11 seurausta ansioturvan leikkauksesta

Ansiosidonnaisen leikkaamisen ollessa jälleen pöydällä on hyvä kerrata se, mitä kaikkea vaikutuksia toimenpiteellä voidaan arvioida olevan taloustieteellisen tutkimuksen valossa. Puhun tässä yleisellä tasolla, ottamatta kantaa siihen miten esimerkiksi tason leikkaaminen tai porrastaminen tai keston lyhentäminen saattaisivat erota vaikutuksiltaan.

Listassa on 11 kohtaa. Ensimmäiset 7 koskevat työmarkkinoita, ja loput kohdat tarjoavat muita näkökulmia. Kohdat 1-7 ovat suuntaa-antavassa järjestyksessä sen suhteen, miten merkittävä vaikutus on ja miten vahvaa näyttöä mekanismista on (oman arvioni mukaan). Jotkin vaikutuksista ovat melko teoreettisia.

Laitan tekstiin lähdeviitteet, mutta jos haluat lukea jotain, suosittelisin aloittamaan Tatsiramos & Van Oursin (2014: julkaistu versio; avoin työpaperi) katsauksesta. Paperi on melko yleistajuinen ja kattava esitys siitä miten työttömyysturva hahmotetaan taloustieteessä.

Ja jos tulee muita näkökulmia, tahi olet eri mieltä, laita kommentti. Ihmisiähän tässä ollaan. Postaus on kuiva kuin beduiinin sandaali, mutta elämä on.

Mitä ansiosidonnaisen leikkaaminen siis tekee?

1. Se kannustaa hakemaan ja vastaanottamaan työtä. Harvalle työttömyys on vapaaehtoinen valinta, mutta useimmat pystyvät kuitenkin itse määrittämään sitä, kuinka ponnekkaasti ja mitä töitä hakevat, ja jossain määrin myös sitä mihin työtarjouksiin tarttua. Työttömyysturvan taso määrittää näitä valintoja.

Kirjallisuudesta ks. Tatsiramos & Van Oursin (2014: julkaistu versio; avoin työpaperi). Tämä taitaa olla yksi selkeimmistä tuloksista mitä työn taloustieteessä on: työttömyysturvan taso on positiivisessa yhteydessä työttömyysjaksojen pituuteen. Suomalaisella aineistolla asian ovat todenneet Uusitalo & Verho (2010; julkaistu versio; avoin työpaperi).

--

2. Se kannustaa luomaan uusia työpaikkoja. Kun työttömyysturvan leikkaaminen alentaa palkkatasoa (heikentämällä työntekijöiden neuvotteluvoimaa) ja lisää työnhakijoiden hakuponnisteluja, työpaikat saadaan täyttymään nopeammin ja kannattavammin. Tämä kannustaa luomaan lisää työpaikkoja.

Tästä Niku Määttänen kirjoitti viime viikolla ansiokkaasti Akateemisessa talousblogissa, kannattaa katsoa sieltä lisää.

--

3. Se kannustaa siirtymään pois työmarkkinoilta. Ansiosidonnaisen leikkaaminen vähentää työttömyyttä paitsi lisäämällä työllistymistä, myös lisäämällä siirtymiä pois työmarkkinoilta.

Tästä on melko hyvää evidenssiä Yhdysvalloista (ks. esim. Farber & Valletta 2013, Bradbury 2016). En tiedä, onko vastaavaa analyysiä tehty suomalaisella aineistolla, enkä tiedä, onko tämä mekanismi Suomessa niin voimakas, koska ansiosidonnainen on rahallisesti niin ylivertainen suhteessa muihin työikäisten tulonsiirtoihin. Voi olla että ansiopäivärahakauden päättyessä osa työttömistä (naisista) siirtyy mieluummin kotihoidontuelle kuin työmarkkinatuelle välttääkseen aktivointitoimenpiteet. Jos ansiosidonnaisen kestoa leikattaisiin, tuo siirtymä tapahtuisi aiemmin.

--

4. Se heikentää ei-ansiosidonnaisella olevien työnsaantimahdollisuuksia. Vaikka työpaikkojen määrä ei ole vakio, työntekijät kilpailevat samoista työpaikoista. Jos ansiosidonnaista saavat alkavat hakea ja ottaa vastaan töitä entistä nopeammin, tämä heikentää muiden työnhakijoiden mahdollisuuksia siinä määrin kun he kilpailevat samoista työpaikoista.

Lalive ym. (2015) tarkastelevat tätä ulkoisvaikutusta itävaltalaisella aineistolla. Reformissa työttömyysturvaa parannettiin yhdelle ryhmälle, ja toisen ryhmän työllistyminen parani.

--

5. Ansiosidonnaisella olevat työllistyvät huonompiin töihin. Kun työttömyysjakson aikana on rahasta tiukkaa, on vähemmän kannattavaa jäädä odottelemaan parempaa työtarjousta, jolloin otetaan vastaan vähän huonompia töitä. Huonoudella tässä viitataan siihen, miten hyvin työntekijän ominaisuudet ja työpaikan tarpeet kohtaavat.

Acemoglu & Shimer (2000) argumentoivat että vaikka työttömyysturvan kasvattaminen (tuon ajan Yhdysvalloissa) nostaisi työttömyyttä, se lisäisi tuotantoa ja hyvinvointia. Kuitenkin Tatsiramos & Van Ours (2014) sanovat katsauksessaan, että kaiken kaikkiaan evidenssi on sensuuntaista, että tämä mekanismi on aikalailla nolla.

Vastakkainen mekanismi on se, että ihmisten työkyky heikkenee tavalla, jota he eivät täysin itse sisäistä. Tässä tilanteessa se, että ansiosidonnaisen leikkaaminen patistaisi nopeampaan työllistymiseen olisi hyvä tuottavuuden ja palkkojen kannalta. En tiedä, onko tästä tutkimusta.

--

6. Se heikentää ei-ansiosidonnaista saavien kannustimia hakea ja vastaanottaa työtä. Yksi työssäkäymisen hyödyistä on se, että ansiosidonnaisen työssäoloehto (noin kuusi kuukautta viimeisen 28 kuukauden aikana) täyttyy. Tätä kautta ansiosidonnaisen leikkaaminen vähentää työssäkäymisestä saatavaa hyötyä korkean työttömyysriskin työntekijöille.

Tästä mekanismista ei tietääkseni ole empiiristä tutkimusta, ja on vaikea keksiä tutkimusasetelmaa jossa se voitaisiin erottaa kohdan 4 mekanismista.

--

7. Ei-ansiosidonnaisella olevat työllistyvät parempiin töihin. Työssäoloehdon kanssa ei-ansiosidonnaista saavilla on kannustin ottaa vastaan "huonoja" töitä ja lopettaa työt - teknisesti ottaen henkilö ei voi irtisanoutua, mutta hän voi aina käyttäytyä siten että hänen työsuhdettaan ei jatketa - sitten kun työssäoloehto täyttyy. Kun ansiosidonnaista leikataan, näitä "huonoja" töitä otetaan vähemmän vastaan ja etsitään mieluummin sellainen työ, jossa viihdytään pidempään.

Tästä on vähänlaisesti evidenssiä, mutta esimerkiksi Baker & Rea (1998) havaitsevat kanadalaisella aineistolla että työttömyysjaksoja alkaa poikkeuksellisen paljon siinä kohdassa, kun työssäoloehto on juuri täyttynyt. Suomesta ei ole käsittääkseni mitään julkaistua tutkimusta aiheesta. Muistikuvani ovat sellaiset, että joku olisi tätä katsonut suomalaisella aineistolla löytämättä mitään. Ehkä Suomessa yksittäisen työntekijän irtisanominen on suhteellisen vaikeaa ja karenssia valvotaan melko tiukasti, niin käytännössä täytyy i) keplotella määräaikaisuuksien kanssa, ii) hankkia lääkärintodistus tai iii) kuluttaa karenssi pois äitiysvapaan tai hoitovapaan aikana. Voi olla myös, että työssäoloehdon täyttäminen on mielessä kausityöntekijöillä.

--

8. Työttömyysjaksot vaikuttavat kotitalouksien kulutukseen aiempaa enemmän. Kotitaloudet haluavat tasoittaa kulutustaan työttömyysjaksojen yli. Työttömyysturvan tarkoitus on mahdollistaa tämä, ja perinteisesti työttömyysturvan suunnittelu on nähty tämän hyvän vaikutuksen ja 1)-kohdan huonon vaikutuksen yhteensovittamisena.

En tiedä, onko Suomessa tutkittu sitä, miten työttömäksi jääminen vaikuttaa kulutusmenoihin.

--

9. Kotitaloudet alkavat säästää enemmän. Koska valtio tarjoaa aimpaa vähemmän turvaa työttömyyden varalle, kannattaa säästää enemmän itse. Gruber & Engen (2001) todentavat tätä yhdysvaltalaisella aineistolla.

--

10. On vaikea sanoa mitä tuloeroille loppujen lopuksi käy. Ilman tässä listattuja käyttäytymisvaikutuksia tuloerot varmasti kasvavat, mutta mikäli työllisyys kohenee riittävästi, tuloerot voivat jopa laskea. En tiedä, että tällaista arviota olisi tehty.

--

11. Kokonaiskysyntä alenisi. Kokonaiskysynnän aleneminen vähentää tuotantoa ja työllisyyttä lyhyellä aikavälillä. Se ei kuitenkaan ole suoranaisesti ansiosidonnaisen leikkaamisen vaan raamipäätöksen seuraus. Vaikka jokainen valtion tulo- ja menopäätös vaikuttaa kokonaiskysyntään, ei ole järkevää tehdä jokaisesta valtion tulo- ja menopäätöksestä elvytyskeskustelua. Finanssipolitiikan viritys eli makro päätetään siinä, kun päätetään kokonaistuloista ja -menoista, ja loppu on mikroa.

Ainoa monimutkaisuus tässä on se, että finanssipolitiikan viritys, jos sen haluaa käsittää ymmärtää tolkullisesti, ei riipu pelkästään menoista, tuloista ja näiden erotuksena tapahtuvasta velkaantumisesta vaan myös menojen ja tulojen rakenteesta, eli siitä mikrosta. Zidar (2015) havaitsee että pienituloisille kohdistuvilla veronalennuksilla on voimakkaampia positiivisia vaikutuksia työllisyyskehitykseen kuin suurituloisille kohdistuvilla veronalennuksilla. Mikro vaikuttaa makroon, kun ihmiset ovat erilaisia.

- - - - -

Kiva juttu, kun jaksoit loppuun asti. Alta löydät kommenttilaatikon, jossa voit ojentaa asiantuntijaksi tekeytyvää blogistia, esittää kysymyksiä tai pauhata politiikkaa. Ole kuin kotonasi.

--

Edit 31.8. 5:58. Poistettu kohdasta 6 sitaatteja Markus Jäntin T&Y-haastattelusta Markuksen Twitter-kommentin pohjalta.

Dialogi taloustieteen poliittisuudesta

Kutsutaan heitä nimillä Ester ja Lydia.

Ester: Haluan puhua hetken taloustieteen poliittisuudesta.
Lydia: Eikö voitaisi vain tehdä tutkimusta?
Ester: Tämä on tärkeää.
Lydia: Miksi?
Ester: Se menee blogiin.
Lydia: No siinä tapauksessa.
Ester: Eikö koko "ihmiset reagoivat kannustimiin"-asia ole vähän...oikeistolainen?
Lydia: Älä nyt sinäkin jaksa. Taloustieteitä syytetään aina poliittisuudesta ja se on väsyttävää.
Ester: Jos nyt unohtaisit Heikki Patomäki-traumasi ja kuuntelisit.
Lydia: Kuuntelen sinua vain jotta osaisin selittää sinulle miksi olet väärässä.
Ester: Sitä, kuinka voimakkaasti ihmiset reagoivat kannustimiin kuvataan joustoilla. Joustojen suuruus on vasemmisto-oikeisto-kysymys.
Lydia: Mitä tarkoitat sillä, että joustojen suuruus on vasemmisto-oikeisto-kysymys? Ne ovat mitä ovat.
Ester: Tarkoitan sitä, että joustot ovat yhteydessä johonkin, jota voidaan kuvata sanoilla "vasemmisto" ja "oikeisto". Vasemmistolaiset uskovat joustojen olevan pienempiä, ja oikeistolaiset uskovat joustojen olevan suurempia.
Lydia: Kuka niin sanoo?
Ester: Greg Mankiw. Se Harvardin proffa, joka kirjoittaa suosituimmat oppikirjat. Tämä on ensimmäinen kohta hänen listallaan asioista, jotka erottavat vasemmistolaisia ja oikeistolaisia taloustieteilijöitä.
Lydia: Ai. Miksi näin on? Jos on. En suostu vielä uskomaan.
Ester: En tiedä miksi. Ja tietenkin voit kirjoittaa oman blogipostauksen siitä, mitä oikeistolaisuus on tai ei ole ja mitä taloustiede on tai ei ole ja yrittää tällä muuttaa näiden kahden asian yhteyttä. Sitä postausta odotellessa voidaan kuitenkin todeta että asia vain on näin.
Lydia: Vaikka näin olisikin, niin mitä merkitystä sillä on? Joustot ovat mitä ovat ja kasautuva tutkimus paljastaa ne. Sitten jos maailma osoittautuu vasemmistolaiseksi tai oikeistolaiseksi, niin se vain on hyväksyttävä.
Ester: Periaatteessa. Minua kuitenkin huolestuttaa. Entä jos tämä touhumme on harhaista? Että emme lähesty villakoiran ydintä vaan menemme siitä sivuun? Tai jos lähestymmekin niin lähestymme sitä harhaisesti? Että emme mene siksakkia sitä päin vaan kaarramme oikealta puolelta?
Lydia: Jos nyt unohtaisit nuo kielikuvat ja menisit asiaan.
Ester: Kaksi pointtia. Ensinnäkin: taloustieteilijät koettavat empiirisessä työssään arvioida näiden kannustinten vaikutuksia kvantitatiivisesti, eikö?
Lydia: Kyllä. On itse asiassa merkittävä harhaluulo että taloustieteilijät vain päivät pitkät olettelisivat homo economicusta ja tekisivät suhdanne-ennusteita. Tosiasiassa -
Ester: Tiedän tiedän, mutta ei nyt mennä tähän. On tiedossa, että tiedettä yleisesti ottaen vaivaa ns. julkaisuharha. Positiiviset tulokset - "löysimme vaikutuksen" - pääsevät paremmin lehtiin kuin negatiiviset.
Lydia: Mikään ei ole kauniimpaa tilastollisen merkitsevyyden tähdet. Kun niitä saa kolme peräkkäin, olo on kuin olisi voittanut hedelmäpelissä.
Ester: Jep. Laitetaan nämä kaksi asiaa yhteen. Isot kannustinvaikutukset liittyvät oikeistolaisuuteen ja julkaisuharha tuottaa todellisuuteen nähden liian isoja kannustinvaikutuksia. Kun laitat nämä kaksi asiaa yhteen...
Lydia: Odotas nyt hetki, en pidä siitä mihin tämä on menossa. Miksi se että ihmiset reagoivat kannustimiin on muka oikeistolaista?
Ester: Luulin että hyväksyit tämän lähtökohdaksi. En tiedä. Puhutaan siitä toiste. Haluan kertoa toisen pointtini. Palataan Greg Mankiwiin. Hänen oppikirjassaan on taloustiede kymmeneen kohtaan tiivistettynä. Mankiwin neljäs kohta on: "Ihmiset reagoivat kannustimiin".
Lydia: Niin ne tekevät. Eikö tässä oikeisto-vasemmisto-hässäkässä ollut kyse siitä, kuinka paljon he reagoivat?
Ester: Etkö ole sitä mieltä, että tuollaisen lauseen mielekkyys edellyttää sitä, että ihmiset reagoivat kannustimiin riittävästi?
Lydia: Se on vain lähtökohta tutkimukselle.
Ester: Etkö ole sitä mieltä että se on jotenkin...poliittisesti värittynyt lähtökohta?
Lydia: Sama se mitä lähtökohta on. Tulokset sitten ratkaisevat.
Ester: Okei, yritän toisesta kulmasta. Tiedätkö tämän käppyrän?

Lähde: Olli Kärkkäinen, ks. myös Reija Lilja. Muuten: miksei sinisissä käppyröissä ole piikkiä 39 ikävuoden kohdalla, vaikka siihen oli kannustimet ennen vuoden 1990 uudistusta?

Lydia: Klassikko. Ihmisten avioituvuus iän mukaan. Valtava piikki siinä kohdalla, jossa viimeistään on mentävä naimisiin jotta on oikeutettu leskeneläkkeeseen. Tämä on todella hauska esimerkki siitä, miten taloudelliset kannustimet vaikuttavat jopa naimisiinmenoon.
Ester: Olisiko se yhtä hauska kuvio jos tuota piikkiä ei juuri olisi, että sen hädintuskin näkisi?
Lydia: Ei tietenkään. Olisiko mies liukastumassa banaaniin yhtä hauskaa ilman banaania?
Ester: Sinä siis iloitset siitä, että ihmiset reagoivat voimakkaasti kannustimiin? Tiesitkö että ihmisten reagoimista kannustimiin pidetään oikeistolaisena?
Lydia: Älä yritä pilata tämän kuvion hauskuutta.
Ester: Miksi se olisi pilalla? Ei kai oikeistolaisuudessa mitään vikaa ole.
Lydia: On siinä, ja vasemmistolaisuudessa yhtä lailla. Politiikka sotkee kaiken. Minulla ei ainakaan ole poliittisia mielipiteitä ja vaikka olisikin, ne on turvallisinta pitää salassa. Ennen kuin kirjoitan blogipostaukseni siitä miten Mankiwin vasemmisto-oikeisto-listan ensimmäinen kohta on väärä ja karkotan tämän politiikan demoonin pois rakkaan tieteeni liepeiltä, minullakin on sinulle harha.
Ester: Anna tulla.
Lydia: Tiedätkö, me emme kauheasti pidä siitä ääntä, mutta asioita on monesti aika vaikea mitata.
Ester: Kuten minun työtuntini tai Suomen bruttokansantuote?
Lydia: Jep. Näihin liittyy mittavirhettä. Siinä ympärillä pyöritään, mutta joskus osutaan vähän yli ja joskus vähän ali. Ja muistathan mitä tapahtuu kun selittävässä muuttujassa on tällainen klassinen mittavirhe?
Ester: Vaikutuksia mittaavat regressiokertoimet ovat harhaisia nollaan kohti.
Lydia: Jep. Ja jos mittavirhe on selitettävässä muuttujassa?
Ester: En tiedä kiinnostaako tämä lukijoita, mutta estimaateista tulee epätarkempia emmekä voi rajallisilla otoksilla niin hyvin hylätä nollahypoteesia siitä, että vaikutusta ei ole.
Lydia: Oletko nyt sitä mieltä, että taloustieteeseen liittyy vasemmistolainen harha, että asioiden mittaamisen vaikeudesta johtuen emme havaitse ihmisten reagoivan kannustimiin?
Ester: Olen vakuuttunut.
Lydia: Eli olitko väärässä aiemmin kun puhuit oikeistolaisista harhoista?
Ester: En. Tässä on vastakkaisia vaikutuksia. Kuka tietää, mihin ne nettona asettuvat. Olisi kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että ne tasan tarkkaan kumoaisivat toisensa. Ja minä olen iloinen, että sain sinut mukaan tähän leikkiin.
Lydia: Minä en. Tämä kaikki on mielenkiintoista, mutta onko meidän pakko puhua tästä blogissa? Se hämmentää ihmisiä ja me tahraamme hyvien tutkijoiden ja hyvän tieteenalan kuvaa.
Ester: Minusta tämä dialogi tuo mukavaa moniäänisyyttä. Sitäpaitsi ehkä tällä saa klikkejä. Jos ei niin hautaamme tämän ilmaisumuodon.
Lydia: Voitko ensi kerralla vain kirjoittaa siitä että joku poliitikko on sanonut jotain tyhmää?
Ester: Minun pitää odottaa että niin tapahtuu, mutta luultavasti en joudu odottamaan kovin pitkään.

Myytti pääomaköyhästä maasta

Juha Sipilä avasi valtion uutta omistajaohjauspolitiikkaa HS:n haastattelussa, ja lausui siinä yhteydessä seuraavasti:

Pääomaköyhässä maassa tarvitaan myös valtion omistajuutta.

Suomen pääomaköyhyys on myytti. Myytillä tässä en tarkoita asiaa, joka on todellisuudenvastainen, vain asiaa jonka olemassaolo ei perustu todellisuuteen. Suomi voi olla pääomaköyhä maa tai ei, mutta se että pääministeri sanoo Suomen olevan pääomaköyhä maa perustuu enemmän siihen, että näin on sanottu iät ja ajat kuin siihen, miten asiat todellisuudessa ovat.

Mitä pääomaköyhyys edes tarkoittaa? Jollain tasolla sen on tarkoitettava sitä, että Suomessa on vähänlaisesti pääomaa. Mutta vähänlaisesti suhteessa mihin?

Lisäksi myyttiä pääomaköyhästä maasta käytetään pönkittämään toissijaista politiikkaa. Jos Suomessa tosiaan olisi vähän pääomaa, niin parempi olisi tuoda ulkomailta pääomaa kuin kiristää vyötä kotimaassa.

Onko Suomi pääomaköyhä?

Mitä sitten tarkoittaa, että Suomi on pääomaköyhä? On vaikea sanoa, kuinka paljon Suomella "pitäisi" olla pääomaa. Enemmän ei ole aina parempi, pääomaa voi olla liikaakin. Optimaalinen pääoman määrä on luultavasti monimutkainen yhdistelmä väestön mieltymyksiä, ikärakennetta, maan teknologian tasoa ja tuotantorakennetta. Jos pääministerillä on tästä laskelma, niin jakoon vain.

Sekin on vaikea sanoa, kuinka paljon Suomella on pääomaa. Menemättä yksityiskohtiin, pääoman mittaaminen on vaikeampaa kuin vaikkapa esimerkiksi BKT:n. Tästä syystä tätä tietoa on vaikeasti saatavilla kansainvälisesti yhdenmukaisessa mitassa. Eurostatilla on vuodelle 2013 luvut seitsemän maan kiinteän pääoman nettokannasta (ks. määritelmä TK:n sivuilla). Seuraavassa on kuvattu kiinteän pääoman nettokanta suhteessa BKT:hen ja BKT/capita (euroina).

Suomella on tässä vertailussa suhteellisen vähän pääomaa - mutta niin on Ruotsillakin, josta Suomessa usein halutaan ottaa esimerkkiä. Lisäksi jos Isolla-Britannialla ja Ranskalla, joiden BKT/capita on hyvin samantasoinen, on huomattavan erilainen "pääomarikkaus", on vaikea sanoa mikä se optimaalinen taso on.

Jälleen on syytä korostaa, että en sano etteikö Suomi olisi pääomaköyhä maa. Sanon vain, että tuo käsite on kovin epämääräinen ollakseen hyödyllinen, ja sitä käytetään kovin paljon ollakseen niin kevyesti todellisuuteen kiinnittyvä.

Ja sanottakoon vielä, että on olemassa esimerkkejä todellisesta pääomaköyhyydestä. Jos oletetaan, että maalla on ollut lähtökohtaisesti jotakuinkin optimaalinen määrä pääomaa ja yhtäkkiä osa pääomakannasta katoaa, niin silloin "pääomaköyhä" lienee hyvä kuvaus maan tilanteesta. Esimerkki on Länsi-Eurooppa ja Japani toisen maailmansodan jälkeen. Jo ennen sotaa investoinnit oli suunnattu sotateollisuuteen ja sota oli tuhonnut valtavasti pääomaa. Toki ihmisiäkin, mutta suhteessa vähemmän: esimerkiksi Japanissa sodassa kuoli 3-5 prosenttia väestöstä, mutta pommituksissa tuhoutui noin 40 prosenttia niistä 66 kaupungista, joita pommitettiin.

Länsi-Eurooppa ja Japani olivat toisen maailmansodan jälkeen pääomaköyhiä, ja ne ratkaisivat asian osin kansallisella säästämisellä, mutta paljolti lainaamalla (ja vastaanottamalla apua) Yhdysvalloista, joka oli nyt maailman mittapuulla pääomarikas.

Mitä tehdä, jos Suomi olisikin pääomaköyhä?

Perinteinen vastaus pääomaköyhyyteen on lisätä kotimaista säästämistä ja sitä kautta investointeja. Tähän vastaukseen Sipiläkin on päätynyt. Solidiumin tuottoja aiotaan tulouttaa aiempaa vähemmän.

Sipilän mukaan nyt tarkoituksena on lisätä Solidiumin aktiivisuutta sijoittajana. ”Jatkossa sijoituksista vapautuvia pääomia voitaisiin pyörittää Solidiumissa. Niitä ei enää otettaisi valtion budjetin tilkkeeksi”, Sipilä sanoo.

Sipilän linjaa nyt, että Suomen tulee säästää enemmän, jotta tänne saadaan lisää pääomaa. Mutta miksi emme vain lainaisi sitä pääomaa ulkomailta?

Kuten Mika Maliranta Twitterissä näytti, maittainen yhteys säästämisasteen ja investointiasteen välillä on heikentynyt 60- ja 70-luvulta 90- ja 2000-luvulle.

Tämä on kuten saattaa odottaa, kun pääoman liikkuvuus on vapautunut.


Ehkä Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen pääomaköyhä. Ehkä Bretton-Woods-maailmassa, jossa pääoma ei liikkunut vapaasti rajojen yli, vastaus pääomaköyhyyteen oli kansallinen säästäminen. 2000-luvun Suomi ei kuitenkaan ole välttämättä pääomaköyhä, ja vaikka olisikin, niin ei vastaus pääomaköyhyyteen ole valtion säästäminen. Ehkä Solidiumista kannattaisikin ottaa varoja ulos budjetin tilkkeeksi sen sijaan että korjaisi väärällä työkalulla ongelmaa jota ei välttämättä ole olemassa.