Annan esimerkiksi mainitusta vientikeskeisestä ajattelutavasta pari sitaattia tunnetuilta suomalaisilta taloustietäjiltä.
Osmo Soininvaara:
Kun keskuspankki on vielä julkistanut rahapolitiikkansa säännöt, se tekee kovin helpoksi muille hyötymisen Euroopan kustannuksella. Ne harjoittavat äärimmäisen ekspansiivista rahapolitiikkaa devalvoidakseen valuuttansa arvoa ja saadakseen näin hyötyä vientiteollisuudelleen.
Björn Wahlroosin haastattelusta:
Euron arvo suhteessa euromaiden kilpailukykyyn on liian korkea. Koko vanha Eurooppa on menettänyt valtavasti kilpailukykyä. Koska työmarkkinat eivät jousta, on valuuttakurssin joustettava.
Huomautettakoon, että jälkimmäinen ei ole suora sitaatti. Valitettavasti en pääse käsiksi alkuperäiseen haastatteluun. Luulisi, että hän on jotain sen suuntaista toimittajalle sanonut, kun otsikoksi on valittu "Devalvoikaa euro, vaatii Björn Wahlroos".
On ymmärrettävää, että etenkin vanhemman ikäpolven suomalaiset keskittyvät rahapolitiikkaa miettiessään valuutan ulkoiseen arvoon. Sitä suomalainen rahapolitiikka on ollut toisen maailmansodan jälkeen lukuunottamatta nykyistä euroaikaa ja vuosia 1992-1996.
Ekspansiivisen rahapolitiikan vaikutusten hahmottaminen valuutan ulkoisen arvon muutosten kautta on kuitenkin nykyoloissa paitsi merkittäviltä osin väärin, myös haitallista rahapoliittisen keskustelun kannalta. Lisäksi se näyttää ainakin yllä esitettyjen sitaattien perusteella vinouttavan talousajattelua muiltakin osin.
Vientikeskeinen näkemys on väärin, koska rahapolitiikka toimii enimmäkseen kulutuksen ja investointien kautta. Empiirinen tutkimus tästä aiheesta erityisesti on hyvin vähäistä, mutta se tukee teoreettisen tutkimuksen keskittymistä kulutus- ja investointivaikutuksiin.*
Vientikeskeinen näkemys on haitallinen talouspoliittisen keskustelun kannalta, koska valuuttakursseilla ei ole roolia keskuspankkien päätöksenteossa. EKP:n Suomen-konttorin johtaja Erkki Liikanen havainnollistaa tätä HS:n haastattelussa, jossa viitataan Wahlroosin yllä esitettyyn lausuntoon.
Valuuttakursseista puhuttaessa Liikanen vetoaa G7-maiden helmikuussa antamaan julistukseen. Siinä linjataan, että rahapolitiikalla ei pyritä valuuttakurssimuutoksiin, ja että kaikki tällaiset pyrkimykset ovat vahingollisia talouden kehitykselle.
Enempää EKP:n jäsenet eivät valuuttakursseista puhua pukahda.
On yleisesti ottaen vaikeaa saada EKP:n neuvoston jäseniä vastaamaan rahapolitiikan viritystä koskevaan kritiikkiin, mutta mahdotonta se on jos se kritiikki esitetään valuuttakurssien näkökulmasta.
G7-maiden julistuksen taustalla on ilmeisesti "valuuttasotien" ehkäiseminen. Valuuttasodissa, näin sanotaan, maat laskevat rahapoliittisin keinoin valuutan ulkoista arvoa viedäkseen toisiltaan vientiosuuksia kansainvälisessä kaupassa. Barry Eichengreenin mukaan valuuttasodista puhuminen on huono tapa freimata rahapolitiikka kansainvälisessä kontekstissa, ja olen samaa mieltä.
On toki hyvä, jos keskuspankit eivät kilpaile valuuttakursseilla keskenään ja koordinoivat toimintaansa globaalien haasteiden edessä. Valuuttasotien pelko voi kuitenkin estää sellaisen elvyttävän rahapolitiikan toteuttamista, jota maailma (ainakin tällä hetkellä) tarvitsee. Kun katsoo rahapolitiikkaa viennin näkökulmasta, näkee sen helposti globaalilla tasolla nollasummapelinä. 30-luvun Suuri lama loppui siihen, että maat devalvoivat valuuttansa yksi kerrallaan luopuessaan kultakannasta. Kaikki voittivat. Tätä on vaikea ymmärtää, jos katsoo rahapolitiikkaa viennin näkökulmasta.
