Elvytystä selkeästi tarvitaan, mutta onko siihen varaa?
Unohdetaan nyt se, että elvytyskeskustelu liikkuu aika omituisissa uomissa, kun puhutaan siitä, miten supistuvan budjetin sisällä menoja pitäisi kohdentaa elvyttävästi. Tulee mieleen kansituolit ja matkustajalaiva, en sano mikä. Totta kai kansituoleja kannattaa järjestellä, nehän vaikuttavat ratkaisevasti matkustajien viihtyisyyteen, mutta ei niillä laivan kelluntaan ole sanottavaa vaikutusta.
Peruste elvytykselle on yksinkertainen: Suomi on matalasuhdanteessa. Vasta-argumentti on myös yksinkertainen: meillä ei ole varaa elvyttää. Tähän elvytyksen puolustajilla on nähdäkseni kaksi yhteisvaikutteista vasta-vasta-argumenttia hyödyistä ja kustannuksista:
- Elvytyksestä olisi nykytilanteessa paljon hyötyä, jopa velkaantumisen kannalta.
- Elvytyksen kustannukset ovat tällä hetkellä matalat Suomen saadessa velkaa markkinoilta hyvin halvalla.
Mitä ensimmäiseen tulee, niin paha sanoa. Toisaalta Suomella ei ole sitä ongelmaa, että rahapolitiikka pistää vastaan inflaatio-odotusten noustessa elvytyksen myötä, mutta toisaalta Suomi on melko avoin talous, jolloin elvytyksen hyödyt valuvat helposti ulkomaille.
Mitä toiseen tulee, niin vielä pahempi sanoa. Valtion velkakirjojen markkinat voivat, etenkin kaltaistemme pienten maiden kohdalla, muuttua nopeastikin.
Olisipa meillä asiantuntijoita, jotka osaisivat kertoa mahdollisen elvytyksen kerroin- ja finanssimarkkinavaikutuksen! Vaikkapa tieteilijöitä, jotka tutkivat taloutta, hmm...
Elvytys ja rakenneuudistukset
Talouspolitiikasta ei voida puhua puhumatta kestävyysvajeesta ja sitä korjaavista rakenneuudistuksista, eikä elvytys ole poikkeus. Miten siis elvytys ja rakenneuudistukset kytkeytyvät toisiinsa? Olen nähnyt mielipiteitä moneen suuntaan. Elinkeinoministeri Vapaavuori on sitä mieltä, että rakenneuudistuksia tarvitaan, mutta elvytyksestä ei olisi hyötyä. Vattin Juhana Vartiainen on sitä mieltä, että elvytystä tarvitaan, mutta rakenneuudistus on ensisijainen. Annan oman kantani lopussa, mutta katsotaan nyt asiaa vielä muutamalta kantilta, kun kerran niin monitahoinen ajatuksen aihe on edessä ihmeteltävänä.
Elvytys ja rakenneuudistukset: taloudellinen analyysi
Rakenneuudistus vaikuttaa sekä elvytyksen hyöty- että sen kustannuspuoleen. Kustannuspuolella rakenneuudistus todellakin antaisi sellaista selkänojaa, jonka varassa markkinoille olisi helpompi mennä keräämään lainaa elvytystä varten. Hyötypuoli on ehkä hieman monimutkaisempi, mutta vain hieman.
Elvytys nojaa rahapolitiikkaa vähemmän yleisön odotuksiin, mutta odotuksilla on silti roolinsa. Jos markkinavoimat - ja tällä tarkoitetaan niin investoinneistä päättäviä yrityksiä kuin kulutuspäätöksiä tekeviä kotitalouksiakin - ovat sitä mieltä, että rakenneuudistuksessa ei onnistuta ja valtio joutuu pian kasvavan velkataakan edessä antautumaan, peruuttamaan elvytyksen ja nostamaan veroja entistä kauheammin, elvytyksen teho on alun alkaenkin heikompi.
Elvytys ja rakenneuudistukset: poliittinen analyysi
Tuntuu siltä, että järkevät ja vastuulliset keskustelijat haluavat kolmea asiaa: ei lisää velkaa, lisää ostovoimaa ja kilpailukykyä edistävän palkkaratkaisun. Vaikea nähdä, miten nämä kolme voisivat yhtä aikaa toteutua. Tätä taustaa vasten poliittisesti ihanteellisin elvytysskenaario on sellainen, jossa valtio palkitsee maltillisen palkkaratkaisun veronalennuksilla (jotka kohdennetaan nimellisesti työntekijöihin).
Euronäkökulma
Vaikka yksittäisen jäsenmaan finanssipolitiikalla ei olisikaan vaikutusta euroalueen inflaatio-odotuksiin ja sitä kautta rahapolitiikkaan, on silti hyvä pysähtyä ja miettiä onko elvytys kategorisen imperatiivin mukaista. Mitä jos kaikki jäsenmaat, joilla on varaa ja tarvetta finanssipoliittiselle elvytykselle, tekisivät niin? Kilpailukykyerot kaventuisivat palkkojen noustessa elvytysmaissa ja elvytys kasvattaisi tuontia kriisimaista, mutta toisaalta inflaatio-odotukset nousisivat ja rahapolitiikka tiukentuisi. Olisiko nettovaikutus positiivinen vai negatiivinen?
Elvytys käytännössä
Jos elvytys toteutettaisiin menopuolella, se todennäköisesti kohdennettaisiin rakennusteollisuuteen uus- ja korjausrakentamiseen. Ja hyvä näin, sillä Rakennusteollisuuden mukaan 400 miljoonan euron panostuksella saataisiin aikaan 2,5 miljardin euron investoinnit ja LVI-Teknisten Urakoitsijoiden mukaan 100 miljoonan euron panostuksella saataisiin aikaan miljardin euron investoinnit. Kerroinvaikutukset 6,25 ja 10, nämähän ovat aivan Keynes-lukuja! Näiden tahojen laskelmiin lienee syytä suhtautua varauksella. On kuitenkin huomattava, että i) elvytys toimii niin kuin elvytyksen pitääkin, vaikka se "vain" aikaistaisi joka tapauksessa tehtäviä investointeja ja ii) jos elvytysvaikutuksen halutaan tulevan nyt eikä huomenna, se toimii mielivaltaisesti kohdennettuna tulonsiirtona*, mikä ei sekään ole elvytysmielessä mitenkään huono suorite.
Yksi menoelvytyksen mielenkiintoinen puoli, jota en ollut ennen ajatellut, ovat kunnat ja niihin liittyvät kannustinongelmat. Muistaakseni se oli joku valtiovarainministeriön virkamies, joka Ylen uutisissa kommentoi sitä, että elvytysrahat homekouluille toisaalta auttavat korjaamaan homekouluja, mutta toisaalta vähentävät kuntien kannustimia korjata kouluja itse. Mainitsi myös sen, että olivat yrittäneet löytää asiasta tutkimusta, mutta eivät olleet onnistuneet. Suomessa tämä ongelma on potentiaalisesti merkittävä, koska kuntien rooli täällä on niin suuri. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi kuntien viemäriverkostoissa kertyy koko ajan korjausvelkaa.
Lopuksi
Tämän kaiken pyörittelyn jälkeen on reilua sanoa, millä kannalla itse olen. "Marssijärjestys" on mielestäni selkeä: kestävyysvaje on paljon isompi ongelma kuin nykyinen matalasuhdanne ja sen korjaaminen ensisijaista. En usko, että kerroinvaikutus Suomessa on niin suuri, että elvytys olisi itsensä rahoittava, etenkään ilman rakenneuudistuksia. Elvytyksen pitäisikin tulla vasta merkittävien kestävyysvajetta supistavien rakenneuudistusten (tai maltillisen palkkaratkaisun) jälkeen tai niiden yhteydessä. Ja kyllä, pelkään luottoluokittajia ja kansainvälisiä finanssimarkkinoita ja toivon, että meillä olisi varaa kohdata se seuraava taantuma, joka on kuitenkin lähes aina 7-10 vuoden päässä.
On toki huomattava, että finanssipolitiikan virityksen ankkuroiminen nykytilan ympärille, muutaman sadan miljoonan euron haarukalla, on melko mielivaltaista. Näin sanottuani uumoilen omia tuntojani vielä sen verran, että kun niitä rakenneuudistuksia ei ole oikein kuulunut, valtion budjettia voisi nykyisestä kiristää sekä meno- että tulopuolelta.
Ja ei muuta kuin nakuttelemaan kommenttia sinne kenttään!
*Rakennuslehti:
Taloyhtiöiden mahdollisissa korjausavustuksissa tulisi hakuaikojen olla riittävän pitkiä, jotta hankkeita ehdittäisiin rauhassa valmistella. Näin tuen piiriin saataisiin myös uusia hankkeita eikä vain kohteita, jotka käynnistyisivät ilman lisätukiakin.
10 kommenttia:
"Yksi menoelvytyksen mielenkiintoinen puoli, jota en ollut ennen ajatellut, ovat kunnat ja niihin liittyvät kannustinongelmat. Muistaakseni se oli joku valtiovarainministeriön virkamies, joka Ylen uutisissa kommentoi sitä, että elvytysrahat homekouluille toisaalta auttavat korjaamaan homekouluja, mutta toisaalta vähentävät kuntien kannustimia korjata kouluja itse."
Soininvaarahan on puhunut tästä myös ja elvytyksessähän muuten olisi nyt kyse tuosta "moninkymmenkertaistamisesta", eli onkohan Osmo nyt tyytyväinen: http://www.soininvaara.fi/2011/11/16/homekoulujen-korjaus/
Mutta niin, jos tuota "elvytysavustusta" ei tulisi valtion taholta, ja homekoulut haluttaisiin saada kuntoon (enkä nyt ajattele kunnallispoliitikkona), niin lisävelkahan otettaisiin sitten vain valtion sijasta kuntien taseeseen, ja sitä kautta julkisyhteisöjen velkaan, jota EU-tasolla tuijotellaan.
Jos kaikki olisivat yhtä mieltä siitä, että homekoulut ja viemärit vain "pitää saada kuntoon", voitaisiin hyvinkin mennä tuon 60 %:n velkakynnyksen yli nopeassakin tahdissa. Eli toisin sanoen: jos kunnat ryhdistäytyisivät, niin silloin vasta rakenneuudistuksilla olisikin kiire.
Politiikkasuosituksestasi olen vähän eri mieltä: niin kauan kuin hallituksella on valta tehdä rakenteellisia uudistuksia sekä elvytystä, kannattaa vaatia molempia eikä leikata odotuksiaan.
Hyvää pohdintaa taas ja tututusti!
Olen tavallaan samaa mieltä, että ihan täysin pelkän elvytyksen lähetyssaarnaajaksi ei nykyään enää huvita ryhtyä, koska kyllähän tämä nykyinen alijäämä vähän kuitenkin hirvittää. Ilman euroa ei asian kanssa olisi mitään hätää ja jos olisi luotu jotain pehmeämpiä yhteisvastuumekanismeja, olisi myös olo turvatumpi. Siitä huolimatta ehkä kallistun jonkinlaisen elvyttävän politiikan puolelle tuli mitä tuli.
Musta missat ehkä yhden aika mahdollisen skenaarion: Elvytetään nyt ja ratkaistaan kestävyysvaje seuraavan hallituksen kanssa. Nythän eläkeikää ei esimerkiksi voi nostaa, koska demarit tulivat vaaleissa luvanneeksi, ettei sitä nosteta. Hesarin haastattelussa ehkä kuukausi sitten Urpilainen ei kuitenkaan rajannut pois eläkeiän nostamista seuravana hallituskautena. Tuntuisi siis mahdolliselta, että kansalta haetaan mandaatti vähän realistisempaan politiikkaan seuraavissa vaaleissa ja uskon, että ainakin Kokoomus, Keskusta ja Demarit kykenevät jonkinlaiseen kompromissiin vaalien jälkeen (perussuomalaiset varmaan ratsastavat varsin menestyksellisesti tätä vastaan, mutta saapa nähdä). Ei ole tietenkään ideaalia jättää päätöstä myöhemmälle, mutta olen kuitenkin aika varma, että jonkinalinen paketti saadaan kasaan sitten ja tällä turvin näen riskin tarpeeksi pienenksi oikeaakin elvytystä varten.
Samalla olen teidän tapaanne epävarma, ovatko homekoulujen korjailut se tie onnelliseen tulevaisuuteen. Varmaan valtio voi kuitenkin niissäkin siirtää investointeja nykyhetkeä kohti. Ehkä mielummin sitten kuntien kautta ja/tai maltillisten palkkaratkaisujen porkkanana.
Olen tuosta marssijärjestyksestä sinun ja Vartiaisen kanssa samaa mieltä, eli ensin päätös rakenteellisista uudistuksista ja sitten suhdanne-elvytyksestä.
Jos taas sitten otetaan poliittiset realiteetit huomioon, niin on aika epätodennäköistä että rakenneuudistuksia tehtäisiin lähiaikoina. Muutamia syitä:
- eläkkeistä ei edes keskustella ennen kuin Pekkarisen selvitysryhmä saa työnsä valmiiksi (vuoden loppuun mennessä)
- rakenneuudistusten paikka olisi ollut viime kevään kehysriihessä, jolloin ne jätettiin toteuttamatta
- kaikki esitetyt rakenneuudistukset on tyrmätty jonkin hallituspuolueen toimesta (esim. kommentointi VM:n talouspolitiikan strategia -paperiin)
Käytännössä siis rakenneuudistuspaketista päättäminen venyisi joka tapauksessa ensi vuoden puolelle. Voiko elyvyksen kanssa odottaa sinne asti? 2014 toteutettava elvytys voi olla jo (toivottavasti) myötäsyklistä.
Vaikka olenkin siis marssijärjestyksestä vahvasti sitä mieltä, että rakenneuudistuksista tulisi päättää ensin, niin poliittiset realiteetit aiheuttavat sen, että jos halutaan elvyttää, niin se kannattaa tehdä nyt. Käytännössä mikään hallituspuolue ei ole ehdottanut mitään mittaluokaltaan merkittävää elyvyspakettia, joten en usko että budjettiriihessä päätettävä akupunkio-/homeopatiaelvytyspaketti olisi Suomen velkakestävyyden kannalta mitenkään kovin haitallinen asia, vaikka rakenneuudistukset seuraisivatkin vasta myöhemmin.
Mä olen miettinyt niitä keinoja, joilla yksityinen sektori saataisiin elvyttämään ja alentamaan omaa säästämisastettaan. Vesijohto- ja viemäriverkoston nopeampi korjaaminen voisi kuin voisikin olla tällainen keino. Vesihuoltolain mukaan "vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset", joten investoinnit eivät rasittaisi julkista taloutta. Nyt pitäisi sitten vain keksiä tehokas säädös, jolla pakotetaan ripeämpään korjaamiseen.
Tämä termeillä kikkailu talouspoliittisessa keskustelussa saa suhteellisen selvätkin asiat sekaisin. Ilmeisesti politikot pelkäävät poliittista harakiriä, kun termin "rakenneuudistus" taakse täytyy naamioida tosiasia, että kyse on siis hyvinvointivaltion kustannusrakenteesta, ja että "kestävyysvaje" tarkoittaa, että nykyiseen kustannusrakenteeseen ei ole enää varaa. Rakennustekniikassa joudutaan aina rakentamaan ensin uusi kantava rakenne, ennen kuin vanhan voi purkaa, eli hetken aikaa on olemassa kaksi rakennetta päällekkäin.
Rakennusalan lisäksi terminologiaa lainataan usein lääketieteen ja sairaanhoidon puolelta. Erityisesti "täsmäelvytys" on terminä kiehtova. Elvytyksessähän yritetään sydämen kohdalta painelemalla saada potilaan verenkierto toimimaan ja hengitysteihin puhaltamalla happea vereen, ja näiden yhteisvaikutuksen avulla potilas palauttamaan elintoimintonsa. Siis "elvytys" itsessään pitää sisällään ajatuksen täsmällisestä, ripeästä ja määrätietoisesta toiminnasta. Onko hallituksen elvytys siis tähän mennessä ollut enemmänkin varpaanväleihin ja kainaloihin puhaltamista sekä satunnaisten ruumiinosien painelemista, kun nyt vasta otetaan täsmäkeinot käyttöön?
Minusta näyttää siltä, että poliittista mandaattia kuluvalla tai seuraavalla hallituskaudella on mahdotonta saada, mikäli ei ole i) käsitystä siitä, minkälainen on hyvinvointivaltion kustannusrakenne, johon meillä on varaa, ja ii) käsitystä täsmällisistä keinoista, mitä pitää tehdä (toisaalta investointeina ja toisaalta käyttökulujen rakennetta muovaamalla), jotta pääsisimme ripeästi kestävyysvajeesta irti. Suurin haaste poliittisesti tässä on käsittääkseni se, että vanha ja uusi rakenne ovat uudistuksen aikana hetkellisesti yhtäaikaa voimassa, joten kuka tahansa keskinkertainen oppositiopolitikko puolueesta riippumatta, pystyy ilkkumaan mönkään mennyttä uudistusta.
Oi, tulipa kommentteja. Lämmittää.
Jaakko: En keksi mitään fiksua sanottavaa, kiitti linkistä ja kommentista.
Heikki: Joo, ei tää hirvittäis jos Suomella ois oma valuutta, ehkä sitten se velka ja vaje mietityttäis vähän eri syistä. Mustakin tuntuu että tällä hallituksella on vaikea saada asioita aikaan, mutta se ei ehkä niinkään johdu Urpilaisen eläkelupauksesta - eläkeiän nostohan on vain yksi, joskin tärkeä mahdollinen rakenneuudistus - vaan tästä laajapohjaisuudesta (tai sote-uudistuksesta spesifisti). No, saa nähdä. Ja niin, onhan se totta, että mitä todennäköisemmin seuraava hallitus on sellainen, että se saa aikaan rakenneuudistuksia, niin sen kannattavampaa elvytys nyt ois.
Olli: Samaa mieltä näistä ehdotuksista, pieniähän ne ovat. Tai no, en ole tarkempia ehdotuksia nähnyt, mutta ei kukaan ole esittänyt sitä kehyksen avaamista, joten oletettavasti puhutaan siitä alle 200 miljoonasta.
Jäin miettimään tuota myötäsyklisyyttä ja tajusin, että se on ehkä vähän hassu ilmaus. Jos aatellaan perussuhdannemallia, niin siinähän on neljä aluetta kahdella ulottuuvudella: tuotanto kasvaa tai laskee ja joko ollaan potentiaalisen tuotannon alapuolella. Voisin kuvitella, että ensi vuonna laskusuhdanne on (herran jestas toivottavasti edes tämä) ohi, eli pohja saavutettu, mutta talous kasvaa, mutta silti potentiaalisen tuotannon alapuolella. Ehkä teen tästä oman postauksen, mutta luulisi, että "vastasyklistä" finanssipolitiikkaa ei kannata lopettaa heti, kun talous osoittaa elpymisen merkkejä, eli kun siirrytään noususuhdanteeseen.
Samuli: Minua vain ihmetyttää, miten asiasta voi syntyä minkäänlaista ongelmaa, kun laki kuulostaa noin selvältä, mutta en olekaan mikään lain ja sen soveltamisen tuntija : )
Jussi: Vaikea sanoa, mutta en minä usko, että sanoilla "rakenneuudistus" ja "kestävyysvaje" koetetaan varsinaisesti naamioida mitään. Tietenkin aina kun annetaan isolle ja monimutkaiselle ilmiölle yksi (yhdys)sana, paljon jää peittoon.
Makrotaloustieteessä on kunniakas perinne suhtautua finanssipolitiikkaan kaikkena muuna kuin täsmällisenä touhuna, aina lähtien Keynesin rahanhautaamisehdotuksesta eteenpäin. Olet oikeassa, täsmäelvytys on hassua, koska elvytyksen pitää olla täsmällistä, mutta toisaalta se on hassua myös makrotaloustieteen näkökulmasta, koska elvytyksen ei tarvitse olla mitenkään täsmällistä kohteiltaan ollakseen toimivaa elvytystä, tärkeintä on, että se nostaa inflaatio-odotuksia/rahan kiertonopeutta/käytettävissä olevia tuloja.
Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että olin ilmeisesti aivan liian pessimistinen rakenneuudistusten toteuttamistodennäköisyyden suhteen.
Jutta Urpilaisen eilisen lausunnon jälkeen odotan suurella mielenkiinnolla, mitä budjettiriihessä lopulta päätetään. Nyt keskustelu on kuitenkin kääntynyt taas elvytyksestä rakenneuudistuksiin. Onko ekonomisteja siis kuunneltu?
"Toisaalta Suomella ei ole sitä ongelmaa, että rahapolitiikka pistää vastaan inflaatio-odotusten noustessa elvytyksen myötä, mutta toisaalta Suomi on melko avoin talous, jolloin elvytyksen hyödyt valuvat helposti ulkomaille."
Voitko kertoa maallikolle, onko seuraavassa päättelyssä järkeä?
Eikö finanssipoliittinen elvytys olisi Suomelta tavallaan epäsolidaarista? Jos argumentti, että inflaatiota targetoiva keskuspankki kumoaa finanssipolitiikan vaikutuksen, pitää paikkansa, niin Suomen elvytyksestä ei olisi euroalueelle kokonaisuutena. Jos elvytyksen hyödyt eivät valu ulkomaille, niin sittenhän Etelä-Euroopan heikommat eivät hyödy elvytyksestä Suomessa, mutta kärsivät silti reaktiona tulevasta EKP:n rahapolitiikan kiristyksestä.
Suomen osuus euroalueen inflaatiosta ei tosin liene suuren suuri, mutta eikö silti euroalueen heikompien maiden kannattaisi itseasiassa toivo vahvempien maiden finanssipolitiikan kiristämistä?
Olli: Jep, toivotaan parasta! Ehkä siellä on joku VM:n virkamies esiintynyt särmästi, ainakin Urpilaisen puheiden perusteella kuulostaa siltä että hän on tässä vähän aikaa sitten saanut jonkin uuden käsityksen Suomen tilanteesta.
Ossi: Tuota puolta minä spekuloin tuossa euronäkökulma-kappaleessa. Päättelysi kuulostaa järkevältä, mutta tuo "elvytyksen hyödyt eivät valu ulkomaille", niin kyllä jos näin oletetaan niin sitten, mutta en näe syytä olettaa niin. On siis ainakin seuraavia vaikutuksia: kriisimaita haittaava rahapolitiikan reaktiovaikutus ja kriisimaita hyödyttävä kokonaiskysynnän kasvu vientikysynnän kautta ja ehkä myös jonkinlainen kilpailuvaikutus (Suomessa palkat nousevat ja kriisimaiden suhteellinen kilpailukyky paranee). Joten nettona, en tiedä.
"Päättelysi kuulostaa järkevältä, mutta tuo "elvytyksen hyödyt eivät valu ulkomaille", niin kyllä jos näin oletetaan niin sitten, mutta en näe syytä olettaa niin."
Ajattelin tässä mitä voisi sanoa elvytyksen kannattajalle, ja luulisin heidän olettavan noin ainakin osittain, sillä miksipä muuten he elvytystä kannattaisivat.
Lähetä kommentti
Kommentti