Roger Wessman ja Heikki Patomäki ovat käyneet tällä viikolla keskustelua (1, 2, 3) Patomäen kirjan Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – Teoriasta käytäntöön laskelmista investointielvytyksen vaikutuksista tuotantoon ja valtion velkaantumisasteeseen.
Keskiössä on valtion menojen kerroinvaikutus ja sen suuruus. Finanssipolitiikan kerroinvaikutus on teoreettisesti yksiselitteinen mutta empiirisesti monitulkintainen käsite, joka kuvaa finanssipolitiikkamuutosten vaikutuksia tuotantoon. Palaan empiriaan ja sen monitulkintaisuuteen myöhemmin.
Ajatellaan, että valtio tekee 100 miljoonan euron menoelvytyksen vuonna 2015. En tunne professori Patomäen investointiohjelmaa, mutta ajatellaan esimerkin vuoksi, että tällä palkataan opettajia ja koulunkäyntiavustajia. Mitä vaikutuksia tällä on tuotantoon ja valtion velkaantumisasteeseen (eli velka/bkt-suhteeseen) vuonna 2015 ja siitä eteenpäin?
Tavanomaisesti ajatellaan yksinkertaistaen, että kerroinvaikutus on se, kuinka paljon tuotanto vuonna 2015 kasvaa. Jos kerroin on 1,5, tuotanto vuonna 2015 kasvaa 1,5-kertaisesti suhteessa alkuperäiseen menolisäykseen. Ymmärrätte, että jos huoltotaseen yhtälössä Y = C + G + I + (X-M) julkinen kulutus G kasvaa 1-kertaisesti ja Y 1,5-kertaisesti, myös yksityisen kulutuksen, investointien tai nettoviennin on kasvettava.
Mitä vaikutuksia tällä kaikella on tuotantoon ja velkaantumiseen? Erityisesti milloin elvytys on ns. ilmainen lounas, eli valtion velkaantumisaste vähentyy sen seurauksena? Seuraava pohjaa Delong & Summersin 2012-BPEA-paperin peruskehikkoon, jonka yksinkertaistettu versio tämä Heikki Taimion PT-blogi nähdäkseni on.
Ajatellaan, että fipomuutos on suuruudeltaan $\triangle G$, ja tähän liittyy $\mu$-suuruinen kerroinvaikutus, joka näkyy heti tämän vuoden tuotannossa $Y_n$. Sekä tuotanto- että fipomuuttujat on määritelty prosentteina potentiaalisesta tuotannosta.
$$\triangle Y_n = \mu \triangle G$$
Valtio rahoittaa tämän elvytyksen velanotolla, mutta on syytä huomioida myös valtion tulojen kasvu elvytyksen seurauksena. Jos rajanettoveroaste on $\tau$, tällöin elvytystä seuraava velkasuhteen (velka/potentiaalinen bkt) muutos on
$$\triangle D = (1-\mu \tau) \triangle G.$$
Jos talouden reaalinen kasvuvauhti on $g$ ja valtionvelan reaalikorko on $r$, tämä luo "kestävyysvajeen", jonka suuruus on
$$(r-g)\triangle D.$$
Valtion on siis tasapainotettava budjettiaan tämänsuuruisella summalla joka vuosi tästä ikuisuuteen, jos se haluaa ylläpitää vakaan velkasuhteen. Jos talous ei kasva (g=0), tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että valtio nostaa tulojaan (tai leikkaa menojaan) sen verran, että maksaa velan korkoja pois.
Huomioidaan se mahdollisuus, että tuotantokuilulla voi olla pysyviä vaikutuksia pitkän aikavälin tuotantoon $Y_f$. Kuvataan tämän hystereesivaikutuksen suuruutta parametrillä $\eta$. Tällöin
$$\triangle Y_f = \eta \triangle Y_n = \eta \mu \triangle G.$$
Jos siis $\eta=1$, pitkä ja aikaväli ovat sama asia: pitkän aikavälin tuotanto liikkuu aina samassa suhteessa lyhyen aikavälin tuotantoon. DeLong ja Summers kirjoittavat, että "uskottava" arvo tälle parametrille on välillä 0-0.2. Arvo 0,2 tarkoittaa sitä, että prosenttiyksikön tuotantokuilu vähentää pitkän aikavälin tuotantoa 0,2 prosenttia. Vaikutus tuleviin verotuloihin on
$$\tau \triangle Y_f = \eta \triangle Y_n = \tau \eta \mu \triangle G.$$
Tästä on helppo nähdä, että elvytys rahoittaa itse itsensä, jos
$$r \leq g + \frac{\eta \mu \tau}{(1-\mu \tau)}.$$
DeLong & Summers sitten tekevät artikkelissaan laskelmia Yhdysvalloille tämän yhtälön pohjalta. Palataan Wessman-Patomäki-keskusteluun. Mikäli olen oikein käsittänyt, Wessman syyttää Patomäkeä siitä, että hän olettaa, että $\eta=1$, mitä syytöstä Patomäki ei suoranaisesti kiellä:
Wessman olettaa, että julkisen menonkäytön lisäyksen vaikutus on tilapäinen, koska talouden kasvu-ura on annettu.
Juuri tämän kuitenkin Keynesin ja Kaleckin seuraajat ovat systemaattisesti kieltäneet – ja kuten kirjassa esitän, hyvin perustellulla tavalla. Talouden kasvu-ura ei ole annettu, vaan riippuu muun muassa noudatetusta talouspolitiikasta. Talouden suhdannevaihtelut selittyvät itseään vahvistavien prosessien dynamiikalla.
Nähdäkseni siis keskustelu on mennyt seuraavasti:
- Wessman: Tavallisesti kerroinvaikutuksia lasketaan niin, että $\eta = 0$. Patomäki sanoo, että $\eta=1$. Hulluutta!
- Patomäki: Wessman olettaa, että $\eta=0$. Minusta $\eta>1$.
On ehkä kuvaavaa, että siinä missä Patomäki perustelee $\mu$-parametrin arvoa viittaamalla tuoreeseen empiiriseen IMF-tutkimukseen, hän puolustaa oletustaan $\eta$-parametrista viittaamalla kahteen vuosikymmeniä sitten edesmenneeseen, melko teoreettiseen taloustieteilijään. On totta, että Simsin seuraajien on vaikeampaa estimoida $\mu$-parametria kuin $\eta$-parametria, mutta DeLong & Summers päätyvät Patomäkeä reippaasti maltillisempaan arvioonsa melko laajan ja monipuolisen empiirisen katsauksen jälkeen.
Vaikka taloustieteessä tavanomaisesti rakennetaan malleja niin, että $\eta=0$, on tieteenalalla pitkä ja kunniakas skeptisyyden perinne tämän suhteen. Esimerkiksi alan suosituimpien oppikirjojen kirjoittaja Greg Mankiw on useampaankin otteeseen ilmaissut uskovansa, että $\eta>0$ (Campbell & Mankiw 1987 QJE, Mankiw 2001 Econ. J.). Ykkösen suuruinen arvo lienee kuitenkin suuruudenhulluutta.
Sanottakoon vielä, että en ole lukenut Patomäen kirjaa ja käsitykseni keskustelijoiden kannoista pohjaa kolmeen yllä linkitettyyn postaukseen. Lisäksi yllä oleva kehikko on rakennettu sen oletuksen ympärille, että fipo vaikuttaa pitkän aikavälin tuotantoon vain hystereesivaikutuksen kautta, kun taas Patomäki perustelee pitkän aikavälin vaikutuksiaan myös sillä, että hänen investointiohjelmansa nostaa potentiaalista tuotantoa suoraan (esim. kasvattamalla väestön inhimillistä pääomaa). Ehkä keskustelu voi jatkua siihen suuntaan, että laitetaan yllä olevaan yksi parametri lisää ja katsotaan, mitä milläkin oletuksilla tapahtuu.
P.S. Patomäki on kirjoittanut teoksen, jossa hän kirjoittaa niin talouspolitiikasta kuin talousteoriasta. Minulla on tässä oma lehmäni vahvasti ojassa, mutta eikö tällaisten kirjoittajien kannattaisi laittaa ilmais-/etukäteiskappaleita suosituille talousbloggaajille siinä toivossa tai sillä ehdolla, että nämä kirjoittaisivat kirjasta arvion foorumilleen? Luulen, että tällainen mairittelu auttaisi myös blogisteja, joiden harrastushan on lähes täysin herneiden nenäänvetelyä, suhtautumaan tuotokseen lähtökohtaisesti myötämielisemmin. Tuntuu siltä, että suomalainen kaunokirjallisuusskene on tässä mielessä vielä huomattavasti edistyneempi kuin tietokirjallisuusskene, syystä tai toisesta.
5 kommenttia:
Tämä on hyvä lisävalaistus debattiin. Lienee selvää, että ainakin tämän päivän Euroopassa hystereesiparametri on nollaa suurempi. Vielä tärkeämpi havainto pitäisi olla se, että r < 0,01 eli pitkät nimelliskorot ovat tällä hetkellä parhaissa euromaissa alle 1 prosentin tason. Jos uskomme EKP:n inflaatiotavoitteeseen, pitäisi meidän olla vakuuttuneita siitä, että pitkällä aikavälillä nimellisen kansantuotteen vuosikasvu on vähintään 2 % p.a., mistä seuraa, että r < g seuraavat 10 vuotta ja että näissä oloissa lähes kaikki julkiset investointihankkeet rahoittavat itse itsensä.
Patomäki kait olettaa, että eta > 0, eikä > 1, sikäli kun Patomäki ylipäänsä ajattelee asiaa tämänkaltaisen mallin kautta.
Hyvä kommentti,
Keskustelu on kyllä käyty vielä sen verran alkeellisella tasolla, että eriävät näkemykset eivät kovin helpolla tuohon kehikkoon uppoa.
Patomäki esittää kirjassaan laskelman, joka laskee vaikutuksen velkaantuneisuusasteeseen vaan tarkastelemalla ensimmäistä vuotta, jolloin kerroinvaikutus nostaa BKT:ta. Argumentoin, että pitää tarkastella pidempää aikaväliä. Silloin Patomäen käyttämä laskukaava on väärin aivan riippumatta hystereesis-vaikutuksen suuruudesta.
Eli minun argumentti ensisijaisesti ei ole, että Patomäen kertoimet ovat järjettömiä (joskin ne ovat sitäkin). Hänen ajattelu on loogisesti väärin.
Ehkä on hyvä huomata on, että esittämäsi ehto kertoo siitä milloin velkaantuneisuusastetta saadaan vakautettua ilman että se vaati mitään toimia finanssipolitiikan kiristämiseksi. Ei sitä, nostaako julkisten menojen kasvattaminen velkaantumisastetta, joko oli käydyn keskustelun aihe.
Tilanteessa jossa r<g (eli uudessa normaalissa) on se mielenkiintoinen seuraus, että mitä korkeampi velkaantumisaste on sitä korkeampaa primäärialijäämää voidaan pitää ilman että velkaantuneisuusaste kasvaa.
Tästä syystä on väärin kaavasta vetää johtopäätöstä jota ensimmäinen anonyymi tekee, että mikä tahansa julkisten menojen lisäys maksaa itsensä takaisin. Se vaan heijastaa sitä, että korkeampaa velkaantuneisuusastetta hyväksymällä voidaan tässä maailmassa jatkuvasti ylläpitää suurempaa alijäämää.
Tämä toki mm. sillä oletuksella, että velkaantuneisuusasteella ei ole mitään vaikutusta korkotasoon – mitä olisin taipuvainen hivenen kyseenalaistamaan.
Yleinen kommentti: pahoittelut, että vastaaminen kesti - oli muita kiireitä ja verkko-ongelmia. Ymmärrän nyt selkeämmin, että Patomäellä eta=0 ja hänen pysyvät vaikutuksensa (ilmeisesti) tulevat julkisten investointien yhteiskunnallisesta tuotosta. Pahoitteluni Patomäelle hänen ajattelunsa väärinymmärtämisestä!
Anonyymi 14.42: Hyvä kommentti. Yksi asia, mitä jäin miettimään on seuraava. Onko eroa seuraavalla kahdella tapauksella:
1) Kun valtio ottaa nyt 10 vuoden velkaa, sen vuosikorko on 0,5 %. 10 seuraavan vuoden talouden keskimääräinen NBKT-vuosikasvuvauhti on enemmän kuin 0,5 %.
2) 10 seuraavan vuoden aikana Suomen velan keskimääräinen vuosikorko on 0,5 %. 10 seuraavan vuoden talouden keskimääräinen NBKT-vuosikasvuvauhti on enemmän kuin 0,5 %.
Sanoisin, että näistä edellinen on todennäköisesti totta ja jälkimmäinen todennäköisesti ei - jossain vaiheessa korot tulevat nousemaan. Onko tällä väliä elvytyksen kannattavuuden kannalta? Kumpaa lausetta pitää miettiä, kun mietitään elvytyksen kannattavuutta? Ainakin siinä tapauksessa, jota Roger kuvailee, että velanotto nostaa korkoa (ja huom. se voi nostaa sitä niin riskipreemio- kuin kasvuvaikutuksenkin kautta. näistä jälkimmäisessä se siis vaikuttaa r,g-yhtälön molempiin puoliin), myös jälkimmäisellä lauseella on väliä. Ääriesimerkki: jos Suomi tekee nyt elvytyspaketin, korko nousee heti 30 prosenttiin. Koska Suomi joutuu jatkuvasti uusimaan lainojaa, elvytys on tehnyt tästä touhusta kalliimpaa ja nostaa korkomenoja suuresti seuraavan 10 vuoden aikana.
Entä jos ei huomioida sitä, että velanotto voi vaikuttaa korkotasoon? En tiedä. Ehkä siinä tapauksessa voidaan tuijottaa vain lausetta 1), kun mietitään, että otetaan nyt 10 miljoonaa lainaa, jonka korko on y ja yhteiskunnallinen tuotto x. Vai mitä olet mieltä?
Anonyymi 14:45: Olet oikeassa, ks. yleinen kommenttini.
Roger: Hyvä kommentti. Minun pitää hieman kerrata julkisten finanssien oppejani. Haluaisin nähdä lisää matikkaa. Kianderilla oli blogissasi hyvä laskelma. Koetan ehkä itse excelöidä ja raapustella jotain lähiaikoina.
Eräs kriittinen kommentti DeLong-Summersin malliin löytyy osoitteesta
http://www.cps.org.uk/blog/q/date/2013/06/03/the-beguiling-idea-of-self-financing-spending/
Artikkelin oleellisimpia viestejä on, mielestäni, että mallien perusolettamusten tunnistaminen on yhtä tärkeää kuin niiden parametrien arviointi. Syy lienee kaikille tuttu: perusolettamusten muutos voi asettaa koko mallin relevanssia kyseenalaiseksi.
Lähetä kommentti
Kommentti