Piketty perspektiivissä

Thomas Pikettyn Capital in the Twenty-First Century on aiheuttanut paljon keskustelua monilla areenoilla blogosfääristä Kokoomuksen pj-tenttiin. Koetan tässä tekstissä hahmotella hieman kattavampaa kuvaa teoksen teeseistä ja sitä kohtaan esitetystä kritiikistä ja väärinymmärryksistä.

1. Capitalin väite ei ole se, että tuloerot ovat kasvaneet. Tästä seuraa se, että vaikka kriitikot ampuisivat Pikettyn argumentin täyteen reikiä ja se uppoaisi unohdukseen miasman ja maakeskeisen maailmakaikkeuden seuraksi, emme muuttaisi näkemystämme siitä, miten tuloerot ovat kehittyneet.

On tietenkin tunnustettava, että Piketty on ennen tätä teostaan tehnyt uraauurtavaa datan keräämistä myös tuloerojen osalta: World Top Income Database lähti liikkeelle hänen tutkimuksestaan. Myös Capitalissa hän puhuu tuloeroista, mutta kirja ei olisi herättänyt näin suurta huomiota jos sen teesi olisi, että tuloerot ovat kasvaneet.

Miten tuloerot ovat kehittyneet? Millä mittarilla, millä ajanjaksolla, millä alueella? Otetaan tiivistelmä. Korjatkaa, jos yksinkertaistan niin, että menee väärin.

• Globaalit tuloerot lähtivät voimakkaaseen nousuun teollisen vallankumouksen myötä, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat laskeneet. Ks. Ferreira & Ravallion (2008), Sala-i-Martin & Pinkovsky (2010) ja Lakner & Milanovic (2014).
• Kansalliset tuloerot ovat kasvaneet (tai ne eivät ole ainakaan laskeneet) useimmissa kehittyneissä maissa viime vuosikymmeninä. Chartbook of Economic Inequality kokoaa tietämystämme näistä.

Miksi välitämme niin paljon tuloeroista? Välitämme eriarvoisuudesta ja eroista, mutta miksi juuri tuloeroista? Voisimme tarkastella taloudellista eriarvoisuutta myös kulutuksen kautta. Kulutuserot varmastikin tuloeroja enemmän siitä, miten väestön eri osat pystyvät hankkimaan hyvinvointia markkinoilta. Toisaalta voisimme tarkastella taloudellista eriarvoisuutta varallisuuden kautta. Arkikielessäkin puhumme rikkaista ja köyhistä. En keksi mitään ulottuvuutta, mitään oikeudenmukaisuusperiaatetta jonka perusteella tuloerot olisivat tärkeämpi muuttuja kuin kulutus- tai varallisuuserot. Miksi sitten puhe tuloeroista?

Vastaus lienee, että osaamme mitata tuloeroja paremmin kuin kulutus- tai varallisuuseroja ja uskomme ja toivomme, että korkeat tulot, korkea kulutus ja korkea varallisuus korreloivat mielekkäällä tavalla. Miksi osaamme mitata tuloja paremmin kuin kulutusta tai varallisuutta? Ehkä siksi, että luonnollisia henkilöitä verotetaan lähes kaikkialla heidän tulojensa, ei heidän kulutuksensa tai varallisuutensa perusteella. Palataan nyt kuitenkin Pikettyyn, koska hän pyrkii nostamaan varallisuuden merkitystä mittaamalla sitä ja tekemällä varallisuuseroista tuloerojen syyn.

2. Capitalin väite on, että varallisuuserot ovat kasvaneet. Pikettyn suuri ansio on se, että hän kartoittaa kartoittamatonta, hän kokoaa ja siistii dataa varallisuuseroista. Tätä pidetään (tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta) kirjan merkittävimpänä ansiona. Tässä valossa on tietenkin selvää, että mikäli tässä dokumentoinnissa olisi merkittäviä virheitä, se olisi vakava isku kirjan ja sen kirjoittaneen tutkijan uskottavuudelle. Erityisesti viime aikoina on puhuttanut Financial Timesin toimittajan Chris Gilesin huomiot Pikettyn datasta.

Justin Wolfers ehti jo julistaa debatin datan oikeellisuudesta päättyneeksi, Pikettyn hyväksi. Minulla ei ole tästä kummempaa sanottavaa: datan kanssa on tehtävä valintoja ja käytettävä harkintaa ja Pikettyn valinnat ja harkinta vaikuttavat nopeasti katsottuna järkeviltä eivätkä ilmeisesti vaikuta kokonaiskuvaan merkittävällä tavalla. On hienoa, että FT:n toimittaja teki mitä teki, mutta minun on vaikea välttyä tunteelta, että olisi ollut parempi, jos nämä asiat olisi setvitty tiedeyhteisön sisällä ja että olisi kyetty antamaan selkeämpi signaali ulospäin. Esimerkiksi HS:n Paavo Rautio on nyt rakentanut Pikettystä aasinsillan parissakin kolumnissaan, ja aiempi näistä esitti FT:n kritiikin viimeisenä sanana (ja onnistui samassa kappaleessa sekoittamaan tulo- ja varallisuuserot).

Vaikka nyt on puhuttu paljon datasta, ei Capital ole pelkästään käppyrää ja numeroa.

3. Capitalin väite on, että tuloerojen kehitystä seuraavan sadan vuoden aikana ajaa pääoma ja sen kasautuminen. 

On yksi asia mitata. Kokonaan toinen on selittää, ja vieläs kolmas on ennustaa. Miten Piketty ennustaa tuloerojen kehitystä tulevalla vuosisadalla? Tämä on tärkeä päättely, koska hänen politiikkasuosituksensa pyrkii torjumaan kuponginleikkaajien yhteiskuntaa, jossa häiritsevän suuren osan kansantulosta kerää omistava eliitti.

Alex Tabarrok tarjosi Pikettyn argumentista hyvän summauksen eilen:

• Talouskasvu hidastuu väestönkasvun ja erityisesti työn tuottavuuden kasvun hidastumisen myötä.
• Talouskasvun hidastuessa pääomakannan suhde kansantuloon kasvaa.
• Pääomakannan kansantulo-suhteen kasvaessa pääomatulojen osuus kansantulosta kasvaa.

Jokainen askel tässä päättelyssä on jokseenkin hatara ja epävarma.

Ensimmäistä on tietenkin erittäin vaikea ennustaa. Palaammeko kituliaan kasvun aikaan, kun jääkaappien ja sähkövalon veroisia keksintöjä ei enää tehdä, kuten Robert Gordon ennustaa, vai onko edessämme sakkilaudan toinen puolisko, jossa laskentatehon eksponentiaalinen kasvu alkaa toden teolla näkyä taloudessa, kuten McAfee ja Brynjolfsson ennustavat?

Toinen tulee Pikettyn toisesta kapitalismin perimmäisestä laista, tasapainoehdosta joka sanoo että pääomakannan suhde kansantuloon on pitkällä aikavälillä yhtä suuri kuin (netto)säästämisasteen suhde kansantulon kasvunopeuteen. Piketty vakioi säästämisasteen, joten kasvunopeuden hidastuessa pääomakannan suhde kansantuloon nousee. Tämä johtaa esimerkiksi siihen, että kasvuvauhdin lähestyessä nollaa kulutus lähestyy nollaa kaiken tuotannon mennessä pääomakannan uusimiseen ja kasvattamiseen. Tämä ei vaikuta järkevältä touhulta talouden toimijoiden näkökulmasta eikä se vaikuta sopivan kovin hyvin dataankaan. Tästä ks. Krussell & Smith (2014).

Kolmas riippuu tuotantofunktion substituutiojoustosta pääoman ja työvoiman välillä. Teorialla pelkästään on vaikea perustella, miten käy, joten Piketty turvautuu empiirisiin arvioihin tästä substituutiojoustosta ja tulkitsee niiden tukevan hänen argumenttiaan. Hän kuitenkin yksinkertaisesti tulkitsee empiiristä kirjallisuutta väärin tässä kohdassa (ks. aiempi blogaukseni Matt Rognlie).

Se, että Pikettyn päättely on rikkinäistä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö tuloerot voisi kasvaa tulevalla vuosisadalla. Näin voi hyvin olla. Mutta jos uskomme Pikettyä, eriarvoisuus itsessään ei ole pahasta. Avainkysymys on, miten eriarvoisuus syntyy. Pikettyn skenaariossa kapitalismi menee rikki kun työnteolla ei voi enää rikastua, ainakaan samalla tavalla kuin perimällä tai naimalla rahaa. Ja vaikka uskoisitkin Spirit Level-tyyppiseen "Eriarvoisuus on saastetta"-argumenttiin, jossa eriarvoisuus on haitallista yhteiskunnalle riippumatta sen syistä, haluaisit ehkä tietää mistä se johtuu, jotta voit puuttua syihin mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Millaisia muita selityksiä ja ennusteita tuloerojen kasvusta voidaan esittää?

• Tuloerojen kehitystä ajaa demografinen kehitys (esim. Lemieux 2006). Tässä tilanteessa aggregaattien tuijottelu ei välttämättä anna hyvää kuvaa ihmisten mahdollisuuksista elämässä (tästä ks. Scott Winship).
• Tuloerojen kehitystä ajaa tuotantofunktion muutos, joka suosii kykyjä ja koulutusta (esim. Violante 2008). Tässä tilanteessa tuloerojen torjuminen vaatisi pikemminkin ylimpien työtulojen verotuksen kiristämistä ja koulutukseen panostamista kuin globaalia pääomatuloveroa.
• Tuloerojen kehitystä ajaa tuotantofunktion muutos, joka suosii pääomaa (esim. Summers 2013). Ääritapauksessa automaatio syrjäyttää merkittävän osan ihmistyöstä työmarkkinoilta ja avuksi vaaditaan perustuloa ja tuotantovälineiden kansallistamista.
• Monta, monta muuta selitystä, kuten normien heikentyminen palkkajakauman yläpäässä tai työntekijäpuolen neuvotteluvoiman heikentyminen.

Minulla ei ole hyviä vastauksia, mutta sanoisin, että on syytä miettiä (ja tutkia!) kolmea asiaa.

• Miksi ihmiset välittävät tuloeroista? Äänestäminen ja julkinen keskustelu ovat tärkeitä, mutta niissä on hyvin paljon kohinaa. Onko esimerkiksi pahempaa, jos tuloerot kasvavat 1 prosentin ja 99 prosentin välillä kuin että ne kasvavat 99 prosentin sisällä?
• Miten asiat menevät Suomessa? On toki hyvä seurata kansainvälistä keskustelua, mutta monet asiat menevät eri tavalla Yhdysvalloissa, jonka ympärillä keskustelu monesti pyörii.
• Mitkä politiikkatoimenpiteet ovat robusteja, ts. tuottavat hyvän lopputuleman riippumatta siitä, miten käy ja miksi?