Mitä jos olisin itsekäs ay-diktaattori?

Pahoittelen taas taukoa, on ollut muita hommia. Yritän petrata.


Monopolit tuottavat markkinoille tunnetusti vähemmän hyödykkeitä kuin vapailla markkinoilla toimivat atomistiset yritykset. On myyjien intresseissä rajoittaa myytävän hyödykkeen tarjontaa hinnan nostamiseksi ja voittojen kasvattamiseksi. Voidaan ajatella, että Lääkäriliiton intresseissä on rajoittaa lääkäreiden koulutuspaikkojen tarjontaa, jotta jo työssä olevien lääkäreiden palkat eivät putoaisi. Huomionarvoista on se, että työttömyysriskin kasvun retoriikka ("Emme me ole huolissamme omista palkoistamme, vaan siitä, että vastavalmistuneille ei ole töitä.") palautuu tähän palkkakysymykseen sikäli kun on niin, että jos lääkäreiden palkat laskisivat (tai kasvaisivat hitaammin), työnantajilla olisi varaa palkata enemmän lääkäreitä ja he myös tekisivät niin.


Onko kaikilla aloilla näin? Onko muunkinlaisia vaikutuksia olemassa? Jäin miettimään tätä, kun pohdin omia intressejäni valmistuessani maisteriksi taloustieteestä. Jos saisin päättää, ja haluaisin päättää itsekkäästi, rajoittaisinko taloustieteen koulutuspaikkoja? Perstuntumani on että en, alla joitakin syitä. Kaksi ensimmäistä on ei-markkinahyötyjä ja kaksi jälkimmäistä markkinahyötyjä.



  • Ajattelen kuin taloustieteilijä ja mikäli taloustieteen koulutuksen saaneita ihmisiä olisi enemmän, minulla olisi enemmän ja parempia potentiaalisia keskustelukumppaneita.
  • Blogillani olisi enemmän lukijoita.
  • Taloustiedettä osaavien ihmisten määrä lisäisi taloustieteellisten narratiivien käyttöä yhteiskunnallisessa keskustelussa, lisäisi yhteiskunnallisten ongelmien hahmottamista taloustieteellisinä ja tätä kautta taloustieteellisen tutkimuksen rahoitusta.
  • Koulutuspaikkojen lisääminen nostaisi taloustieteiden opetuksen kysyntää.

Ainakin toinen ja neljäs kohta ovat sellaisia, jotka eivät luultavasti päde kovinkaan moneen. Kolmas kohta ei luultavasti päde kovinkaan moneen tutkimusrahoituksen osalta, mutta mikäli taloustieteen yhteiskunnallisen painoarvon kasvu näkyisi myös yritysmaailmassa, vaikutus olisi paljon yleisempi. Ensimmäinen kohta on yleinen, mutta useimmilla varmasti paljon heikompi kuin itselläni.

Approksimoin utiliteettiani taloustieteen koulutuspaikkojen suhteen vain nykytilan suhteen; en osaa sanoa onko todellisen hyötyfunktioni derivaatta taloustieteen koulutuspaikkojen suhteen positiivinen kaikilla mahdollisilla koulutuspaikkojen määrillä. Mites muiden ammattien osalta? En osaa kauheasti sanoa, mutta voisin kuvitella, että useimpien ammattien kohdalla koulutuspaikkojen lisääminen kannattaa, jos niitä on hyvin vähän - ammatillinen järjestäytyminen ja politiikassa huomioiduksi tuleminen vaatii jonkin verran ammattilaisia.

Suurin syy siihen, miksi taloustieteen aloituspaikkoja pitäisi lisätä on tietenkin kusipäisen altruistinen: yhteiskunta hyötyisi, jos meitä olisi enemmän. Mutta on otettava huomioon, että tässä olisi vaarana, että keskimääräinen taloustieteilijä olisi nykyistä heikompi. Olisikohan tällä jotain vaikutuksia.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto