Kannattaako harmaan talouden torjunta?

Oppositio julkisti perinteensä mukaisesti varjobudjetit, ja varjobudjettien yhteydessä harmaa talous on noussut taas valokeilaan. Haluan tässä yhteydessä yrittää korjata yhden harmaaseen talouteen liittyvän virhekäsityksen. Vihreät sanovat sen suoraan omassa vaihtoehdossaan:

Harmaan talouden torjunta kannattaa, sillä sijoitetut rahat tulevat moninkertaisina takaisin.

Tämä ei vain ole totta. Voi olla totta, että harmaan talouden torjunta kannattaa, mutta se, kuinka paljon veroeuroja harmaan talouden torjuntaan sijoitettu euro tuottaa, ei ole se kriteeri, joka määrää harmaan talouden torjunnan kannattavuuden.

Veronkierron torjunta maksaa. Tämä tarkoittaa sitä, että se vaatii resursseja, jotka olisivat muuten voineet olla hyödyllisessä käytössä jossain muualla. Tätä kutsutaan resurssikustannukseksi. Hyödyllinen käyttö jossain muualla voisi olla vaikkapa päiväkodissa. Mutta veronkierron torjunta tuo myös lisää euroja valtion käyttöön. Jopa niin paljon, että sijoitetut eurot tulevat moninkertaisena takaisin.

On kuitenkin olemassa tapa saada lisää veroeuroja, joka on paljon tehokkaampi: veronkorotus. Verojen korottaminen ei maksa mitään, mutta se tuo lisää euroja valtion käyttöön. Koska veronkorotukseen sijoitetut eurot ovat nolla, sen "tuotto" on ääretön.

Jos tämä on mielestäsi typerä rinnastus, kannattaa jatkaa lukemista.

Tuotto ei ratkaise

Onnistunut veronkierron torjunta on vain tulonsiirto kansalaiselta valtiolle. Se ei "luo mitään uutta", toisin kuin vaikkapa onnistunut t&k-tuki tai koulutus. Tulonsiirrot kansalaisilta valtiolle ovat joskus kannattavia, joskus eivät. Mutta kriteeri, joka ratkaisee niiden kannattavuuden, ei ole se resurssikustannus. Tietenkin se vaikuttaa asiaan, mutta se ei ratkaise sitä. Jos veronkierto aiheuttaa ihmisissä riittävästi epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja pahaa oloa, veronkierron torjuminen voi kannattaa vaikka siihen sijoitettu euro tulisi pienempänä takaisin. Ei raha ratkaise kaikkea.

Ehkä paras tiivistys asiasta on seuraava kappale Joel Slemrodin artikkelista "Cheating Ourselves: The Economic of Tax Evasion".

Regarding how many resources to devote to enforcing the tax laws, Slemrod and Yitzhaki (1987) show that one superficially intuitive rule—increase the probability of detection until the marginal increase of revenue thus generated equals the marginal resource cost of so doing—is incorrect. Although the cost of hiring more auditors, buying better computers, and the like, is a true resource cost, the revenue brought in does not represent a net gain to the economy, but rather a transfer from private (noncompliant) citizens to the government. The correct rule equates the marginal social benefit of reduced evasion (which is not well measured by the increased revenue) to the marginal resource cost. The distinction suggests that unregulated privatization of tax enforcement, in which profit-maximizing firms would maximize revenue collection net of costs, would lead to socially inefficient overspending on enforcement. Greater enforcement might also entail nonpecuniary costs, such as invasion of privacy (Slemrod, 2006). In Slemrod and Yitzhaki (1987), the social benefit is related to the reduced risk-bearing that comes with reduced tax evasion; more generally, social benefits can accrue via increased efficiency; it would also tend to mitigate the inefficiencies discussed earlier. Cowell (1990, p. 136) suggests another complication: perhaps a specific social welfare discount should apply to the utility of those who are found to be guilty of tax evasion and thus “are known to be antisocial.” In sum, no one has yet compellingly translated the theoretically correct characterization of optimal enforcement into a statement about how much evasion should be tolerated. 

Minusta yllä oleva sitaatti on selkeä ja järkevä. Ja minusta tuntuu, että ihmiset ymmärtävät tämän jo.

Kuuden euron pitsat

Poliisi on joitakin kertoja lähtenyt kömpelösti kampanjoimaan ravintola-alan veronkiertoa vastaan. Muistatte varmasti kuuden euron pitsat.

En itsekään perustanut noista kampanjoista, mutta minun oli vaikea ymmärtää niiden julkista vastustusta. Me, yhteiskuntanta, emme pidä veronkierrosta, ja veronkierto on erityisen yleistä ravintola-alalla. Miksi sitä ei pitäisi torjua?

Joissakin puheenvuoroissa viime vuoden tapauksessa pitsajahti nähtiin irvokkaana erityisesti suhteessa hallituksen koettuun ponnettomuuteen kansainvälisten suuryritysten harjoittaman veronkierron torjumiseksi. Mutta eivät nämä ole kilpailevia tavoitteita, vaan toisiaan tukevia tavoitteita. Jos ravintola-alan veronkierron torjumiseen sijoitettu euro tuo itsensä moninkertaisesti takaisin, ne lisäeurot auttavat myös siirtohinnoittelun syynäystä.

Totuus on se, että vaikka joku kuuden euron pitsoja myyvä yrittäjä olisikin epärehellinen, kukaan heistä ei liene hyväosainen. Ravintola-alan veronkierron torjunnan lisäys vähentäisi valmiiksi pienituloisten, korostuneesti maahanmuuttajataustaisten yrittäjien tuloja.

Tietenkin kampanjat olivat muistakin syistä huonoja. Kampanjat leimasivat julkisesti myös rehellisiä ravintolayrittäjiä, ja tällaista vaikutusta ei tyypillisemmässä "lisää verotarkastajia"-panostuksessa ole. Luulen kuitenkin, että ihmiset ymmärsivät kuuden euron pitsojen kohdalla, että veronkierron torjumisen kannattavuutta ei pidä arvioida vain sen tuoton perusteella. Vaikka pitsajahdilla olisi ollut positiivinen tuotto - mitä sillä ei ilmeisesti ollut - se ei välttämättä olisi ollut yhteiskunnallisesti hyvä kampanja.

Miten pitäisi päättää?

On vaikea sanoa, millä perusteella veronkierron torjunnan kannattavuutta pitäisi arvioida. Ainakaan minulla ei ole siihen vastausta. Ja korostan, että vaikka Vihreiden perustelu lisäpanostuksille harmaan talouden torjuntaan ei ole fiksu, itse toimenpide voi olla hyvä.

On lohduttavaa, että tietämyksemme, joka nyt koostuu lähinnä jokseenkin hyödyttömistä ja epävarmoista harmaan talouden kokoa ja verotarkastusten tuottoa koskevista arvioista, on kasvamassa. Lopetan kirjoituksen lainaukseen Tuomas Kososen aihetta käsittelevästä artikkelista, joka on myös lukemisen arvoinen:

Tähän harmaan talouden empiirisen tutkimuksen nousuun on pääosin syynä uusi tutkimusmenetelmä, kenttäkokeet. Menetelmä on saavuttanut paljon suosiota taloustieteellisessä kirjallisuudessa ja sitä on viime vuosina ruvettu soveltamaan myös harmaan talouden tutkimiseen eri puolilla maailmaa. Kotimaisena esimerkkinä tästä toimikoon Kososen ja Ropposen (2013) tutkimus, jossa havaittiin että jotkin yrittäjät tekevät myös tahattomia virheitä veroilmoituksissaan ja että näitä virheitä voidaan vähentää kohdennetuilla tiedonannoilla verosäännöistä. Lähivuosina on siis odotettavissa maailmalta paljon lisää tietoa siitä missä harmaata taloutta on, mistä se johtuu ja miten siihen voidaan vaikuttaa.