Mikä on rakenneuudistus?

Olli Kärkkäisellä oli mainio esittely pöydällä - eli erinäisissä VM:n valmistelemissa raporteissa - olevista työn tarjontaan vaikuttavista rakenneuudistuksista. Kannattaa lukea. Haluan vielä esittää ja selvittää yhden perustavamman kysymyksen. Mikä on rakenneuudistus tai rakenteellinen uudistus? Tämä on talouspolitiikan kuumin käsite ja olisi hyvä, että kaikki puhuisivat samasta asiasta.

Rakenneuudistuksen merkitys on melko selkeä, jos vain seuraa sitä, mitä VM tarkoittaa sillä (ja miksipä ei seuraisi). Kun puhutaan rakenneuudistuksista, puhutaan politiikkatoimenpiteistä, joilla lisätään - tai ainakin pyritään lisäämään - työvoiman tarjontaa ja tuetaan tuottavuuden kasvua (s. 5, 10 ja 17 Julkisen talouden kestävyys ja rakenneuudistukset-raportissa (pdf)). Näin erotuksena suorista menojen leikkauksesta tai verojen nostamisesta. Tässä vielä sitaatti:

Sekä taloudellisista että sosiaalisista syistä onkin perusteltua, että pääpaino kestävyysongelman ratkaisemisessa on erilaisilla rakennepoliittisilla uudistuksilla, joilla lisätään työvoiman tarjontaa ja tuetaan tuottavuuden kasvua. Niihin turvautumalla voidaan vähentää tarvetta suorille menojen leikkauksille ja verotuksen kiristämiselle.

Käytännössä verot ja valtion menoerät vaikuttavat myös työn tarjontaan ja tuottavuuskehitykseen, joten rakenneuudistuksia ja "suoria" menojen leikkauksia ja verotuksen kiristämistä voi olla vaikea käytännössä erottaa. Useimmilla politiikkatoimenpiteillä on kuitenkin selkeä kärkitavoite ja perustelu. Otetaan kolme esimerkkiä.

• Ympäristölle haitallisten tukien karsinta. Ympäristölle haitallisten tukien poistamista ei perustella vaikutuksilla työn tarjontaan tai tuottavuuskehitykseen. Se siis ei ole rakenneuudistus.
• Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksen poisto. Tätä perustellaan yleensä oikeudenmukaisuutta parantavana ja verovaroja säästävänä toimenpiteenä, eikä niinkään työn tarjontaa tai tuottavuutta parantava toimenpitenä. Se siis ei ole rakenneuudistus.
• Erilaiset opiskelijoille tarjottavat kepit, kuten opintotukikuukausien leikkaaminen. Vaikka nämä ovatkin menoleikkauksia, niiden tarkoitus on kannustaa opiskelijoita valmistumaan ja siirtymään työelämään nopeammin. Ne siis ovat rakenneuudistuksia.

Ja vaikka talouspoliittiseen keskusteluun mahtuu vain vähän asioita kerrallaan, pitäisi puhua rakenneuudistuksen lisäksi myös vero- ja menosopeutuksesta. Niistä asuntolainojen korkovähennyksistä, terveydenhuollon menojen kasvun hillitsemisestä ja eri verojen nostamisesta. Ja ympäristölle haitallisista tuista ja yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksesta.

Lopuksi on sanottava, että keskustelu rakenneuudistuksista on epätasapainoista, ja se on ymmärrettävää. Työn tarjontaa on helpompi kasvattaa kuin tuottavuuden kasvua kiihdyttää. Joitakin suosituksia julkisen sektorin tuottavuuden kehittämiseksi esittää Soininvaara (pdf).

Ollin mainion postauksen innoittamana koetan lähiaikoina kirjoittaa selkeän postauksen kestävyysvajeesta, joka kuitenkin on kaiken tämän rakenneuudistuspuheen taustalla.

P.S. Menoleikkaukset kokonaisuutena kannattaa ymmärtää niin, että on olemassa jokin julkisten menojen polku, jota lasketaan alaspäin. Dynaaminen tarkastelu, siis. Vaikka tehtäisiinkin "menoleikkauksia", julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta tulee silti olemaan todennäköisesti korkeampi tulevaisuudessa kuin mitä se on nyt. Esimerkiksi jos julkisten menojen bkt-osuuden ennakoidaan nousevan nykyisestä 55 prosentista 60 prosenttiin tulevaisuudessa, 4 prosentin menosopeutus tarkoittaisi, että menot nousisivatkin 51 prosentista 56 prosenttiin.