanut jankata.)
Riikka,
Minusta "rakentavampi" tapa keskustella olisi haastaa sukupuolentutkijoita kertomaan, millä systemaattisilla menetelmillä, jotka muutkin tahot voivat ehkä toistaa, he varmentavat tutkimuksensa tieteellisyyden tai mikä heidän suhteensa vaikka mainitsemasi tyyppisen tutkimuksen replikoitavuuteen tai p-arvoon on. Olisin kiinnostunut kuulemaan. Esimerkiksi minun on vaikea ymmärtää, mitä yksittäinen etnografinen tutkimus kertoo laajemmin. Se voi olla kiehtova anekdootti tai mielenkiintoinen tarina. En tiedä, sainko punaisesta langasta kiinni.
Allan,
Minusta tällä erolla on merkittäviä implikaatioita. Esimerkiksi Kelan etuuksien etuuksien juksauttaminen rikkoo yhteiskunnan lakeja - vaikka tarkoitus olisi hyvä. Luvaton tunkeutuminen yksityiseen rakennukseen on myös periaatteessa laitonta, vaikka tarkoitus olisikin testata toimivatko lukot ja kamerat.
Minusta ensimmäinen asia, joka tässä "huijausten puolesta" -manifestissa pitäisi ratkaista, on se ilmeinen ristiriita huijattavien tahojen eettisten sääntöjen ja huijaamiseen kannustamisen välillä. Muutoin liikutaan maastossa, jossa esimerkiksi kannustetaan rikokseen. Jos taas omistajalta on saatu lupa asiaan, minun on vaikea nähdä, miksi se olisi "huijausta" - sehän on vaan yhdessä sovitussa kontekstissa tehtyä järjestelmien testausta. "Sisäistä tarkastusta".
terv,
jukka
Jukka kirjoitti:
"Jos haluaa edistää sukupuolentutkimuksen tieteellisyyttä (tai ampua kyseisen alan kaukaiseen avaruuteen), on mahdollista kirjoittaa ihan oikea artikkeli, joka haastaa sukupuolentutkimuksen (tai sosiologian tai taloustieteen) tietoteoreettiset lähtökohdat, ja argumentoi, miksi näillä tietoteoreettisilla lähtökohdilla ei ole mahdollista tehdä "tiedettä" siinä missä itse käsittää "tieteen". On hyvä huomata, että postmodernistisilla koulukunnilla voi olla aika erilainen näkemys "tieteestä" (ks. Sokal & Bricmont (1998, ja tapaus Luce Irigaray sekä eräiden fysiikan alojen suhteellisen edistyneisyyden kytkeminen falliseen symboliikkaan)."
Monia asia on mahdollista. Naistutkimusten lähtökohtia kyseenalaistavia artikkeleita ja kirjoja on julkaistu yhteensä vähintään useita satoja. Niitä on tuotettu menneisyydessä sen verran monta, ettei sellaisen kirjoittamalla ole enää vuosiin saanut erityisempää huomiota. On vaikea keksiä, mitä lisäarvoa se tuottaisi, jos joku kirjoittaisi yhden sellaisen kriittisen arvion lisää.
Olen joskus lukenut joitain akateemisia feministisiä lehtiä. Ongelma ei ole se, etteikö osassa artikkeleita olisi ihan asiallisesti tehtyä tutkimusta. Ongelma on se, että asiallisten tutkimusten seassa julkaistaan ihan mitä sattuu. Tuon huijauksen tekijät ajoivat takaa sen havainnollistamista käytännössä, että osassa akateemisen feminismin julkaisusarjoista pystyy julkaisemaan melkein mitä sattuu päähän pälkähtämään. Julkaisemalla yhden uuden analyyttisen kritiikin muiden sekaan he eivät olisi saaneet huomiota väitteilleen. Nyt he saivat. Asiassa nähtiin uutisarvoa, koska vastaavia huijauksia ei ole vielä kovin paljoa tehty. Jos tuollaisia tehtäisiin jatkuvasti onnistuen, ei huijauksessa onnistumisessa olisi välttämättä juuri uutisoitavaa.