En tiedä, mihin keskuspankkeihin Osmo Soininvaara viittaa yllä esitetyssä sitaatissa. Jos hän viittaa Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankkeihin - ja miksipä ei viittaisi, ovathan ne EKP:n ohella tärkeimmät keskuspankit maailmantaloudessa - hän on väärässä kahdellakin tavalla. Ensinnäkin näiden maiden keskuspankit eivät harjoita ekspansiivista rahapolitiikkaa "devalvoidakseen valuuttansa arvoa ja saadakseen näin hyötyä vientiteollisuudelleen". Ne harjoittavat ekspansiivista rahapolitiikkaa lisätäkseen maidensa kulutus- ja investointikysyntää.
Toiseksikin tämä ei todennäköisesti tapahtu Euroopan kustannuksella, ainakaan mitä Yhdysvaltoihin tulee. Euroopassa pörssikurssit näyttäisivät laskevan Fedin puhuessa rahapolitiikan kiristämisestä. Eikä kyse ole vain poikkeuksellisista olosuhteista ja kauppalehtimäisestä halusta keksiä tarinoita pörssin liikkeille. Kim havaitsee artikkelissaan "International Transmission of U.S. Monetary Policy Shocks: Evidence from VAR's" (JME 2001 48(2): 339-372), että ekspansiivinen rahapolitiikka Yhdysvalloissa saa aikaan noususuhdanteita muissa G6-maissa. Yhdysvallat on niin tärkeä toimija maailmantaloudessa, että sen ekspansiivinen rahapolitiikka saa aikaan reaalikoron laskun globaalilla tasolla, mikä sitten kiihdyttää toimeliaisuutta kaikkialla.
Mitä Wahlroosiin tulee, en oikein hahmota, mistä hän puhuu. Jos katsoo euroalueen reaalisen valuuttakurssin kehitystä tuoreimmasta Komission hintakilpailukykyraportista [pdf], on vaikea nähdä, että olisimme menettäneet kilpailukykyä. Ja miksi euroalueen pitäisi huolehtia hintakilpailukyvystä? Luottamusta markkinamekanismiin, Nalle, kyllä valuuttakurssi joustaa jos sen tarvitsee! On totta, että Wahlroosin peräänkuuluttama kepeämpi rahapolitiikka vähentäisi työttömyyttä, mutta jälleen se tapahtuisi enimmäkseen kulutuksen ja investointien, ei viennin kautta.
Ymmärrän, että suomalaisten on luontevaa ajatella rahapolitiikkaa valuuttakurssien kautta. Ymmärrän myös sen, että rahapolitiikan vaikutukset on ehkä helpompi hahmottaa valuuttakurssien kautta. Rahapolitiikka on kuitenkin enemmän investointeja ja yksityistä kulutusta kuin vientiä.
*Rahapolitiikan vaikutusta dekomponoituun tuotantoon on tutkittu hyvin vähän, ja niissäkin vähissä papereissa tutkitaan kysymystä kulutus vs. investoinnit, ja laitetaan nettovienti ja julkinen kulutus yhdeksi "muu kysyntä"-komponentiksi. Tämä johtunee siitä ennakkoajatuksesta, että tutkimuksen kohteina olevissa suurissa maissa (Yhdysvallat, Japani) kulutus ja investoinnit ovat tärkeimmät kanavat rahapolitiikan välittymisen kannalta, koska ne ovat suurimmat kysynnän lähteet muutenkin. Olen löytänyt yhden ainoan työpaperin [pdf], jossa vienti on mukana. Paperi tutkii rahapolitiikan vaikutuksia Australiassa ja havaitsee, että investoinnit vastaavat yli 50 prosentista tuotannon muutosta rahapolitiikkasokin seurauksena millä tahansa aikavälillä. Artikkelin taulukko 3, jossa näitä vaikutuksia listataan, on muuten virheellinen - olin asiasta yhteydessä kirjoittajaan ja voin näyttää hänen minulle lähettämän korjatun version, jos kovasti kiinnostaa. Joka tapauksessa se vähä tutkimus, joka asiasta on, korostaa investointeja ja kulutusta. Asiaa voisi helposti simuloida jossain open economy-makromallissa, mutta en löytänyt asiaa käsitteleviä papereita enkä jaksanut lähteä ajamaan mitään malleja itse. Vähän noloahan tämä tutkimuksen puute on kieltämättä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentti