Saatavalliset säkeet

Lyhyesti: Suomen valtio voisi ottaa eläkerahastojen varat ja maksaa niillä pois valtionvelan. Velkaantumisongelma olisi ratkaistu, mutta mistä ne eläkkeet sitten maksettaisiin?

Keskuskauppakamari katsoi tällä viikolla, että suomalainen talouskeskustelu on luvattoman korkealaatuista ja päätti heikentää sitä pykälän asentamalla velkakellon toimistonsa ikkunaan, kansan kammoksuttavaksi. "Keskustelu" eteni Heikki Ketoharjun Saatavakellolla, joka velkojen ruksuttelun lisäksi ruksuttelee Suomen julkisen sektorin saatavia. Koska Suomen saatavat ovat velkoja suuremmat, todetaan, että Suomella on vahva valtiontalous, jota ei pidä pilata leikkauksin.

Saatavakello tekee seuraavan analogian valtiontalouden ja yritystalouden välille:

Valtion velkaantumisella pelotellaan jatkuvasti, ikäänkuin varallisuudella ei olisi mitään väliä. Mikä tahansa yritys, joka huomioisi vain velat eikä lainkaan varojaan, aiheuttaisi lähinnä hilpeyttä ja myötähäpeää.

Mistä Suomen varallisuus sitten koostuu? Saatavakello kertoo tämän suoraan (lihavointi alkup.):

Suomen julkisten varojen suuruus johtuu eläkkeiden maksuun tarkoitetuista sosiaaliturvarahastoista, jotka ovat viime vuosina kasvaneet nopeasti. Nämä julkiset rahavarannot unohdetaan aina kun ryhdytään puhumaan velasta. Ironista kyllä ne lasketaan mukaan kun kauhistellaan julkisen sektorin suurta kokoa — ja arvaattekin varmaan, miksi sitä on leikattava. Aivan: koska velka kasvaa!

Näitä julkisia rahavarantoja ei suinkaan unohdeta aina - ne esimerkiksi huomioidaan aina kestävyysvajetta laskettaessa - mutta sille on syynsä, miksi niistä puhutaan harvemmin. Ja se syy tulee esiin Saatavakellon omassa tekstissä. Työeläkerahastojen varat on tarkoitettu eläkkeiden maksamiseen.

Tämä on harha, joka tulee usein vastaan valtion nettovarallisuusasemasta puhuttaessa. Kestävyysvajeskeptikot, paremman termin puutteessa, kirjoittavat isolla pensselillä Suomen työeläkerahastot julkisen sektorin taseen varallisuuspuolelle ja ihastelevat, kuinka ruusuiselta tilanne näyttää, laittamatta samalla taseen velkapuolelle niitä eläkelupauksia, joiden maksamiseen nuo varat on tarkoitettu.

Saatavakello julistaa sivuillaan, että valtiontalous ei ole kotitalous, mutta ei se ole yritystalouskaan. Valtiolla, toisin kuin ehkäpä yrityksellä, on velvoitteita ja lupauksia, joita ei näy rahoitustilinpidossa. Yksi sellainen lupaus on, että ihminen päästyään tiettyyn ikään saa nauttia eläkkeestä. Miksi nämä valtion omille kansalaisilleen antamat lupaukset olisivat vähempiarvoisia, kepeämmin sivuutettavissa kuin valtion liikepankeille antamat lupaukset?

Suomen väestö ikääntyy. Tuon ikääntymisen seurauksena työssäkäyvä väestö supistuu ja huollettava väestö kasvaa. Tällä on valtion tuloja vähentävä ja menoja nostava vaikutus. Kestävyysvaje on yksi käsite, jolla julkisen talouden kestävyyttä kuvataan. Suomen julkisen sektorin kestävyysvajeesta suurin osa syntyy kuntasektorilla, mikä johtuu luonnollisesti siitä, että ikääntyminen aiheuttaa erityisesti sotemenojen kasvua ja sote on, ainakin vielä tällä hetkellä, paljolti kuntien harteilla.

Työeläkerahastot ovat hyvin likimääräisesti tasapainossa, eli nykyiset varat yhdistettynä nykyisiin eläkemaksuvirtoihin riittävät kattamaan nykyiset eläkelupaukset. Tämä on hyvin likimääräistä, ja tästä on eri näkemyksiä (esim. Heikki Oksasen VATT-raportti). Joka tapauksessa puhe eläkevaroista julkisen talouden kestävyyden yhteydessä antaa ymmärtää, että eläkerahastoilla voitaisiin kattaa kunta- ja valtionsektorin kestävyysvajetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että niitä varoja, jotka on varattu vanhusten eläkkeiden maksamiseen, voitaisiinkin käyttää vanhusten terveydestä huolehtimiseen. Ja mikäs siinä, jos näin päätetään tehdä, mutta ei se mikään ilmainen lounas ole.

P.S. Kirjoitin kestävyysvajeesta puolisentoista vuotta sitten pitkähkön postauksen, ja jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan tuon. Valtiovarainministeriö on tuottanut aiheesta suuresti hyvää materiaalia, mutta valitettavasti tuo pulju on onnistunut uudistamaan sivunsa niin, että mitkään linkit eivät enää toimi eikä monia julkaisuja löydä mitenkään.

raharaharaha (RH III)

Katsotaan, kuinka käy sivistynyt keskustelu taloustieteilijältä. Rahatalous haltuun-sarjan aiemmat osat: I, II. Kirjaa voi ostaa sähköisessä muodossa Elisan kaupasta.

Tiedättekö sen tunteen, kun sanaa toistetaan niin paljon, että se alkaa kuulostaa hassulta? Sitä kutsutaan semanttiseksi kyllästymiseksi. Rahatalous haltuun-kirjan (jäljempänä RH:n) luku 3, "Rahatalous ja kapitalismi", on semanttisesti äärimmäisen kyllästyttävä:

Rahaa ei voida käsitellä irrallaan ihmisten välisistä sosiaalisista siteistä. Raha on itsessään sosiaalinen suhde. Raha kuvaa ihmisten välistä velkasuhdetta. Rahataloutemme on rakentunut erilaisten velkajärjestelmien ja erilaisten velkarahojen ympärille. Viimekätiseksi maksuvälineeksi eli rahahierarkian ylimmäksi rahaksi on noussut valtioraha. Koska kaikki muut velkasopimukset voidaan selvittää valtion velkarahalla, tulee siitä rahatalouden tärkein instituutio. Kun yritykset pyrkivät tekemään rahamääräisiä voittoja, ne pyrkivät käytännössä kerryttämään valtiorahavarantojaan tai sellaista rahavarallisuutta, joka on helposti vaihdettavissa valtiorahaan. Valtioraha on siis kaikista rahoista likvidein maksuväline, jolla voidaan maksaa valtion säätelemässä rahataloudessa mitä tahansa.

Kirjoittajat korjannevat, jos olen väärässä, mutta luvun pääpointit näkisin seuraavasti:


  • Raha on tärkeä asia nykymuotoisen talousjärjestelmän toiminnan ja ymmärtämisen kannalta.
  • Nykymuotoisen talousjärjestelmän ymmärtämisen kannalta ensisijaista on ymmärtää rahaa ja rahoitusmarkkinoiden toimintaa. Tuotannon mallintaminen on toissijaista.
  • Taloudellisilla toimijoilla on erilaisia toimintamotiiveja. Kapitalismissa keskeistä on rahamotiivi. Tällä tarkoitetaan sitä, että toimijat pyrkivät toiminnallaan kerryttämään rahavarallisuuttaan.
  • Kapitalismilla on ollut erilaisia vaiheita, jotka hahmotetaan erityisesti rahoitusmarkkinainstituutioiden ja rahoitusmarkkinoiden roolin kautta (Minsky).


Luvun tyyli muistuttaa toisinaan hurmaavalla, toisinaan puuduttavalla tavalla vanhoja taloustieteen oppikirjoja. Asioita maalataan isolla pensselillä ja perstuntumalla. Jos kirjoitetaan, että "pyrimme kerryttämään rahavarallisuutta ainoastaan sen itsensä vuoksi ja kulutuksemmekin heijastelee ainoastaan rahan kerryttämisen pyrkimystä", tarvitseeko sitä todistella? Voiko sitä todistella? Viitteet tutkimuskirjallisuuteen rajoittuvat narratiivia jatkaviin latteuksiin.* Luku on kaikkiaan mielenkiintoinen, joskin hyvin yleisellä tasolla liikkuva. Tässä postauksessa keskityn hahmottelemaan sitä, mitä erilaiset toimintamotiivit tarkoittavat ja mitä seurauksia niillä on.

Rahamotiivi ja hintamekanismi

Keynes korosti taloudellisen toiminnan epävarmuutta ja tuon epävarmuuden hallintaa mallintaessaan talouden toimijoiden käyttäytymistä. Päätöksenteko tapahtuu usein Keynesin mukaan "eläimellisten vaistojen" pohjalta, minkä hän määritteli Yleisessä teoriassa "spontaanina haluna mieluummin toimia kuin olla toimimatta". Klassikkostatuksen edellytys tuntuu olevan tietty selkeyden puute, joka sitten innoittaa lukijoita omiin tulkintoihin. Paul De Grauwe (2011) hahmottaa eläimelliset vaistot niin, että toimijat vaihtavat erilaisten peukalosääntöjen välillä muodostaessaan odotuksia tulevasta. Roger Farmer (esim. 2010) on tulkinnut eläimelliset vaistot "uskomusfunktioksi", joka määrittää tasapainon (sulkee mallin) hänen keynesiläisissä monitasapainoisissa DSGE-malleissaan.

Rahaan tämä liittyy sitä kautta, että rahaa käytetään epävarmuuden hallintaan. Tätä kautta eläimelliset vaistot ajavat rahatalouden yleisiä vaihteluita. Tämä oli myös yksi iso kiistanaihe aikoinaan keynesiläisten ja monetaristien kesken, jälkimmäisten laittaessa paljon uskoa siihen, että rahan kysyntä on vakaata tai ainakin ennustettavaa.

RH etenee tämän jälkeen esittelemällä Veblenin ja Simmelin ajatuksia rahan kysynnästä. Tässä minun on vaikea ymmärtää RH:n teesiä/tulkintaa, koska en osaa sovittaa yhteen seuraavaa kahta ajatusta**:

  • Modernissa yhteiskunnassa rahaa haalitaan sen takia, että sillä saa kulutusta, statusta ja valtaa.
  • Modernissa yhteiskunnassa raha on päämäärä sinänsä.

Ensimmäinen ajatus antaa ymmärtää, että raha ei ole päämäärä sinänsä, vaan se on väline muiden tavoitteiden saavuttamiseksi, kun taas toinen ajatus sanoo suoraan, että raha on päämäärä sinänsä.

Joka tapauksessa rahamotiiville vaihtoehtoinen toiminnan yllyke on tuotantomotiivi, jonka Veblen määritteli kirjan mukaan haluksi muokata ja tehdä paremmaksi elinympäristöämme. Kirjassa annetaan seuraavia yleisiä esimerkkejä tuotantomotiivista:

Nykyään tuotantomotiivi näkyy useissa arkisissa toimissamme, joista useat ylittävät kotitalouden rajat. Kun pyrimme esimerkiksi tekemään asumuksistamme ja elinalueistamme kodikkaita ja siistejä, luomaan mukavia ja esteettisesti palkitsevia tiloja ajanviettoon, helpottamaan liikkumistamme erilaisilla järjestelyillä, kehittämään arkea helpottavia työkaluja ja tavaroita, keksimään mielekästä toimintaa sekä valmistamaan maittavaa ruokaa ja juomaa, toimimme tuotantomotiiviamme seuraten.

Kaltaisellani uusklassisella taloustieteilijällä, jonka ajattelussa yksilöitä motivoi yksinomaan hyödyn maksimointi, on haasteita hahmottaa mitä "rahamotiivi" ja "tuotantomotiivi" tarkoittavat. Esitän tässä Vebleniin nojaten (ks. luku III "The Captains of Finance and Engineers" miehen kirjassa The Engineers and the Price System) oman tulkintani ja toivon, että vaikka se olisi Jussin ja Laurin mielestä virheellinen, niin että se olisi hedelmällisesti virheellinen.

Veblen arvosti ylitse kaiken insinööriä, joka oikeasti teki asioita ja halveksui talousjohtajia, jotka vain miettivät voittoa. Yksilöiden tasolla tämä tarkoittanee sitä, että on ihmisiä, joita ajaa tuotantomotiivi (insinöörit) ja ihmisiä, joita ajaa rahamotiivi (talousjohtajat). Mielenkiintoisemmaksi asia muuttuu siirryttäessä yhteiskunnalliselle tasolle, jossa kysymys on siitä, kuinka insinöörin työ allokoidaan hyvinvoinnin maksimoimiseksi. Veblen epäili hintamekanismin toimintaa ja ajatteli, että hintasignaalit ohjaisivat yrityksiä tekemään yhteiskunnan kannalta huonoja tuotantopäätöksiä. Parempi olisi antaa insinöörin itse tehdä sitä, minkä hän kokee kaikista hyödyllisimmäksi. RH itse myötäilee tätä tuntemusta jossain määrin.***

On kiistämätöntä, että rahoitusmarkkinat rajoittavat taloudellista toimintaa ja sitä, mihin insinööri aikansa käyttää. Mutta niin pitääkin olla, eikä ole sanottua, että asia paranisi sillä, että valtio tulisi ja höllentäisi noita rajoitteita. Keynesin maksiimi "valtion ei ole tärkeä tehdä asioita, joita yksilöt tekevät jo, tehdä niitä paremmin tai huonommin, vaan tehdä niitä asioita, joita ei nykyhetkessä tehdä lainkaan” (joka on muuten Antti Alajan tuoreen Kalevi Sorsa-säätiö-raportin "Valtionyhtiöistä yrittäjähenkiseen valtioon" lähtökohta) on sellaisenaan järjetön. On monia asioita, joita nykyhetkessä ei tehdä lainkaan, eikä pidäkään tehdä. On monia investointihankkeita, jotka eivät toteudu siksi, että rahoitusmarkkinat eivät usko niihin. Ja hyvä niin. Se, että valtio voisi toteuttaa pitkäjänteisempiä, riskipitoisempia hankkeita ei tee valtion osallistumisesta vielä lähtökohtaisesti toivottavaa tai tarpeellista.

Joka tapauksessa pelkään, että tämä on vain yksi kiintopiste iänikuisessa "markkinat vs. valtio"-jaanauksessa, josta harvemmin jää käteen muuta kuin anekdootteja ja niiden tulkintoja. Se on tärkeä kysymys, sitä ei käy kieltäminen, mutta käytyäni tuota samaa keskustelua vuosikausia erinäisissä yhteyksissä en ole vieläkään törmännyt toimivaan tapaan puhua asiasta.

Ensi kerralla päästään lukuun 4, "Nykyaikainen rahatalousjärjestelmä". Pikaisen selailun perusteella tämä näyttäisi pitävän sisällään jälkikeynesiläisestä diskurssista tuttuja lauseita rahan endogeenisuudesta ja rahapoliittisesta suvereniteetista, jotka kokemukseni mukaan monasti aiheuttavat hämmennystä ja ärtymystä kirjallisuuteen vihkiytymättömien keskuudessa. Toivotaan, että saadaan aikaan ymmärrystä ja jos ei yksimielisyyttä, niin rakentavaa erimielisyyttä.

Laitathan kommenttia, jos heräsi ajatuksia. Jussi ja Lauri toivottavasti osallistuvat myös keskusteluun, joten voinette esittää kommenttikentässä kysymyksiä myös suoraan heille.

*Esim. "Kuten institutionaalinen taloustieteilijä Dudley Dillard on todennut, raha on kapitalistisessa talousjärjestelmässä tärkeä, ellei kaikista tärkein yksittäinen instituutio.", "Kuten Dillard on asiaa kuvannut, kapitalistisessa rahataloudessa tuotanto on raha-arvojen tuotantoa", "Kuten Karl Marx on alleviivannut, yritystoiminnassa nimenomaan hyödykkeiden vaihtoarvo on ratkaiseva ja käyttöarvolla on yritysten näkökulmasta vain toissijainen merkitys.", ja "Lopulta kapitalistinen liiketoiminta onkin kamppailua voittomarginaaleista, kuten kanadalaiset poliittisen talouden tutkijat Jonathan Nitzan ja Shimshon Bichler ovat korostaneet."
**Keskeiset lainaukset: "Rahamotiivilla Veblen tarkoitti tarvetta verrata omia 'rahamääräisiä saavutuksiaan' kanssaihmisiin ja pyrkimystä tuoda oma menestyksensä rahamääräisen omaisuuden kasaamisessa myös muiden tietoisuuteen. Näin ollen rahasta tulee lopulta taloudellisessa toiminnassa päämäärä sinänsä." ja "Simmelin mukaan modernissa yhteiskunnassa rahasta on tullut absoluuttinen väline, jolla on mahdollista hankkia lähes mitä vain ja tyydyttää lähes mikä tahansa halu liittyi se sitten kuluttamiseen, yhteiskunnallisen aseman parantamiseen tai yhteiskunnallisen vallan kasvattamiseen. Simmel ajatteli, että juuri tästä syystä rahasta on tullut päämäärä itsessään.".
***Keskeinen lainaus: "Koska rahoittajat ovat ensisijaisesti tai ainoastaan kiinnostuneita yritysten lyhyen tai vielä lyhyemmän aikavälin tuloskunnosta, salkunhoitajakapitalismin aikakaudella niiden mahdollisuudet ottaa niin kutsuttuja teknologisia tai tuotannollisia riskejä ovat huomattavasti vähentyneet. Yritykset eivät siis uskalla markkinareaktioiden pelossa toteuttaa sellaisia investointiprojekteja, joiden onnistumista on mahdotonta arvioida esimerkiksi uuden teknologian tuntemattomuudesta johtuen. Tämä on hyvä nykypäivän esimerkki tilanteesta, jossa rahamotiivi ylittää tuotantomotiivin ja mahdollisesti kokonaan estää hyödyllisen innovaation toteutumisen."

Miksi talous?

Tiede yrittää vastata miksi-kysymyksiin. Myös Google yrittää vastata miksi-kysymyksiin. Alla saamani Google-ehdotukset haettaessa vastauksia talouden syihin.





miksi talousarvio tehdään menee enemmän taloushallinnon kuin taloustieteen puolelle, mutta koetan vastata muihin.

miksi taloustieteilijöitä vihataan

Vihataanko taloustieteilijöitä? Varmasti vihataan, mutta niin vihataan kaikkia ja kaikkea muutakin tässä maailmassa. Ei taloustieteilijöitä mitenkään erityisellä tavalla vihata. Mitä ammattikuntiin tulee, poliitikkoja ja lakimiehiä vihataan varmasti enemmän, kuten seuraavat internetistä löytyneet vitsit kertovat:


  • Mitä eroa on kuolleella oravalla ja kuolleella poliitikolla? Oravan edessä on yleensä jarrutusjäljet.
  • Mitä eroa on lakimiehellä ja hatullisella paskaa? Hattu.


Eivätkä taloustieteilijät ole tieteenalojen sisäisessä sarjassakaan millään muotoa vihatuinta porukkaa. Hakusanoilla naistutkimus paskaa löytyy 93 000 osumaa*, kun taas hakusanoilla taloustiede paskaa tulee vastaan vain 20 000 osumaa.

miksi talous kasvaa

Kasvaako talous? Kieltämättä. Brad DeLong on laskenut tuotantolukuja vuodesta miljoona eaa. eteenpäin. Yleiskuva on selkeä: taloushistoria on talouskasvun historiaa. Finanssikriisit ja suhdannevaihtelut eivät merkitse mitään suuressa kuvassa (toki kuten Frank Drebin sanoo: "But this is our hill. And these are our beans!").

Lähde (pdf).


Koko Google-harjoite tuli siitä, kun valmistelin Makro II-kurssin johdantoluentoa ja halusin perustella, miksi oman osuuteni aihe (kasvu) on tärkeä. Googlen viidestä ehdotuksesta kolme liittyykin juuri talouskasvuun. Aloitetaan helpoimmasta. Miksi talous kasvaa? Vaikka sain vedettyä tästä aiheesta kymmenen luentoa, yksinkertaisimmalla tasollaan vastaus on yksinkertainen. Talous kasvaa siksi, että me opimme koko ajan tekemään asioita paremmin. Tämän lisäksi talouden kasvua synnyttää se, että tuotantoon osallistuu enemmän ihmisiä, joilla on apunaan suurempi määrä pääomaa.

miksi talouskasvu on tärkeää

Onko talouskasvu tärkeää? Kyllä. Ihmisten - kuten muidenkin tuntevien olioiden - hyvinvointi on tärkeää. Talouskasvu on tärkeää siksi, että mitä enemmän tuotamme, sitä enemmän voimme kuluttaa hyödykkeitä, jotka tekevät elämästämme parempaa. Siinähän se miksi-kysymyksenkin vastaus jo tulikin.

Ei talouskasvu tietenkään ole aina hyvinvoinnille hyväksi, mutta ceteris paribus - samat työtunnit, samat kasvihuonepäästöt, sama määrä muille tunteville olioille aiheutettua kärsimystä jne. - enemmän on aina parempi.

miksi talouskasvu on välttämätöntä

Onko talouskasvu välttämätöntä? Se riippuu.

Jos talouskasvu on välttämätöntä, se on välttämätöntä jollekin. Onko talouskasvu meille välttämätöntä? Todennäköisesti pitkällä aikavälillä, koska aurinkomme sammuu 4-5 miljardin vuoden päästä ja kestävä pakokeino luultavasti edellyttää tuotannollisten voimiemme kasvattamista. Mutta lyhyemmällä aikavälillä ei. Jos me pystymme elämään, ja toisinaan nauttimaankin elämästä, nykyisellä tulotasolla, niin luultavasti myös jälkeläisemme pystyisivät samaan.

Ajatus talouskasvun välttämättömyydestä on usein se, että nollakasvu ei ole (nykyisessä järjestelmässä) kestävää. Tämä vältttämättömyys tulee kuitenkin enemmän poliittisesta kuin taloudellisesta järjestelmästä.

Talouskasvun tarvetta tai välttämättömyyttä perustellaan usein työmarkkinavaikutusten kautta. Tarvitaan kasvua, jotta saadaan työpaikkoja. Tälle suhteelle on nimikin, Okunin laki. Okunin laki on lyhyen aikavälin suhde, eikä sitä kannata ottaa mukaansa pitkälle aikavälille.

Okunin laki määritellään usein BKT:n vuosimuutoksen ja työttömyyden vuosimuutoksen suhteena, mutta voi sen hahmottaa työllisyydenkin kautta. Alla hieno kuvio Mari Kangasniemen PT-blogauksesta jo muutaman vuoden takaa:



Kun tuotanto kasvaa nopeasti, työllisyys kasvaa ja kun tuotanto supistuu, työllisyys supistuu. Selkeä homma. Huomionarvoista on se, että työllisyys supistuu silloinkin, kun tuotanto ei muutu. Itse asiassa yllä olevasta voi helposti laskea, että jos Suomen talouskasvu putoaisi nyt pysyvästi nollaan, työllisyys ja sitä kautta tuotanto painuisivat nollaan noin 38 vuoden päästä. Tämän perusteella talouskasvu näyttää siis hyvin välttämättömältä. Eikä pelkkä kasvu edes riitä. Jos BKT kasvaisi tästä eteenpäin prosentin vuosivauhtia, tuotanto lakkaisi Suomesta noin vuoden 2087 tienoilla. Viimeinen työllinen sammuttaa valot.

Onko tämä uskottava skenaario? Varmasti työmarkkinoilla ennen pitkää ymmärrettäisiin mitoittaa palkkavaateet yhdenmukaiseksi nollakasvun kanssa ja työllisyyden heikkeneminen pysähtyisi ennen nollaa. Eli ei, talouskasvu ei ole välttämätöntä taloudelle.

Talouskasvu on kuitenkin välttämätöntä monien yhteiskunnallisten sopimusten kannalta. Hyvinvointivaltio on sukupolvien ketju. Esimerkiksi eläkejärjestelmässämme työssäkäyvä sukupolvi leipoo kakkua ja jakaa sitä eläkkeellä olevalle sukupolvelle siinä toivossa, että se itse saa samanlaisen kohtelun eläköidyttyään. Jos jokaiselle sukupolvelle on luvattu tietty määrä kakkua ja sitten kakun koko pienenee, jonkun on luovuttava omastaan. Sopimukset on neuvoteltava uudestaan.

On ymmärrettävää, että talouskasvu voi olla välttämätöntä tietyn politiikan ylläpitämiseksi. Ei liene välttämätöntä tehdä sellaisia yhteiskunnallisia sopimuksia, joiden kestävyys riippuu talouskasvusta, mutta luultavasti sellaisia kannattaa tehdä.


*Kokeilin tätä uudestaan ja sain vain 40 000 osumaa. Ks. myös Tommi Uschanovin kommentti alla. Metodini nerokkuus rapisee.

P.S. Pahoittelut tauosta. Alkuvuoteen kasautui yllättävän paljon töitä, jotka eivät jättäneet voimia blogille. Nyt kun yllä mainittu kurssi on omalta osaltani opetettu ja Kansantaloustieteen päivät järjestetty, tulen varmasti jatkamaan reipasta kirjoittelua.

Blogiarkisto