Thomas Piketty: Capital in the Twenty-First Century (arvio)

Thomas Pikettyn Capital in the Twenty-First Century on eepos, ja luultavasti tuleva klassikko. Kuten useimmat yhteiskuntatieteelliset eepokset, se nostaa esille aikansa tärkeän sosiaalisen kysymyksen, tarjoaa välineitä sen hahmottamiseksi ja utopistisia politiikkasuosituksia sen ratkaisemiseksi. Kuten useimmat yhteiskuntatieteelliset eepokset, se on myös liian pitkä, sekava ja itseään toistava. En suosittele sen lukemista, mutta jos et halua jäädä sanattomaksi sitä sivuavissa kahvipöytäkeskusteluissa, kannattaa lukea tämä arvio.

Tasa-arvo on tavoite, ota tai jätä

Capitalin keskiössä on pääoman rooli yhteiskunnallisen epätasa-arvon synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Tasa-arvo on kirjan perustelematon arvolähtökohta. Totta kai ihanneyhteiskunnasta löytyy globaali finanssiviranomainen, joka lätkii miljardööreille kymmenen prosentin varallisuusveroja. Tietenkään yhdelläkään yksilöllä ei ole oikeutta siirtää varojaan Sveitsin kaltaisiin veroparatiiseihin (itse asiassa tämä on varkautta).

Tyyli on röyhkeä, mutta pidän siitä. Ensinnäkin mitkä tahansa perustelut tasa-arvon puolesta ja yksilönvapauksia vastaan olisivat tehneet kirjasta entistäkin pitempiä ja olisivat joka tapauksessa olleet riittämättömiä. Toiseksikin se toimii retorisesti. Kun lukija tajuaa käyttäneensä 600 sivun verran elämäänsä jonkin asian ymmärtämiseen, häntä ei tarvitse erikseen vakuuttaa asian tärkeydestä: uponneiden kustannusten harha pitää huolen siitä.

Poislukien lopun politiikka-luku, kirja koostuu käytännössä pitkistä tuotannon, tuotannontekijöiden ja tuotannontekijätulojen aikasarjoista, muutamasta havainnollistavasta yhtälöstä ja rönsyilevästä pohdiskelusta näiden ympärillä. Kirjassa esitetty historiallinen aineisto on saavutus jo itsessään ja minun on mahdoton sitä kommentoida. Toivon vain, että tulevaisuudessa tutkijat arvioisivat kriittisesti sitä, miten vaikkapa pääoman puhdas reaalituotto Antiikista nykypäivään on laskettu.

Perimmäiset yhtälöt

Piketty esittää kirjassa kaksi "kapitalismin perimmäistä lakia". Tämän pompöösin nimityksen takana on yksi identiteettiyhtälö ja yksi pitkän aikavälin tasapainoehto, jotka auttavat hahmottamaan pääomaa ja sen kehitystä yli ajan.

Identiteettiyhtälö, eli määritelmällisesti tosi yhtälö, on a = r*b, jossa a on pääomatulojen osuus kansantulosta, b on pääoman suhde kansantuloon ja r pääoman tuotto. Nyky-yhteiskunnissa yhtälö menee suunnilleen niin, että a = 0.3 (pääomatulot 30 prosenttia kansantulosta), r = 0.05 (reaalituotto viisi prosenttia) ja b = 6 (talouden pääomakanta kuusinkertainen suhteessa vuoden tuloihin). Ymmärrettävästi, mitä enemmän pääomaa on ja mitä tuottavampaa se on, sitä suuremman osan kansantalouden kakusta sen omistajat saavat.

Pitkän aikavälin tasapainoehto, jota kohti talous asettuu ajan myötä, on  b = s/g, jossa s on säästämisaste, g kansantulon reaalinen kasvunopeus. Kirjassa esitetyt esimerkkiluvut ovat s = 0.12 ja g = 0.02.

U-käyrät: tuloerot 20. vuosisadalla

Simon Kuznets oli dataorientoitunut ekonomisti, joka vuosina 1953-1955 katsoi muutaman vuosikymmenen taaksepäin ja havaitsi tuloerojen laskeneen. Tästä hän ajatteli, että ehkäpä taustalla on talouden laki: ensin kapitalismi kasvattaa tuloeroja, sitten se supistaa niitä. Tätä alettiin kutsua ns. Kuznets-hypoteesiksi.

