Tarvitaan uusi sana. Minä tarvitsen uuden sanan. Aasinsilta on Wikipedian määritelmän mukaan "kirjallinen siirtymätekniikka, jossa tekstiin lisätään irrallinen tai kömpelö viittaus johonkin, mitä aiotaan käsitellä seuraavaksi". Se, mitä minä harrastan, on irrallisia tai kömpelöitä viittauksia tuoreeseen uutisointiin tai kommentaariin, joista hypätään johonkin asiaa sivuavaan vähemmän ajankohtaiseen aiheeseen.
Teksti alkaa siis varsinaisesti tästä.
Minun on pitänyt jo jonkin aikaa liittää tänne pari käppyrää Suomen talouden rakenteen kehityksestä. Käppyrät ovat Riitta Hjerppen teoksesta Suomen talous 1860-1985: Kasvu ja rakennemuutos, joka on ystävällisesti luettavissa pdf-muotoisena Suomen Pankin sivuilla.* Ensiksikin bruttokansantuotteen jakautuma eli eri alojen osuus kansantalouden arvonlisäyksestä.
Jalostus eli teollisuus ja rakentaminen on siis ollut merkittävin arvonlisäyksen lähde lyhyen aikaa joskus 1950-luvun taitteessa (sotakorvaukset?); ennen sitä alkutuotanto, sen jälkeen palvelut. Onko niin, että Suomen metsävarannot pitivät alkutuotannon osuutta korkealla samaan aikaan kuin muissa maissa tehostuva maatalous oli jo lähettänyt poikansa ja tyttärensä kaupunkiin tehtaisiin? Joka tapauksessa mitä työpaikkoihin tulee, jalostus ei ole koskaan ollut suomalaisten tärkein työllistäjä, kuten alla olevasta hienosta käppyrästä näkyy.
Oma sukuhistoriani on tässä hauska esimerkki. Saatan tietää tai muistaa väärin, mutta käsittääkseni alkutuotannossa työskennelleiden isoisovanhempieni jälkeen perheeni on saanut leipänsä palvelualoilla, enemmän tai vähemmän koulutettuna.
Kolme kysymystä.
Ensimmäinen kysymys: miksi alkutuotannon supistuminen oli kivuttomampi ja edistyksellisempänä nähty rakennemuutos kuin nykyinen teollisuuden rakennemuutos? Ainakin kuvioita katsomalla on vaikea kieltää, etteikö edellinen olisi ollut "isompi" rakennemuutos. Olen halukas kuulemaan teidän selityksiänne. Omat mutuiluni:
- Jälkiviisaus. Alkutuotannon lasku oli kivuliasta ja on edelleen, mutta siitä on tullut osa suurta suomalaista edistystarinaa. Teollisuuden siirtymisestä Aasiaan ei ole vielä tullut osa suurta menestystarinaamme.
- Jostain syystä työmarkkinat toimivat paremmin edellisessä rakennemuutoksessa kuin nykyisessä. Siirtymä alkutuotannosta jalostukseen ja palveluihin oli helpompaa kuin nykytilanteessa kaivattu siirtymä jalostuksesta palveluihin. Miksi? Liittyykö väestöllinen muutos tähän jotenkin?
- Nyt teollisuudesta katoavat työpaikat ovat suhteellisen korkean jalostusarvon työpaikkoja, kun taas aiemmin siirryttiin köyhältä maaseudulta vähän vähemmän köyhiin kaupunkeihin. Onko näin?
Monilla on omat, politiikkaan liittyvät selityksensä (rikkidirektiivi/ahnas ay-liike/toimitusjohtajien huonot valinnat), mutta omasta mielestäni jalostuksen lasku on niin pitkä ja yleislänsimaalainen trendi, että politiikalla on vaikea sitä selittää.
Toinen kysymys: mitä tarkoitusta tämä jaottelu palvelee? Mitä se on palvellut aiemmin, palveleeko se sitä enää? Palveluihin mahtuu kuitenkin kaikenlaista. Tämä jaottelu kertoo hyvin yhden ison tarinan, mutta kertooko se mitään muuta?
Kolmas kysymys: tietääkö joku, miten tämä on mennyt muissa maissa? Oliko jalostus tärkeämpi kuin Suomessa?
*Käydessäni Lappeenrannan kirjastossa juhannuksen alla törmäsin näiden kuvien päivitettyihin versioihin, mutta en millään saa nyt päähäni kirjan nimeä. Joka tapauksessa tässä kännykkäkuvakaappaukset BKT-kuviosta ja työllisyyskuviosta, jos jotakuta kiinnostaa aivan viime vuosiin yltävä tarkastelu.
3 kommenttia:
Mulla on vain muutama pointti tähän:
1) Alkutuotannon katoaminen nähdään edelleenkin tappiona. Ks. uutisointi siitä, mitä uutisoidaan EU:n maataloustukineuvoitteluista "Suomen" voittoina tai tappioina. Tämä vain vertailukohtana tuohon "Surkea luku"-otsikointiin.
2) "Siirtymä alkutuotannosta jalostukseen ja palveluihin oli helpompaa kuin nykytilanteessa kaivattu siirtymä jalostuksesta palveluihin. Miksi? Liittyykö väestöllinen muutos tähän jotenkin?"
Tähän liittyvini ajatuksiin törmäsin taannoisessa FB-keskustelussa ja sivuamme sitä osittain Avoimessa vihreässä taloudessakin. Kun aikoinaan on perustettu sellutehdas Kemijärvelle, on tiedetty aika tarkkaan a) miten ja millaista koulutusta työvoima tarvitsee sekä b) kuinka paljon pääomavaltainen investointi elinkaarensa aikana tuottaa. Markkinatkin ovat ehkä olleet vakaammat. Siinä muutoksessa politiikalla(kin) pystyi olemaan rooli.
Kun taas Renesas irtisanoo it-insinöörejä Oulussa, on politiikalla vaikeampi asiaan muuttua, vaikka kauhea hinku olisikin. Tästähän tuli vähän blogattuakin.
3) Enkä oikein tiedä tuon jaottelun tarkoituksenmukaisuudestakaan. Tuntuu aina hassulta, kun tuota jaottelua käytetään teollisuuden keppihevosena ("meillä on tuottavat työpaikat, toisin kuin palveluissa"), etenkin kun palvelut pitävät sisällään niin Ullan huoltoaseman kuin Supercellinkin.
AS: Oma sukuhistoriani on tässä hauska esimerkki. Saatan tietää tai muistaa väärin, mutta käsittääkseni alkutuotannossa työskennelleiden isoisovanhempieni jälkeen perheeni on saanut leipänsä palvelualoilla, enemmän tai vähemmän koulutettuna.
Sama juttu. Ainoastaan isäni isä, joka oli töissä Vanajan kuorma-autotehtaalla Hämeenlinnassa, pilaa tämän muuten puhtaan kuvion. Kiehtovaa, etten ollut koskaan tullut ajatelleeksi tätä nimenomaista asiaa tästä omaelämäkerrallisesta näkökulmasta, vaikka muita tämän kanssa analogisia asioita olen.
(Oletko muuten sukua Väinö Linnan vaimolle Kerttu Seurille? Tuli vain tästä mieleen, kun olen itse juuri yrittänyt kirjoittaa jotain yhteiskuntafilosofista Linnan tuotannon pohjalta.)
JS: Kun aikoinaan on perustettu sellutehdas Kemijärvelle, on tiedetty aika tarkkaan a) miten ja millaista koulutusta työvoima tarvitsee sekä b) kuinka paljon pääomavaltainen investointi elinkaarensa aikana tuottaa. Markkinatkin ovat ehkä olleet vakaammat. Siinä muutoksessa politiikalla(kin) pystyi olemaan rooli.
Tuli mieleen sitaatti Jukka Pekkariselta 36 vuoden takaa:
"Vientiteollisuuden ehkäpä vain tilapäisesti heikentynyt kannattavuus nähdään oikopäätä osoitukseksi heikentyneestä kilpailukyvystä. Nämä käsitteet on kuitenkin syytä erottaa toisistaan. Kansainvälistä hintakilpailukykyä voidaan pitää riittävänä, jos vientiteollisuuden kannattavuus silloin, kun kapasiteetin käyttöaste on normaali, on riittävän hyvä turvaamaan kehitysedellytykset, kuten pääoman riittävän tuoton ja tuotantokoneiston riittävän nopean uusiutumisen."
– Sixten Korkman ja Jukka Pekkarinen, Kolme esseetä talouspolitiikan premisseistä (Helsinki: Helsingin yliopisto, Kansantaloustieteen laitos, 1977), s. 7.
Kilpailukyky määriteltiin siis suurin piirtein niin, että yritys on kilpailukykyinen niin kauan kuin se ei mene konkurssiin; jos sillä on esimerkiksi varaa jakaa osinkoa, niin silloin se on jo täysin varmasti kilpailukykyinen.
Ja sana "kilpailukyky", sellaisena kuin sitä käytettiin julkisessa keskustelussa, nähtiin lähinnä eufemismiksi kannattavuudelle. (Ja kannattavuus taas nähtiin, rivien välissä mutta välillä ihan riveilläkin, eufemismiksi työn ja pääoman väliselle jakosuhteelle.)
Mikä raikas, lähes vallankumouksellinen ajatus!
Jaakko: Hyviä pointteja!
Tommi: Kerttu Seuri on sukua, kai aikalailla niin kaukaista kuin tässä pienessä suvussa voi olla. Käsittääkseni hän kuitenkin kävi perheeni luona joskus Linnan kuoleman jälkeen, itse olin niin pieni, ettei minulla ole mitään omakohtaisia muistikuvia. Odotan mielenkiinnolla Linna-tekstiäsi, kuten aina kirjoituksiasi.
Kilpailukyvyn mittarinahan käytetään työn yksikkökustannuksia, ja yksi tapa kirjoittaa ne on:
(työn yksikkökustannukset)=(työn osuus kansantulosta)*(hintataso)
Eli kilpailukyvystä ja funktionaalisesta tulonjaosta voidaan puhua samassa lauseessa ja vieläpä niin, että se lause on fiksu. Ja onhan se mielenkiintoista, että meillä on identiteettiyhtälö, jonka vasemmalla puolella on kuivakka käsite, jolla elinkeinoelämä ratsastaa palkkaneuvotteluihin ja josta puhutaan teknisesti "kakun leipomisen" yhteydessä ja oikealla on käsite, joka on luokkataistelun ytimessä ja joka liittyy juurikin sen "kakun jakamiseen".
Mä näen avainkäsitteenä tuossa sitaatissa "pääoman riittävän tuoton". Se, että yritys ei mene konkurssiin ja voi maksaa osinkoa, tarkoittaa sitä, että yrityksessä olevalla pääomalla on ei-negatiivinen, jopa positiivinen tuotto, mutta se ei ole _riittävä_, jos vaihtoehtoisissa sijoituskohteissa tuotto on korkeampi (riskit huomioiden tietenkin).
Edit: kehu unohtui.
Lähetä kommentti
Kommentti