Cashless limit pienenee koko ajan. Kuten taloustieteilijät ovat pitkään tienneet, käteisellä on enää merkittävä rooli rikollisuudessa. Ja tiedämme myös, miten homma hoidetaan siinä vaiheessa, kun käteistä ei enää käytetä, ks. esim. Woodfordin artikkeli Doing Without Money: Controlling Inflation in a Post-Monetary World.
Mitähän ne tyypit, jotka jaksavat valistaa siitä, että 97 % rahasta on velkaa, ovat mieltä siitä, että se luku konvergoi sataan?
Valehtelua ja peittelyä
Jaakolla on lupaava alku kirjoitussarjalle pankeista ja euroalueen tämänhetkisestä kriisistä. Minulla on jäänyt nyt jo parilta viikolta Economistit lukematta ja Jaakko on varmaankin muutenkin paremmin ajan hermolla tässä asiassa. Kirjoitankin vähän yleisemmällä tasolla kriisin teemoista.
Yksi historiallisten fiksattujen valuuttakurssien (ml. kultakanta) kiehtovimmista piirteistä on se totuuden teeskentelyn ilmapiiri, minkä ne saavat aikaan. Mutta markkinat ovat armottomia totuudenpaljastajia, etenkin kun teeskentelyn keskiössä on niinkin tärkeä numero kuin kansakunnan valuutan arvo. Liaquat Ahamedin mainiossa Lords of Finance-kirjassa kerrotaan (en muista tarinaa tarkalleen, eikä minulla ole tuota kirjaa nyt lähettyvillä), kuinka Englannin keskuspankin johtaja Montagu Norman joutui naamioituen matkustamaan Atlantin yli keskustelemaan kansainvälisestä valuuttapolitiikasta yhdysvaltalaisen kollegansa kanssa. Iiro Viinasen veto devalvaatiosta toimittaja Arvo Tuomisen kanssa on yksi laman muistetuimpia ja muistelluimpia kohtauksia. Pieni anarkokapitalisti minussa iloitsee siitä, kuinka meidän omistamamme pääoma nöyryyttää vallanpitäjiä tällä tavalla.
Mutta jotakin häiritsevää epätotuudessa aina on, ja niin on myös nykyisessä taloudellis-poliittisessa järjestelmässämme. Jossain vaiheessa Kreikka joutuu todennäköisesti velkajärjestelyyn. Ilmaus "Kreikka ei maksa velkojaan takaisin" on siitä huono, että kyse ei ole joko-tai-valinnasta. Sturzenegger & Zettermayer tutkivat velkojen uudelleenjärjestelyjä periodilla 1985-2005. Operaatio on, tai ainakin voi olla, hyvin monimutkainen ja eri tietyn maan jotkut velkainstrumentit kärsivät monesti enemmän kuin toiset. Keskimäärin (maittain) velasta leikattiin pois 13-75 %, eli vaihtelu on suurta. En osaa sanoa, mikä Kreikan prosentti tulee olemaan.
Mutta ongelma ei ole niinkään se, että päättäjät puhuvat ja ilmeisesti ajattelevat tyyliin "luottamusta joko on tai ei ole", kun oikeasti luottamusta on aina tietyn verran. Ongelma on siinä, että päättäjät joutuvat valehtelemaan Kreikan tilanteesta, koska ääneen ajattelu velkojen uudelleenjärjestelystä aiheuttaa ikäviä seurauksia - samaan tapaan kuin jos Iiro Viinanen olisi sanonut että "Yritämme välttää devalvaation, mutta kyllähän se saattaa sieltä tulla". Tai jos ei valehtelemaan, niin ainakin elämään pelottavan vääristyneessä tietoisuudessa.
Jos Euroopan nykyhallitukset saisivat varmasti olla vallassa seuraavat kymmenen vuotta, ongelma olisi ainakin pienempi, jos nyt ei kadonnut. Voi olla, että hallituksen kannattaa valehdella, jos heillä on parempaa informaatiota kuin kansalla ja markkinoilla, eli jos heillä on suunnitelma. Niitähän varmasti riittää. Ongelma tulee siitä, kun tuo valehtelu synnyttää äänestäjissä inhoa, joka nostaa valtaan puolueita, jotka eivät sitoudu tuohon suunnitelmaan. Markkinat katsovat tulevaan. Timo Soinin puhe on tietyllä todennäköisyydellä tulevan pääministerin puhetta. Nordicbet antaa Soinin pääministeriydelle kertoimen 2,8 (Katainen 1,45; Kiviniemi 4; Urpilainen 12). Tuo Kiviniemi tuntuu muuten aikamoiselta ylikertoimelta, että siitä vain veikkaamaan.
Tarvitsemme järjestelmän, jossa kansalaisille ei valehdella. Voisin kuvitella, että tässä kysymys on valinnasta vahvemman liittovaltion ja vahvemman kansallisvaltion välillä. Itse valitsisin edellisen. Tällä hetkellä Timo Soini puhuu Kreikan velanmaksun suhteen eniten totta ja hän vetää siitä vastakkaiset johtopäätökset. Kuten Jaakko, kaipaisin rehellisiä federalisteja.
Yksi historiallisten fiksattujen valuuttakurssien (ml. kultakanta) kiehtovimmista piirteistä on se totuuden teeskentelyn ilmapiiri, minkä ne saavat aikaan. Mutta markkinat ovat armottomia totuudenpaljastajia, etenkin kun teeskentelyn keskiössä on niinkin tärkeä numero kuin kansakunnan valuutan arvo. Liaquat Ahamedin mainiossa Lords of Finance-kirjassa kerrotaan (en muista tarinaa tarkalleen, eikä minulla ole tuota kirjaa nyt lähettyvillä), kuinka Englannin keskuspankin johtaja Montagu Norman joutui naamioituen matkustamaan Atlantin yli keskustelemaan kansainvälisestä valuuttapolitiikasta yhdysvaltalaisen kollegansa kanssa. Iiro Viinasen veto devalvaatiosta toimittaja Arvo Tuomisen kanssa on yksi laman muistetuimpia ja muistelluimpia kohtauksia. Pieni anarkokapitalisti minussa iloitsee siitä, kuinka meidän omistamamme pääoma nöyryyttää vallanpitäjiä tällä tavalla.
Mutta jotakin häiritsevää epätotuudessa aina on, ja niin on myös nykyisessä taloudellis-poliittisessa järjestelmässämme. Jossain vaiheessa Kreikka joutuu todennäköisesti velkajärjestelyyn. Ilmaus "Kreikka ei maksa velkojaan takaisin" on siitä huono, että kyse ei ole joko-tai-valinnasta. Sturzenegger & Zettermayer tutkivat velkojen uudelleenjärjestelyjä periodilla 1985-2005. Operaatio on, tai ainakin voi olla, hyvin monimutkainen ja eri tietyn maan jotkut velkainstrumentit kärsivät monesti enemmän kuin toiset. Keskimäärin (maittain) velasta leikattiin pois 13-75 %, eli vaihtelu on suurta. En osaa sanoa, mikä Kreikan prosentti tulee olemaan.
Mutta ongelma ei ole niinkään se, että päättäjät puhuvat ja ilmeisesti ajattelevat tyyliin "luottamusta joko on tai ei ole", kun oikeasti luottamusta on aina tietyn verran. Ongelma on siinä, että päättäjät joutuvat valehtelemaan Kreikan tilanteesta, koska ääneen ajattelu velkojen uudelleenjärjestelystä aiheuttaa ikäviä seurauksia - samaan tapaan kuin jos Iiro Viinanen olisi sanonut että "Yritämme välttää devalvaation, mutta kyllähän se saattaa sieltä tulla". Tai jos ei valehtelemaan, niin ainakin elämään pelottavan vääristyneessä tietoisuudessa.
Jos Euroopan nykyhallitukset saisivat varmasti olla vallassa seuraavat kymmenen vuotta, ongelma olisi ainakin pienempi, jos nyt ei kadonnut. Voi olla, että hallituksen kannattaa valehdella, jos heillä on parempaa informaatiota kuin kansalla ja markkinoilla, eli jos heillä on suunnitelma. Niitähän varmasti riittää. Ongelma tulee siitä, kun tuo valehtelu synnyttää äänestäjissä inhoa, joka nostaa valtaan puolueita, jotka eivät sitoudu tuohon suunnitelmaan. Markkinat katsovat tulevaan. Timo Soinin puhe on tietyllä todennäköisyydellä tulevan pääministerin puhetta. Nordicbet antaa Soinin pääministeriydelle kertoimen 2,8 (Katainen 1,45; Kiviniemi 4; Urpilainen 12). Tuo Kiviniemi tuntuu muuten aikamoiselta ylikertoimelta, että siitä vain veikkaamaan.
Tarvitsemme järjestelmän, jossa kansalaisille ei valehdella. Voisin kuvitella, että tässä kysymys on valinnasta vahvemman liittovaltion ja vahvemman kansallisvaltion välillä. Itse valitsisin edellisen. Tällä hetkellä Timo Soini puhuu Kreikan velanmaksun suhteen eniten totta ja hän vetää siitä vastakkaiset johtopäätökset. Kuten Jaakko, kaipaisin rehellisiä federalisteja.
- maanantai 28. maaliskuuta 2011
-
0
kommenttia
Kenen on vastuu asuntohintakuplista?
En ole mikään sääntelyn asiantuntija. Tiedän enemmän rahapolitiikasta ja siitä varmaan tuleekin intuitioni, että korkoaseella ei pidä säädellä asuntojen hintoja, kuten Nordean Ari Kaperi haluaa tehtävän.
Ei minustakaan asuntoluototuksen hillintä ole pankkien asia, etenkään kun tilanne on sellainen, että aina kun kosahtaa niin pankkien tappiot eivät ole pelkästään pankkien asia. Mutta vaikka rahapolitiikka ja rahoitusmarkkinoiden sääntely ovat toisiinsa liittyviä, ne ovat kuitenkin erillisiä asioita. Suomessa Suomen Pankki hoitaa rahapolitiikkaa ja Fiva sääntelyä. Finanssivalvonta toimii hallinnollisesti Suomen Pankin yhteydessä, mutta on päätöksenteossaan itsenäinen (suoraan Wikipediasta).
Järjestelyjä on monenlaisia ja keskuspankin voi olla ihan fiksua hoitaa rahoitusmarkkinoiden sääntelyä, mutta ei rahapolitiikalla. Rahapolitiikalla hoidetaan inflaatiota ja tuotantoa (tai vaihtoehtoisesti työllisyyttä), eikä yksittäisten markkinoiden hintakehitystä, vaikka nuo markkinat olisivatkin niin merkittävät kuin asuntomarkkinat. Jos kiinnostaa, niin voi lukaista Lars Svenssonin perusteluja tälle (osio 5.2, tiedoston sivu 53->).
Ei minustakaan asuntoluototuksen hillintä ole pankkien asia, etenkään kun tilanne on sellainen, että aina kun kosahtaa niin pankkien tappiot eivät ole pelkästään pankkien asia. Mutta vaikka rahapolitiikka ja rahoitusmarkkinoiden sääntely ovat toisiinsa liittyviä, ne ovat kuitenkin erillisiä asioita. Suomessa Suomen Pankki hoitaa rahapolitiikkaa ja Fiva sääntelyä. Finanssivalvonta toimii hallinnollisesti Suomen Pankin yhteydessä, mutta on päätöksenteossaan itsenäinen (suoraan Wikipediasta).
Järjestelyjä on monenlaisia ja keskuspankin voi olla ihan fiksua hoitaa rahoitusmarkkinoiden sääntelyä, mutta ei rahapolitiikalla. Rahapolitiikalla hoidetaan inflaatiota ja tuotantoa (tai vaihtoehtoisesti työllisyyttä), eikä yksittäisten markkinoiden hintakehitystä, vaikka nuo markkinat olisivatkin niin merkittävät kuin asuntomarkkinat. Jos kiinnostaa, niin voi lukaista Lars Svenssonin perusteluja tälle (osio 5.2, tiedoston sivu 53->).
- lauantai 19. maaliskuuta 2011
-
0
kommenttia
Kindle ja suhteelliset hinnat
Sain tuossa vähän aikaa sitten viimeinkin hankittua Kindlen. Tilasin jenkki-amazonista ja hintaa tuli tullien ja kuljetusten kanssa sataviisikymppiä. Ensimmäistä kertaa ikinä muuten soittivat minulle tullista. Ainakin toivon, että se oli tulli, kun niin auliisti latelin sotuni heille. No, kuitenkin, olen varsin tyytyväinen hankintaan. Pidempien tekstien lukeminen koneelta tuntuu joka Kindle-kerran jälkeen ikävämmältä, mutta mikäs siinä, kun tekstit voi lähettää Kindleen maililla. Ja ainakin mulla se päihittää paperikirjatkin lukunautinnollisuudessa. Niin ja olen aikalailla saanut heivattua kirjahyllyn koon ja sisällön ulos hyötyfunktiostani.
No, alla joitakin muutoksia, joita olen huomannut kulutuskäyttäytymisessäni:
Ei-opiskelulueskelu:
Opiskelulueskelu:
i haz kidnel. i haz proof.
Ja jos jossain vaiheessa ajattelit, että tästä nyt puuttuu mahdollisuus saada kaikkea digitaalisena ilmaiseksi, tosin laittomasti, niin on sitä tullut itsekin ajateltua. En ole warettanut lukion jälkeen ja ajattelin pärjätä ilman nytkin. Mutta kyllä se vähän ärsyttää, että jos haluaisin lainata kirjoja joko koulun ja kaupungin kirjastosta, minun pitäisi lainata ne second-best-formaatilla eli paperisina. No, eiköhän niille kohta tule mahdollisuus lainata kirjoja myös digitaalisessa muodossa. En ole vielä ostanut Amazonista kirjoja, mutta enköhän minä sitäkin kohta kokeile. Ja toivon sitten, että ne jossain vaiheessa avaavat formaattinsa ettei käy niin, että vuosien päästä mulla on paljon ostettuja kirjoja laitteessa, jota en halua enää käyttää.
Ensimmäinen Kindleltä lukemani kirja oli Alice in Wonderland, ja varmaan muistan sen ikuisesti ensimmäisenä, kuten muistan Any Given Sundayn ensimmäisenä DVD-leffana. Hauska kokea, miten kehitys muuttaa elämää ja sen laatua. There is no Great Stagnation, kuten sanotaan.
No, alla joitakin muutoksia, joita olen huomannut kulutuskäyttäytymisessäni:
Ei-opiskelulueskelu:
- Ennen: Kaikkea sai maksutta kirjastosta. Kustannus kirjastossa käymisen vaiva ja toistuvat myöhästymismaksut.
- Nyt: Kaikkea saa edelleen maksutta kirjastosta, mutta nyt Gutenberg-kirjoja saa ladata maksutta ihan omalta sohvalta. Paitsi että Gutenberg-kirjoja on nyt suhteellisesti halvempi lukea, niitä on myös miellyttävämpi lukea.
- Vaikutukset kulutuskorin sisältöön: Gutenberg-kirjallisuudessa on enemmän hyvää fiktiota suhteessa nonfiktioon verrattuna tuoreeseen kirjallisuuteen. Eli paitsi että luen nyt enemmän vanhaa, myös enemmän fiktiota. En tiedä, onko vanhassa kirjallisuudessa muuta hyvää nonfiktiota kuin filosofian klassikot, enkä minä niitä suuremmin harrasta (tosin Tocquevillen Democracy in America-teosta olen jo vähän selaillut). Ja olisihan siellä varmaan jotain Smithiä, Ricardoa, Milliä ja Jevonsia, mutta taloustieteessä vanhojen klassikkojen lukemisesta ei niin suuresti kyllä kostu. Näin siitä huolimatta, että mielestäni oman oppialan historiaa pitäisi opettaa ja arvostaa meillä enemmän.
Opiskelulueskelu:
- Ennen: Artikkeleita kurjaa lukea koneelta, eikä intoa printtailla niitä. Eli tuli luettua aika paljon enemmän kirjoja.
- Nyt: Tosi mukava laite artikkeleiden lukemiseen. Kirjoja ei juurikaan saatavilla sähköisessä muodossa, paitsi tietysti ostamalla niitä.
- Vaikutukset kulutuskorin sisältöön: Tulee luettua paljon enemmän artikkeleita, mikä on varmasti hyvä gradunkin kannalta - tutkimuskirjallisuuteni on melko tuoretta ja meillä muutenkin tuntuu olevan niin, että uraauurtavat jutut on artikkeleissa ja kirjat ovat lähinnä kanonisoinnin välineitä.
i haz kidnel. i haz proof.Ja jos jossain vaiheessa ajattelit, että tästä nyt puuttuu mahdollisuus saada kaikkea digitaalisena ilmaiseksi, tosin laittomasti, niin on sitä tullut itsekin ajateltua. En ole warettanut lukion jälkeen ja ajattelin pärjätä ilman nytkin. Mutta kyllä se vähän ärsyttää, että jos haluaisin lainata kirjoja joko koulun ja kaupungin kirjastosta, minun pitäisi lainata ne second-best-formaatilla eli paperisina. No, eiköhän niille kohta tule mahdollisuus lainata kirjoja myös digitaalisessa muodossa. En ole vielä ostanut Amazonista kirjoja, mutta enköhän minä sitäkin kohta kokeile. Ja toivon sitten, että ne jossain vaiheessa avaavat formaattinsa ettei käy niin, että vuosien päästä mulla on paljon ostettuja kirjoja laitteessa, jota en halua enää käyttää.
Ensimmäinen Kindleltä lukemani kirja oli Alice in Wonderland, ja varmaan muistan sen ikuisesti ensimmäisenä, kuten muistan Any Given Sundayn ensimmäisenä DVD-leffana. Hauska kokea, miten kehitys muuttaa elämää ja sen laatua. There is no Great Stagnation, kuten sanotaan.