Tuloerot ovat sittemmin lähteneet kasvuun, joskin erityisesti Yhdysvalloissa enemmän palkkatulojen kuin pääomatulojen eriytymisen kautta. Piketty käsittelee myös johtajien palkkakehitystä, mutta kuten kirjan otsikkokin vihjaa, tämä on vain sivujuonne tarinassa, jonka pääosassa on pääoma ja sen kasautuminen.

On syytä vielä huomauttaa, että Pikettyn tulkinta tuloerojen supistumisesta ja korollaeläjien kuolemasta 1900-luvun alkupuoliskolla on se, että taustalla olivat erinäiset sokit, kaksi maailmansotaa etunenässä, eikä niinkään mikään taloudellinen laki, kuten Kuznets sen tulkitsi. Les Trentes Glorieuses, onnellisen tasa-arvoiset vuosikymmenet toisen maailmansodan jälkeen, oli historiallinen poikkeus ja tulevalla vuosisadalla maailma palaa kohti normaalia tältä osin.

Kasvu ja korko: mennyt

Pikettylle keskeisin tekijä tuloerojen kehityksen hahmottamisessa on r - g, eli pääoman tuoton ja kansantulon kasvuvauhdin välinen erotus. Kun pääoman tuotto on merkittävästi korkeampi kuin talouden kasvunopeus, pääoma kasautuu, ja koska pääoma on jakautunut äärimmäisen epätasaisesti, myös tuloerot kasvavat. Alla olevassa kuviossa on esitetty pääoman puhdas tuotto* verojen ja tappioiden jälkeen ja talouden kasvuvauhti.



Tässä minun on sanottava, etten ymmärrä Pikettyn pääoman tuoton aikasarjaa. Pikettyn mukaan pääoman puhdas tuotto verojen ja tappioiden jälkeen on ollut noin 4-5 prosenttia Antiikista nykypäivään. Mitä tämä tarkoittaa? Ajatellaan, että esi-isäsi olisi tehnyt yhden nykydollarin arvoisen sijoituksen vuonna yksi ja dynastiasi olisi pystynyt pitämään kiinni tuosta sijoituksesta ja saamaan sille neljän prosentin vuosituottoa. Jos olisit tuon dynastian ainoa perillinen, varallisuutesi olisi noin 2*10^34 dollaria. Ottaen huomioon, että maailman BKT on luokkaa 5*10^13 dollaria, tämä tuntuu aika paljolta.

Jos r - g on pääoman kasautumisen perimmäinen dynamo ja kautta historian pääoman tuotto tappioiden jälkeen on ollut merkittävästi talouden kasvua nopeampaa, pääoman olisi pitänyt kasautua aivan absurdeihin mittoihin. Joko r - g pääoman kasautumisen dynamona on väärin, tai Pikettyn data on väärin. Todennäköisesti molempia. Ennen pitkää kaikkiin dynastioihin tulee sukupolvi, joka onnistuu hassaamaan suvun omaisuuden. Ehkä huliviliperillinen laittaa kaiken kerskakulutukseen. Ehkä hän tekee huonoja sijoituksia, esimerkiksi lainaa varoja Edvard III:lle sotaan Ranskaa vastaan. Ehkä hän menettää kaiken yksinkertaisesti siksi, että hänellä on liikaa ja muilla on liian vähän, kuten monille kävi Ranskan vallankumouksessa.**

Varallisuuden uusjakoja tapahtuu, ja Piketty ei todennäköisesti ole laskenut näitä mukaan laskiessaan pääoman tuottoa 1900-lukua edeltäneelle ajanjaksolle, samalla tavalla kuin hän laskee Saksan 1900-luvun keskimääräisen inflaation jättämällä vuoden 1923 pois laskuista. Onko r-aikasarja sitten minkään arvoinen? Vaikka historian osalta se olisikin kyseenalainen, r - g:n kautta voi hahmotella tulevaa vuosisataa.

Kasvu ja korko: tuleva

Pikettyn näkemys 21. vuosisadasta on seuraava. Talouden kasvuvauhti hiipuu kohti uutta, vanhaa normaalia. 1900-luvun kasvusykäys oli historiallinen poikkeus, joka oikeastaan päättyi jo 1970-luvun alussa. Pääoman tuotto sen sijaan ei laske, pikemminkin se kasvaa.*** Kun kasvuvauhti hidastuu, pääoman suhde kansantuloon kasvaa toisen perimmäisen yhtälön mukaan, ja kun samalla pääoman tuotto ei laske ainakaan samaan tahtiin, tarkoittaa tämä ensimmäisen yhtälön mukaisesti pääoman osuuden kasvua kansantulosta. Koska pääomatulot jakautuvat työtuloja huomattavasti epätasaisemmin tämä johtaa eriarvoisuuden kasvuun.

Kasvu ja korko ovat isoja asioita, ja niihin liittyy isoja ennusteita. Kasvuskenaarioiden puolella yhtäällä on Robert Gordonin teknologiapessimismi, toisaalla Brynjolfssonin ja McAfeen teknologiaoptimismi. Korkoskenaarioiden puolella on lähinnä "vanha normaali" ja Summersin ja Krugmanin secular stagnation, jossa nollakorko on uusi normaali. FWIW, itse olen enemmän teknologiaoptimisti enkä tajua secular stagnation-hypoteesia alkuunkaan.

Pikettyn skenaariossa eriarvoistuminen uhkaa demokraattista yhteiskuntaa ja mahdollisuuksien tasa-arvoa monien periessä enemmän kuin useimmat pystyvät elämänsä aikana tienaamaan. Tätä vastaan hän ehdottaa globaalia varallisuusveroa. Politiikkasuosituksen utopistisen luonteen hän myöntää auliisti, mutta huomioi sen olevan teknisesti mahdollista ja luottaa demokraattisen yhteiskunnan arvostavan tasa-arvoa niin, että se on myös poliittisesti mahdollista.

Lopuksi

Olen tässä arviossa esittänyt vain sen, minkä katson olevan Capitalin ydin. Sanomattakin selvää on se, että 600 sivuun mahtuu myös paljon muuta, niin hyvää kuin huonoakin. Kirjassa on paljon viihdyttäviä taulukoita (jotka on kätevästi kerätty yhteen pdf-tiedostoon Pikettyn sivuilla), mielenkiintoista hahmottelua perintöjen roolista pääoman kasautumisessa ja hauskaa havainnollistamista Austenin ja Balzacin hahmojen kautta. Kirjassa on valitettavasti myös paljon nyhjäämistä yksittäisten maiden yksittäisten aikasarjojen ympärillä, raskasta retoriikkaa**** ja lonkalta ampumista*****.

Kannattaako kirja lukea? Todennäköisesti ei. Se on liian pitkä, sen lukeminen ei ole erityisen nautinnollista ja sen ydinsanoma on helposti luettavissa kirjaa käsittelevistä arvioista (tai kirjoittajan akateemisista papereista). Toivoa sopii, että Pikettyn kirja saa osakseen kriittistäkin huomiota, joka edistää ymmärrystämme tulonjaosta. Tasa-arvohan on tärkeä asia.


