- Euroopan Keskuspankki (EKP) on talouspoliittinen instituutio, jolle on Sopimuksessa Euroopan Unionin Toiminnasta annettu tavoite ja välineet tuon tavoitteen toteuttamiseksi.
- Mitä poliittisiin instituutioihin tulee, keskuspankit ovat poikkeuksellisen itsenäisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että keskuspankit on pyritty erilaisin asetuksin eristämään demokraattisesti valittujen päätöksentekijöiden vaikutusvallasta.
- Mitä keskuspankkeihin tulee, EKP on poikkeuksellisen itsenäinen.
- Mitä suurempi itsenäisyys keskuspankilla on, sitä suurempi tilivelvollisuus sillä tulisi olla. EKP:lla on suhteessa itsenäisyyteensä melko matala tilivelvollisuuden aste.
- Keskuspankille kansan ja sen edustajien taholta annettavaa tehtävää kutsutaan rahapolitiikan mandaatiksi. Toisinaan myös keskuspankille annettavat välineet luetaan osaksi mandaattia ("toiminta mandaatin puitteissa"). EKP:n mandaatti tavoitteiden osalta on määritelty Sopimuksessa Euroopan Unionin Toiminnasta, artiklassa 127.
Euroalue ei toimi niin kuin sen olisi suotavaa toimia. Omasta mielestäni merkittävä syy tähän on se, että se instituutio jonka pitäisi hallita kokonaiskysyntää euroalueella, EKP, ei tällä hetkellä toteuta tehtäväänsä. Tässä postauksessa käyn läpi neljä lausetta, neljä puheenpartta jotka ovat osa ongelmaa. Nämä lauseet eivät ole sinänsä vääriä, mutta EKP:n toiminnan puolustuspuheena ne ovat puutteellisia ja harhaanjohtavia. Nämä neljä lausetta ovat seuraavat:
- Rahapolitiikan tavoite on hintavakaus
- Hintavakauden määritelmä muuttuu olosuhteiden mukaan
- EKP on estänyt rahaliiton hajoamisen
- Keskuspankki ei voi tehdä kaikkea
Ensimmäiset kaksi ovat hieman kinkkisempiä, joten minun on käytettävä niihin useampi merkki.
1. "Rahapolitiikan tavoite on hintavakaus"
EKP:n entinen pääjohtaja Jean-Claude Trichet kertasi jäähyväispuheessaan yhteisvaluutan onnistumisia ja korosti erityisesti sitä, että kolmentoista vuoden ajan keskimääräinen vuosi-inflaatio on ollut 2,0 % 332 miljoonalle kanssakansalaiselle.
On hyvä kerrata, mikä on EKP:n mandaatti ja mikä on sen tavoite. Artiklan 127 ensimmäinen kohta kuuluu seuraavasti:
On hyvä kerrata, mikä on EKP:n mandaatti ja mikä on sen tavoite. Artiklan 127 ensimmäinen kohta kuuluu seuraavasti:
Euroopan keskuspankkijärjestelmän, jäljempänä "EKPJ", ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintatason vakautta. EKPJ tukee yleistä talouspolitiikkaa unionissa osallistuakseen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklassa määriteltyjen unionin tavoitteiden saavuttamiseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta hintatason vakauden tavoitetta.
Mandaatti määrittelee siis tavoitteeksi hintavakauden, mutta Trichet (kuten EKP yleisestikin) puhuu kuitenkin tarkasta luvusta: kaksi prosenttia. Mistä tämä tulee? Se tulee EKP:lta itseltään. Samainen artikla 127 määrittelee, että yksi EKPJ:n perustehtävistä on rahapolitiikan toteuttaminen ja määritteleminen. EKP on, rahapolitiikan avoimuuden ja tehokkuuden nimissä, määritellyt itse sen, miten se tulkitsee hintavakautta: alle mutta lähes kahden prosentin inflaatiovauhti keskipitkällä aikavälillä (kysymykseen aikavälistä palataan seuraavassa kohdassa) yleisellä kuluttajahintaindeksillä mitaten.
On tärkeää ymmärtää, miten lavea mandaatti hintavakaus on, ja miten paljon vapausasteita keskuspankilla itsellään on sen tulkitsemisessa. On joitakin ihmisiä, kuten Taloussanomien toimittaja Jan Hurri, jotka jaksavat kirjoittaa hintavakauden hipsuihin ja pitävät huvittavana ajatusta, että hinnat voivat kaksinkertaistua 35 vuodessa hintavakauden puitteissa. Hurrin huolista huolimatta useimmat ihmiset pitävät inflaatiotavoitetta hintavakauden asianmukaisena tulkintana.
On ymmärrettävää, että EKP ei halua käydä aktiivisesti keskustelua omasta hintavakauden tulkinnastaan. Pahimmillaan se voisi johtaa devalvaatiosyklin kaltaiseen poukkoiluun. Suomalainen kiinteiden valuuttakurssien järjestelmähän oli järjestelmä, jossa oli tavoite markan ulkoiselle arvolle. Ulkoisen arvon vakaudesta pidettiin tiukasti kiinni - tavoitetta vain muutettiin aina silloin tällöin.
Ongelma on se, että EKP on niin itsenäinen, että jos se ei käy tätä keskustelua, kukaan ei käy sitä. Ja keskustelua olisi hyvä käydä. Hintavakaudelle on muitakin tulkintoja, ja EKP:n nykyinen tulkinta on ainakin talousteorian valossa vajavainen.
Sen lyhyen ajan kun Suomen Pankilla oli käytössään oma inflaatiotavoite, tuo tavoite määriteltiin pohjainflaation kautta. Pohjainflaatiossa poistettiin kuluttajahintaindeksistä välittömien verojen, tukipalkkioiden ja asumisen pääomakustannusten vaikutus. Koska EKP käyttää mittarinaan yleistä kuluttajahintaindeksiä, välittömät verot vaikuttavat EKP:n toimintaan. Valtioiden kiristäessä finanssipolitiikkaa nostamalla arvonlisäveroa EKP:n on oman tulkintansa takia vastattava tähän kiristämällä rahapolitiikkaa. Tässähän ei ole mitään järkeä.
Vaikka pohjainflaatio olisi parannus nykyiseen tulkintaan, on tätäkin parempiakin vaihtoehtoja. Talousteoria sanoo, että inflaatiotavoite kannattaisi määritellä hitaammin heilahtelevien hintaindeksien, kuten ydinhintojen tai palkkojen kautta. Ydinhintainflaatio on inflaatio, josta on puhdistettu nopeasti heilahtelevien hintojen (ruoka, energia) vaikutus.
Lopuksi, hintavakaus voitaisiin tulkita yksinkertaisesti nimellisenä ankkurina. Mikä tahansa nimellinen eli rahamääräinen tavoitemuuttuja ankkuroi absoluuttisen hintatason ja inflaation. Tämä mahdollistaisi esim. NBKT-tavoitteen (NBKT tarkoittaa nimellistä bruttokansantuotetta). Esimerkiksi makrojumala Michael Woodford on advokoinut tällaista rahapolitiikan tavoitetta jo jokusen vuoden.
Ymmärrän, että EKP ei halua muuttaa tavoitettaan päästäkseen keventämään rahapolitiikkaa tässä ja nyt. Se silti voisi muuttaa hintavakauden tulkintaansa niin, että tuo tulkinta olisi paremmin linjassa talousteorian suositusten kanssa ja että homma menisi vähemmän reisille sitten tulevissa kriiseissä. Tämän kaiken EKP voisi tehdä ihan itse.
Ehkä kaikista kierointa tässä on se, että EKP itse asiassa on muuttanut tulkintaansa viimeisen vuoden aikana – kiristävämpään suuntaan.
2. "Hintavakauden määritelmä muuttuu olosuhteiden mukaan"
Hinnat heilahtelevat päivittäin, eikä EKP:n kannata tavoitella sitä, että vuosi-inflaatio olisi lähes-mutta-alle kaksi prosenttia joka jumalan hetki. On siis määriteltävä aikaväli. Perinteisesti EKP on määritellyt aikaväliksi "keskipitkän aikavälin". Itse asiassa vielä vuonna 2007 EKP:n julkaisussa "Miksi hintavakaus on tärkeää? Opettajan opas." kirjoitetaan seuraavasti:
Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö rahapolitiikalla pystyttäisi hillitsemään inflaatiota keskipitkällä aikavälillä! Jonkun pitäisi sanoa Draghille tämä ja kertoa, että jos pystytään hillitsemään, pystytään hallitsemaan.
Luen aina EKP:n kuukausittaisten pressitilaisuuksien tekstit, tunnollinen kansalainen kun olen. Pääjohtajan alkulausunnon muoto on tiukempi kuin Kalevalan runomitta ja eräs EKP-blogi itse asiassa tekee joka kerta postauksen pelkästään tuon lausunnon sanamuotojen muutoksista verrattuna edelliseen kokoukseen. Homma on siis se, että siellä toistuvat samat asiat kokouksesta toiseen.
Ennen loppuvuotta 2014 yksi osa liturgiaa oli, että "inflaatio-odotukset euroalueella ovat ankkuroituneet tavoitteemme mukaisesti alle-mutta-lähelle kahteen prosenttiin keskipitkällä aikavälillä" (over the medium term). Sitten se muuttui. Siitä asti tuo osa on kuulunut niin, että "inflaatio-odoukset euroalueella ovat ankkuroituneet tavoitteemme mukaisesti alle-mutta-lähelle-kahteen prosenttiin keskipitkällä-pitkällä aikavälillä" (medium to long term).
EKP on siis huomannut, että politiikka ei osu maaliinsa, joten se on katsonut parhaaksi leventää maalia. Millä se perustelee tätä? EKP:n neuvoston jäsen Benoît Cœuré sivusi tätä asiaa hiljattain haastattelussa. EKP ei ole koskaan määritellyt keskipitkää aikaväliä tarkasti, joskin Trichet aikoinaan paljasti ajattelevansa sitä 18-24 kuukautena. Cœuré kutsuu haastattelussa 18 kuukautta määritelmää "akateemiseksi" ja korosti sitä, kuinka inflaatiotavoitteen horisontti riippuu talouden tilasta ja sokeista. Erityisesti tässä tilanteessa Cœurén mukaan on "normaalia" odottaa, että inflaatio palaa EKP:n tavoitteeseen poikkeuksellisen hitaasti.
"Koska asiat ovat huonosti, minäkin voin olla huono" olisi surkea elämänasenne kenelle tahansa, mutta EKP:n kohdalla siitä on haittaa meille muillekin. Yhtä hyvin EKP voisi tulkita hintavakaustavoitetta niin, että juuri näinä aikoina tarvitaan ripeämmin toimivaa rahapolitiikkaa. Jälleen EKP käyttää harkintaansa niin, että seurauksena on kiristävämpi politiikka.
3. "EKP on estänyt rahaliiton hajoamisen"
Sixten Korkmanin taannoinen HS-kolumni "Euroopan talouden pahin ongelma on kysynnän puute" sai neljä päivää myöhemmin Suomen Pankin Jarmo Kontulaisen käymään puolustusasemiin Pankin blogiin. Kontulainen ei vaivautunut viittaamaan suoraan Korkmaniin, vaan hän päätti käyttää hienovaraista intertekstuaalisuutta otsikollaan "Onko euroalueen talouden pahin ongelma kysynnän puute?".
Kontulaisen teksti on vallitsevan talouspolitiikan hämmentävän heikko puolustuspuheenvuoro. Hänen argumenttinsa kärki on seuraava:
Ensimmäistä väitettä Kontulainen ei juurikaan perustele. Toisessa ei ole väitettä nimeksikään. Mitä politiikkaa ei tulisi harjoittaa harkiten?
Kolmannella väitteellä Kontulainen puolustaa EKP:n harjoittamaa rahapolitiikkaa. Voidaan toki pitää saavutuksena sitä, että euroalue ei ole hajonnut, mutta omasta mielestäni EKP:n harjoittamaa politiikkaa tulisi peilata esimerkiksi sille annettua mandaattia, taloustieteen näkemyksiä tai muiden keskuspankkien politiikkaa vasten. Jos Kontulainen olisi kokki ja asiakas valittaisi, että pihvi on liian kypsä, hän luultavasti sanoisi ylpeänä, että kukaan ei kuollut.
Toistan: on hienoa, että EKP on osaltaan ollut patoamassa pankkikriisin syvenemisen ja on hienoa, että Draghi sanoi ne sanat silloin Lontoossa ja sai kriisimaiden korot laskemaan. Mutta se ei riitä. Se ei saa riittää. Jos EKP on sitä mieltä, että se riittää, meidän on vaadittava enemmän. Jonkun on otettava vastuu kokonaiskysynnästä euroalueella, ja minusta tuo vastuu kuuluu edelleen, tässäkin tilanteessa, täysin EKP:lle. Maailma olisi surullinen paikka, jos ravintolat olisivat vain tiloja, joissa me pelkästään pysymme hengissä. Euroalue on toimimaton valuuttaunioni, jos se pelkästään pysyy kasassa.
4. "Keskuspankki ei voi tehdä kaikkea"
Vanha kunnon hopealuotiharha! Mitään ei kannata tehdä, jos ei voida ratkaista ongelmaa kokonaan. Sen sijaan, että EKP siirtäisi maalitolppia leveämmäksi, se siirtää ne toistensa viereen ja julistaa, kuinka väärin on odottaa osumia. EKP tyypillisesti ilmaisee tämän niin, että rahapolitiikka ei yksin ratkaise euroalueen ongelmia, vaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja julkisen talouden vakauttamista.
Ymmärrän, että jos olisin keskuspankkiiri, varmasti painaisin huomaamattanikin syvälle mieleeni kaikki ne katteettomat syytökset, joita kuulisin. Ja kun minun pitäisi oikeuttaa toimintani ja käydä läpi saavutuksiani, saattaisin nostaa esille ne väärät odotukset, joita minuun on kohdistettu. Tämä on vain inhimillistä. EKP:n kaltaisen talouspoliittisen instituution ei kuitenkaan pitäisi olla näin inhimillinen.
EKP ei voi tehdä kaikkea. Mikä tärkeintä, EKP:n ei tarvitse tehdä kaikkea. Jos aloitettaisiin siitä, että EKP tekisi sen, mikä sille on annettu tehtäväksi ja minkä se on luvannut tehdä. Jos EKP on sitä mieltä, että sen välineet eivät riitä siihen, se voi pyytää lisää välineitä.
Yhteenveto
Olen tässä postauksessa käynyt läpi sitä, miten EKP on käyttänyt harkintaa, siirtänyt maalitolppia ja valinnut omia tavoitteitaan. Joka kerta EKP on käyttänyt harkintaansa niin, että sen tarvitsee tyytyä vähempään ja tehdä vähemmän. Ja se on surullista se.
Ongelma on se, että kun on tarpeeksi kauan omassa maailmassaan siirrellyt tolppia, todellisuudentaju voi kadota. Syyskuun kokouksessa Draghi antoi ymmärtää, ettei hän keskuspankkiirina pysty juuri mihinkään:
Mikä on se maailma, jossa Mario Draghin pitää miettiä, toteutuvatko rakenneuudistukset ja leikkauspaketit ennen kuin hän tekee edes sen, mikä hänen tehtäväkseen on annettu?
Kommentit tervetulleita! Perustelen väitteitä, annan viitteitä, korjaan virheitä tarvittaessa.
Ongelma on se, että EKP on niin itsenäinen, että jos se ei käy tätä keskustelua, kukaan ei käy sitä. Ja keskustelua olisi hyvä käydä. Hintavakaudelle on muitakin tulkintoja, ja EKP:n nykyinen tulkinta on ainakin talousteorian valossa vajavainen.
Sen lyhyen ajan kun Suomen Pankilla oli käytössään oma inflaatiotavoite, tuo tavoite määriteltiin pohjainflaation kautta. Pohjainflaatiossa poistettiin kuluttajahintaindeksistä välittömien verojen, tukipalkkioiden ja asumisen pääomakustannusten vaikutus. Koska EKP käyttää mittarinaan yleistä kuluttajahintaindeksiä, välittömät verot vaikuttavat EKP:n toimintaan. Valtioiden kiristäessä finanssipolitiikkaa nostamalla arvonlisäveroa EKP:n on oman tulkintansa takia vastattava tähän kiristämällä rahapolitiikkaa. Tässähän ei ole mitään järkeä.
Vaikka pohjainflaatio olisi parannus nykyiseen tulkintaan, on tätäkin parempiakin vaihtoehtoja. Talousteoria sanoo, että inflaatiotavoite kannattaisi määritellä hitaammin heilahtelevien hintaindeksien, kuten ydinhintojen tai palkkojen kautta. Ydinhintainflaatio on inflaatio, josta on puhdistettu nopeasti heilahtelevien hintojen (ruoka, energia) vaikutus.
Lopuksi, hintavakaus voitaisiin tulkita yksinkertaisesti nimellisenä ankkurina. Mikä tahansa nimellinen eli rahamääräinen tavoitemuuttuja ankkuroi absoluuttisen hintatason ja inflaation. Tämä mahdollistaisi esim. NBKT-tavoitteen (NBKT tarkoittaa nimellistä bruttokansantuotetta). Esimerkiksi makrojumala Michael Woodford on advokoinut tällaista rahapolitiikan tavoitetta jo jokusen vuoden.
Ymmärrän, että EKP ei halua muuttaa tavoitettaan päästäkseen keventämään rahapolitiikkaa tässä ja nyt. Se silti voisi muuttaa hintavakauden tulkintaansa niin, että tuo tulkinta olisi paremmin linjassa talousteorian suositusten kanssa ja että homma menisi vähemmän reisille sitten tulevissa kriiseissä. Tämän kaiken EKP voisi tehdä ihan itse.
Ehkä kaikista kierointa tässä on se, että EKP itse asiassa on muuttanut tulkintaansa viimeisen vuoden aikana – kiristävämpään suuntaan.
2. "Hintavakauden määritelmä muuttuu olosuhteiden mukaan"
Hinnat heilahtelevat päivittäin, eikä EKP:n kannata tavoitella sitä, että vuosi-inflaatio olisi lähes-mutta-alle kaksi prosenttia joka jumalan hetki. On siis määriteltävä aikaväli. Perinteisesti EKP on määritellyt aikaväliksi "keskipitkän aikavälin". Itse asiassa vielä vuonna 2007 EKP:n julkaisussa "Miksi hintavakaus on tärkeää? Opettajan opas." kirjoitetaan seuraavasti:
Luvussa painotetaan erityisesti sitä, että rahapolitiikka ei yksin riitä ohjaamaan hintakehitystä lyhyellä aikavälillä. Pitemmällä aikavälillä inflaatio on kuitenkin rahataloudellinen ilmiö. Ei siis ole kysymystäkään siitä, etteikö rahapolitiikalla pystyttäisi – hintavakautta uhkaaviin riskeihin reagoimalla – hillitsemään inflaatiota keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.
Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö rahapolitiikalla pystyttäisi hillitsemään inflaatiota keskipitkällä aikavälillä! Jonkun pitäisi sanoa Draghille tämä ja kertoa, että jos pystytään hillitsemään, pystytään hallitsemaan.
Luen aina EKP:n kuukausittaisten pressitilaisuuksien tekstit, tunnollinen kansalainen kun olen. Pääjohtajan alkulausunnon muoto on tiukempi kuin Kalevalan runomitta ja eräs EKP-blogi itse asiassa tekee joka kerta postauksen pelkästään tuon lausunnon sanamuotojen muutoksista verrattuna edelliseen kokoukseen. Homma on siis se, että siellä toistuvat samat asiat kokouksesta toiseen.
Ennen loppuvuotta 2014 yksi osa liturgiaa oli, että "inflaatio-odotukset euroalueella ovat ankkuroituneet tavoitteemme mukaisesti alle-mutta-lähelle kahteen prosenttiin keskipitkällä aikavälillä" (over the medium term). Sitten se muuttui. Siitä asti tuo osa on kuulunut niin, että "inflaatio-odoukset euroalueella ovat ankkuroituneet tavoitteemme mukaisesti alle-mutta-lähelle-kahteen prosenttiin keskipitkällä-pitkällä aikavälillä" (medium to long term).
EKP on siis huomannut, että politiikka ei osu maaliinsa, joten se on katsonut parhaaksi leventää maalia. Millä se perustelee tätä? EKP:n neuvoston jäsen Benoît Cœuré sivusi tätä asiaa hiljattain haastattelussa. EKP ei ole koskaan määritellyt keskipitkää aikaväliä tarkasti, joskin Trichet aikoinaan paljasti ajattelevansa sitä 18-24 kuukautena. Cœuré kutsuu haastattelussa 18 kuukautta määritelmää "akateemiseksi" ja korosti sitä, kuinka inflaatiotavoitteen horisontti riippuu talouden tilasta ja sokeista. Erityisesti tässä tilanteessa Cœurén mukaan on "normaalia" odottaa, että inflaatio palaa EKP:n tavoitteeseen poikkeuksellisen hitaasti.
