Kerroinvaikutus ja velkaantumisaste

Harmittaa keskustella kirjasta, jota ei ole lukenut, mutta menköön - on minulla sentään kirjallisuusviitteitä ja yhtälöitä annettavana keskusteluun. Toivottavasti MathJax näkyy teillä (huikkaa jos ei näy ja kerro vähän, millä luet, niin katson josko asialle voisi tehdä jotain).

Roger Wessman ja Heikki Patomäki ovat käyneet tällä viikolla keskustelua (1, 2, 3) Patomäen kirjan Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – Teoriasta käytäntöön laskelmista investointielvytyksen vaikutuksista tuotantoon ja valtion velkaantumisasteeseen.

Keskiössä on valtion menojen kerroinvaikutus ja sen suuruus. Finanssipolitiikan kerroinvaikutus on teoreettisesti yksiselitteinen mutta empiirisesti monitulkintainen käsite, joka kuvaa finanssipolitiikkamuutosten vaikutuksia tuotantoon. Palaan empiriaan ja sen monitulkintaisuuteen myöhemmin.

Ajatellaan, että valtio tekee 100 miljoonan euron menoelvytyksen vuonna 2015. En tunne professori Patomäen investointiohjelmaa, mutta ajatellaan esimerkin vuoksi, että tällä palkataan opettajia ja koulunkäyntiavustajia. Mitä vaikutuksia tällä on tuotantoon ja valtion velkaantumisasteeseen (eli velka/bkt-suhteeseen) vuonna 2015 ja siitä eteenpäin?

Tavanomaisesti ajatellaan yksinkertaistaen, että kerroinvaikutus on se, kuinka paljon tuotanto vuonna 2015 kasvaa. Jos kerroin on 1,5, tuotanto vuonna 2015 kasvaa 1,5-kertaisesti suhteessa alkuperäiseen menolisäykseen. Ymmärrätte, että jos huoltotaseen yhtälössä Y = C + G + I + (X-M) julkinen kulutus G kasvaa 1-kertaisesti ja Y 1,5-kertaisesti, myös yksityisen kulutuksen, investointien tai nettoviennin on kasvettava.

Mitä vaikutuksia tällä kaikella on tuotantoon ja velkaantumiseen? Erityisesti milloin elvytys on ns. ilmainen lounas, eli valtion velkaantumisaste vähentyy sen seurauksena? Seuraava pohjaa Delong & Summersin 2012-BPEA-paperin peruskehikkoon, jonka yksinkertaistettu versio tämä Heikki Taimion PT-blogi nähdäkseni on.

Ajatellaan, että fipomuutos on suuruudeltaan $\triangle G$, ja tähän liittyy $\mu$-suuruinen kerroinvaikutus, joka näkyy heti tämän vuoden tuotannossa $Y_n$. Sekä tuotanto- että fipomuuttujat on määritelty prosentteina potentiaalisesta tuotannosta.

$$\triangle Y_n = \mu \triangle G$$

Valtio rahoittaa tämän elvytyksen velanotolla, mutta on syytä huomioida myös valtion tulojen kasvu elvytyksen seurauksena. Jos rajanettoveroaste on $\tau$, tällöin elvytystä seuraava velkasuhteen (velka/potentiaalinen bkt) muutos on

$$\triangle D = (1-\mu \tau) \triangle G.$$

Jos talouden reaalinen kasvuvauhti on $g$ ja valtionvelan reaalikorko on $r$, tämä luo "kestävyysvajeen", jonka suuruus on

$$(r-g)\triangle D.$$

Valtion on siis tasapainotettava budjettiaan tämänsuuruisella summalla joka vuosi tästä ikuisuuteen, jos se haluaa ylläpitää vakaan velkasuhteen. Jos talous ei kasva (g=0), tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että valtio nostaa tulojaan (tai leikkaa menojaan) sen verran, että maksaa velan korkoja pois.

Huomioidaan se mahdollisuus, että tuotantokuilulla voi olla pysyviä vaikutuksia pitkän aikavälin tuotantoon $Y_f$. Kuvataan tämän hystereesivaikutuksen suuruutta parametrillä $\eta$. Tällöin

$$\triangle Y_f = \eta \triangle Y_n = \eta \mu \triangle G.$$

Jos siis $\eta=1$, pitkä ja aikaväli ovat sama asia: pitkän aikavälin tuotanto liikkuu aina samassa suhteessa lyhyen aikavälin tuotantoon. DeLong ja Summers kirjoittavat, että "uskottava" arvo tälle parametrille on välillä 0-0.2. Arvo 0,2 tarkoittaa sitä, että prosenttiyksikön tuotantokuilu vähentää pitkän aikavälin tuotantoa 0,2 prosenttia. Vaikutus tuleviin verotuloihin on

$$\tau \triangle Y_f = \eta \triangle Y_n = \tau \eta \mu \triangle G.$$

Tästä on helppo nähdä, että elvytys rahoittaa itse itsensä, jos

$$r \leq g + \frac{\eta \mu \tau}{(1-\mu \tau)}.$$

DeLong & Summers sitten tekevät artikkelissaan laskelmia Yhdysvalloille tämän yhtälön pohjalta. Palataan Wessman-Patomäki-keskusteluun. Mikäli olen oikein käsittänyt, Wessman syyttää Patomäkeä siitä, että hän olettaa, että $\eta=1$, mitä syytöstä Patomäki ei suoranaisesti kiellä:

Wessman olettaa, että julkisen menonkäytön lisäyksen vaikutus on tilapäinen, koska talouden kasvu-ura on annettu. 
Juuri tämän kuitenkin Keynesin ja Kaleckin seuraajat ovat systemaattisesti kieltäneet – ja kuten kirjassa esitän, hyvin perustellulla tavalla. Talouden kasvu-ura ei ole annettu, vaan riippuu muun muassa noudatetusta talouspolitiikasta. Talouden suhdannevaihtelut selittyvät itseään vahvistavien prosessien dynamiikalla.

Nähdäkseni siis keskustelu on mennyt seuraavasti:

  • Wessman: Tavallisesti kerroinvaikutuksia lasketaan niin, että $\eta = 0$. Patomäki sanoo, että $\eta=1$. Hulluutta!
  • Patomäki: Wessman olettaa, että $\eta=0$. Minusta $\eta>1$.


On ehkä kuvaavaa, että siinä missä Patomäki perustelee $\mu$-parametrin arvoa viittaamalla tuoreeseen empiiriseen IMF-tutkimukseen, hän puolustaa oletustaan $\eta$-parametrista viittaamalla kahteen vuosikymmeniä sitten edesmenneeseen, melko teoreettiseen taloustieteilijään. On totta, että Simsin seuraajien on vaikeampaa estimoida $\mu$-parametria kuin $\eta$-parametria, mutta DeLong & Summers päätyvät Patomäkeä reippaasti maltillisempaan arvioonsa melko laajan ja monipuolisen empiirisen katsauksen jälkeen.

Vaikka taloustieteessä tavanomaisesti rakennetaan malleja niin, että $\eta=0$, on tieteenalalla pitkä ja kunniakas skeptisyyden perinne tämän suhteen. Esimerkiksi alan suosituimpien oppikirjojen kirjoittaja Greg Mankiw on useampaankin otteeseen ilmaissut uskovansa, että $\eta>0$ (Campbell & Mankiw 1987 QJE, Mankiw 2001 Econ. J.). Ykkösen suuruinen arvo lienee kuitenkin suuruudenhulluutta.

Sanottakoon vielä, että en ole lukenut Patomäen kirjaa ja käsitykseni keskustelijoiden kannoista pohjaa kolmeen yllä linkitettyyn postaukseen. Lisäksi yllä oleva kehikko on rakennettu sen oletuksen ympärille, että fipo vaikuttaa pitkän aikavälin tuotantoon vain hystereesivaikutuksen kautta, kun taas Patomäki perustelee pitkän aikavälin vaikutuksiaan myös sillä, että hänen investointiohjelmansa nostaa potentiaalista tuotantoa suoraan (esim. kasvattamalla väestön inhimillistä pääomaa). Ehkä keskustelu voi jatkua siihen suuntaan, että laitetaan yllä olevaan yksi parametri lisää ja katsotaan, mitä milläkin oletuksilla tapahtuu.

P.S. Patomäki on kirjoittanut teoksen, jossa hän kirjoittaa niin talouspolitiikasta kuin talousteoriasta. Minulla on tässä oma lehmäni vahvasti ojassa, mutta eikö tällaisten kirjoittajien kannattaisi laittaa ilmais-/etukäteiskappaleita suosituille talousbloggaajille siinä toivossa tai sillä ehdolla, että nämä kirjoittaisivat kirjasta arvion foorumilleen? Luulen, että tällainen mairittelu auttaisi myös blogisteja, joiden harrastushan on lähes täysin herneiden nenäänvetelyä, suhtautumaan tuotokseen lähtökohtaisesti myötämielisemmin. Tuntuu siltä, että suomalainen kaunokirjallisuusskene on tässä mielessä vielä huomattavasti edistyneempi kuin tietokirjallisuusskene, syystä tai toisesta.

Kriisitaloustiede ja taloustieteen kriisi

Ari Hyytinen harmittelee Akateemisessa talousblogissa HS:n Paavo Teittisen juttua Hyman Minskystä, kriisitaloustieteestä ja taloustieteen tilasta. Pidän molemmista herroista, joten haluan kunnioittaa heitä muutamalla ajatuksella aiheen tiimoilta. Kannattaa ehkä lukea molemmat noista teksteistä ensin, ainakin kursorisesti.

1. Taloustieteen muutos ja finanssikriisi

Luen Paavon jutun sanovan seuraavaa: i) taloustieteessä ollaan nyt erittäin kiinnostuneita rahoitusmarkkinoiden toiminnan vaikutuksista makrotalouteen, ii) ennen kriisiä tästä aiheesta oltiin vähemmän kiinnostuneita ja iii) kriisillä on ollut kausaalinen vaikutus tässä kehityksessä. Minusta tämä kaikki on vähintään reilua. Ari vaikuttaa olevan eri mieltä jutussa esitetystä, mutta minusta se johtuu paljolti siitä, että hän jätti huomiotta sanan "juuri" jutun lauseesta "[T]urnerin mukaan talousteoria ei juuri kiinnittänyt huomiota velkaan, luotonantoon tai rahaan.". Pehmentäjäsanojen suurena ystävänä toivon, että niitä ei jätettäisi huomiotta.

Ei nyt mennä siihen, miten epäonnistunut lause tuo tarkalleen ottaen oli ja kannattaako se Hesarin tilaus lopettaa aina kun joku haastateltava sanoo jotain tyhmää vai pelkästään niissä tapauksissa kun joku toimittaja sanoo jotain tyhmää. Onko (makro)taloustiede muuttunut kriisin myötä?

Kolme pointtia.

  • Rahoitusmarkkinat-makro-tutkimusta tehtiin jo ennen finanssikriisiä.
  • Tämä tutkimus on lisääntynyt huomattavasti kriisin myötä ja se on nyt ns. hot topic.
  • Tällä hetkellä tehtävä tutkimus pohjautuu paljolti ennen finanssikriisiä tehtyyn tutkimukseen. Esim. moraalikato ja vakuusrajoitteet oli keksitty jo aiemmin, ja nyt niitä yritetään soveltaa entistä paremmin.

Kirjoitettuani toisen kohdan minua alkoi riepoa se, että minulla ei ollut mutua vahvempaa evidenssiä sille, joten kaivelin asiaa. Minulla ei ole pääsyä taloustieteellistä tutkimusta indeksoivaan Econlit-tietokantaan, joten laskin tiettyjen sanojen osumia vuosien 2005-2014 ASSA-kokousten (iso taloustieteilijöiden kokous rapakon takana) konferenssiohjelmista. Esitän kriisinjälkeisten vuosien (2010-2014) osumakeskiarvojen suhteen kriisiä edeltäneiden vuosien (2005-2009) osumakeskiarvoihin. Jos luku on siis 1, teemaa tutkitaan entiseen malliin ja jos luku on suurempi, teema on kasvattanut kiinnostusta.

Näyttäisi siltä, että rahan tutkiminen ei ole lisännyt suosiotaan, mutta muuten tulokset ovat linjassa sen kanssa, että taloustiede reagoi finanssikriisiin.

Financial: 1,50
Debt: 1,61
Credit: 1,77
Money: 0,94

Kontrolliryhmän muodostavat kolme teemaa: ammattiliitot, ympäristö ja verotus. Näissä ei ole tapahtunut muutosta:

Union: 0,90
Environment: 0,94
Tax: 1,00


Taloustiede näyttää heränneen rahoitusmarkkinoiden tutkimukseen, ja eihän siinä mitään vikaa ole.

Jos joku muuten haluaa tarjoutua kanssakirjoittajaksi kvantitatiiviseen empiiriseen tutkimukseen siitä, miten taloustiede reagoi talouden tapahtumiin, ei muuta kuin viestiä kommenttikenttään tai sähköpostiin.

2. Ennustaminen ja taloustieteen legitimiteetti

Voiko tätä alkaa jo kutsua kuningatarkritiikiksi? Aina kun halutaan kritisoida taloustiedettä siitä, että se ei kyennyt ennustamaan finanssikriisiä, kaivetaan esiin kuningatar Elisabet II:n ihmettely:

Tämä on hirveää. Miten kukaan ei nähnyt kriisin tulevan?

Onko kuningatarkritiikki pätevä? Heikentääkö ennustamisessa (talouskehityksen yleisesti tai kriisien erityisesti) epäonnistuminen taloustieteen legitimiteettiä?

Arin vastaus kuningatarkritiikkiin on taloustieteilijälle tyypillinen. Vain pieni osa taloustieteestä on ennustamista, suurin osa on jotain muuta. Taloustieteen legitimiteetin ei siis pidä heiketä siksi, että emme ennustaneet kriisiä. Olen pitkälti samaa mieltä, mutta olen jo jonkin aikaa halunnut pohtia asiaa vähän tarkemmin.

2.1 Immuniteetti kuningatarkritiikille?

Miten taloustiede voitaisiin tehdä immuuniksi kuningatarkritiikille? Mitä taloustieteilijöiden pitäisi tehdä, että kukaan ei haukkuisi meitä siitä, että emme osanneet ennustaa kriisiä? Tarjoan kaksi analogiaa ja palaan sitten johtopäätöksiin.

Kuvitellaan ensin maailma, jossa on ihmisiä, jotka tarjoavat kristallikiviä syövän hoitoon. Ajatellaan, että kristallikivihoitoja tarjoavat ihmiset ovat koulutettuja lääkäreitä, jotka toimivat lääketieteellisissä tutkimuslaitoksissa. Ajatellaan edelleen, että kristallikivihoitoja käytetään terveyspolitiikan suunnittelussa niin, että nuo suunnittelijat väittävät nojaavansa työssään lääketieteeseen ja kiertävät lääketieteellisissä seminaareissa esittelemässä hoitomuotojaan.

Jos kritisoisit tuossa maailmassa lääketiedettä kristallikivihoitojen humpuukista ja tuon maailman lääketieteen akateeminen edustaja vastaisi sinulle, että vain pieni osa lääketieteestä on kristallikivihoitoja, olisitko tyytyväinen? Luultavasti et. Luultavasti vaatisit lääketieteen täydellistä irrottamista ja irtisanoutumista kristallikivihoidoista. Vaatisit, että kristallikivihoitoja tarjoavia ei pitäisi kutsua lääkäreiksi ja että jos terveyspolitiikan suunnittelussa halutaan käyttää kristallikivihoitoja, tätä touhua ei saa verhota lääketieteen kaapuun.

Toinen analogia on tästä maailmasta. Yksi asia, mikä minua aina mietityttää kuningatarkritiikissä on (muiden) yhteiskuntatieteiden immuniteetti sille. Miksi yhteiskuntatieteet eivät menetä arvostustaan yleisön silmissä siksi, että ne eivät kykene ennustamaan Arabikevään kaltaisia tapahtumia? Miksei kv. politiikan professoreita vedetä radioon selittämään sitä, miten heidän tieteenalansa ei nähnyt Krimin siirtymistä osaksi Venäjää? En osaa sanoa vastausta. Voi olla, että yhteiskuntatieteilijät eivät tee ennusteita. Tai jos tekevät ennusteita, he eivät tee sitä niin että yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen pääsosiologi marssii median eteen esittämään laitoksensa ennusteen aina puolen vuoden välein.

Pitäisikö taloustieteilijöiden tehdä itsensä immuuniksi kuningatarkritiikille irtisanoutumalla talousennustamisesta täydellisesti? Vesa Kanniainen on sanonut suoraan, että taloustieteessä ei laadita suhdanne-ennusteita. Selvä. Miten sitten estetään se, että taloustieteilijät laativat ennusteita ja kehtaavat vielä esitellä niitä medialle? Tervaa ja höyheniä Eero Lehdolle, mätiä tomaatteja Juha Kilposelle?

Kolme pointtia.

Ensinnäkin Suomessa tehdään vähintään riittävästi suhdanne-ennustamista ja siihen kiinnitetään mediassa vähintään riittävästi huomiota. Meidän taloustieteilijöiden olisi hyvä ottaa omasta julkisuuskuvastamme vastuuta ja monipuolistaa kuvaamme suureen yleisöön päin (kuten Ari ja muut bloggaavat tutkijat ansiokkaasti tekevät).

Toiseksi en kuitenkaan näe tarvetta rajata tätä mielenkiintoista tutkimuskysymystä (suhdannevaihteluiden ennustaminen) tieteenalan ulkopuolelle. Ehkä taloustieteilijät tulevaisuudessa keksivät paremman suhdannemallin, mallin joka marginaalisesti parantaa kykyämme ennustaa talouden vaihteluita. Se otetaan käyttöön rahoitusmarkkinoilla ja ilmaiset lounaat syödään pois. Suhdannevaihtelut ovat edelleen ja jälleen ennustamattomia, mutta kai maailma on parempi paikka?

Kolmanneksi ennustaminen laajasti ymmärrettynä on tärkeää mille tahansa tieteelle.

2.2 Ennustamista ja ennustamista

Haluan ajatella seuraavasti. Taloustiede tuottaa perusteltuja uskomuksia. Uskomukset rajoittavat odotuksia. Otan esimerkin. Euroalueen inflaatio oli joulukuussa Eurostatin ennakkoestimaatin mukaan -0,2 %. Omissa kirjoissani tämä oli hyvin alhaisen todennäköisyyden tapahtuma vielä pari vuotta sitten. Odotuksiani rajoittivat kaksi uskomusta*:

  • Kehittyneen talousalueen keskuspankki, jolla on julkilausuttuna tavoitteena alle-mutta-lähes kahden prosentin inflaatio, myös pyrkii aikaansaamaan alle-mutta lähes kahden prosentin inflaation, mikäli sen käytettävissä olevat rahapolitiikan välineet siihen riittävät.
  • EKP:n käytettävissä olevat rahapolitiikan välineet riittävät alle-mutta lähes kahden prosentin inflaatiotavoitteen saavuttamiseen erittäin suurella todennäköisyydellä.

Uskon, että uskomukseni nojasivat (TheMoneyIllusion-blogin ohella) valtavirran taloustieteelliseen tutkimukseen. Näin siksi, että näitä uskomuksia problematisoivia tutkimuksia tuossa perinteessä oli suhteellisen vähän. On tietenkin mahdollista, että oma tulkintani tutkimuksesta oli lähtökohtaisesti virheellinen ja koetan vyöryttää omaa harhaisuuttani koko yhteisön niskoille.

Joka tapauksessa taloustieteen pitää ennustaa. Sen pitää tuottaa perusteltuja uskomuksia, jotka rajoittavat odotuksia. Sen pitää osata nimetä alhaisen todennäköisyyden ja korkean todennäköisyyden tapahtumia.

Kommentit ovat, kuten aina, erittäin tervetulleita. Toivon, että Ari ja Paavo voivat tuntea iloa heidän puheenvuorojensa aikaansaamasta keskustelusta.

*Tarkkaan ottaen pitäisi sanoa, että EKP tavoittelee vakauttamaan inflaatio-odotukset keskipitkällä aikavälillä alle-mutta-lähelle kahteen prosenttiin. Tähän liittyisi sitten uskomus siitä, että mikäli keskipitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat onnistuneesti vakautetut, deflaatio kuukausitasolla on hyvin alhaisen todennäköisyyden tapahtuma.

Vuosikatsaus

Blogi täytti viisi vuotta joulukuussa. Skenen mittapuulla kunnioitettava ikä.

Ensin numeroita vuodesta 2014. Blogissa ilmestyi vuoden aikana 29 postausta. Katseluita oli noin 1 000 kuussa, nousten loppuvuodesta (noin 2 500 marraskuussa, noin 5 000 joulukuussa). Luetuin postaus oli naurettavan ylivoimaisesti Supercell ja tuloerot.

Minulla on tällä hetkellä paljon mielekästä työtekemistä, mutta en tahdo laiminlyödä Harhalaa. Koetan nostaa tahtia vähintään yhteen postaukseen viikossa. Se on paljon suhteessa siihen, miten vähän minulla on sanottavaa. Jos siis haluatte lukea minulta enemmän, kannattaa laittaa kysymyksiä. Mitä olet mieltä tästä-ja-tästä talouspoliittisesta toimenpiteestä tai tästä-ja-tästä artikkelista? Ja toki koetan kommentoida aina tilanteen tullen harvalukuisten blogistikollegoideni raapustuksia.

Sen sanottuani uskallan ennustaa ainakin seuraavia teemoja vuodelle 2015:

  • Kyllä, jatkan Rahatalous haltuun-kirjan läpikäyntiä.
  • Kyllä, jatkan euroalueen rahapolitiikan seuraamista. Ainakin itselleni pressien kautta seuraaminen on luontevaa, ja nyt tammikuun 22. päivästä lähtien entistäkin jännempää kun pankki alkaa julkaista jonkinsortin keskustelupöytäkirjoja.
  • Opetan tammi-helmikuussa Tampereella makron syventävän kurssin kasvuosuutta ja luultavasti kanavoin tuolta mielenkiintoisimpia asioita blogin puolelle.

Jos saa vielä antaa lukusuosituksen, niin Slate Star Codex.

Lopuksi, mikä olisikaan parempi tapa aloittaa vuosi kuin kommentoida Jani Kaaroa? Kaaro kirjoitti lyhyen tiedeuutisen otsikolla "Tutkimus: Kansainvälinen valuuttarahasto pahensi ebolaepidemiaa". Juttu perustui Lancetissa ilmestyneeseen tutkimukseen.

Menemättä asiaan sen syvemmin, kannattaa kuunnella myös IMF:n oma näkökulma. Ehkä Kaaro tekee ensi viikolla sen pohjalta uutisen "Tutkimus: Kansainvälisen valuuttarahaston lainaohjelmat kasvattavat terveysbudjetteja".

Blogiarkisto