Jukka, minäpä vähän luulen, että jos menisit kysymään tuota, kysymyksesi kuitattaisiin mansplainauksena. Että voi sinua mies, kun silkkaa miehisyyttäsi et tajua, että tieteenteko mitään replikoituvuutta tai p-arvoja tarvitse. Se siitä keskustelun etenemisestä.
Mutta kuten itse totesit, ”Replikointi on hieman turhaa myös siksi, että tieteenalat saattavat eksplisiittisesti todeta, että on selvää että esimerkiksi mies tulee erilaisiin havaintoihin samasta aineistosta, kuin nainen, ja että naisen havainnot ovat tietoteoreettisesta näkökulmasta yksinkertaisesti todempia. Ei ole edes tarkoitus että tulokset, siinä mielessä missä hypoteesien testaamiseen pohjautuva tieteenhaara asian näkee, replikoituisivat.”
Itse ehdotin sellaista haastetta, joka lähtee yo. tietoteoreettisesta lähtökohdasta, että naisen kokemus on jotenkin todempaa. Sitten se mielenkiintoinen kysymys olisi, noudattaako naistutkimus omia sääntöjään (minkä testaaminen ei tarkemmin ajatellen olisi edes huijausta) ja hyväksyisi kyseenalaistamatta ihan minkä tahansa naisen tai naiseksi itsensä kokevan ihmisen kokemuksen vai saneleeko naistutkimus, mitkä kokemukset ovat valideja ja mitkä ei. (Kyynikkona epäilen tietysti jälkimmäistä.) Koska sitten jos tieteenalaksi itsensä mieltävä ala ei noudattaisi edes omia sääntöjä, oltaisiinkin jo äärimmäisen mielenkiintoisilla vesillä, vielä jos naistutkijoita julkisesti haastettaisiin asiasta. Kun taas tämänkertainen keissi on helppo kuitata, että not even wrong, koska me ei uskota teidän tutkimusmenetelmiin (joskin tekijöiden tavoite ei varmaankaan edes ollut, että ko. alojen edustajat olisivat muuttaneet mieltään mistään).
-riikka-
Anonyymi,
En ole ihan varma, mitä tarkoitat asiallisesti tehdyllä tutkimuksella, joten en osaa eksaktisti kommentoida väitettäsi. Yritän ymmärtää pointtisi paremmin, jos kerrot minulle hieman, mitä asiallisesti tehty tutkimus sinusta tarkoittaa - ja miten se ilmenee mainitsemissasi artikkeleissa.
(Minusta on kuitenkin lähtökohtaisesti selvää, että jos tahot jotka vahtivat mikroekonometrisia kausaalisuuksia ja tilastollisia rationaalisuuksia taloustieteen puolella, soveltaisivat samoja kriteerejä muihin tutkimusaloihin, olisi kritiikki seurauksena aika kovaa. Tältä osin kaksoisstandardi on välillä minusta vähän infantilisoivaa tai jopa epäkunnioittavaa. Analogian vetäminen datan väärentämisen ja Sokal -tyyppisten tekstien välillä on sinänsä kristillistä apologetiikkaa muistuttavaa touhua: toisessa tapauksessa mitään dataa ei edes ole; mutta tällä tapaa saa tietty välteltyä "huijausten" varsinaista pointtia - jonka minusta soisi ennemmin olevan keskustelun kohteena em. eettisistä syistä).
Riikka,
Tiedostan kyllä, että vastaus voisi olla suunnilleen "on olemassa erilaisia tietämisen tapoja" ja että tilastollisiin menetelmiin perustuvalla tutkimuksella ei ole mitään arvoa tiedon näkökulmasta. Nämä eivät kai ole mitenkään radikaaleja positioita substanssissa.
Sitä, että sukupuolentutkijoita haastettaisiin julkisesti näistä asioista, odotan kyllä mielenkiinnolla. Asiallinen julkinen keskustelu tarjoaisi heille mahdollisuuden vakuuttaa meidät muutkin heidän tieteensä menetelmien järkevyydestä, ja minusta he tämän tilaisuuden ansaitsevat.
terv,
jukka
Kun luin 2017 Suomen tekoälystrategiasta, aloin jo haaveilla, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen huijaus, jolla osoitetaan, ettei kaikella innovaatiohypellä ole uusia vaatteita.
@AnttiRinnepj: Tarvitsemme kansallisen tekoälystrategian. On varmistettava, että tekoälyn kanssa voi kommunikoida suomeksi ja ruotsiksi.
https://tem.fi/tekoalyohjelma
Tällaisiin pompööseihin politiikkaohjelmiin pitäisi tehdä mainittuja huijauksia, vaikkapa tarjoamalla sinne aivan poskettomia projekteja (yo. Antti Rinteen twiitti). Myös Sitran toiminnassa on valtavasti nk. löysää pikkurahaa sellaiselle, joka osaa pysyä diskurssissa, mutta ehdottaa hullua.
Talouselämässä on muuten ajankohtainen esimerkki aiheesta (https://www.talouselama.fi/uutiset/suomalainen-vakuutusyhtio-kutsui-hakkerit-kimppuunsa-aukkoja-loytyi-kasapain-ja-rahaa-ropisi/806d4330-8f33-3acd-9e8e-5d689a800349).
Jos huiputtajaksi ryhtyminen kiinnostaa blogin lukijoita, kannattaa lukea erityisesti viimeinen kappale ja muistaa harkita tarkkaan, kannattaako (yllyttää tai) laittaa päähän sitä harmaatakaan hattua. Vaikka "grey hat" onkin (blogin väitteen mukaan) tärkeä osa tietoturvan parantamista, sillä voi saada esimerkiksi rikosrekisterin. Itse en suosittele harmaahatuttamaan Kelaakaan.
terv,
jukka
Luen Jukan postaamaa linkkiä niin, että kannattaa valita huiputettava huolella. Tai ehkä se valtiollinen ratkaisu on sittenkin paras.
Aiempaan keskusteluun palatakseni ensin pohdin, että siinä yksityishenkilöiden huiputtamisessa olisi puolensa, ottaen huomioon, kuinka helposti ihmiset twiittaavat jne. sellaisia uutisia, joihin haluavat uskoa. Ts. ehkä heräisi pientä tervettä epäluuloa, jos tulisi huijatuksi. Consentinkin voisi toteuttaa niin, että joukko nimekkäitä ihmisiä, sanotaan vaikka eturivin poliitikkoja, antaisi suostumuksensa, että heitä saa koetella -- kun on ek-vaalitkin tulossa ja koska Venäjä -- ja asiaa voisi myydä heille niin, että tämä on heidän panoksensa fake news -ilmiötä vastaan ja että he voivat kertoa äänestäjilleen osallistuvansa tällaiseen projektiin. Mutta sitten taas, pelaisiko tämä juuri siihen pussiin, mitä varsinkin Venäjä haluaa edistää, eli kyynistytään kaikkiin uutisiin? Että voi ja kannattaa uskoa ihan mitä mieli tekee, koska mikään ei kuitenkaan ole totta?
-riikka-
Riikka,
En ole ihan varma, lasketaanko se vielä "huijaukseksi", jos vakuutusyhtiö perustaa testiympäristön (vrt. tuotantoympäristö) ja kertoo, että tulkaa tänne etsimään vikoja, maksamme palkkion per vika. Tuskin kukaan yritys antaa "suostumusta" tuotantojärjestelmän rikkomiselle, ja siksi vakuutusyhtiökään ei julkaise testauksen tuloksia ennen kuin havaitut viat on korjattu. Todennäköisesti testiympäristöä hakkeroineetkin ovat allekirjoittaneet NDAt tältä osin. En ole vakuuttunut, että kyseessä on "huijaus", mutta tältä osin taidan olla eri mieltä blogin keskeisen viestin kanssa.
Selvää tosiaan on, kuten Allan tuossa totesi, ettei yksityishenkilöiltä ole tarkoitus kysyä lupaa. Kuitenkin, vaikka aikomus olisi palauttaa rahat takaisin, esim. nigerialaiskirjeet tai pankkitunnusten phishing taitavat kuitenkin olla Suomessakin rikoksia, joten niihinkään en (itse: tältä osin taidan olla vähemmän progressiivinen) suosittelisi. Valeuutisten levittäminen ei kai (vielä) ole rikos siinä missä yleisradiokin sitä harrastaa, ja missä raja valeuutisen ja oikean uutisen välillä on aika häilyvä.
terv,
jukka
Lähetä kommentti
Kommentti