"Koska asiat ovat huonosti, minäkin voin olla huono" olisi surkea elämänasenne kenelle tahansa, mutta EKP:n kohdalla siitä on haittaa meille muillekin. Yhtä hyvin EKP voisi tulkita hintavakaustavoitetta niin, että juuri näinä aikoina tarvitaan ripeämmin toimivaa rahapolitiikkaa. Jälleen EKP käyttää harkintaansa niin, että seurauksena on kiristävämpi politiikka.
3. "EKP on estänyt rahaliiton hajoamisen"
Sixten Korkmanin taannoinen HS-kolumni "Euroopan talouden pahin ongelma on kysynnän puute" sai neljä päivää myöhemmin Suomen Pankin Jarmo Kontulaisen käymään puolustusasemiin Pankin blogiin. Kontulainen ei vaivautunut viittaamaan suoraan Korkmaniin, vaan hän päätti käyttää hienovaraista intertekstuaalisuutta otsikollaan "Onko euroalueen talouden pahin ongelma kysynnän puute?".
Kontulaisen teksti on vallitsevan talouspolitiikan hämmentävän heikko puolustuspuheenvuoro. Hänen argumenttinsa kärki on seuraava:
Yhtä hyvin voidaan esittää myös seuraavat kolme väitettä: 1) rakennepoliittiset uudistukset ovat välttämättömiä, 2) velkaantuneiden maiden tulisi harjoittaa finanssipoliittista elvytystä harkiten ja 3) EKP:n harjoittama rahapolitiikka on padonnut pankkikriisin syvenemisen ja estänyt euroalueen hajoamisen.
Nämä väitteet kuvaavat euroalueella yhteisesti tehtyjä talouspoliittisia linjauksia.
Ensimmäistä väitettä Kontulainen ei juurikaan perustele. Toisessa ei ole väitettä nimeksikään. Mitä politiikkaa ei tulisi harjoittaa harkiten?
Kolmannella väitteellä Kontulainen puolustaa EKP:n harjoittamaa rahapolitiikkaa. Voidaan toki pitää saavutuksena sitä, että euroalue ei ole hajonnut, mutta omasta mielestäni EKP:n harjoittamaa politiikkaa tulisi peilata esimerkiksi sille annettua mandaattia, taloustieteen näkemyksiä tai muiden keskuspankkien politiikkaa vasten. Jos Kontulainen olisi kokki ja asiakas valittaisi, että pihvi on liian kypsä, hän luultavasti sanoisi ylpeänä, että kukaan ei kuollut.
Toistan: on hienoa, että EKP on osaltaan ollut patoamassa pankkikriisin syvenemisen ja on hienoa, että Draghi sanoi ne sanat silloin Lontoossa ja sai kriisimaiden korot laskemaan. Mutta se ei riitä. Se ei saa riittää. Jos EKP on sitä mieltä, että se riittää, meidän on vaadittava enemmän. Jonkun on otettava vastuu kokonaiskysynnästä euroalueella, ja minusta tuo vastuu kuuluu edelleen, tässäkin tilanteessa, täysin EKP:lle. Maailma olisi surullinen paikka, jos ravintolat olisivat vain tiloja, joissa me pelkästään pysymme hengissä. Euroalue on toimimaton valuuttaunioni, jos se pelkästään pysyy kasassa.
4. "Keskuspankki ei voi tehdä kaikkea"
Vanha kunnon hopealuotiharha! Mitään ei kannata tehdä, jos ei voida ratkaista ongelmaa kokonaan. Sen sijaan, että EKP siirtäisi maalitolppia leveämmäksi, se siirtää ne toistensa viereen ja julistaa, kuinka väärin on odottaa osumia. EKP tyypillisesti ilmaisee tämän niin, että rahapolitiikka ei yksin ratkaise euroalueen ongelmia, vaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja julkisen talouden vakauttamista.
Ymmärrän, että jos olisin keskuspankkiiri, varmasti painaisin huomaamattanikin syvälle mieleeni kaikki ne katteettomat syytökset, joita kuulisin. Ja kun minun pitäisi oikeuttaa toimintani ja käydä läpi saavutuksiani, saattaisin nostaa esille ne väärät odotukset, joita minuun on kohdistettu. Tämä on vain inhimillistä. EKP:n kaltaisen talouspoliittisen instituution ei kuitenkaan pitäisi olla näin inhimillinen.
EKP ei voi tehdä kaikkea. Mikä tärkeintä, EKP:n ei tarvitse tehdä kaikkea. Jos aloitettaisiin siitä, että EKP tekisi sen, mikä sille on annettu tehtäväksi ja minkä se on luvannut tehdä. Jos EKP on sitä mieltä, että sen välineet eivät riitä siihen, se voi pyytää lisää välineitä.
Yhteenveto
Olen tässä postauksessa käynyt läpi sitä, miten EKP on käyttänyt harkintaa, siirtänyt maalitolppia ja valinnut omia tavoitteitaan. Joka kerta EKP on käyttänyt harkintaansa niin, että sen tarvitsee tyytyä vähempään ja tehdä vähemmän. Ja se on surullista se.
Ongelma on se, että kun on tarpeeksi kauan omassa maailmassaan siirrellyt tolppia, todellisuudentaju voi kadota. Syyskuun kokouksessa Draghi antoi ymmärtää, ettei hän keskuspankkiirina pysty juuri mihinkään:
The point from a central banker’s viewpoint is that it's very difficult for us to reach the objective of an inflation rate which is below, but close to, 2% only based on monetary policy.
Mikä on se maailma, jossa Mario Draghin pitää miettiä, toteutuvatko rakenneuudistukset ja leikkauspaketit ennen kuin hän tekee edes sen, mikä hänen tehtäväkseen on annettu?
Kommentit tervetulleita! Perustelen väitteitä, annan viitteitä, korjaan virheitä tarvittaessa.
5 kommenttia:
Allan you did it again, you a genious
http://www.youtube.com/watch?v=3PdjOUGzF7g
5. Saksa.
"Washingtonissa toimittajille puhunut Schäuble vaati Italiaa ja Ranskaa toteuttamaan rakenneuudistuksia ja varoitti Euroopan keskuspankkia löysentämästä rahapolitiikkaansa.
-Rahaliitossa ei aina voi tuhlata muiden rahaa, Schäuble sanoi ajatuspaja Bertelsmannin tilaisuuden yhteydessä."
http://www.talouselama.fi/uutiset/varjoja+nousi+torstaina+euroalueen+talouden+paalle/a2270562
Artturi: What more can I say?
Santeri: Ha! Jos saksalainen poliitikko varoittaa keskuspankkia löysentämästä, tulee identifikaatio-ongelma: onko poliitikon ok huudella keskuspankin tontille 1) jos hän on saksalainen vai 2) jos hän huutelee kireän politiikan puolesta. Miten tahansa päin se onkin, niin sen ei pitäis mennä, ainakaan julkilausuttujen periaatteiden perusteella. Saksa on tärkeä osa tätä yhtälöä, mutta mä en tiedä onko se enemmän yllä lueteltujen kaltainen selitys vai "oikeampi" rajoite. Minusta EKP varjelee aika tarkkaan itsenäisyyttään eikä julkisesti halua puhua politiikastaan sen kautta, mitä yksittäinen jäsenmaa, edes suuri sellainen, on mieltä. Mut hyvä pointti, on se tässä kaikessa mukana.
"Jos Kontulainen olisi kokki ja asiakas valittaisi, että pihvi on liian kypsä, hän luultavasti sanoisi ylpeänä, että kukaan ei kuollut."
Kun asiakas tulee puolikuolleena ravintolaan sisään, niin silloin tuosta voi olla ylpeä... Jos nyt pihvi kypsyy pikkasen liikaa elvytyksen aikana, niin sen voisi jo melkein antaa anteeksi.
Anonyymi: Mun pointti oli juurikin se, että 1) meidän tulee arvioida EKP:n toimintaa sen tavoitteita vasten ja 2) EKP:n tavoitteiden ei pidä vaihdella suhdanteiden mukana, suurissakaan suhdannevaihteluissa. Ehkä voisin keksiä paremmankin analogian, mutta se toisaalta saattaisi vain hämätä pointtia entisestään : )
Lähetä kommentti
Kommentti