Työmarkkinakysymykset ja peruskurssi

Olli Kärkkäinen kirjoitti hyvin ja ilmeisen valaisevasti minimipalkan työllisyysvaikutuksista tutkimuksen näkökulmasta. Henkilökohtaisesti suhtaudun hieman skeptisesti koko minimipalkkakeskusteluun. Myönnän, etten tunne kirjallisuutta kovin hyvin, mutta minun on vaikea nähdä maltillista minimipalkkaa merkittävänä työmarkkinakysymyksenä. Mitä työntekijöihin tulee, useimpien maiden sosiaalijärjestelmissä on jonkinlaisia ansiotukijärjestelmiä, jotka nostavat matalapalkkaisten tuloa verohelpotuksin. Mitä minimipalkan kautta menetettyihin työpaikkoihin tulee, niin ne ovat matalan tuottavuuden työpaikkoja, eivätkä siis kovin arvokkaita. Huoleni liittyvät lähinnä siihen, mitkä ovat minimipalkan dynaamiset vaikutukset ja siihen, miten minimipalkka osattaisiin asettaa sopivalle tasolle.

Kommentoidakseni vielä Ollin postausta, minusta siinä tulee hyvin esiin pari asiaa.

• Todellisuudessa empiria on vaikeaa. Uskokaa pois, ei ole helppoa selvittää, mikä minimipalkan vaikutus työllisyyteen on. Ja tyypillisesti mitä paremman politiikkatoimenpiteen löydät tutkimuksen näkökulmasta, sen vaikeampi tutkimuksen tuloksia on yleistää muihin aikoihin ja paikkoihin.
• Todellisuudessa teoria on sotkuista. Kun lähdetään monimutkaistamaan peruskurssin mallia sisällyttämällä siihen empiirisiä havaintoja ja olemassaolevia instituutioita, malleista tulee helposti epäintuitiivisia ja hauraita. Otetaan esimerkkinä postauksen kommenttiosiossa linkitetty David Leen ja Emmanuel Saezin ihailtavan selkeä normatiivinen minimipalkka-analyysi (pdf). Mitä epäintuitiivisuuteen tulee, analyysissä minimipalkka tulonsiirtojärjestelmän yhteydessä on hyvä juttu koska se vähentää matalapalkkaisten työpaikkojen määrää. Mitä haurauteen tulee, mallin tulos minimipalkan optimaalisuudesta vaatii tuekseen ammattikohtaisen verotuksen jos myönnetään mahdollisuus työn määrän joustamiseen työtuntien kautta.

Taloustieteilijät ovat teoriansa kanssa liukkaita pirulaisia. Jos kritisoit peruskurssin malleja, me sanomme, että "ei kukaan niitä tutkimuksessa käytä". Jos kritisoit tutkimuksen malleja, me sanomme, että "mainitsemasi mallit ovat vain pieni osa tutkimusta, on paljon malleja joissa otetaan huomioon juuri se asia, jonka puutetta kritisoit".

Haluan nostaa esille yhden asian peruskurssilta, joka on hyödyllinen työmarkkinoiden, tai ainakin niitä koskevan poliittisen keskustelun ymmärtämiseksi.

Yrityksen valitessa työn määrän optimaalisesti työn rajatuottavuus vastaa palkkaa, eli peruskurssin käyneille

MP_L=W,

jossa MP_L tulee sanoista Marginal Productivity of Labour ja W sanasta Wage.* Itse asiassa on helpompi kirjoittaa yllä oleva epäyhtälönä ja sanoa, että palkka voi olla korkeintaan rajatuottavuuden suuruinen, eli

MP_L=>W.

Tämän pitäisi olla intuitiivinen, ainakin jos uskoo yritysten tavoittelevan voittoa. Jos palkka (mitä työntekijä vie yrityksestä) olisi suurempi kuin työntekijän rajatuottavuus (mitä palkattava työntekijä tuo yritykseen), yritys tekisi hyväntekeväisyyttä. On varmasti tällaisiakin yritys-työntekijä-pareja, mutta noin keskimäärin yritykset palkkaavat työntekijöitä kasvattaakseen voittoaan.

Aku-tarinassa "Akun joululahja" (Vicar, AA 02/73) Roope tulee antaneeksi vahingossa Akulle omat joulubonuksensa. Tuloksena on hupaisa tutkielma työn ja pääoman ristiriidasta, joka päättyy siihen että Aku palauttaa rahat kokonaisuudessaan ja omasta aloitteestaan Roopelle, lisäten vielä kuinka "on niin hauskaa saada käteensä oma, laiha palkkapussi".

Suomessa on työttömyyttä, etenkin matalasti koulutettujen keskuudessa. Näiden kansalaisten kohdalla yritykset eivät koe, että heidän rajatuottavuutensa vastaisi sitä palkkaa, mitä heille pitäisi maksaa. Epäyhtälö ei päde, MP_L < W.


Oikeistolainen vaihtoehto on katsoa yhtälön oikeaa puolta, laskea palkkaa: mahdollistamalla matalapalkkatyöt tehdään Suomesta piikayhteiskunta. Eivät kaikki voi olla huippuosaajia. Vasemmistolainen vaihtoehto on katsoa yhtälön vasenta puolta, nostaa rajatuottavuutta: tarjoamalla koulutusta annetaan jokaiselle mahdollisuus löytää itsestään huippuosaaja. Eihän Suomella ole muita valtteja kuin osaaminen.

Yllä oleva oli yrityksen, työvoiman ostajan, näkökulma. Työvoiman myyjän eli työntekijän optimiehto näyttää seuraavalta:

MRS_l,C=W,

jossa MRS_l,C on vapaa-ajan (leisure) ja kulutuksen (Consumption) rajasubstituutiosuhde (Marginal Rate of Substitution) eli vapaa-ajan rajahyödyn ja kulutuksen rajahyödyn suhde. Tämä puhuu yksinkertaisesti siitä, että miten paljon ihminen vaatii palkkaa vaivautuakseen töihin riippuu toisaalta siitä, kuinka paljon hän arvostaa työnteon myötä menettämäänsä vapaa-aikaa ja toisaalta siitä, kuinka paljon hän arvostaa niitä kulutushyödykkeitä, joiden ostamisen palkka mahdollistaa.

On mahdollista, että ongelma syntyy tältä puolelta työmarkkinaa ja palkka on yksinkertaisesti liian matala houkutellakseen ihmisiä töihin, MRS_l,C>W. Vasemmistolainen vaihtoehtomme on yksinkertaisesti nostaa palkkaa, vaikkapa säätämällä minimipalkka. Toisella puolella yhtälöä meillä on parikin oikeistolaista vaihtoehtoa. Ensinnäkin on keppi, jolla vapaa-ajasta tehdään vähemmän houkuttelevaa esimerkiksi vähentämällä tukia, joita saa nauttia, jos ei ole töissä. Vapaa-aika on vähemmän mukavaa, jos ei ole varaa tehdä muuta kuin istua kirjastossa ja lukea niksi-Pirkkaa. Toiseksikin on konsumeristinen ideologia, joka nostaa kulutuksen rajahyötyä ja näin ajaa ihmisiä töihin ansaitsemaan. Pommitetaan kansaa kiiltokuvilla, jotka saavat vetelehtijöissä aikaan tunteen, että heistä ei ole mihinkään jos he eivät osta uusimpia rytkyjä.

Ainakin näin hahmotettuna ja opetettuna peruskurssi voi antaa hyviä eväitä ajatella työttömyysongelmaa ja ymmärtää sitä koskevaa poliittista keskustelua palkkasääntelyn puitteissa.

Minimipalkan hyviä vaikutuksia voi muuten loihtia esiin jo peruskurssin välineillä, jos haluaa, kunhan jaksaa vääntää työmarkkinamonopsonimallin taululle ja väritellä vähän kolmioita, neliöitä ja puolisuunnikkaita. Peruskurssissakin on kyse aika paljon siitä, miten opettaa - mitä esimerkkejä ja sovelluksia käyttää.

*Tämähän tulee ottamalla maksimoitavasta voiton funktiosta derivaatta työn suhteen. Tässä voi olla notaatioeroja, mutta ainakin itse hahmotan tämän niin, että rajatuottavuus on (tuotoksen hinta) x (lisää kappaletta fyysistä tuotosta), jolloin tuloksena on euromääräinen suure, kuten toisellakin puolella yhtälöä. Jotkut puhuvat rajatuottavuudesta fyysisenä, insinöörimuuttujana, joka sitten kerrotaan rajatulolla, joka on vakiohinta täydellisen kilpailun markkinoilla, jolloin saadaan "marginal revenue product" tjsp.