*Pääoman havaitussa tuotossa on yleensä mukana myös työtuloja. Yrittäjä voi maksaa palkkansa itselleen osinkona, ja kahdeksan tuntia päivässä osakemarkkinoita analysoiva piensijoittaja tekee töitä tuottojensa eteen. Pääoman puhdas tuotto on muuttuja, josta nämä on puhdistettu. Älä kysy minulta, miten Piketty on sen laskenut.
**Robert Hanson ehti jo esittää tämän kritiikin.
***Roger Wessman ehti jo kritisoida tätä skenaariota. Suosittelen muuten nappaamaan Wessmanin blogin omaan syötteenlukijaan, jos et ole vielä sitä tehnyt.
****Esimerkiksi suosikkini "asiaa x ei saa liioitella" löytyy kirjasta neljä kertaa. Annan hyväksyntäni tälle ilmaukselle sitten kun näen jonkun sanovan, että "asiaa x saa liioitella" tai "asiaa x pitää liioitella".
*****Esimerkki 1: Piketty mainitsee yhdessä kappaleessa, että länsimaiden ei olisi pitänyt puolustaa Kuwaitia Irakia vastaan Persianlahden sodassa, koska Kuwaitilla on enemmän öljyä kansalaista kohden kuin Irakilla, ja vihjailee että jos varallisuuseroja Lähi-Idässä ei haluta tasoittaa, niiden pitäisi antaa tasoittua itsestään sodan ja valloituksen kautta.
Esimerkki 2: Iso-Britannia oli kerryttänyt Napoleonia vastaan käymissään sodissa suuren velkataakan. Britit päättivät maksaa tämän velan sen sijaan, että olisivat jättäneet sen maksamatta tai inflatoineet sen pois. Tämä vaati ylijäämäisiä budjetteja seuraavan sadan vuoden ajan. Pikettyn mukaan tämä johti siihen, että britit eivät investoineet tarpeeksi koulutukseen, mikä "saattoi olla se takaisku, joka johti maan taantumiseen seuraavien vuosikymmenien aikana". Sinänsähän tämä kuulostaa järjevältä, mutta jos päättelyketju johtaa siihen, että Britannia taantui Waterloota seuranneina vuosikymmeninä, siinä on luultavasti jotain pielessä.

3 kommenttia:

rogermwessman kirjoitti...

r-g > 0 ei välttämättä tarkoita varallisuuden astronomista kasvua jos r käytetään kulutukseen eikä sitä säästetä. Toki jos säästäminen = 0, niin r-g ei ole hyvä selittäjä historialliselle varallisuuden ja tulojen suhteelle.

Allan Seuri kirjoitti...

Roger: totta, hyvä pointti. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos omaisuus kasvaa tarpeeksi isoksi (miljardeihin tai satoihin miljooniin), niin se ei tyypillisesti supistu kulutuksen kautta, vaan huonojen sijoitusten, lahjoitusten tai perijöiden monilukuisuuden ansiosta (tämä viimeinen lienee historiallisesti isoin tekijä ja selittää saamani astronomisen luvun, kun oletin että yhden vuonna 1 eläneen ihmisen sijoitus päätyisi yhdelle vuonna 2014 elävälle ihmiselle).

Tommi Uschanov kirjoitti...

"Robert Gordonin teknologiapessimismi [...], Summersin ja Krugmanin secular stagnation, jossa nollakorko on uusi normaali. FWIW, itse olen enemmän teknologiaoptimisti enkä tajua secular stagnation-hypoteesia alkuunkaan."

Eräs mielleyhtymäketju palautti mieleeni tämän kahden ja puolen vuoden takaisen sivuhuomautuksesi, jonka olet ehkä itse ehkä jo unohtanut. Sen seurauksena pyyntö: voitko joskus kirjoittaa jotain siitä, mitä tarkkaan ottaen et ymmärrä?

Määritellään secular stagnation -hypoteesi vaikka siten kuin Krugman tekee: "secular stagnation is the claim that underlying changes in the economy, such as slowing growth in the working-age population, have made episodes like the past five years in Europe and the US, and the last 20 years in Japan, likely to happen often. That is, we will often find ourselves facing persistent shortfalls of demand, which can't be overcome even with near-zero interest rates." Minä olen alkanut uskoa tähän melkeinpä vuosi vuodelta enemmän, mitä tietysti on auttanut se, että tämänkertainen stagnaatio on joka tapauksessa vain jatkunut ja jatkunut. Miksi et itse, ilmeisestikään, pidä sitä uskottavana?

(Vai tarkoitatko secular stagnation -hypoteesilla jotain muuta, kuten vaikkapa jonkinlaista Gordonin teknologiapessimismin sekä Summersin ja Krugmanin korkoskenaarion yhdistelmää? Huomaa, kuinka esimerkiksi Krugman tuossa tekstissään irtisanoutuu hyvin selkeästi Gordonista.)

Joka tapauksessa, voitko kirjoittaa tästä joskus jotain? Ihan vain siksi, että jos on joku, joka voi saada mieleni muuttumaan tässä asiassa, se olet sinä.

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto