1. Taloustieteen muutos ja finanssikriisi
Luen Paavon jutun sanovan seuraavaa: i) taloustieteessä ollaan nyt erittäin kiinnostuneita rahoitusmarkkinoiden toiminnan vaikutuksista makrotalouteen, ii) ennen kriisiä tästä aiheesta oltiin vähemmän kiinnostuneita ja iii) kriisillä on ollut kausaalinen vaikutus tässä kehityksessä. Minusta tämä kaikki on vähintään reilua. Ari vaikuttaa olevan eri mieltä jutussa esitetystä, mutta minusta se johtuu paljolti siitä, että hän jätti huomiotta sanan "juuri" jutun lauseesta "[T]urnerin mukaan talousteoria ei juuri kiinnittänyt huomiota velkaan, luotonantoon tai rahaan.". Pehmentäjäsanojen suurena ystävänä toivon, että niitä ei jätettäisi huomiotta.
Ei nyt mennä siihen, miten epäonnistunut lause tuo tarkalleen ottaen oli ja kannattaako se Hesarin tilaus lopettaa aina kun joku haastateltava sanoo jotain tyhmää vai pelkästään niissä tapauksissa kun joku toimittaja sanoo jotain tyhmää. Onko (makro)taloustiede muuttunut kriisin myötä?
Kolme pointtia.
- Rahoitusmarkkinat-makro-tutkimusta tehtiin jo ennen finanssikriisiä.
- Tämä tutkimus on lisääntynyt huomattavasti kriisin myötä ja se on nyt ns. hot topic.
- Tällä hetkellä tehtävä tutkimus pohjautuu paljolti ennen finanssikriisiä tehtyyn tutkimukseen. Esim. moraalikato ja vakuusrajoitteet oli keksitty jo aiemmin, ja nyt niitä yritetään soveltaa entistä paremmin.
Kirjoitettuani toisen kohdan minua alkoi riepoa se, että minulla ei ollut mutua vahvempaa evidenssiä sille, joten kaivelin asiaa. Minulla ei ole pääsyä taloustieteellistä tutkimusta indeksoivaan Econlit-tietokantaan, joten laskin tiettyjen sanojen osumia vuosien 2005-2014 ASSA-kokousten (iso taloustieteilijöiden kokous rapakon takana) konferenssiohjelmista. Esitän kriisinjälkeisten vuosien (2010-2014) osumakeskiarvojen suhteen kriisiä edeltäneiden vuosien (2005-2009) osumakeskiarvoihin. Jos luku on siis 1, teemaa tutkitaan entiseen malliin ja jos luku on suurempi, teema on kasvattanut kiinnostusta.
Näyttäisi siltä, että rahan tutkiminen ei ole lisännyt suosiotaan, mutta muuten tulokset ovat linjassa sen kanssa, että taloustiede reagoi finanssikriisiin.
Financial: 1,50
Debt: 1,61
Credit: 1,77
Money: 0,94
Union: 0,90
Environment: 0,94
Tax: 1,00
Taloustiede näyttää heränneen rahoitusmarkkinoiden tutkimukseen, ja eihän siinä mitään vikaa ole.
Jos joku muuten haluaa tarjoutua kanssakirjoittajaksi kvantitatiiviseen empiiriseen tutkimukseen siitä, miten taloustiede reagoi talouden tapahtumiin, ei muuta kuin viestiä kommenttikenttään tai sähköpostiin.
2. Ennustaminen ja taloustieteen legitimiteetti
Voiko tätä alkaa jo kutsua kuningatarkritiikiksi? Aina kun halutaan kritisoida taloustiedettä siitä, että se ei kyennyt ennustamaan finanssikriisiä, kaivetaan esiin kuningatar Elisabet II:n ihmettely:
Tämä on hirveää. Miten kukaan ei nähnyt kriisin tulevan?
Onko kuningatarkritiikki pätevä? Heikentääkö ennustamisessa (talouskehityksen yleisesti tai kriisien erityisesti) epäonnistuminen taloustieteen legitimiteettiä?
Arin vastaus kuningatarkritiikkiin on taloustieteilijälle tyypillinen. Vain pieni osa taloustieteestä on ennustamista, suurin osa on jotain muuta. Taloustieteen legitimiteetin ei siis pidä heiketä siksi, että emme ennustaneet kriisiä. Olen pitkälti samaa mieltä, mutta olen jo jonkin aikaa halunnut pohtia asiaa vähän tarkemmin.
2.1 Immuniteetti kuningatarkritiikille?
Miten taloustiede voitaisiin tehdä immuuniksi kuningatarkritiikille? Mitä taloustieteilijöiden pitäisi tehdä, että kukaan ei haukkuisi meitä siitä, että emme osanneet ennustaa kriisiä? Tarjoan kaksi analogiaa ja palaan sitten johtopäätöksiin.
Kuvitellaan ensin maailma, jossa on ihmisiä, jotka tarjoavat kristallikiviä syövän hoitoon. Ajatellaan, että kristallikivihoitoja tarjoavat ihmiset ovat koulutettuja lääkäreitä, jotka toimivat lääketieteellisissä tutkimuslaitoksissa. Ajatellaan edelleen, että kristallikivihoitoja käytetään terveyspolitiikan suunnittelussa niin, että nuo suunnittelijat väittävät nojaavansa työssään lääketieteeseen ja kiertävät lääketieteellisissä seminaareissa esittelemässä hoitomuotojaan.
Jos kritisoisit tuossa maailmassa lääketiedettä kristallikivihoitojen humpuukista ja tuon maailman lääketieteen akateeminen edustaja vastaisi sinulle, että vain pieni osa lääketieteestä on kristallikivihoitoja, olisitko tyytyväinen? Luultavasti et. Luultavasti vaatisit lääketieteen täydellistä irrottamista ja irtisanoutumista kristallikivihoidoista. Vaatisit, että kristallikivihoitoja tarjoavia ei pitäisi kutsua lääkäreiksi ja että jos terveyspolitiikan suunnittelussa halutaan käyttää kristallikivihoitoja, tätä touhua ei saa verhota lääketieteen kaapuun.
Toinen analogia on tästä maailmasta. Yksi asia, mikä minua aina mietityttää kuningatarkritiikissä on (muiden) yhteiskuntatieteiden immuniteetti sille. Miksi yhteiskuntatieteet eivät menetä arvostustaan yleisön silmissä siksi, että ne eivät kykene ennustamaan Arabikevään kaltaisia tapahtumia? Miksei kv. politiikan professoreita vedetä radioon selittämään sitä, miten heidän tieteenalansa ei nähnyt Krimin siirtymistä osaksi Venäjää? En osaa sanoa vastausta. Voi olla, että yhteiskuntatieteilijät eivät tee ennusteita. Tai jos tekevät ennusteita, he eivät tee sitä niin että yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen pääsosiologi marssii median eteen esittämään laitoksensa ennusteen aina puolen vuoden välein.
Pitäisikö taloustieteilijöiden tehdä itsensä immuuniksi kuningatarkritiikille irtisanoutumalla talousennustamisesta täydellisesti? Vesa Kanniainen on sanonut suoraan, että taloustieteessä ei laadita suhdanne-ennusteita. Selvä. Miten sitten estetään se, että taloustieteilijät laativat ennusteita ja kehtaavat vielä esitellä niitä medialle? Tervaa ja höyheniä Eero Lehdolle, mätiä tomaatteja Juha Kilposelle?
Kolme pointtia.
Ensinnäkin Suomessa tehdään vähintään riittävästi suhdanne-ennustamista ja siihen kiinnitetään mediassa vähintään riittävästi huomiota. Meidän taloustieteilijöiden olisi hyvä ottaa omasta julkisuuskuvastamme vastuuta ja monipuolistaa kuvaamme suureen yleisöön päin (kuten Ari ja muut bloggaavat tutkijat ansiokkaasti tekevät).
Toiseksi en kuitenkaan näe tarvetta rajata tätä mielenkiintoista tutkimuskysymystä (suhdannevaihteluiden ennustaminen) tieteenalan ulkopuolelle. Ehkä taloustieteilijät tulevaisuudessa keksivät paremman suhdannemallin, mallin joka marginaalisesti parantaa kykyämme ennustaa talouden vaihteluita. Se otetaan käyttöön rahoitusmarkkinoilla ja ilmaiset lounaat syödään pois. Suhdannevaihtelut ovat edelleen ja jälleen ennustamattomia, mutta kai maailma on parempi paikka?
Kolmanneksi ennustaminen laajasti ymmärrettynä on tärkeää mille tahansa tieteelle.
2.2 Ennustamista ja ennustamista
Haluan ajatella seuraavasti. Taloustiede tuottaa perusteltuja uskomuksia. Uskomukset rajoittavat odotuksia. Otan esimerkin. Euroalueen inflaatio oli joulukuussa Eurostatin ennakkoestimaatin mukaan -0,2 %. Omissa kirjoissani tämä oli hyvin alhaisen todennäköisyyden tapahtuma vielä pari vuotta sitten. Odotuksiani rajoittivat kaksi uskomusta*:
- Kehittyneen talousalueen keskuspankki, jolla on julkilausuttuna tavoitteena alle-mutta-lähes kahden prosentin inflaatio, myös pyrkii aikaansaamaan alle-mutta lähes kahden prosentin inflaation, mikäli sen käytettävissä olevat rahapolitiikan välineet siihen riittävät.
- EKP:n käytettävissä olevat rahapolitiikan välineet riittävät alle-mutta lähes kahden prosentin inflaatiotavoitteen saavuttamiseen erittäin suurella todennäköisyydellä.
Uskon, että uskomukseni nojasivat (TheMoneyIllusion-blogin ohella) valtavirran taloustieteelliseen tutkimukseen. Näin siksi, että näitä uskomuksia problematisoivia tutkimuksia tuossa perinteessä oli suhteellisen vähän. On tietenkin mahdollista, että oma tulkintani tutkimuksesta oli lähtökohtaisesti virheellinen ja koetan vyöryttää omaa harhaisuuttani koko yhteisön niskoille.
Joka tapauksessa taloustieteen pitää ennustaa. Sen pitää tuottaa perusteltuja uskomuksia, jotka rajoittavat odotuksia. Sen pitää osata nimetä alhaisen todennäköisyyden ja korkean todennäköisyyden tapahtumia.
Kommentit ovat, kuten aina, erittäin tervetulleita. Toivon, että Ari ja Paavo voivat tuntea iloa heidän puheenvuorojensa aikaansaamasta keskustelusta.
*Tarkkaan ottaen pitäisi sanoa, että EKP tavoittelee vakauttamaan inflaatio-odotukset keskipitkällä aikavälillä alle-mutta-lähelle kahteen prosenttiin. Tähän liittyisi sitten uskomus siitä, että mikäli keskipitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat onnistuneesti vakautetut, deflaatio kuukausitasolla on hyvin alhaisen todennäköisyyden tapahtuma.
22 kommenttia:
Lisäilen vain tällaisen vähän pidemmän kirjoituksen Minskystä: http://ineteconomics.org/sites/inet.civicactions.net/files/The%20Vision%20of%20Hyman%20Minsky.pdf
Yksikään tieteenala ei ennusta muuta kuin hyvin ahtaasti rajatuissa olosuhteissa. Väitän, että Seuri on väärässä. Toisaalta voin olla itsekin väärässä. Tieteen tehtävänä on tutkia, eikä ennustaa sellaista, josta ei ole empiriaa.
Touko: Kiinnostava kirjoitus, kiitos!
Kari: Laajenna kommenttiasi, jos ehdit. Clements ja Hendry kirjassa A Companion to Economic Forecasting kirjoittavat: "A forecast is any statement about the future.". Omiin korviini järkevä määritelmä. Minusta on selvää, että tieteenalat esittävät väitteitä koskien tulevaisuutta, ja niiden pitää myös tehdä niin.
Miksi muut yhteiskuntatieteet kuin taloustiede eivät menetä arvostustaan, vaikka ne eivät kykene ennustamaan tulevia tapahtumia?
No, minulla on tähän vastausehdotus. Koska ne eivät väitä voivansa ennustaa näitä tapahtumia niin, että se mahdollistaisi ei-toivottavien tapahtumien ehkäisemisen. Ennen nykyistä finanssikriisiä sen sijaan väitettiin, että taloustieteilijät ovat löytäneet keinot uusien finanssikriisien estämiseen. Väittäjinä oli ihmisiä, joiden oma taloustieteilijän status ei ole mitenkään uskottavasti selitettävissä pois, vaan jotka päinvastoin kuuluvat koko maailman tunnetuimpien ja poliittisesti vaikutusvaltaisimpien taloustieteilijöiden joukkoon.
Kuuluisin muttei ainoa esimerkki on Ben Bernanken puhe Milton Friedmanin 90-vuotispäivillä vuonna 2002. Bernanke pyysi Fedin puolesta anteeksi, että se oli väärällä politiikallaan aiheuttanut 1930-luvun laman, kuten Friedmanin kuuluisa kritiikki aikoinaan esitti sen tehneen. Bernanke sanoi myös, että Friedmanin ansiosta samanlaiset lamat eivät onneksi tule enää jatkossa toistumaan. Friedman oli itse paikalla eikä noussut vastustamaan tätä väitettä vaan lähinnä myhäili tyytyväisenä.
Vanhalla kunnon 1900-luvulla muissakin yhteiskuntatieteissä esiintyi suuruudenhulluja ajatuksia, että niiden ennustamiskyky on joko jo nyt niin hyvä tai ainakin muodostumassa lopulta niin hyväksi, että kaikki ei-toivottaviin lopputulemiin johtavien kehityskulkujen alkusyyt voidaan ikään kuin teknokraattisesti editoida pois yhteiskunnasta jo etukäteen. Tämä ajattelutapa on sittemmin joutunut ansaitusti naurunalaiseksi muiden yhteiskuntatieteiden kohdalla, mutta ei taloustieteen – minkä osoittaa esimerkiksi juuri tuo Bernanken lausahdus.
Kristallikivianalogia on suunnattoman hyvä. Sille rinnasteisesti esitän oman analogiani. Onko mahdollista kuvitella, että joku kansainvälisen politiikan tutkimuksen suurnimi, sanokaamme Stephen Krasner tai Robert Kaplan, saisi syntymäpäivilleen puhujaksi Yhdysvaltain ulkoministerin, joka sanoisi että tulevat vallankumoukset, sodat ja mullistukset voidaan päivänsankarin ansiokkailla opeilla ennakoida maailman tappiin asti? Se voimakas absurdiuden tunne, jonka koko ajatuskoe heti synnyttää, on suoraan vastaus kysymykseesi, miksei arabikevään tai Krimin tapahtumien ennustamisen epäonnistumisesta pilkata ketään.
(Yhdysvaltain armeijalla muuten oli 50 vuotta sitten aivan oikeasti tällainen maailmanpoliittisten mullistusten ennaltaehkäisemishanke, Project Camelot, josta oli tarkoitus tulla koko maailman laajin ja anteliaimmin rahoitettu yhteiskuntatieteellinen tutkimusprojekti. Se lakkautettiin kuitenkin pian kansainvälisen kohun vuoksi. Mutta nykyään sitä ei olisi mahdollista edes kaavailla – ei siksi, että kohu olisi vieläkin pahempi (kuten varmasti olisikin) vaan siksi, että yhteiskuntatieteiden suuruudenhulluuden aste on sittemmin merkittävästi vähentynyt.)
Uschanov: Vastaava kadotusta kuin 1930-luvun suuri lama ei ole sittemmin nähty kehittyneissä teollisuusvaltioissa. Suuresta lamasta on otettu opiksi. Investointipankki Lehman Brothersin vararikon jälkeen Yhdysvallat vältti nimenomaisesti toistamasta suuren laman virheitä. Ymmärtääkseni Yhdysvallat onnistui kohtalaisen hyvin, ainakin jos vertaa euroalueeseen. Menneisyydestä otettiin opiksi. Kuten varmasti tiedät, Ben Bernanke on tutkinut laajasti suurta lamaa.
Seuri: Taloustieteilijöillä on oikeus, ja joidenkin mielestä jopa velvollisuus, esittää ennusteita. Ennusteita esittäessään he eivät kuitenkaan edusta tiedettä, vaan antavat henkilökohtaisia arvioita. Tiedät varmasti hyvin professori Kanniaisen osuvan vertauksen Tieteessä tapahtuu -lehdessä noin visi vuotta sitten.
Myönnän silti, että tietyillä suppeilla osa-alueilla taloustiede pystyy kehittämään uskottavia ennustemalleja, mutta nyt puheena lienevät suuret makrotaloudelliset ennusteet, joiden kanssa tieteellä ei ole mielestäni mitään tekemistä.
Kristallikivihoidoista.
Onhan Suomessa laillistettuja lääkäreitäkin, jotka pitävät akupunktiota ja uskomushoitoja toimivina, vaikka niiden toimivuudesta ei ymmärtääkseeni ole tieteellistä näyttöä. Mutta kritallikivihoidot ovat eri asia kuin ennustaminen. Jos haluaa luoda analogian makrotaloudellisen ennustamisen ja lääketieteellisen ennustamisen välillä, se voisi ehkä paremmin olla tällainen: onko lääketiede tieteenalana epäonnistunut, koska se ei pystynyt ennustamaan Ebola-epidemian alkamisajankohtaa. Onko lääketieteen tehtävänä ylipitään ennustaa; voimmeko ylipäätään edellyttää, että lääketiede ennustaa, milloin siitepölyallergiasta kärsivät saavat ensi kesänä eniten oireita. Minusta ei.
Mielestäni HS:n artikkeli oli kelvollinen. Suurin puute siinä oli se, että haastattelut oli ilmeisen tarkasti valittu sillä perusteella, että he kannattavat Minskyn ajatuksia. Olisiko ollut tasapuolisempaa se, että kommentoijiksi olisi valittu mahdollisimman neutraaleja ekonomisteja?
Artikkelista välittyi ainakin minulle toimittajan ennakkoasenne, että Minsky ja jälkikeynesiläiset ovat oikeassa. Minulla ei ole mitään valmiuksia ottaa kantaa, ovatko jälkikeynesiläiset oikeassa ja valtaosa taloustieteilijöistä väärässä. Taustatietona voi olla tarpeellista mainita, että olen suorittanut kansantaloustieteessä laudaturin.
En pidä lehtikirjoituksista, joista välittyy toimittajan ennakkoasenne. Tämä lienee päällimmäinen syy moitteisiini ja siksi myös luen Helsingin Sanomia hyvin sattumanvaraisesti.
Artikkelin ansioksi on luettava se, että asiaa oli mielestäni mietitty, vaikkakin vinoutuneesta näkökulmasta. Lisäksi se oli ihan kohtaisen onnistuneesti kirjoitettu. Keskustelua voi herättää monilla tavoin. Hedelmällisin keskustelu syntynee silloin, jos keskustelun herättänä toiminut artikkeli on kirjoitettu vailla ennakkoluuloja, arvovapaasti, eri näkökulmia pohtien.
Kari:
Esimerkiksi Anna Schwartz, jonka kanssa Friedman kirjoitti A Monetary History of the United States -teoksensa ja jonka Bernanke myös mainitsi nimeltä kehuissaan Friedmanille, oli kyllä eri mieltä. Schwartz vastusti Bernanken rahapolitiikkaa jyrkästi ja johdonmukaisesti lukuisissa eri yhteyksissä: hänen mielestään 1) tästä tuli yhtä paha lama kuin 1930-luvun lama, ja 2) syyllinen oli juuri Bernanke. Schwartzin mukaan 1) ja 2) ovat, paitsi totta, myös itsessään asioita, jotka taloustiede pystyi etukäteen ennustamaan.
Kun Bernanken virka oli katkolla 2009, Schwartz jopa vaati, ettei Obama saisi nimittää häntä uudelle virkakaudelle. Schwartz kuoli joku vuosi sitten, mutta mikään, mitä sen jälkeen on tapahtunut, ei selvästikään olisi saanut häntä muuttamaan mieltään.
Nyt ei ole ollenkaan kysymys siitä, kumman talouspolitiikka on toimivampaa, Bernanken vai Schwartzin. Itsekin olen sitä mieltä, että Bernanken. Keskustelu koskee sen sijaan sitä, onko taloustieteessä (vielä viime aikoina) esiintynyt sellaisia suuruudenhulluja lupauksia tulevien kriisien ennustamiskyvystä, joita muissa yhteiskuntatieteissä ei (enää) esiinny. Bernanken lamanhoidon onnistuneisuuteen vetoaminen ei mitenkään kumoa analogiaani Yhdysvaltain ulkoministeristä.
Uschanoville: muistan hyvin Anna Schwartzin kommentit, jotka lähes vaiettiin kuoliaaksi taloustieteilijöiden keskuudessa.
Ymmärtääkseni taloustieteessä ei ole esiintynyt koskaan suuruudenhulluja ennustuksia, vaan niitä ovat esittäneet mielipiteinään taloustieteilijät. Pitäydyn yhä kannassani, että taloustieteen tehtävänä ei ole ennustaa tulevaisuutta, mutta taloudellisia ennustuksia tekevät usein taloustieteellisen koulutuksen saaneet. Kannustan lukemaan analogiani lääketieteeseen, johon kimmokkeen antoi Allan Seurin asiallinen huomautus. Eihän mikään tieteenala ymmärtääkseni anna tieteenalana ennustuksia mistään asiasta, mutta tieteenalan edustajat tekevät ennustuksia - omissa nimissään.
No, tämä ei kyllä edelleenkään muuta asiaa. Vaikka mikään tieteenala ei tieteenalana antaisi ennustuksia vaan kaikki puhuisivat omissa nimissään, ovat omissa nimissään puhuvat taloustieteilijät esittäneet vahvempia väitteitä kuin omissa nimissään puhuvat muut tieteilijät.
Kuningatar Elisabetin alkuperäisen ns. "kuningatarkritiikinkin" tarkka (yllä aivan oikein suomennettu) sanamuoto oli: Why did nobody notice it? Ei siis: Why did economics not notice it? Hän siis selvästi kysyi juuri, miksei kukaan omissa nimissään ennusteita esittävä yksittäinen taloustieteilijä ennakoinut credit crunchia (ts. ennakoinut sitä siinä määrin että tämä olisi auttanut varautumaan siihen). Sen sijaan hän nimenomaan ei kysynyt, miksei taloustiede tieteenalana kollektiivisesti ennakoinut sitä.
Lääketiedevertaus taas pikemminkin tukee omaa ulkoministerivertaustani. Aivan kuten emme voi kuvitella, että Yhdysvaltain ulkoministeri onnittelisi kansainvälisen politiikan huippututkijaa siitä että tämä jne., emme myöskään voi kuvitella, että Yhdysvaltain terveysviraston johtaja onnittelisi lääketieteen huippututkijaa siitä että tämä jne. Mutta Bernanken onnittelut Friedmanille ja Schwartzille ovat tapahtunut tosiasia.
Selitykseni "kuningatarkritiikille" on näin siis aina vain sama: taloustieteen (valtavirran) piirissä on ihmisiä, jotka ovat luvanneet merkittävästi enemmän kuin muiden yhteiskuntatieteiden (valtavirran) piirissä toimivat ihmiset ovat luvanneet, olkoon sitten omissa nimissään tai näiden tieteiden nimissä. Jos pitää tätä huonona asiana, jää sitten vastattavaksi bloggaajamme kysymys, miten se on tarkoitus estääkään.
Keskustelua, huippua! Ensimmäistä kertaa kirjoitin myös kommentin, joka on liian suuri kommenttikenttään. Ehkä se onkin hyvä pilkkoa.
Kari:
Olen eri mieltä ja koetan perustella itseni. Kommentti on pitkähkö ja myös se, mistä olen eri mieltä varmasti käy ilmi alla.
1) Ajatellaan, että on jokin sääntö, joka sanoo mikä on taloustiedettä. Sen ei tarvitse olla kaikenkattava sääntö. Väitän kahtalaisesti:
1. Sääntöä ei pidä määritellä niin, että ennustaminen ei ole taloustiedettä.
2. Jos noudatetaan kohtaa 1), mielekkäin mahdollinen sääntö todennäköisesti sisällyttää tulevaisuutta koskevia väittämiä osaksi taloustiedettä.
Perustelut kohdalle yksi: Ihmiset yksilöinä ja yhteisöinä tarvitsevat uskomuksia, joilla rajata tulevaisuutta koskevia odotuksia. On tieteen tehtävä tuottaa välineitä, joilla tuottaa tällaisia uskomuksia (koska jos ei tiede, niin mikä sitten?). Palaan alempana siihen, onko mielekästä erottaa sitä, että tiede tuottaa välineitä ennustamiseen ja tiede ennustaa.
Kohtaa kaksi en voi varsinaisesti perustella. Mutta otetaan esimerkiksi "Taloustieteen ykkösjournaaleissa julkaistut artikkelit ovat taloustiedettä". Kuulostaa järkevältä. Sitten voidaan kaivaa esimerkiksi sitaatti Baumolin vuoden 1967 AER-paperista (http://piketty.pse.ens.fr/files/Baumol1967.pdf):
"These observations suggest something about the likely shape of our economy in the future. Our model tells us that manufactures are likely to continue to decline in relative cost and, unless the income elasticity of demand for manufactured goods is very large, they may absorb an ever smaller proportion of the labor force, which, if it transpires, may make it more difficult for our economy to maintain its overall rate of output growth."
Baumol ennusti!
2) Ennustamisen tutkiminen on näyttäisi olevan osa taloustiedettä. On journaalia ja kirjaa, jotka puhuvat aiheesta "Economic forecasting". Näissä tutkitaan sitä, millaisilla algoritmeilla on paras ennusteosuvuus. Otetaan kaksi esimerkkiä tällaisesta.
1. "Ensi vuoden tulot ovat tämän vuoden tulot + 2%".
2. "Ensi vuoden tulot ovat tämän vuoden tulot - 20 %".
Ajatellaan, että taloustieteessä on päädytty siihen, että näistä ensimmäisellä on parempi ennusteosuvuus. Taloustiede on siis tuottanut välineen, jolla rajata tulevaisuutta koskevia uskomuksia. Ajatellaan, että tämän vuoden tulot ovat 100. Eikö tosiaan voida sanoa seuraavasti: "Taloustiede sanoo, että ensi vuoden tulot ovat todennäköisemmin 102 kuin 80."?
3) Kari kirjoitat seuraavasti:
"Myönnän silti, että tietyillä suppeilla osa-alueilla taloustiede pystyy kehittämään uskottavia ennustemalleja, mutta nyt puheena lienevät suuret makrotaloudelliset ennusteet, joiden kanssa tieteellä ei ole mielestäni mitään tekemistä."
Minusta tällaista erottelua ei tarvitse eikä pidä tehdä. Keksitkö jonkun säännön, minkä perusteella voidaan määritellä, onko tietyn muuttujan ennustaminen tietylle aikavälille lähtökohtaisesti ei-tiedettä? Toki toiset ennusteet ovat tarkempia kuin toiset.
4) Lääketiede-analogiasta. Minusta tuntuu, että tämä menee enemmän epidemiologian tontille. En sanoisi, että "epidemiologia tieteenalana on epäonnistunut, koska se ei kyennyt ennustamaan Ebola-epidemian alkamisajankohtaa.". Sanoisin kuitenkin, että epidemiologian tarkoitus on ennustaa. Epidemiologian esimerkiksi on hyvä ennustaa, että millä todennäköisyydellä Ebola mutatoituu ilmateitse tarttuvaksi, jotta yhteiskunnat voivat kohdentaa resursseja mahdollisimman tehokkaasti.
5) Yleisestikin minusta on monissa tapauksissa melko vaikeaa tehdä erottelua, milloin "taloustiede puhuu" ja milloin taloustieteilijä puhuu "omissa nimissään". Ja se tosiasia, että taloustieteilijät esittävät ennusteita saamatta yletöntä pilkkaa kollegoiltaan kertoo siitä, että taloustieteilijät itse pitävät ennustamista osana taloustiedettä.
Tommi: Selityksesi vaikuttaa erinomaiselta. Arvelin, että saisin kuulla Robert Lucasin 2003 sitaatin "central problem of depression prevention has been solved, for all practical purposes, and has in fact been solved for many decades", mutta onhan noita muitakin.
Kuten varmaan käy ilmi vastauksestani Karille, pidän ennustamista tärkeänä tehtävänä mille tahansa tieteenalalle. En tunne kovin hyvin muita tieteenaloja, mutta eikö demokraattisen rauhan teoria ole ainakin jossain muodossaan pätevä? Että voidaan ennustaa, että jos elät demokraattisessa valtiossa ja naapurivaltiosi ovat demokraattisia, sodan todennäköisyys on pienempi kuin jos et eläisi demokraattisessa valtiossa ja naapurivaltiosi eivät olisi demokraattisia.
Uskon kuitenkin kun sanot, että kehitys muissa yhteiskuntatieteissä on ollut suotuisa, kun ennusteiden suuruudenhulluus on karissut. Nöyryyden aste ennustamisen suhteen on varmasti parempi muilla tieteenaloilla suhteessa taloustieteeseen.
Kuningattaren lausahduksen osalta ehkä yksi asianhaara on se, että hän ilmeisesti esitti kysymyksensä keskustelussa taloustieteilijöiden kanssa. Mutta onhan se puhuvaa, että minkä tieteenalan edustajat tuntevat pistoksen sydämessään kun tuollainen lause esitetään: taloustieteilijät (hyvin kollektiivisesti, vieläpä). Eivät taloussosiologit tai muut taloutta tutkivat. Eivät varmaankaan tulevaisuudentutkijatkaan.
Seuraavaksi tarvitaan sitten selitys sille, miksi taloustieteilijät ovat tässä suhteessa erilaisia. Miksi nöyryys ei tartu, tai miksi nöyryys kuluu ajan myötä pois nopeammin kuin muilla? Ehkä (osa)selitys on se, miten vähän meillä luetaan historiaa ja klassikoita suhteessa muihin yhteiskuntatieteisiin.
Lopuksi vielä se, että minulle ei itselleni täysin selkeää, missä määrin tässä kaikessa on kysymys ennustettavuudesta ja missä määrin hallittavuudesta. Tämähän on se kysymys, mitä kursiivilla korostitkin ensimmäisessä kommentissasi ja se on hyvä huomio, johon en viitannutkaan alkuperäisessä postauksessa lainkaan.
Sami: Kiitos kommentista! Paavo varmasti näkee palautteesi ja ottaa onkeensa, jos katsoo sen asialliseksi : )
Tuo ihana Lucas-sitaattikin kävi kyllä mielessä. Mutta jos ajatellaan "mediamakroa" (© Simon Wren-Lewis), jonka pohjalta kuningatar ja muut maallikot asiaan ottavat kantaa, niin Bernanken tapaus on silloin luultavasti ollut merkittävämpi mielikuvien luojana.
"Ensi vuoden tulot ovat todennäköisemmin 102 kuin 80" on tietysti induktiivis-statistinen väite, aivan kuten mainittu versio demokraattisen rauhan teoriastakin. Tällaisilla väitteillä on ymmärrettävistä syistä parempi osumatarkkuus kuin absoluuttisilla. Mutta "mediamakron" monista kiroista yksi tunnetusti onkin, että se esittää kaikki taloustieteelliset väitteet aina oletusarvoisesti ikään kuin ne olisivat absoluuttisia.
Ehkä se on yksi esimerkki yhteiskuntatieteiden edistyksestä, että monet pitivät demokraattisen rauhan teoriaa aikoinaan nimenomaan absoluuttisesti totena, mutta nykyään ei enää juuri kukaan. (Jos tiukkoja ollaan, niin sehän falsifioitui jo viimeistään 6.12.1941, kun Britannia julisti sodan Suomelle...) Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että yhteiskuntatieteiden suuruudenhulluus on karissut ensisijaisesti huonojen asioiden ennaltaehkäisemiskyvyn suhteen, ei niinkään itse ennusteiden esittämiskyvyn suhteen. Kun heitä erikseen siihen pyydetään, monet yhteiskuntatieteilijät esittävät yhä mielellään hyvinkin tarkkoja, yksiselitteisesti falsifioitavissa olevia ennusteita – eivätkä opi niiden falsifioitumisesta juuri mitään.
Laajaan empiiriseen aineistoon pohjautuva nykyklassikkohan tästä aiheesta on Philip Tetlockin Expert Political Judgment, jota esim. Hesarissa on vuosien varrella sivunnut useampikin kirjoittaja: minä itse, Rolf Dobelli, Jani Kaaro, Susanne Björkholm... Parhaan journalistisen johdatusjutun on kuitenkin laatinut New Yorkerin Louis Menand.
Tässä on kuitenkin kiinnostavia eroja tieteenalojen välillä. Kansainvälisen politiikan tutkijat esimerkiksi yliarvioivat tulevaisuudessa odottavien dramaattisten käänteiden määrän, kun taas taloustieteilijät (ainakin ennen credit crunchia) ovat olleet taipuvaisia pikemminkin aliarvioimaan sitä. Toisaalta viimeaikainen kriisitunnelma on ehkä pienentänyt eroa: onhan esimerkiksi euron hajoamista "lähes varmasti seuraavien 6 (tai 12, tai 18, tai 24) kuukauden aikana" ennustettu yhä uudestaan, eikä edellisten ennusteiden falsifioituminen ole estänyt uusia.
Uschanoville: Hyvin monet ekonomistit varoittivat maailmantalouden epätasapainon ongelmista vähintään vuotta ennen Lehman Brothersin vararikkoa. Vaara ja ongelma olivat siis tiedossa, mutta kukaan ei tiennyt, miten ongelma purkautuu. Kukaan ei osannut siis ennustaa Lehman Brothersin vararikkoa. Tähän liittyy myös asymmetrinen informaatio, joka ei muuten suinkaan ole huono asia, kuten esimerkiksi toimittajat kuvittelevat. Onneksi et taida olla varsinaiselrta ammatiltasi toimittaja.
Jos sallit, teen vielä yhden kömpelön vertauksen. Jos ajat jatkuvasti autolla yli 40 km/h:n ylinopeutta, voidaan ymmärtääkseni olettaa, että joudut ajan mittaan onnettomuuteen. Sen sijaan mikään tieteenala ei voi ennustaa, milloin onnettomuus ja miten se tapahtuu: törmäätkö puuhun, ajatko ihmisen yli, lähtekö autosi heittelehtimään ja törmäät vastaantulevaan autoon.
Eiköhän keskuspankkien pääjohtajat kautta aikain ole pitäneet runsaasti juhlapuheita, jotka myöhemmin ovat osoittautuneet vääriksi.
Seuri: Jos sallit, pitäydyn yhä kannnassani, että yhdenkään tieteenalan tehtävänä ei ole ennustaa tulevaisuuttaa. Ei edes meteorologian. on tietenkin täysin selvää, että tiedemiehet ovat esittäneet ennustuksia, mutta ne ovat heidän omia ennustuksiaan - eivät tieteenalan. Ei ole yhtäkään taloustieteilijää, joka voisi esittää mielipiteensä koko tieteenalan nimissä. Populaarissa keskustelussa ja lehtikirjoituksissa unohtuu muuten usein se, kuinka monilla eri osa-alueilla taloustieteellistä tutkimusta tehdään.
Seurille: Epidemiologia on ymmärtääkseni osa lääketiedettä, joten kommenttisi on käsittääkseni hieman hiusten halkomista. Ei se mitään. Muotoillaan asia toisin: onko lääketieteen tehtävänä ennustaa yksilön elinikä? Onko taloustieteen tehtävänä ennustaa, milloin USA vajoaa seuraavaan taantumaan? Jos ennusteet eivät pidä paikkansa, onko se esimerkki tieteenalan epäonnistumisesta? Voiko ennuste, an sich, koskaan olla oikea tai väärä?
Tommi: Tunnet varmasti ennustamisen tieteenfilosofian minua paremmin. Toivottavasti oma filosofiani jota tässä ajan Karille ei ole noloimmasta päästä tuolla kentällä! Pitäisikin lukea tuo Tetlockin kirja.
Kari: Totta kai sallin sinun pitäytyä kannassasi. Mitä pitempään vastustelet, sitä suuremman tyydytyksen saan kun lopulta näet valon
: )
Jos ei ole yhtäkään taloustieteilijää, joka voisi esittää mielipiteensä koko tieteenalan nimissä, päteekö tämä vain ennusteisiin vai kaikkiin väittämiin?
Yksilöiden eliniänodote on tärkeä parametri esimerkiksi eläkejärjestelmän suunnittelussa. Me yhteiskuntana tarvitsemme ennusteita yksilön eliniästä. Kun suunnitellaan eläkejärjestelmää rationaalisesti, joudutaan väistämättä käyttämään ennusteita yksilöiden eliniästä. Kysymys on sitten siitä, miten tällainen ennuste laaditaan. Minä väitän että tämä ennuste pitää laatia tieteellisesti. En näe parempiakaan vaihtoehtoja. On siis jonkun tieteenalan tehtävä ennustaa yksilön elinikä, ja ehkä lääketiede on tässä luontevin.
Ennustamiseen liittyy jonkinlainen perimmäinen satunnaisuuden elementti, jota olen väistellyt tähän mennessä mutta jonka nyt hyvin nostit esille kommentissasi sekä minulle että Tommille. Aloitetaan autoanalogiasta.
Ennusteissa minulle on aina kyse odotuksen rajoittamisesta, todennäköisyysjakaumista. Siispä (jokin) tieteenala voi ennustaa, milloin 40 km/h ylinopeutta ajava auto joutuu onnettomuuteen: todennäköisemmin ohitustilanteissa ja kaarteissa kuin suorilla pätkillä.
Jos ennustat, että "X tapahtuu 100 % todennäköisyydellä" ja X ei tapahdu, silloin ennusteesi oli luonnollisesti väärä. Mutta jos ennustat, että "X tapahtuu 90 % todennäköisyydellä" ja X ei tapahdu, ei minusta silloin voi sanoa ennusteen olleen väärä. Sanoisin siis, että ennusteet an sich, harvoin ovat oikeita tai vääriä. Se, mikä on oikea tai väärä on se sääntö tai malli, joka tuottaa ennusteita.
Ajatellaan, että minä henkilökohtaisesti olisin ennustanut joka vuosi 2007-2014, että Kreikka eroaa eurosta 50 prosentin todennäköisyydellä. Kreikka ei ole eronnut eurosta, minkä todennäköisyys omassa mallissani olisi 0,5^8=0.4 prosenttia. Jokaisella on omat preferenssinsä tilastollisen merkitsevyyden suhteen, mutta lienee turvallista sanoa, että minun mallini olisi tuossa tilanteessa ollut väärä.
Se on tietenkin vähän vaikea sanoa, milloin tieteenala on epäonnistunut. Minusta kuitenkin alkuperäisessä postauksessani esittämäni luvut tukevat sitä väitettä, että taloustiede itse katsoo epäonnistuneensa, s.o. kiinnittänyt liian vähän huomiota rahoitusmarkkinoiden mallintamiseen.
Ja jos ikinä itse harrastaa ennustamista, niin kannattaa ottaa mallia Scott Alexanderista: http://slatestarcodex.com/2015/01/01/2014-predictions-calibration-results/
Siis: ennustaminen on tarpeellista ja monimutkaista. Siksi sen pitää kuulua tieteen vastuulle, koska tiede on paras tapamme ajatella tarpeellisia ja monimutkaisia asioita.
Elinajanodote on eri asia kuin mainitsemani kärjistys siitä, ennustaako lääketiede yksikön eliniän? Elinajanodotetta eivät laske lääketieteilijät, vaan tilastokeskuksen tilastotieteilijät. Onko se ennuste? Tavallaan ei, koska elinajanodote tarkoitaa vuosien määrää, jonka verran tietyn ikäinen eläisi, jos kuolleisuus pysyisi ennallaan.
Sinänsä olen samaa mielä todennäkköisyysjakaumasta. Mutta ylinopeusesimerkissä ei ollut kyse siitä. Kyse oli siitä, että yksikään tieteenala ei voi ennustaa, miten ja milloin onnettomuus tapahtuu. Kyse oli siis ylinopeudesta johtuvan onnettomuuden seurauksista (miten) j onnettomuuden ajankohdasta (milloin), joita yksikään tieteenala ei voi ennustaa. Se, millä todennäköisyydellä onnettomuus tapahtyy, on sitten eri asia.
Aivan samoin kuin ekonomistit eivät osanneet ennustaa maailmantalouden epätasapainottomuuden seurauksia, vaikka vaara ja riski tiedostettiin ennalta. Kuningattaren tokaisua voisi siis pitää myös virheellisenä. Ekonomistit varoittivat, että vauhti (epätasapainottomuus) on liian suuri, mutta he eivät osanneet ennustaa onnettomuuden seurauksia (Lehman Brothersin konkurssi ja sen seuraukset). Todennäköisyysjakaumalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että miksi kukaan ei osannut ennustaa Schumacherin saavan lasketteluonnettomuudessa aivovaurion. Todennäköisyysjakaumalla voi ennustaa lasketteluonnettomuuksia, mutta ei niiden seurauksia.
Ennustaminen on tarpeellista ja monimutkaista. Siksi sen pitää kuulua tieteellisen koulutuksen saaneiden vastuulle, ja ennustamisessa on noudatettava tieteessä valideiksi havaittuja metodeja, joita yksi voi mikrosimulointi. En yleensä linkitä muiden kirjoituksiin, mutta teen poikkeuksen:
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/1852/1687
Minusta tuntuu, että lähennymme ymmärrystä, toisistamme ainakin. Minusta ennustamisessa on aina kyse todennäköisyysjakaumista. Jos joku haluaa sanoa "tapahtuu 100 prosentin todennäköisyydellä", se on edelleen todennäköisyysjakauma, vaikkakin useimmissa tapauksissa huono sellainen.
Puhuin väärin, kun viittasin eliniänodotteeseen. Tuossa tosiaan, kuten sanoit, lasketaan odote nykyisillä kuolleisuusasteilla eikä siinä ilmeisesti varsinaisesti tehdä mitään väittämiä tulevaisuudesta. Olisi pitänyt puhua vain yleisesti väestöennusteesta, jossa käsittääkseni tehdään väittämiä tulevaisuudesta. Mitähän lääketiede sitten ennustaisi? Ajatellaan lääkärin väittämää "tupakointi lisää syöpäriskiä". Minusta tämä on väittämä siitä, että "jos jatkat tupakointia, sairastut todennäköisemmin syöpään tulevaisuudessa". "Jos jatkat tupakointia, kuolet keuhkosyöpään vuonna 2017", eli "Jos jatkat tupakointia, todennäköisyytesi kuolla keuhkosyöpään vuonna 2017 on 100 prosenttia." on sekin ennuste, mutta varmasti huono sellainen.
Todennäköisyysjakaumalla "voi ennustaa" mitä tahansa, ts. mihin tahansa tulevaisuuden tapahtumaan voi liittää todennäköisyysjakauman. Jos x="Lehman kaatuu" ja Y="Suomen työllisyysaste kaksi vuotta myöhemmin", niin voi muodostaa todennäköisyysjakauma f(Y|X=x).
Jos kuningattaren tokaisu on virheellinen, niin kysymys on enää sen ymmärtämisestä, miksi kuningattaren esitti sen tokaisun (tai miksi se tuntuu saavan niin paljon kaikupohjaa) ja miten asia pitäisi korjata. Onko ehdotuksia?
Niin, ja tuo Kanniais-teksti oli se, mikä minun piti linkittää tekstissäni, mutta jostain syystä laitoin toisen. Kiitos linkistä!
Lääkärin väittämä tupakoinnista perustuu tilastolliseen todennäköisyyteen, minkä toki hyväksyn. Taloustietelijäkin voi sanoa, että nousukautta seuraa taantuma, koska se voidaan menneisyyden havaintojen perusteella näyttää aina tapahtuneen. Jopa minäkin voin ilmoittaa, että Yhdysvalloissa kytee jo seuraava kriisi, jos taantuma riittää täyttämään kriisin määritelmän.
Arvaukseni on, että kuningatar ei ehkä ollut perillä ekonomistien varoituksista, jotka koskivat maailmantalouden epätasapainottomuuta.
Toinen asia mikä minua askarruttaa ovat nämä asiayhteydestä irroitettu lainaukset. Minulla ei riittäisi rohkeus alkaa irvailla Robert Lucasille ja Olivier Blanchardille, jotka ovat erittäin arvostettuja tiedemiehiä tiedeyhteisössä. Tämä huomautukseni liittyy pohdintaani siitä, voiko ennuste olla koskaan oikea tai väärä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että ennuste on määritelmällisesti vain ennuste, jossa ei väitetä mitään, jolloin se ei voilla oikea tai väärä.
Kuningatarkritiikkiin on vastattu esimerkiksi pitämällä Britannian tiedeakatemiassa seminaari, johon osallistuivat mm. Goldman Sachsin pääekonomisti, Englannin keskuspankin rahapoliittisen komitean jäsen, Britannian valtiovarainministeriön kansliapäällikkö ja muita samankaltaisia raskassarjalaisia. Seminaarin osallistujat lähettivät myöhemmin anteeksipyyntökirjeen kuningattarelle, koska tulivat pohdinnoissaam tulokseen, että tähän olisi aihetta. Lisäksi taloustieteen journaali Homo Oeconomicus on julkaissut kuningatarkritiikistä erikoisnumeron.
Jos emme saa "irvailla Robert Lucasille ja Olivier Blanchardille", niin miten ihmeessä sitten voimme irvailla näille itsekritiikkiä esittäneille taloustieteilijöille, jotka ovat tiedeyhteisössä aivan yhtä meritoituneita? Irvailla kuitenkin kaiken järjen mukaan pitäisi, sillä hehän ovat kuulemma väärässä: kyse on vain siitä, että "kuningatar ei – – ollut perillä ekonomistien varoituksista, jotka koskivat maailmantalouden epätasapainottomuutta" ja niinpä hänen "tokaisuaan voisi siis pitää myös virheellisenä". Irvailemmeko siis vai emme?
Musta tossa näyttäis olevan kyse lähinnä statuksen tavoittelusta ja ongelmallisista insentiiveistä. Talouden kehitystä koskeville ennusteille on selvästikin mediassa suuri kysyntä. Mediaa eivät kiinnosta "mikroennusteet", joissa hyvin rajatussa kontekstissa ennustetaan esimerkiksi Y:ssä tapahtuvaa muutosta X:n tehdyn toimenpiteen seurauksena. Halutaan vastauksia kysymyksiin tyyliin "Miten Suomen BKT kehittyy seuraavan 10 vuoden aikana?" tai "Koska alkaa seuraava nousukausi?". Taloustieteen sisällä vallinnee voimakas konsensus siitä, että tämän tason kysymyksiin on mahdoton vastata sellaisella tarkkuudella, että vastauksesta olisi yleisölle mitään iloa.
Ongelmana on, että kysyntä juuri edellä kuvatun kaltaisille ennusteille on suuri. Tällaisten ennusteiden antaminen TV-kameroiden edessä tuottaa ennusteen antajalle ison prestige-buustin suuren yleisön edessä ja siksi sellaisen antamisesta voi olla vaikea kieltäytyä, vaikkei itse edes uskoisi omaan ennustukseensa. Mitä vaikuttavampi ja "makrompi" ennustus sen parempi. Kukaan muu kuin asiaan vihkiytyneet eivät muista viiden vuoden päästä tarkistella ennustuksen toteutumista. Jos meni metsään, kukaan ei kaivele. Jos osui, voi vaikka itse pyrkiä tuomaan osumaansa esille ja hankkia lisää prestigeä. Ennustukset ovat tavallaan freerolleja antajilleen suhteessa suureen yleisöön. Oman alan sisällä näin ei välttämättä ole, mutta osa ekonomisteista on sellaissa tilanteessa että prestige suuren yleisön silmissä merkitsee enemmän.
Pointtini tiivistettynä:
1. Taloustiede ennustaa pätevästi "pieniä" ilmiöitä ja niiden ennustaminen on yksi sen tehtävistä
2. On itsestäänselvää, että kun ennustettavaan ilmiöön alkaa sisältymään riittävästi muuttujia, ennustettavuus menee nollaan. Tämä ymmärretään pääasiassa hyvin taloustieteilojöiden keskuudessa
3. Mediassa on valtava kysyntä "isoille" taloutta koskeville ennustuksille
4. Isojen ennustusten antajat yleensä kasvattavat statustaan suuren yleisön silmissä ennusteita antamalla
5. Kahdesta edellisestä seuraa, että isoja ennustuksia myös annetaan vaikkei niiden antamiselle olisi tieteellisiä perusteita
6. Insentiivejä isojen ennustusten antamiselle voidaan ehkä pienentää käymällä julkista keskustelua siitä, kuinka mahdotonta isojen ennusteiden antaminen on?
Viimeiseen kohtaan en oikeastaan usko. Jos kauppalehden etusivulla riittää vuodesta toiseen kysyntää analyytikoille, jotka antavat ilmaiseksi oletettavasti miljardien arvoisia sijoitusvinkkejä, on vaikea kuvitella että kysyntää isoille ennusteilla saadaan sen paremmin poistettua yleisön informoinnilla.
Olisi mielenkiintoista tietää, julkaistaanko arvostetuissa taloustieteellisissä journaleissa nykyään papereita, joiden tarkoituksena on tehdä edellä kritisoituja isoja ennusteita. Jos sellaisia ei julkaista tai jos niitä julkaistaan hyvin vähän perustuen muihin kuin ennustuksellisiin ansioihin, argumenttini vahvistuisi. Jos sen sijaan olisi niin (mitä en pidä todennäköisenä), että journalit pursuavat tällaisia ennustuspapereita, tilanne on vakavampi ja taloustiede tarvitsisi jonkinlaista korjausliikettä.
Uschanoville: En ole kieltänyt irvailua, vaan ilmoittanut sen askarrutavan minua. Kaikki päänäkemykseni olen esittänyt konditionaalissa, koska elämänkokemukseni mukaan hyvin harvaa asiaa kannattaa esittää ehdottomana, ja vielä harvempaan asiaan kannattaa ottaa ehdoton kanta.
Lopetan keskustelun tällä erää tähän, koska en ole ilmeisesti onnistunut viemään keskustelua eteenpäin.
Kannustan pitämään mielen avoimena, välttämään ennakkoluuloja ja suhtautumaan nöyryydellä tieteelliseen tutkimukseen.
Rogue: olen hyvin paljon samaa mieltä kanssasi.
Lähetä kommentti
Kommentti