Vuosikatsaus

Blogi täytti viisi vuotta joulukuussa. Skenen mittapuulla kunnioitettava ikä.

Ensin numeroita vuodesta 2014. Blogissa ilmestyi vuoden aikana 29 postausta. Katseluita oli noin 1 000 kuussa, nousten loppuvuodesta (noin 2 500 marraskuussa, noin 5 000 joulukuussa). Luetuin postaus oli naurettavan ylivoimaisesti Supercell ja tuloerot.

Minulla on tällä hetkellä paljon mielekästä työtekemistä, mutta en tahdo laiminlyödä Harhalaa. Koetan nostaa tahtia vähintään yhteen postaukseen viikossa. Se on paljon suhteessa siihen, miten vähän minulla on sanottavaa. Jos siis haluatte lukea minulta enemmän, kannattaa laittaa kysymyksiä. Mitä olet mieltä tästä-ja-tästä talouspoliittisesta toimenpiteestä tai tästä-ja-tästä artikkelista? Ja toki koetan kommentoida aina tilanteen tullen harvalukuisten blogistikollegoideni raapustuksia.

Sen sanottuani uskallan ennustaa ainakin seuraavia teemoja vuodelle 2015:

  • Kyllä, jatkan Rahatalous haltuun-kirjan läpikäyntiä.
  • Kyllä, jatkan euroalueen rahapolitiikan seuraamista. Ainakin itselleni pressien kautta seuraaminen on luontevaa, ja nyt tammikuun 22. päivästä lähtien entistäkin jännempää kun pankki alkaa julkaista jonkinsortin keskustelupöytäkirjoja.
  • Opetan tammi-helmikuussa Tampereella makron syventävän kurssin kasvuosuutta ja luultavasti kanavoin tuolta mielenkiintoisimpia asioita blogin puolelle.

Jos saa vielä antaa lukusuosituksen, niin Slate Star Codex.

Lopuksi, mikä olisikaan parempi tapa aloittaa vuosi kuin kommentoida Jani Kaaroa? Kaaro kirjoitti lyhyen tiedeuutisen otsikolla "Tutkimus: Kansainvälinen valuuttarahasto pahensi ebolaepidemiaa". Juttu perustui Lancetissa ilmestyneeseen tutkimukseen.

Menemättä asiaan sen syvemmin, kannattaa kuunnella myös IMF:n oma näkökulma. Ehkä Kaaro tekee ensi viikolla sen pohjalta uutisen "Tutkimus: Kansainvälisen valuuttarahaston lainaohjelmat kasvattavat terveysbudjetteja".

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto