Niinistö ja 90-luvun laman jälkihoito työllisyyden, tuotannon ja velan näkökulmasta

Aivan aluksi haluan sanoa pari asiaa. Olin kaksivuotias kun Suomen 90-luvun lama alkoi vuonna 1990. Olin viisivuotias kun lama päättyi 1993 ja olin kahdeksan kun Sauli Niinistöstä tuli valtiovarainministeri (tai oikeastaan en ollut täyttänyt vielä kahdeksaa tuolloin). Minulla ei ole omia muistikuvia kansan- tai valtiontalouden liikkeistä noilta ajoilta.

Presidentinvaaleissa on käyty hieman keskustelua Sauli Niinistön valtiovarainministeriajoista. Niinistö kommentoi noita aikoja muutama päivä sitten paperi-Hesarissa ja tänään Aamu-TV:ssä ainakin IS on tulkinnut Haaviston piikitelleen Niinistöä. Kannan oman korteni kekoon ja toivon että se selventää keskustelua.

Ensinnäkin toisin kuin IS:n uutisessa sanotaan, Niinistö ei ollut valtiovarainministerinä vv. 1995-2003 vaan vv. 1996-2003. Vuonna 1995 aloittaneessa Lipposen I hallituksessa valtiovarainministerinä aloitti Iiro Viinanen, ja tämän siirryttyä Pohjolan pääjohtajaksi hänen tilalleen tuli Sauli Niinistö 2.2.1996. Niinistö oli valtionvarainministerinä aina Lipposen II hallituksen loppuun huhtikuuhun 2003 (lähde).

Lama on syvä taantuma, ja taantumahan määritellään usein vähintään kahden kvartaalin yhtäjaksoiseksi tuotannon supistumiseksi. 1990-luvun lama päättyi 1993, tuon vuoden kolmannen kvartaalin talouskasvun ollessa positiivinen. Sauli Niinistö tuli siis valtiovarainministeriksi hieman alle kolme vuotta laman virallisen päättymisen jälkeen. Työllisyys kuitenkin elpyy tuotantoa hitaammin, ja tästä seuraavassa kappaleessa sananen.

Kysymys on siis siitä, kuinka Sauli Niinistö toimi laman jälkihoidossa - sitähän 1990-luvun talouspolitiikka paljolti oli (eikä Niinistön toiminnasta valtiovarainministerinä 2000-luvulla ole juurikaan puhuttu). Tilanne oli Niinistön tullessa valtiovarainministeriksi seuraavanlainen. Työttömyys oli noin 15 prosentissa, kun ennen lamaa se oli ollut alle viittä prosenttia (lähde). Työttömyys oli myös lähes huipussaan, joskin jo laskusuunnassa. Julkinen velka oli yli 60 prosenttia BKT:sta, kun ennen lamaa se oli ollut noin kymmenen (lähde). Tavoite kaiketi oli lähteä laskemaan työttömyyttä, jotta ihmisillä olisi parempi olla, ja valtionvelan suhdetta BKT:hen, jotta olisi sitä paljon puhuttua talouspolitiikan liikkumavaraa seuraavaan laskusuhdanteeseen tultaessa.

Luin joitakin päiviä sitten paperihesarista jonkin presidenttiehdokkaiden haastattelun, jossa ehdokkailta kysyttiin, että katuvatko he mitään poliittisen uransa aikana tekemiään päätöksiä. Joku voi laittaa tarkan kysymyksen ja sitaatin, jos ne ovat kätevästi saatavilla. Niinistö kuitenkin ilmaisi jotenkin, että valtiontalouden tasapainottamiseksi tehdyt menoleikkaukset olivat näin jälkikäteen katsottuna ylimitoitettuja. IS:n jutussa tosin Niinistö vastaa Haaviston sanomisiin pikkumaisella, alentuvalla kiukuttelulla. Itse olisin ihmeissäni, jos seitsemän valtiovarainministerivuoden jäljiltä olisi mitään sellaista, jota olisi kannattanut jälkikäteen katsoen tehdä toisin.

Vv. 1996-2000 talouskasvu keskimääräinen vuotuinen talouskasvu oli hulppeat 4,8 prosenttia (lähde). Kävin lainaamassa yliopiston kirjastosta VM:n julkaisun "Talouspolitiikan linja. Kansantalouden kehitys ja talouspolitiikka vuosina 1996-2000" kesäkuulta 1996. Tuolloin VM arvioi keskimääräisen vuotuisen talouskasvun yllämainitulla ajalla olevan 3,5 prosenttia. VM arvioi tuolloin talouskasvun siis selvästi alakanttiin. Jos VM olisi tiennyt talouskasvun olevan noin voimakasta, julkisten menojen kasvua olisi tietenkin voitu hillitä hieman hillitymmin, jolloin työllisyys olisi ehkä kohentunut nopeammin ja, mikä tärkeämpää, peruspalvelut pysyneet parempina. Mutta ennusteet menevät joskus pieleen.

Tuotannon ja työllisyyden kannalta tuon ajan talouspolitiikka oli ilmeisesti melko onnistunutta. Kiander (2001):

Lamaa seurasi nopean talouskasvun aika - seitsemän lihavaa vuotta. Vuosina 1994-2000 kokonaistuotannon keskimääräinen kasvuvauhti oli noin 4,7 prosenttia vuodessa. Kasvu oli teollisuusmaiden nopeimpia ja nopeampaa kuin kukaan lamavuosien päättäjistä oli pitänyt mahdollisena. Kasvu perustui hyvin yksiselitteisesti viennin kasvuun.
---
Vaikka [presidentti Ahtisaaren ja Lipposen hallituksen asettamat] puolittamistavoitteet eivät aivan suunnitellussa aikataulussa toteutuneetkaan, on Suomen lamanjälkeistä työllisyys- ja talouskehitystä useimmissa arvioissa pidetty menestyksenä.


Kenelläkään ei varmaan ole, tai ainakaan ei pitäisi olla, hampaankolossa mitään tuotantoon ja työllisyyteen liittyvää noilta ajoilta. Kysymys onkin siitä, miten julkiset menot ja niiden ylläpitämä hyvinvointivaltio kehittyi. Tässä hieman yleisiä lukuja. Valtion menot kasvoivat tuolloin joka vuosi, joskin maltillisesti. Tämä yhdistettynä voimakkaaseen talouskasvuun johti julkisten menojen BKT-osuuden laskuun (lähde). Osaltaan tämä oli "luonnollista" laskua; olihan lamalla vaikutuksensa siihen, että valtion menojen BKT-osuus oli noussut yli kymmenen prosenttiyksikköä lamaa edeltävää tasoa korkeammalle.

Miten julkisten menojen rakenne, sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltio sitten muuttuivat noina vuosina? Saatan tästä kirjoitella hieman myöhemmin, mutta nyt on jatkettava muita hommia. Suosittelen suuresti Kianderin "Laman opetukset"-julkaisua, johon yllä viittasin, siellä on kompaktisti ja muutenkin hyvin kerrottu lamasta, sen jälkihoidosta ja sosiaalipolitiikan muutoksista 1990-luvulla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto