Rahan alkumyytit (RH II)

Toisessa luvussaan RH esittelee lukijalle rahan alkumyyttejä. Tämä postaus jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi alalukujen 2.1.-2.4. kertomuksen kahdesta rahan alkumyytistä. Toisessa osassa peilaan alaluvussa 2.5. esitettyä uuschartalistista selitystä verotuksesta valtiorahan taustalla Yhdysvaltojen rahahistoriaan. Kolmannessa osassa selitän, miten vaikea Maria Theresa Thalerin käyttöä 1930-luvun Etiopiassa on sovittaa alaluvussa 2.5. esitettyyn Mitchell-Innesin teoriaan kolikoista osana rahajärjestelmää. Jos tämä kuulostaa kuivalta ja akateemiselta, olen hyvin onnistunut vangitsemaan luvun kaksi hengen.

On syytä sanoa yksi asia luennastani. Koetan tässä vaiheessa postaussarjaani keskittyä taloustieteellisiin ja talouspoliittisiin asioihin ja välttää erilaisia metatasoja mahdollisimman pitkälle. Yksi metataso on "mitä valtavirran taloustieteilijät ovat mieltä", ja tuon metatason välttäminen tarkoittaa sitä, että merkittävä osa RH:sta jää nyt käsittelemättä. Keskimäärin kun joka viidestoista virke RH:ssä puhuu valtavirtaisesta, ortodoksisesta tai uusklassisesta talousteoriasta. Tästä puhumisen aika tulee ehkä myöhemmin.

Siispä kun luvussa kaksi RH puhuu valtavirtaisesta rahatarinasta, en problematisoi sitä, miten valtavirtainen tuo rahatarina on tai mitä valtavirtaisuus tässä tarkoittaa. Itse asiassakin riittää varmasti peistä taitettavaksi.


1. Rahan alkumyytit

RH esittää, että on olemassa valtavirtainen tai metallistinen rahatarina, joka menee lyhyesti sanottuna seuraavasti. Vaihtokauppa (tavara tai palvelu tavaraa tai palvelua vastaan samalla ajanhetkellä) on vaivalloista. On paljon helpompaa, että yksi hyödyke toimii vaihdannan välineenä. Tästä voidaan helposti ajatella, että raha on syntynyt näin myös historiallisesti: yksi talouden hyödykkeistä (esim. kulta tai hopea) on valikoitunut vaihdannan välineeksi. Jossain vaiheessa kultasepät alkavat ottaa vastaan metallia ja antaa takaisin paperilappuja, jotka alkavat kiertää seteleinä. Syntyy pankkeja, jotka tekevät näin ja kerta toisensa jälkeen laskevat liikkeelle liikaa seteleitä. Valtiota tarvitaan vakauttamaan rahajärjestelmä. Valtavirtaisen tästä tarinasta tekee osaltaan se, että Adam Smith tätä näkemystä ainakin joiltakin osin.

RH:n suosiman vaihtoehtoisen rahatarinan mukaan vaihdannassa on ollut aina luoton elementti. Sen sijaan, että kalastaja ja seppä keksisivät käyttää vaihdannassa kultaa tuskastuttuaan siihen, että heidän kala- ja naulatarpeensa eivät koskaan kohtaa, he myyvät toisilleen kaloja ja nauloja luotolla. Pankkijärjestelmässä ei ole kyse siitä, että lasketaan liikkeelle lappuja metallia vastaan vaan siitä, että selvitetään eri toimijoiden keskinäisiä velkoja. Valtio on verottajana suuri velkoja.

Toivottavasti tarinat menivät pääpiirteissään oikein; luotan että minua oikaistaan, jos olen ymmärtänyt tai selittänyt väärin. Molempien tarinoiden puolesta voidaan esittää todisteita, mutta kokonaiskuvana jälkimmäinen tarina on RH:n mukaan oikeampi.

Minulla ei ole nokan koputtamista RH:n esityksestä alaluvuissa 2.1.-2.4. Tyylillisesti osio keskittyy liikaa henkilöihin ja oppihistoriaan, mutta se on pääpiirteissään asianmukainen. Minua sivistettiin pari joulua sitten David Graeberin Debtillä, minkä seurauksena valtavirtaisen rahatarinan kritiikki oli minulle ennestään tuttua. Jos jollakulla on esittää/linkittää hyviä valtavirtaisen rahatarinan puolustuspuheenvuoroja, luen ne mielelläni. Ehkä se auttaisi minua kiinnostumaan asiasta, joka tuntuu monille olevan kovin tärkeä.

Sitä odotellessa jatketaan alalukuun 2.5., joka sai minut koputtamaan nokkaa pariinkin otteeseen.


2. Valtiorahan alkumyytit

Alaluvussa 2.5. RH käy läpi omaa näkemystään valtiorahan erityisasemasta ja sen synnystä. Erityisesti RH perustelee valtion erityistä roolia rahajärjestelmässä verotuksella.

Niin kutsutun uuschartalistisen koulukunnan edustajat, kuten yhdysvaltalainen jälkikeynesiläinen taloustieteilijä L. Randall Wray, ovat korostaneet, että modernissa rahatalousjärjestelmässä nimenomaan verotus synnyttää valtiorahan. Koska valtio voi asettaa kaikki kansalaiset velkasuhteeseen kanssaan määräämällä minkä tahansa toiminnan veronalaiseksi, ovat kaikki kansalaiset riippuvuussuhteessa valtioon. Kun valtio hyväksyy määräämiensä verojen maksuvälineeksi ainoastaan oman valuuttansa, tulee valuutasta yleisesti hyväksytty maksuväline, jota kaikki kansalaiset välttämättä tarvitsevat. Siksi kansalaiset ovat valmiita vastaanottamaan valtion valuuttaa suorituksena esimerkiksi tekemistään kaupoista sekä selvittämään erilaiset sopimukset valuuttaa käyttäen.

Tästä Jussi ja Lauri ovat kirjoittaneet jo vuosia sitten blogissaankin. Mielenkiintoista tässä on se, että RH:n tarina valtiorahan erityisasemasta on omasta mielestäni väärä täysin samalla tavalla kuin metallistinen tarina rahan olemassaolosta on väärä. RH:n tarina kuulostaa järkevältä ja se on sisäisesti johdonmukainen. Mahdoton on myös todistaa, etteikö valtiorahan erityisaseman taustalla tällä hetkellä olisi oikeus verottaa. Ei voida kiistää, etteikö todistusaineistoa olisi myös RH:n tarinan puolesta. Kuitenkin valtiorahan erityisaseman syntytarinana, alkumyyttinä, RH:n kertomus on vajaa ja virheellinen. Jos se mitä seuraa kuulostaa tutulta, olet ehkä lukenut aiemman postaukseni "Verottaja ei valinnut valuuttaa Yhdysvalloissa". Puhun tässä Yhdysvalloista, koska tuon maan kehitys on minulle tältä osin tutuin. Suomen Pankin Karlo Kauko peilasi viime kesäkuun blogauksessaan uuschartalistien näkemyksiä Suomen kokemuksiin.

On ensinnäkin kyseenalaista, missä määrin lailla oli aktiivinen vaikutus rahaoloihin 1800-luvun Yhdysvalloissa: lakihistorioitsija J. Willard Hurstin mukaan lainsäädäntö pikemminkin seurasi toteutunutta kehitystä. Toiseksikin siinä määrin kun laki vaikutti ja lailla pyrittiin vaikuttamaan valtiorahan asemaan, lainsäädäntö toimi ensisijaisesti tarjonnan säätelyn (kilpailevien, yksityisten rahojen kieltämisen) ja laillisen maksuvälineen lakien kautta. Verotuksen rooli oli nähdäkseni pieni, mitä voi selittää jo se, että veroaste oli hyvin matala. Vaikka kansalaiset tarvitsevat valtion rahaa verojen maksamiseen, he tarvitsevat sitä erittäin vähän.

On todistusaineistoa, joka puhuu sen puolesta, että metallistinen tarina rahan synnystä on oikea. Kultasepät ovat historiassa ottaneet vastaan metallia ja antaneet tätä vastaan todistuksia, jotka ovat alkaneet kiertää rahana. Oravannahkoja on käytetty maksuvälineenä ja savukkeet ovat emergoituneet rahaksi erilaisissa vankilaolosuhteissa. Kuitenkin metallistinen tarina on vajaa ja jos sitä pitää kokonaiskuvana, virheellinen. Tietenkin kyse on mallista, ja mallit ovat yksinkertaistuksia, mutta on parempiakin malleja.

Samalla tavalla uuschartalistisella tarinalla valtiorahan erityisaseman synnystä on todistusaineistoa puolellaan, mutta tarina on vajaa ja jos sitä pitää kokonaiskuvana, virheellinen. Tietenkin kyse on mallista, ja mallit ovat yksinkertaistuksia, mutta on parempiakin malleja.


3. Mitchell-Innes ja Maria Theresa

Alaluku 2.5. sisältää myös seuraavan kappaleen kolikoiden roolista talousjärjestelmässä:

Kolikoiden painolla tai niiden sisältämällä metalliseoksella ei näyttänytkään olevan mitään merkitystä niiden käytettävyyden kannalta. Kolikoiden käyttötarkoituksen täytyi siis olla jokin muu. Mitchell-Innes päätyi siihen, että lopulta kolikoiden roolia talousjärjestelmässä selitti nimenomaan niitä kaikkia yhdistävä tekijä: leima, jossa kerrottiin kolikon liikkeellelaskijan nimi tai kuvattiin hänen vaakunansa. Kuten edellä kuvatut puukappaleet tai savitaulut, kolikot toimivat taloudessa merkkinä velkasuhteesta. Kolikon liikkeellelaskija siis oli sitoutunut korvaamaan kolikon hallussapitäjälle kolikon esittämän rahayksikön verran hyödykkeitä ja oli talousjärjestelmän sisällä velallinen. Kolikon hallussapitäjä puolestaan oli velkoja. Näin ollen esimerkiksi valtion liikkeelle laskemien kolikoiden tehtävänä oli rahoittaa valtion kulutusta. Valtiorahan ja kolikoiden historia on siis osa luottorahan historiaa.

Minun on vaikea sovittaa Maria Theresa Thaleria (MTT) yllä olevaan selitykseen. MTT on hopeakolikko, jota lyötiin ensimmäisen kerran vuonna 1741 ja jonka lyömistä jatkettiin keisarinnan vuonna 1780 tapahtuneen kuoleman jälkeenkin. MTT:ita lyötiin niin Habsburgien pajoissa kuin muuallakin aina Lontoosta Bombayhyn. Huolimatta siitä, missä ja milloin kolikkoa lyötiin, se lyötiin lähes poikkeuksetta samalla tavalla: samaan kokoon, samaan hopeapitoisuuteen, samalla vuosiluvulla (1780) ja samoilla nimikirjaimilla (S.F.). MTT lakkasi olemasta Itävalta-Unkarin virallinen rahayksikkö vuonna 1858, mutta sen elämä maksuvälineenä ja mittayksikkönä jatkui pitkään tämän jälkeenkin erityisesti Punaisenmeren ympärillä, erityisesti nykyisen Etiopian alueella.

Pystyykö Mitchell-Innesin teoria selittämään Maria Theresa Thalerin elämän Etiopiassa? Miksi etiopialaiset jatkoivat MTT:n käyttämistä vielä 1930-luvulla, 70 vuotta sen jälkeen kun kolikko oli lakannut olemasta Itävalta-Unkarin virallinen rahayksikkö ja kymmenen vuotta sen jälkeen kun koko keisarikunta oli kadonnut maan päältä? Hyväksyikö kahvikauppias MTT:n maksuksi todellakin siinä uskossa, että valtansa aikapäiviä sitten menettäneet Habsburgit korvaavat hänelle tuon kolikon verran hyödykkeitä (mitä ikinä se tarkoittaakaan)? Ja miksi paikalliset sheikit halusivat kerätä veronsa MTT:issa sen sijaan, että olisivat rahoittaneet omaa kulutustaan laskemalla liikkeelle omia kolikoitaan?

Ehkäpä MTT:lle on olemassa uuschartalistinen tulkinta, joka minulle tarjotaan kommenttiosiossa. Ehkäpä Mitchell-Innes itse kommentoi MTT:tä, kirjoittihan hän samoihin aikoihin kun tuo kolikko jatkoi elämäänsä ilman Itävalta-Unkaria, kuten alla käy ilmi.

Pastissina RH:n luvun kaksi tyylilajista tarjoan vielä lopuksi oppihistoriallisen sattumuksen, jossa tiputtelen nimiä. Keynes kehui syyskuun 1914 Economic Journalin arviossaan Mitchell-Innesin mullistavaa artikkelia What is Money? Edellisessä, kesäkuun 1914 numerossa Keynes oli juuri arvioinut Marcel-Maurice Fischelin kirjan Le Thaler de Marie-Therese: Etude de Sociologie et d'Histoire Economique, joka otsikkonsa mukaan oli Maria Theresa Thalerin taloushistoriallinen ja sosiologinen tutkielma. Kenties pilke silmäkulmassa Keynes kirjoitti teoksesta näin:

Thus, in the innocence of her heart, the Empress anticipated Adam Smith and discovered the truth, which was hid from Colbert and Frederic of Prussia, that a country's money is, after all, no more than a commodity, well able, under the guidance of supply and demand, to take care of itself.

RH-sarja on tällä hetkellä sivulla 52. Edellisen osan löydät täältä.


Lähteet ja laskelmat:

"Joka viidestoista lause": RH:ssa on pisteillä laskien 4084 virkettä sekä 114 valtavirtaiseen, 104 uusklassiseen, ja 56 ortodoksiseen (talousteoriaan/taloustieteilijöihin/tms.) viittaavaa sanaa. Tämä on niitä e-kirjojen iloja.

Verotus ja valtioraha ks. Hurst, James Willard. (1971). A Legal History of Money in the United States, 1774-1970.

Maria Theresa Thalerista ks. Semple, Clara. (2005). A Silver Legend: The Story of the Maria Theresa Thaler ja Tschoegl, A. (2001). Maria Theresa's Thaler: A Case of  International Money. Eastern Economic Journal, 27(4): 443-462.

Variksenpelätit

Kevennys! Kuvablogi!

Isäni mökin laituriin sidotaan kesäksi pyörän sisäkumi. Ilmeisesti lokit luulevat kumia käärmeeksi, ja pysyvät loitolla. Linnut ovat tyhmiä, mutta niin ovat ihmisetkin.

Tunnettu vuonna 2006 Biology Lettersissä julkaistu artikkeli testasi, mikä saa ihmiset noudattamaan sääntöjä. Newcastlen psykologian laitoksella oli käytössä kahvikassa, johon teen tai kahvin juoja sai suorittaa maksun. Tutkijat liimasivat tiskikaapin oveen, hinnaston yläpuolelle kuvia, joita vaihdeltiin viikoittain. Kuvissa oli joko kukkia tai katseita. Tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset maksoivat kahveistaan kiltimmin, kun heitä tuijotettiin - vaikka tutkimuksen uhrit eivät omien sanojensa mukaan havainneet heitä manipuloitavan. Kuitenkin he huomaamattaan kokivat olevansa tarkkailun alaisia ja käyttäytyivät sen mukaisesti.

Olen tässä vähän ajan sisällä nähnyt tuon tutkimuksen oppeja sovellettavan parissakin paikassa Helsingissä. Kävin ostamassa Kampin Clas Ohlsonilta kuulokkeet, ja kuulokehyllyn yllä oli peräti kaksi valvontakameran kuvaa, joista toisessa ilmoitettiin homman nimi myös suomenruotsalaisia myymälävarkaita ajatellen.

Vaikka olin liikkeellä rehellisin aikein, kuumotus nousi ja aloin pälyillä ympärilleni. Säpsähdin, kun näin mikä käytävän toisella puolen odotti.

En tiedä, saako tekstistä selvää, mutta puhekupla sanoo "Etsitkö sopivaa lamppua? Meillä on ratkaisu. Katso lamppuoppaasta tai kysy meiltä.". Pahvimiehiä ei näkynyt muualla liikkeessä ja aloin miettiä, miksi erityisesti lamppujen ostajat olisivat niin avuttomia, että tarvitsisivat tällaista rohkaisua. Pääsin kuitenkin nopeasti jyvälle pahvimiehen juonista ja tajusin, että sen tarkoituksena ei ollut auttaa lampunostajia vaan kylvää pelkoa kuulokevarkaiden sydämiin.

Vastaavaa menetelmää hyödynnetään myös Vallilan S-marketissa, joka automaattikassoineen on muutenkin ihmisen korvaamisen eturintamassa. Kaupan olutvalikoima on mainio, joten kyllä sitä kelpaa vahtia. Luulen, että pirikiikaritkaan eivät pysäytä tämän pahvinaisen päättäväistä katsetta:

Hienoa, miten yllä mainitun tutkimuksen ideaa on onnistuttu soveltamaan Helsingissä myymälävarkauksien torjumiseksi. Ehkä tässä olisi virka pahvi-Sauleille vaalien välille?

Mitä talouskasvu on ja mistä se tulee? (RH I)

Aloin lukea Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan Rahatalous haltuun-kirjaa (RH) ja tulen lähiaikoina luultavasti kirjoittamaan useita postauksia lukemani tiimoilta. Lisäksi sain Laurilta lukuvinkkejä jälkikeynesiläiseen ajatteluun laajemminkin, ja koetan saada nämä lukuvinkit hyppysiin. Pyrkimyksenäni on kuitenkin pitää postaukseni avaavina ja yleistajuisina niin, että ne toimivat itsenäisinä teksteinä.

On heti alkuun sanottava, että olen lukijana sellainen, että jos yksittäisissä lauseissa on huolimattomuutta, minun on vaikea keskittyä kokonaisuuteen. Ja RH:n johdantoluvussa on useampikin huolimaton lause, jotka jäivät häiritsemään itseäni.

Kirjan johdanto alkaa seuraavasti:

Toisen maailmansodan jälkeistä 25 vuoden jaksoa tavataan kutsua maailmantalouden kultakaudeksi. Tuolloin maailmantalous kasvoi voimakkaammin kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Kultakauden aikana voimakkaan talouskasvun lisäksi länsimaissa vallitsi myös jatkuva täystyöllisyys. Parin prosentin kitkatyöttömyyttä lukuun ottamatta koko työikäinen väestö oli työllistetty niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Japanissakin. 

1970-luvun puolivälistä lähtien maailmantalouden kasvu on hyytynyt ja korkeista työttömyysluvuista on tullut pysyvä ilmiö lähes kaikissa länsimaissa.

Katsotaan lukuja. Maddisonin tietokannan vuosittaiset havainnot maailmantalouden kasvusta alkavat vuodesta 1950, joten katsotaan vuosia 1950-1970. Tuolla ajanjaksolla maailmantalous kasvoi keskimäärin 2,9 prosentin vuosivauhtia. Entä tällä hetkellä? IMF:n tuoreimman World Economic Outlookin mukaan talouskasvu vuonna 2013 oli 3,3 prosenttia. Jos katsotaan pidempiä aikavälejä, viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana (1993-2013) maailmantalous on kasvanut keskimäärin 2,6 prosentin vuosivauhtia. Näiden lukujen valossa on huolimatonta sanoa, että maailmantalouden kasvu olisi "hyytynyt".

Työttömyyden osalta on totta, että Japanissa työttömyys oli hämmästyttävän matalalla tasolla (alle kaksi prosenttia) toisen maailmansodan jälkeen. Euroopassakin työttömyys liikkui keskimäärin 2-4 prosentin välillä, joskin esimerkiksi Italiassa 50-luvulla työttömyysaste oli keskimäärin yli 7 prosenttia. (lähde) Yhdysvaltojen osalta BLS tarjoaa aikasarjaa aina vuodesta 1947 eteenpäin. Keskimääräinen työttömyysaste vuosina 1947-1970 oli 4,6 prosenttia ja vuosien 1958 ja 1961 taantumissa työttömyys nousi yli kuuden ja puolen prosentin. Ennen oli paremmin, sitä ei käy kieltäminen, mutta "jatkuvasta täystyöllisyydestä" puhuminen on turhan isolla pensselillä maalaamista.

Talouskasvun käsittely johdannossa jatkuu pari sivua myöhemmin:

Valtavirtainen talousteoria olettaa, että pitkällä aikavälillä talouden kasvu määräytyy ainoastaan työvoiman määrän ja työn tuottavuuden kasvun mukaan. Toisin sanoen kysynnällä ei ole merkitystä kuin lyhyellä aikavälillä.

Kysymys on tärkeä: mistä talouskasvu tulee? Tähän voidaan vastata eri tavoilla. Ensinnäkin tähän voidaan vastata tilastollisilla dekomponoinneilla, joissa jaetaan talouskasvu sen osatekijöihin. Tätä kutsutaan kasvutilinpidoksi. Toiseksikin tähän voidaan vastata talousteoreettisilla käsitteillä, puhua siitä missä määrin kasvu syntyy "kysynnästä" ja missä määrin "tarjonnasta". Yllä olevassa lainauksessa sekoitetaan nämä kaksi.

Tuotanto voidaan kirjoittaa seuraavasti:

tuotanto = (tuotanto / tehdyt työtunnit) * (tehdyt työtunnit/työllisten määrä)*(työllisten määrä/työvoima)* työvoima

Jos osaat kertoa murtolukuja, huomaat että yllä oleva yhtälö on määritelmällisesti tosi. Tällaisia yhtälöitä käyttäen voidaan dekomponoida toteutunut kasvu sen osatekijöihin ja sitä kautta lähteä hahmottamaan, mitkä asioita mallin pitäisi selittää, jos sen pitäisi selittää kasvua.

Aloitetaan lyhyehköstä pitkästä aikavälistä, Suomen talouskasvusta vuodesta 1975 eteenpäin. Alkuvuosi on valittu datan saatavuuden perusteella. Tuotannon kasvuvauhti on ollut tällä ajanjaksolla 2,31 % vuodessa, ja se jakautuu osatekijöidensä mukaan seuraavasti:

Kasvun osatekijä	Vuotuinen kasvuvauhti, %
Työn tuottavuus	2,50
Keskityöaika	-0,38
Työllisten osuus työvoimasta	-0,15
Työvoima	0,34
Yhteensä	2,31

Talouskasvu on määräytynyt vuodesta 1975 pitkälti työn tuottavuuden kehityksen perusteella. Myös keskityöajan supistumisella ja työvoiman määrän kasvulla on ollut pienehkö vaikutus. Entä jos mennään vielä pidemmälle pitkälle aikavälille?

Tilastokeskus tarjoaa tietoa tuotannosta, tehdyistä työtunneista ja työikäisestä väestöstä vuodesta 1865. Data on puutteellista yllä esitettyä dekomponointia varten, joten on tehtävä lisäoletuksia. Oletetaan, että kaikki työikäinen väestö kuului työvoimaan ja että työttömyyttä ei esiintynyt. Työn tuottavuuden kasvu selittää näillä oletuksilla tuotannon kasvusta noin kolme neljännestä ja työvoiman kasvu noin yhden neljänneksen. Jos valtavirtainen talousteoria olettaa, että pitkällä aikavälillä talouden kasvu määräytyy ainoastaan työvoiman määrän ja työn tuottavuuden kasvun mukaan, tämä ei ole ollenkaan huono oletus. Yllä olevan RH-lainauksen ensimmäinen virke on siis valtavirtaisen talousteorian kehu.

Toisen virkkeen aloittava "toisin sanoen" on minulle mysteeri. Se, että mitä kasvun osatekijöitä selitetään ei ole sama asia sen kanssa, millä teoreettisilla käsitteillä kasvua selitetään. Jos kysyntä määrittää talouskasvua myös pitkällä aikavälillä, sen vaikutuksen on tultava joko työvoiman määrän tai työn tuottavuuden kautta. Tämä siksi, että talouskasvu määräytyy pitkällä aikavälillä (lähes) ainoastaan työvoiman määrän ja työn tuottavuuden kasvun mukaan.


RH-sarja on tällä hetkellä sivulla 9. Kuten aina, kommentit ovat tervetulleita ja jos haluat, että avaan esitettyjä laskelmia, ei kun vain kysymään.

EKP:n marraskuun lehdistötilaisuus

Well, I’m not ubiquitous. I don’t know what the others might say. I haven’t seen anything. So as far as I know, the dinner went as expected. It actually went better than expected.

EKP:n päättävä elin kokoontui jälleen ja puhui kokoontumisensa jälkeen yhdellä äänellä. Mario Draghi kommentoi lehdistötilaisuudessa euroalueen taloustilannetta, EKP:n tasetta ja Trichet'n kirjeitä. Lisäksi toimittajat ja Draghi puhuivat useaan otteeseen "eilisen illallisesta" mikä oli minusta vähän vaivaannuttavaa, koska en saanut kutsua.

Yleiskatsaus

EKP julisti syyskuussa uusia osto-ohjelmia (CBPP3 ja ABSPP) määrällisen keventämisen toteuttamiseksi, ja kuten usein isojen julistusten jälkeen, mitään isoa ei tapahdu. Markkinat tietenkin reagoivat ja siellä tapahtuu, mutta EKP tällä hetkellä seuraa ohjelmiensa toteutumista ja vaikutuksia ja vetää rauhassa johtopäätöksiä siitä, miten markkinat reagoivat ja mitä siellä tapahtuu.

Draghi lausui tavanomaisia asioita: inflaatio on hidasta, palataan hiljalleen tavoitteeseen, riskit ovat enemmän inflaatiota hidastavia kuin kiihdyttäviä, rahapolitiikan välitysmekanismissa on parantamisen varaa ja kasvuennusteita on pitänyt hilata alaspäin. Draghi luetteli myös listan asioita, jotka tukevat kokonaiskysyntää euroalueella: EKP:n rahapolitiikka, rahoitusmarkkinoiden vakautuminen, julkisen talouden tasapainottamisen edistyminen, rakennereformit ja alhaiset energiahinnat. Ja vääräleuat kehtaavat vielä olla huolissaan.

EKP:n tase

Tänä syksynä EKP:n ohjauskorko on törmännyt nollaan ja keskuspankki on puhunut enenevissä määrin määrällisestä keventämisestä ja taseen koosta. Draghi toisti vakaumuksensa saattaa EKP:n taso sille tasolle, missä se oli alkuvuodesta 2012 ja tarkensi tätä tavoitetta tavoitearvon osalta (maaliskuu 2012). Siitä ei ollut puhetta, millä aikavälillä tai millä vauhdilla tavoite halutaan saavuttaa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, kun keskuspankkien ohjauskorot ovat nollassa ja politiikkaa toteutetaan (ohjauskorkoa koskevien odotusten lisäksi) taseen koon ja komposition kautta. Monet asiat ovat varmasti näinä aikoina erilaisia ja pyrin lähiaikoina opiskelemaan sitä, miten rahapolitiikka toimii, jotta osaisin paremmin ymmärtää ja selittää tätä maailmaa.

Draghin julistus on joka tapauksessa lähtökohtaisesti hyvä, koska siinä on numeroita ja tätä kautta se lisää rahapolitiikan läpinäkyvyyttä. Alla olevassa kuvassa on EKP:n taseen kehitys ja punaisella katkoviivalla merkittynä Draghin ilmoittama tavoitetaso. EKP:lla näyttäisi olevan paljon ostettavaa tavoitteeseen pääsemiseksi (ja mikäs keskuspankin on ostaessa).

Vuosijakoviivat ovat kunkin vuoden ensimmäisen kuukauden kohdalla. Punainen katkoviiva merkitsee maaliskuun 2012, johon Draghi viittasi lehdistötilaisuudessa.

Yksi tapa arvioida instituutioiden toimintaa on kansainvälinen vertailu. Rahapolitiikan instrumenttien osalta tämä on vähän haastavaa, koska kaikkien suurten keskuspankkien ohjauskorot ovat käytännössä nollassa. Taseiden kokoa katsomalla näkee kuitenkin, että eri talousalueiden rahapolitiikoissa on eroja.

BKT:hen suhteutettuja käppyröitä löytää esim. tästä St. Louis Fedin artikkelista tammikuulta (nämä tosin kattavat vain kehityksen vuoteen 2013 asti).

Trichet'n kirjeet

Tämän kuun tiedotustilaisuuteen liittyi myös kasvukokemus kuusitoistavuotiaalle keskuspankillemme. Tiedotustilaisuuden yhteydessä julkistettiin silloisen pääjohtajan Jean-Claude Trichet'n ja Irlannin silloisen valtiovarainministerin Brian Lenihanin kirjeenvaihtoa marraskuulta 2010, kun Irlannin pankkijärjestelmä kriisiytyi. Pankit hyödynsivät (sääntöjen puitteissa) EKP:n likviditeettiapua sellaisella skaalalla, että se ei jäänyt huomaamatta Frankfurtissa.

EKP asetti (sääntöjensä puitteissa) likviditeettiavun jatkon ehdoksi sen, että Irlannin hallitus i) pyytää lainaa euroryhmältä, ii) sitoutuu Troikan (EKP, IMF ja Komissio) hyväksymään poliittiseen ohjelmaan julkisen talouden vakauttamiseksi, rakennemuutosten toteuttamiseksi ja rahoitusmarkkinoiden uudelleenjärjestämiseksi, iii) ottaa kontolleen Irlannin pankkijärjestelmän pääomittamisen ja iv) takaa irlantilaisten pankkien EKP:lta ottaman likviditeettiavun takaisinmaksun.

Kiitos kirjeiden julkistamisesta kuuluu eräille irlantilaisille toimittajille ja Euroopan oikeusasiamiehelle. Ehkä keskuspankkimme osaa toimia jatkossa avoimemmin käyttäessään valtaansa suhteessa hallituksiin.


Kuten Draghi tapaa sanoa lehdistötilaisuuksissa alkulausuntonsa päätteeksi: olen nyt käytettävissä kysymyksiänne varten!