Mitä tarkoittaa se, että turkistarhaus työllistää 17 000 ihmistä? Mihin viitataan välillisillä työllisyysvaikutuksilla? Miten työllisyysvaikutusten laskeminen liittyy työn ympärillä tehtävään politiikkaan?
Syksystä 2013 kevääseen 2014 kirjoitin pöytälaatikkooni tekstiä näistä kysymyksistä. Tarkoituksenani oli jossain vaiheessa julkaista teksti joko pitkähkönä esseenä tai lyhyehkönä tietokirjana. En ole varma, mihin ja miksi kirjoittaminen tarkalleen ottaen päättyi. Koska oma deadlineni tekstini suhteen oli joka tapauksessa seuraavat eduskuntavaalit ja koska postaukseni merenkulun työllisyysvaikutuksista herätti kiinnostusta, julkaisen tekstin nyt blogipostauksina.
Tekstiä on noin 100 000 merkkiä. Tarkoituksenani on julkaista se vain hyvin kevyesti editoiden. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vanhentuneita lauseita, joissa puhun Jyrki Kataisesta pääministerinä tai vanhahkoja esimerkkejä, jossa riepottelen laskelmia ja lausahduksia 2010-luvun alkupuolelta. Tämä saattaa tarkoittaa myös lauseita, joista olen nyt eri mieltä, mutta enimmäkseen pidän kirjoittamiani ajatuksia edelleen tolkullisina. On lukuja ja kappaleita, jotka ovat hyvin keskeneräisiä, mutta koetan parsia ne lukukelpoisiksi. Liitän jokaisen postauksen loppuun pienen huomion. Teksti on tyyliltään rönsyilevämpää ja pohdiskelevampaa kuin tämän blogin postaukset yleensä, mutta toivottavasti nautitte ja kommentoitte.
Työpaikkapolitiikka-postaussarja
- sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
- Lähettänyt Allan Seuri klo 12.37
-
0
kommenttia
Blogiarkisto
-
►
2019
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2018
(11)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2017
(7)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (2)
-
►
2016
(16)
- ► marraskuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (2)
-
▼
2015
(11)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2014
(29)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2013
(55)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2012
(72)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (9)
-
►
2011
(55)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (4)
-
►
2010
(45)
- ► marraskuuta (12)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2009
(14)
- ► joulukuuta (14)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentti