Risto Ryti ja talouspula

Sanotaan, että taloustieteilijän pitäisi tuntea historiaa. Historiaa voi oppia myös jälkikäteen tehdyistä selostuksista, mutta mikään ei tietenkään voita aikalaiskertomuksia. Näiden aikalaiskertomusten lukeminen on vain usein hyvin haastavaa, erityisesti sitä haastavampaa, mitä vanhemmasta tekstistä on kyse. Ne ovat tyypillisesti huonosti kirjoitettuja ja logiikaltaan sotkuisia. Mikä pahinta, ne ovat epäjohdonmukaisesti väärässä - yhdessä hetkessä kuvittelet että olet päässyt kirjoittajan johdattamana oikeille jäljille, mutta päädyt lopulta jonnekin absurdiin umpikujaan, josta ei voi järkeillä itseään ulos.

Aikalaiskertomuksia on hyvä lukea, paristakin syystä. Ensinnäkin niissä käytetty kieli valottaa ja elävöittää talouden ilmiöitä. Sana "insentiivi" on kammottava vierasperäinen tylsyke. "Kannustin" on toimiva. Mutta "houkutin", tai jopa "kiihoke", nämä puhaltavat eloa homo economicukseen! Toiseksikin aikalaiskertomukset kertovat siitä, miten erilaiset talouspoliittiset ongelmat hahmotettiin, mikä osaltaan ehkä auttaa ymmärtämään toteutettuja ratkaisuyrityksiä. Varsinaista järjen valoa kannattaa etsiä lähempää, tuoreesta vertaisarvioidusta tutkimuksesta tai sen yleistajuisesta esittelystä.


Näiden sanojen saattelemana esittelen joitakin lainauksia Talouspoliittisen neuvottelukunnan julkaisusta Maailmankriisi ja Amerikan Yhdysvaltain rahapolitiikka vuodelta 1932, joka tarttui matkaani käydessäni Kaisa-kirjastossa perjantaina. Esipuheen julkaisuun on kirjoittanut A.K. Cajander, yleisesityksen kriisistä antaa Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti ja tarkemman analyysin tarjoaa tutkija Bruno Suviranta.

Tässä postauksessa esittelen sitä miten Ryti, ja osittain myös Suviranta, ymmärsivät kriisin. Seuraavassa postauksessa keskityn siihen miten Suviranta, ja osittain myös Ryti, arvioivat Yhdysvaltain rahapolitiikan virityksen täysin pieleen ja asettavat kantansa Suuresta lamasta väärälle puolelle historian tuomiota ajatellen.

Sanottakoon vielä, että Suuri lama on monimutkainen tapaus, ja joiltakin osin kiistanalainen. On kuitenkin olemassa konsensuksentapainen, jonka mukaan lama johtui pitkälti kansallisten keskuspankkien ja kansainvälisen kultakannan aikaansaamasta rahan tarjonnan voimakkaasta laskusta, minkä lisäksi myös luotto- ja tuottavuuskehityksellä oli mahdollisesti oma, itsenäinen roolinsa. Hyvää kattavaa, yleistajuista ja tiivistä esitystä tästä konsensuksentapaisesta ei nähdäkseni oikein ole, mutta lähimmäksi pääsee eräs Ben Bernanken puhe vuodelta 2004 ja Barry Eichengreenin artikkeli Still Fettered After All These Years? (pdf) vuodelta 2002.


Palataan nyt ajassa taaksepäin, varsinaiseen aiheeseen. Rytin yleisesityksen toinen kappale ansaitsee tulla siteeratuksi kokonaisuudessaan. Pahoittelen tekstimassaa, Ryti kirjoitti pitkiä virkkeitä ja oli säästölinjalla kappalejakojen suhteen.

On ollut alueita ja ajanjaksoja, jolloin ihmisten köyhyys on johtunut hyödykkeiden todellisesta puutteesta. Tämä taas on aiheutunut joko siitä, että levottomuudet ja sodat, kadot tai luonnonmullistukset ovat hyödykkeitä hävittäneet tai estäneet niitä riittävästi tuottamasta, taikka siitä, että luonnon tarjoamat mahdollisuudet ja apukeinot ovat olleet tarpeisiin nähden niukat tai ihmisen voimat ja kyky käyttää näitä mahdollisuuksia hyväkseen riittämättömät, ja tällaisia tilanteita saattaa vastaisuudessakin esiintyä sekä yksityisille kansoille että koko ihmiskunnallekin. Mutta meidän nykyinen pulamme, jolle on tunnusmerkillistä ei hyödykkeiden puute, vaan niiden liiallinen runsaus, on onneksi luonteeltaan jotakin paljon helpompaa. Se ei ole itse luonnon ihmiselle asettama kova välttämättömyys, vaan se riippuu inhimillisen järjestelmän puutteellisuudesta ja epätarkoituksenmukaisuudesta, ja se pitäisi siis olla ihmisten selvitettävissä. Jos useimpiin tavaroihin nähden yhtaikaisesti esiintyy liikatuotantoa, samalla kuin miljoonilla työhön pystyvillä ja työtä haluavilla ihmisillä ei ole työn puutteen vuoksi mahdollisuuksia näitä tavaroita käyttää eikä alkeellisimpiakaan tarpeitaan tyydyttää, jos viljaa, puuvillaa, kahvia ja muita välttämättömiä tavaroita poltetaan, upotetaan mereen tai muulla tavalla hävitetään, vieläpä valtion tai muiden virallisten elimien toimesta, samanaikaisesti kuin miljoonat ihmiset, jotka ovat nyktin tottuneet näitä tavaroita käyttämään ja haluaisivat niitkä nytkin käyttää, kärsivät niiden puutetta, voi tämä tuskin merkitä muuta, kuin että se laaja ja monisäikeinen mekanismi, joka maailmantalouden organisaatiossa työskentelee tuottajien ja kuluttajien välillä ja jonka tehtävänä on järjestää ja tasottaa kysynnän ja tarjonnan välinen suhde, jollakin tavalla on pahasti joutunut epäjärjestykseen. Tällainen olotila ilmaistaan kielessä lausumalla, että on jouduttu yleiseen talouspulaan. Erittäin tärkeän osan tässä välittävässä mekanismissa muodostaa raha-, valuutta- ja luottojärjestelmä. Tämän järjestelmän epäkuntoon joutumista sanotaan finanssikriisiksi, rahalliseksi pulaksi.

Hyvin laitettu! Talouspula on todella hieno ilmaus. En tiedä, mistä Ryti tarkalleen ottaen puhuu, kun hän puhuu välttämättömien tavaroiden hävittämisestä julkisen vallan toimesta, mutta muuten sitaatin selkeys ja näkemyksellisyys on ihailtavaa.

Ryti erottaa talouspulan taustalla neljä syytä

1. Epätasapainoinen kansainvälinen velkakehitys
2. Kullan arvon nousu, ts. yleisen hintatason lasku
3. Kultakannan toimimattomuus
4. Luottamuspula kansainvälisillä finanssimarkkinoilla

Ryti puhuu näiden yhteydessä ajan tavan mukaisesti vain luotosta, eikä lainkaan rahasta. Tähän puutteeseen nähden Rytin teksti on varsin kelvollinen, mutta ei se siitä hyvää kokonaisesitystä tee, sen verran valtava puute tuo on. Tekstissä kuitenkin tunnustetaan deflaation merkitys velkasuhteissa ja se, että kultakanta ei toimi, mikäli ylijäämämaat vain "tesauroivat" kullan holveihinsa. Tietääkö joku muuten, mitä tuo tesauroiminen tarkalleen ottaen on, ja mistä sana juontaa juurensa? Ilmeisesti siinä siis vain jätetään varat holveihin eikä lainata niitä eteenpäin.

Mitä Suvirannan analyysiin tulee, hän tuntuu näkevän koko laman vain sitä edeltäneen aikakauden spekulaation ja pääoman väärinsijoituksen välttämättömänä seurauksena. Kuten arvata saattaa, tästä katsannosta ei kumpua kovinkaan terävää politiikka-analyysiä.


Lopuksi, vastapainoksi yllä olevalle Ryti-sitaatille on hyvä antaa hänen esityksensä viimeinen kappale, joka on samalla lailla selkeä ja näkemyksellinen, mutta kuitenkin vastakkainen suhtautumisessaan taloushaasteisiin. Ryti on käynyt ennen tätä kappaletta läpi sitä, mitä tulevaisuus voisi pahimmillaan tuoda tullessaan.

Näin onnettomasti tuskin sentään tulee käymään, ja ohimenevistä vaikeuksista epäilemättä selviämme. Sillä yksi Suomen kansan todella ihailtavia ominaisuuksia on juuri se, että se osaa kiristää nälkävyötä, silloin kun se on välttämätöntä. Nykyinen pula-aika on opettanut meidät kaikki entistä vakavammin näkemään todellisen köyhyytemme ja mahdollisuuksiemma rajoitukset, niin että ponnistuksemme taloudelliseen hyvinvointiin nyt nojautuvat todellisemmalle ja lujemmalle pohjalle kuin aikaisemmin, taloudellisen nousukauden vallitessa.

Pari kommenttia. Ensinnäkin: epäilemättä on ihailtavaa osata kiristää nälkävyötä, kun se on välttämätöntä. Viisautta on kuitenkin osata tunnistaa, milloin se on välttämätöntä, tai edes kannattavaa, ja milloin ei. Toiseksikin: ajatus siitä, että nousukausi oli, ja on kenties aina, jotenkin epätodellisella ja heikolla pohjalla ohjasi Rytin ja Suvirannan politiikka-analyysiä valitettavan pitkälle, kuten seuraavassa postauksessa käy ilmi.