Roger Wessman ja Heikki Patomäki ovat käyneet tällä viikolla keskustelua (1, 2, 3) Patomäen kirjan Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – Teoriasta käytäntöön laskelmista investointielvytyksen vaikutuksista tuotantoon ja valtion velkaantumisasteeseen.
Keskiössä on valtion menojen kerroinvaikutus ja sen suuruus. Finanssipolitiikan kerroinvaikutus on teoreettisesti yksiselitteinen mutta empiirisesti monitulkintainen käsite, joka kuvaa finanssipolitiikkamuutosten vaikutuksia tuotantoon. Palaan empiriaan ja sen monitulkintaisuuteen myöhemmin.
Ajatellaan, että valtio tekee 100 miljoonan euron menoelvytyksen vuonna 2015. En tunne professori Patomäen investointiohjelmaa, mutta ajatellaan esimerkin vuoksi, että tällä palkataan opettajia ja koulunkäyntiavustajia. Mitä vaikutuksia tällä on tuotantoon ja valtion velkaantumisasteeseen (eli velka/bkt-suhteeseen) vuonna 2015 ja siitä eteenpäin?
Tavanomaisesti ajatellaan yksinkertaistaen, että kerroinvaikutus on se, kuinka paljon tuotanto vuonna 2015 kasvaa. Jos kerroin on 1,5, tuotanto vuonna 2015 kasvaa 1,5-kertaisesti suhteessa alkuperäiseen menolisäykseen. Ymmärrätte, että jos huoltotaseen yhtälössä Y = C + G + I + (X-M) julkinen kulutus G kasvaa 1-kertaisesti ja Y 1,5-kertaisesti, myös yksityisen kulutuksen, investointien tai nettoviennin on kasvettava.
Mitä vaikutuksia tällä kaikella on tuotantoon ja velkaantumiseen? Erityisesti milloin elvytys on ns. ilmainen lounas, eli valtion velkaantumisaste vähentyy sen seurauksena? Seuraava pohjaa Delong & Summersin 2012-BPEA-paperin peruskehikkoon, jonka yksinkertaistettu versio tämä Heikki Taimion PT-blogi nähdäkseni on.
Ajatellaan, että fipomuutos on suuruudeltaan $\triangle G$, ja tähän liittyy $\mu$-suuruinen kerroinvaikutus, joka näkyy heti tämän vuoden tuotannossa $Y_n$. Sekä tuotanto- että fipomuuttujat on määritelty prosentteina potentiaalisesta tuotannosta.
$$\triangle Y_n = \mu \triangle G$$
Valtio rahoittaa tämän elvytyksen velanotolla, mutta on syytä huomioida myös valtion tulojen kasvu elvytyksen seurauksena. Jos rajanettoveroaste on $\tau$, tällöin elvytystä seuraava velkasuhteen (velka/potentiaalinen bkt) muutos on
$$\triangle D = (1-\mu \tau) \triangle G.$$
Jos talouden reaalinen kasvuvauhti on $g$ ja valtionvelan reaalikorko on $r$, tämä luo "kestävyysvajeen", jonka suuruus on
$$(r-g)\triangle D.$$
Valtion on siis tasapainotettava budjettiaan tämänsuuruisella summalla joka vuosi tästä ikuisuuteen, jos se haluaa ylläpitää vakaan velkasuhteen. Jos talous ei kasva (g=0), tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että valtio nostaa tulojaan (tai leikkaa menojaan) sen verran, että maksaa velan korkoja pois.
Huomioidaan se mahdollisuus, että tuotantokuilulla voi olla pysyviä vaikutuksia pitkän aikavälin tuotantoon $Y_f$. Kuvataan tämän hystereesivaikutuksen suuruutta parametrillä $\eta$. Tällöin
$$\triangle Y_f = \eta \triangle Y_n = \eta \mu \triangle G.$$
Jos siis $\eta=1$, pitkä ja aikaväli ovat sama asia: pitkän aikavälin tuotanto liikkuu aina samassa suhteessa lyhyen aikavälin tuotantoon. DeLong ja Summers kirjoittavat, että "uskottava" arvo tälle parametrille on välillä 0-0.2. Arvo 0,2 tarkoittaa sitä, että prosenttiyksikön tuotantokuilu vähentää pitkän aikavälin tuotantoa 0,2 prosenttia. Vaikutus tuleviin verotuloihin on
$$\tau \triangle Y_f = \eta \triangle Y_n = \tau \eta \mu \triangle G.$$
Tästä on helppo nähdä, että elvytys rahoittaa itse itsensä, jos
$$r \leq g + \frac{\eta \mu \tau}{(1-\mu \tau)}.$$
DeLong & Summers sitten tekevät artikkelissaan laskelmia Yhdysvalloille tämän yhtälön pohjalta. Palataan Wessman-Patomäki-keskusteluun. Mikäli olen oikein käsittänyt, Wessman syyttää Patomäkeä siitä, että hän olettaa, että $\eta=1$, mitä syytöstä Patomäki ei suoranaisesti kiellä:
Wessman olettaa, että julkisen menonkäytön lisäyksen vaikutus on tilapäinen, koska talouden kasvu-ura on annettu.
Juuri tämän kuitenkin Keynesin ja Kaleckin seuraajat ovat systemaattisesti kieltäneet – ja kuten kirjassa esitän, hyvin perustellulla tavalla. Talouden kasvu-ura ei ole annettu, vaan riippuu muun muassa noudatetusta talouspolitiikasta. Talouden suhdannevaihtelut selittyvät itseään vahvistavien prosessien dynamiikalla.
Nähdäkseni siis keskustelu on mennyt seuraavasti:
- Wessman: Tavallisesti kerroinvaikutuksia lasketaan niin, että $\eta = 0$. Patomäki sanoo, että $\eta=1$. Hulluutta!
- Patomäki: Wessman olettaa, että $\eta=0$. Minusta $\eta>1$.
On ehkä kuvaavaa, että siinä missä Patomäki perustelee $\mu$-parametrin arvoa viittaamalla tuoreeseen empiiriseen IMF-tutkimukseen, hän puolustaa oletustaan $\eta$-parametrista viittaamalla kahteen vuosikymmeniä sitten edesmenneeseen, melko teoreettiseen taloustieteilijään. On totta, että Simsin seuraajien on vaikeampaa estimoida $\mu$-parametria kuin $\eta$-parametria, mutta DeLong & Summers päätyvät Patomäkeä reippaasti maltillisempaan arvioonsa melko laajan ja monipuolisen empiirisen katsauksen jälkeen.
Vaikka taloustieteessä tavanomaisesti rakennetaan malleja niin, että $\eta=0$, on tieteenalalla pitkä ja kunniakas skeptisyyden perinne tämän suhteen. Esimerkiksi alan suosituimpien oppikirjojen kirjoittaja Greg Mankiw on useampaankin otteeseen ilmaissut uskovansa, että $\eta>0$ (Campbell & Mankiw 1987 QJE, Mankiw 2001 Econ. J.). Ykkösen suuruinen arvo lienee kuitenkin suuruudenhulluutta.
Sanottakoon vielä, että en ole lukenut Patomäen kirjaa ja käsitykseni keskustelijoiden kannoista pohjaa kolmeen yllä linkitettyyn postaukseen. Lisäksi yllä oleva kehikko on rakennettu sen oletuksen ympärille, että fipo vaikuttaa pitkän aikavälin tuotantoon vain hystereesivaikutuksen kautta, kun taas Patomäki perustelee pitkän aikavälin vaikutuksiaan myös sillä, että hänen investointiohjelmansa nostaa potentiaalista tuotantoa suoraan (esim. kasvattamalla väestön inhimillistä pääomaa). Ehkä keskustelu voi jatkua siihen suuntaan, että laitetaan yllä olevaan yksi parametri lisää ja katsotaan, mitä milläkin oletuksilla tapahtuu.
P.S. Patomäki on kirjoittanut teoksen, jossa hän kirjoittaa niin talouspolitiikasta kuin talousteoriasta. Minulla on tässä oma lehmäni vahvasti ojassa, mutta eikö tällaisten kirjoittajien kannattaisi laittaa ilmais-/etukäteiskappaleita suosituille talousbloggaajille siinä toivossa tai sillä ehdolla, että nämä kirjoittaisivat kirjasta arvion foorumilleen? Luulen, että tällainen mairittelu auttaisi myös blogisteja, joiden harrastushan on lähes täysin herneiden nenäänvetelyä, suhtautumaan tuotokseen lähtökohtaisesti myötämielisemmin. Tuntuu siltä, että suomalainen kaunokirjallisuusskene on tässä mielessä vielä huomattavasti edistyneempi kuin tietokirjallisuusskene, syystä tai toisesta.
