Ovatko tuloerot kasvaneet 2000-luvulla?

Luultavasti eivät, mutta se ei varmaan ole mielekkäin kysymys tuloerojen viimeaikaiseen kehitykseen liittyen. Huomasin vain US:ssa tällaisen pienen jutun aiheeseen liittyen, jossa jokseenkin ennalta-arvattavat henkilöt sanovat jokseenkin ennalta-arvattavia asioita.

Kuten sekä Tiuri että Lindholm huomauttavat, talouden laskusuhdanteessa tuloerot tasaantuvat. Tuloerot vaihtelevat siis suhdanteiden mukaan. Tässä vaiheessa itse kullakin saattaa tulla mieleen se, että 2000-luku aikaperiodina ei ole välttämättä kovin hyvä.

Vuosi 2000 oli 1990-luvun puolivälistä alkaneen voimakkaan kasvukauden viimeinen vuosi. BKT kasvoi huikeat 8,1 prosenttia. Sitten it-kupla puhkesi ja kasvu taittui*. Myöhemmin tuli sitten tämä finanssikriisi ja siitä kuopasta ollaan hiljalleen nousemassa. Eli jos tarkastelee tuloerojen kehittymistä 2000-luvulla, tulee valinneeksi alkupisteeksi syklin huipun ja loppupisteeksi syklin pohjan jälkeisen periodin ja tällä on oma vaikutuksensa tehtyihin johtopäätöksiin.

BKT:n kasvulukuja voi tarkastella täältä ja tuloeroja Gini-kertoimella mitattuna täältä (ja sanomattakin lienee selvää että Gini-kerroin on vain yksi tuloerojen mittari).

*Oliko Suomi lamassa tuolloin? En löytänyt kevyellä googlettelulla luotettavaa tietoa. Onko Suomessa NBER:n kaltaista suhdanteiden määrittämisen auktoriteettia?

1 kommenttia:

Jaakko Stenhäll kirjoitti...

Aloinkin jo aamulla kirjoittaa Hesariin vastinetta, tosin vähän eri näkökulmasta. Tuon 2000-luvun epätyypillisyyden voisi mainita, mutta ehkä toisaalta tilastoihin viittamalla tätä kisaa ei voiteta. :)

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto