Fanipuheenvuoro Aku Ankan puolesta

Kaikki Suomessa ilmestyneet Aku Ankka-sarjakuvat ovat pian luettavissa verkosta Aku Ankka Lataamo-nimisestä palvelusta. Tämä on loistava uutinen ja luonnollisesti ryhdyn asiakkaaksi heti kun vain voin. Toivoisin, että Lataamoon otettaisiin pian mukaan myös taskukirjat. Keräsin Roope Ankan taskukirjoja aiemmin, mutta sitten luovutin sillä ajatuksella että ne löytyvät kuitenkin pian verkosta, joten turha haalia niitä tilaa viemään.

Ostin muutama viikko sitten matkalla kirpputorilta erään Aku Ankan taskukirjan numero 68 "Roopen kootut rikkaudet". Otin uudella luurillani talteen joitakin ruutuja tuosta kirjasta, ja ajattelin jakaa niitä teidän kanssanne, koska ne ovat puhdasta kultaa. Juonethan näissä tarinoissa ovat yksinkertaisia, vaikka seikkailut ovat toisinaan melko villejä:

HUUMERUOHOVAINIOT

Aku Ankkaa pitääkin lukea, ei juonta seuraten, vaan yksittäinen ruutu tai ruutupari kerrallaan, irrottaa se kontekstista ja makustella sitä. Katsokaa vaikka seuraavaa kuvaa. Se on paljon hauskempi, jos EI tiedä kuvan kontekstia.

Missä Akun silmät oikein ovat?

Ankka-tarinat, erityisesti Roope-tarinat, ovat myös loistavaa luettavaa talousmielessä. Roopen pakkomielteinen rakkaus rahaan tietenkin alleviivataan puhki jokaisessa tarinassa. Tämän taskarin ensimmäinen ruutu tekee sen selväksi juonen ja hahmonkehityksen kannalta täysin tarpeettomalla, mutta silti niin sopivalla huoneentaululla.

KULTA ON KULTAA

Roopen ahneus ei ole kuitenkaan hänen käyttäytymisensä omituisin piirre. Omituisinta Roopessa on se, kuinka hän jahtaa sanomalehtiä puistoissa ja juoksee kolikoiden perässä pitkin katuja. Seuraavat ruudut tekevät lähes parodiaa tästä toiminnasta:

Tämän ymmärryksen jälkeen Roope suo itselleen lohtua soittamalla elintarviketehtaansa johtajalle ja käskemällä häntä nostamaan kaikkien tuotteiden hintaa kymmenellä prosentilla.

Roope on siis hukannut 19 markkaa, ja käyttää KOLME VUOROKAUTTA siihen, että tarkistaa supertietokoneensa - koska Ankkalinnassahan ei muunlaisia tietokoneita ole - laskelmat. Sitten hän valittaa siitä, kuinka hänellä ei ole varaa moiseen tappioon.

Mikä selittää sen, että Roopella ei ole omasta mielestään varaa menettää 19 markkaa, mutta hänellä on varaa käyttää kolme vuorokautta omaa aikaansa helmitaulun hermostuneeseen hiveltämiseen? Ei tartuta helppoon vastaukseen ja julisteta Roopea rationaalisuudeltaan puutteelliseksi ankaksi.

Tuntuu selvältä, että ajalla ei ole lainkaan vaihtoehtoiskustannusta Ankkalinnassa. Ankat elävät seikkailusta toiseen eivätkä vanhene lainkaan. Tämä auttaa ymmärtämään sitä, miten tuhlaavaisesti Roope tuntuu käyttävän aikaansa. Ajan äärettömyys selittää myös Roopen rakkauden kultaan. Kun aika on ääretöntä, se ei ole niukkaa, joten ainoa niukkuuden lähde ja sitä kautta ainoa asia, jolla on ulkoista arvoa Ankkalinnassa, ovat asiat, joita ei voida tuottaa äärettömälläkään työpanoksella (tai pääomalla, joka voidaan tuottaa käyttäen työvoimaa). Mitä tällaiset asiat ovat? Kulta. Öljy. Muinaiset aarteet. Nämä ovat juuri niitä asioita, joiden haalintaan Roopen seikkailut tyypillisesti liittyvät. Jos olet jämähtänyt ikuisesti nykyaikaan, mikä onkaan arvokkaampaa kuin menneisyys ja sen aarteet?


Myös Aku pääsee tässä taskarissa havainnollistamaan mielenkiintoisia taloudellisia tosiasioita. Seuraavassa ruutukolmikossa Aku dialogissaan koronkiskurin kanssa ilmaisee runollisen tiiviisti sen, että raha - ymmärretäänpä se vaihdannan välineenä tai varallisuutena - ei ole sama asia kuin luotto.

Aku käsitti asian aika nopeasti.

Seuraava paneeli havainnollistaa rahoituksessa tunnettua ilmiötä nimeltään gambling for resurrection, jossa tappioita kärsinyt toimija alkaa ottaa entistä enemmän riskiä juurikin saadakseen tappiot takaisin, joko psykologisista tai organisaation kannustinjärjestelmään liittyvistä syistä.

Legitinkuuloinen pulju.

Ehkä siis Aku Ankka, joka on kiitettävästi opettanut mm. luovaa kieltä ikäryhmälle toisensa jälkeen, voi opettaa jotain myös taloudesta ja taloustieteestä.


P.S. Ankkalinnan omaperäiset aikaulottuvuudet käyvät ilmi jo kyseisen numeron 68 kannesta, jonka perusteella vaikuttaisi siltä, että niinä harvoina hetkinä kun Roopen rikkauksien arvo laskee, myös aika kulkee taaksepäin.
P.P.S. Jos nuorisotyöttömyys mietityttää vielä, kannattaa katsoa VATTin melko tuore policy brief aiheesta. Sitaatti paprusta: "Koko 2000-luvun onkin ollut niin, että työttömyysasteen mukaan työttömiksi laskettavista suomalaisnuorista yli puolet on todellisuudessa ollut opiskelijoita".

Onko nuorisotyöttömyydessä mitään erityistä?

Nuorisotyöttömyydestä on puhuttu paljon viime aikoina. Tämän puheen taustalla on ajatus siitä, että juuri nuorison työttömyydessä on jotain erityistä. En ole kuitenkaan kovin usein nähnyt avattavan tätä ajatusta kovin pitkälle. Aiheuttaako nuorison työttömyys yhteiskunnallista levottomuutta herkemmin kuin muiden ikäryhmien työttömyys, vai ovatko työttömyyden seuraukset nuorille vakavammat kuin muille ikäryhmille? Tässä IMF:n F&D-lehden tekstissä mainitaan pari syytä: ensinnäkin työttömyyden vaikutukset tulevaisuudelle ovat merkittävämpiä nuorille koska, noh, heidän tulevaisuutensa on pitempi ja toiseksi koska nuoret ovat yhteiskunnassa jo muutenkin sellainen ryhmä, jolla on suhteessa vanhempiin ikäluokkiin vähän resursseja/valtaa.

On kuitenkin sanottava, että keskustelu nuorisotyöttömyydestä on jossain määrin harhaanjohtavaa. Ei euroalueella ole nuorisotyöttömyysongelmaa, euroalueella on työttömyysongelma. Nuorisotyöttömyys on korkealla, mutta niin on yleinen työttömyyskin. Nuorisotyöttömyys on korkeammalla kuin yleinen työttömyys, mutta niin se on aina. On totta, että nuorisotyöttömyys vaihtelee suhdanteissa voimakkaammin kuin yleinen työttömyys, ja niin se on tehnyt nytkin. Jos kuitenkin katsotaan nuorisotyöttömyyden suhdetta kokonaistyöttömyyteen, muutos on euroalueella ollut melko pieni: ennen kriisiä, vuosina 2000-2006 nuorisotyöttömyyden suhde kokonaistyöttömyyteen oli noin 1,93; kun taas vuonna 2012 se oli 2,02.

Eikä nuorisotyöttömyyden suhde kokonaistyöttömyyteen ole erityinen "kriisimaissakaan".

Mikäli maakoodit eivät ole tuttuja, selvennykset löytyvät täältä. Kriisimaat on merkitty kuvioon vaaleammalla sinisellä, ja kriteerinä olen käyttänyt maan osallistumista ERVV:n tai EVM:n ohjelmaan. Näitä maitahan on viisi: Irlanti (IE), Espanja (ES), Kreikka (EL), Kypros (CY) ja Portugali (PT). Suomessa (FI) nuorisotyöttömyyden suhde kokonaistyöttömyyteen on korkeampi kuin yhdessäkään näistä maista.

Nuorisotyöttömyys on osa eurokriisiä. Euroopan työmarkkinoiden ongelma on työttömyys yleisesti, ei nuorisotyöttömyys erityisesti. Mikä tahansa onkaan lempiselityksesi tämänhetkisille talousongelmille - kokonaiskysynnän puute, rahoitusmarkkinoiden ongelmat, työmarkkinoiden sääntely - sen ei pitäisi selittää nuorisotyöttömyyttä erityisesti, vaan työttömyyttä yleisesti.

Koetin katsoa tätä suhdetta työmarkkinasääntelyn suhteen, enkä löytänyt mitään erityistä. Tämän taustalla lienee seuraavat tekijät: i) mitään suhdetta ei ole, ii) työmarkkinasääntelyä on hyvin vaikea mitata (käytin OECD:n yleisindeksiä) ja iii) havaintojen määrä oli aika pieni. Erään (pdf) European Sociological Review'ssä julkaistun paperin mukaan tiukka irtisanomislainsäädäntö nostaa erityisesti nuorisotyöttömyyttä.

Kaipaan kommentteja. Missä määrin nuorisotyöttömyys on erityinen ongelma ja miksi? Pitäisikö työmarkkinoiden uudistamisessa tähdätä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka kohentavat erityisesti nuorten asemaa työmarkkinoilla, ja miksi pitäisi tai ei pitäisi?

EKP odottaa, josko tilanne olisi huono vielä kuukauden päästä

EKP:n neuvosto kokoontui jälleen männä torstaina ja päätti jättää ohjauskoron ennalleen 0,5 prosenttiin. Tämä tilanteessa, jossa pankki ennustaa inflaatiovauhdin olevan 1,4 % vuonna 2013 ja 1,3 % vuonna 2014. Tämä ei tietenkään ole EKP:n itse asettaman inflaatiotavoitteen mukainen tilanne, mutta pankki on hidas liikkeissään. Mikäli tilanne jatkuu samanlaisena seuraavan kuukauden, tulemme ensi kokouksessa todennäköisesti näkemään päätöksiä. Kyseessä voi olla ohjauskoron lasku, mutta tämän sijassa tai tämän lisäksi mahdollisia ovat muut taloutta ja luottomarkkinoita kiihdyttävät toimenpiteet, joista torstain kokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa puhuttiin melko paljon.

EKP näkee tällä hetkellä ongelmia rahapolitiikan välittymisessä reaalitalouteen. Yrityssektorin (pl. rahoitussektori) lainojen määrä on laskussa ja erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten luotonsaannista ollaan huolissaan. Draghin mukaan EKP on kuitenkin nyt valmis tarvittaessa ottamaan käyttöön useita epätavanomaisia keinoja rahan ja luoton lisäämiseksi euroalueella, kuten negatiivinen korko reserveille ja pk-yrityslainapakettien osto-ohjelma. Näistä lisää sitten jos ja kun niitä aletaan toteuttaa.

Kokouksessa nostettiin parissa kysymyksessä esille euroalueen korkea työttömyys. Draghin vastaukset näihin eivät ole kaunista kuultavaa.

The Governing Council is of the persuasion that the present levels of unemployment are the result of a combination of cyclical factors, as well as structural factors. As of cyclical factors, there is no doubt that the labour market in general is experiencing the combined effects of a credit crunch and the unavoidable fiscal consolidation that many of these countries have had to undertake.

Euroalueen työttömyydessä on siis EKP:n mukaan suhdannekomponentti, joka johtuu 1) heikosta pankkisektorista ja 2) (keskupankin mukaan) välttämättömästä julkisen talouden tasapainottamisesta. Rahapolitiikkahan ei tähän suhdannekomponenttiin vaikuta mitenkään.

Tämä ei ole se talouspolitiikan sektori jota te etsitte.

Lehdistötilaisuuden viimeinen kysymys-vastaus-pari oli briljantti, one for the history books. Liitän sen tähän kokonaisuudessaan:

Question: You talked about dramatism a few minutes ago and I am afraid I will be a little bit dramatic now because I am from a country that has an unemployment rate of 27%, which is a number of a great depression, a fiscal policy that is contractionary and a monetary policy in Spain and also in other countries that is also contractionary because credit is not available to small and medium-sized companies. Are you telling the Spanish, Portuguese, Irish or even Italian people that the ECB can’t do anything else with inflation actually lower than 2%?

Draghi: Well, I am not sure I get the point, but I think I get it. First, the fact that inflation is low is not, by itself, bad; with low inflation, you can buy more stuff. Second, we don’t see deflation and that is what we have to fear. We don’t see that yet. Third, fiscal consolidation is and remains unavoidable. It should be clear I think to everybody that you cannot have growth with endless debt creation. Sooner or later, you are going to be punished and the whole thing stops and that’s exactly what happened after the financial crisis in many countries. Fourth, are there ways to make fiscal consolidation growth-friendly? The answer is yes. Fiscal consolidation in most countries has taken the shape of increasing taxes and there are many reasons for that. Often this was done in an emergency situation or unfortunately because the easiest thing to do is to raise taxes. Now that is not growth-friendly and it is not growth-friendly because it happens in parts of the world where taxes are already very, very high. So what would be a better way? A better way would be the difficult way, namely to reduce unproductive government expenditure and reduce taxes together. But once you have done that – and in a sense I hinted at this before – you also have to ask yourself why these countries were not competitive. Why did they have to rely for growth in the good times, or “fairyland” times, on the protected sectors that were shielded from international competition? And then you ask yourself what should these countries change to become more competitive? And then what adjustments are needed in order to achieve this objective? The encouraging thing is that we see that most countries, if not all of them, are in this process, which of course is very painful, and I don’t think I miss one opportunity to make sure that you all know how aware of this we all are in the ECB.

Toimittajalle: chapeau! Draghin vastauksessa on useita huolestuttavia puolia.


Ensinnäkin se paljastaa, kuinka vähän EKP välittää työttömyydestä. Deflaation torjuminen riittää.

Toiseksikin Draghi alkaa nähdä positiivisia puolia rahapolitiikan epäonnistumisessa, eli matalassa, alle puolentoista prosentin inflaatiossa. Draghi korostaa ns. Pigou-vaikutusta, eli kun hintataso laskee (tai inflaatio hidastuu), kotitalouksien rahavarojen ostovoima nousee, jolloin heillä on varaa kuluttaa enemmän. Pigou-vaikutuksessa on ehkä joitakin teoreettisiakin ongelmia, mutta mikä tärkeintä siitä puhuminen asettuu sitä näkemystä vastaan, miten me ymmärrämme rahapolitiikan ja miten keskuspankit, ml. EKP, viestivät rahapolitiikasta. Tämän näkemyksen mukaan rahapolitiikassa on kyse koroista. Jos inflaatio hidastuu ja nimelliskorko pysyy ennallaan, tämä tarkoittaa Fisher-yhtälön kautta korkeampia reaalikorkoja, ja tätä kautta kannustaa yrityksiä jättämään investointeja tekemättä ja kuluttajia siirtämään kulutusta nykyhetkestä tulevaisuuteen.

Kolmanneksi keskuspankkiirien pitäisi olla se rationaalinen ja teknokraattinen osa talouspolitiikkaa, eikä osa sitä kuoroa, joka alleviivaa ja auttaa kansalaista tulkitsemaan tapahtumat alkukantaisessa moraalikehikossa: hyvät ajat olivat "keijukaisaikoja", aikoja joina maiden kasvu perustui "loputtomaan velan luontiin", joka ennemmin tai myöhemmin tulee pysähtymään ja maita "tullaan rankaisemaan".

Neljänneksi on ollut aiemminkin selvää, että syystä tai toisesta keskuspankit preferoivat menoleikkauksia veronkorotusten sijaan julkisen talouden tasapainottamisessa. Se mitä Draghi tuo tähän vastauksessaan lisää on se, että menojen leikkausten lisäksi pitäisi laskea veroja. Mikäli se päättää liikkua todellisuuden ulottuvuuksissa, ajatus siitä, että verojen alennukset auttavat tasapainottamaan julkista budjettia ja ovat osa fiskaalisesti vastuullistaa politiikkaa tulee törmäämään kahteen valtavaan virtahepoon talouspolitiikan olohuoneessa: Yhdysvaltain 40. ja 43. presidentit Ronald Reagan ja George W. Bush. Yleinen verojen alentaminen yleensä tuhoaa budjetteja, enkä tiedä miksi se ei tekisi niin myös nyt ja täällä.

Sitä paitsi, talouden mittarit ovat aina suhteellisia. Jos puhuu siitä kuinka verot ovat jo "hyvin, hyvin korkealla" puhuu siitä, kuinka verot ovat "hyvin, hyvin korkealla" suhteessa johonkin, ja se mihin tuo vertailu tehdään pitäisi tulla kuulijalle selväksi. Se kuinka totuudenmukainen tai relevantti Draghin lausunto on riippuu täysin siitä, mihin ne ovat suhteessa. Tässä tilanteessa "hyvin, hyvin korkeilla" veroilla voidaan viitata verojen tasoon esimerkiksi i) suhteessa historiallisiin arvoihin, ii) suhteessa muihin maihin, iii) suhteessa siihen, mitä optimaalisen verotuksen tutkijat sanovat, iv) suhteessa siihen, mitä Mario Draghin oma malli hänen päänsä sisällä kertoo hänelle.


Ja ei, ekspansiivinen finanssipolitiikka euroalueen tasolla ei toimi, viimeistään siksi että Phillips-käyrä ei ole L:n muotoinen eli elvytys saisi aikaan työpaikkojen lisäksi inflaatio-odotusten kasvua ja sitä kautta EKP:n karvat pystyyn ja ohjauskoron ylös. Jos sen sijaan kriisimaat saisivat troikalta lisää aikaa tai (mikä parempi) saataisiin aikaan velkojen leikkauksia ja rahoitusjärjestelmä sen kestäisi, niin sitten puhuttaisiin asiaa. Joka tapauksessa jäämme odottamaan seuraavaa kokousta.


P.S. Pahoittelut tauosta, koetan palata pari tekstiä viikossa-tahtiin.