Pääomaköyhässä maassa tarvitaan myös valtion omistajuutta.
Suomen pääomaköyhyys on myytti. Myytillä tässä en tarkoita asiaa, joka on todellisuudenvastainen, vain asiaa jonka olemassaolo ei perustu todellisuuteen. Suomi voi olla pääomaköyhä maa tai ei, mutta se että pääministeri sanoo Suomen olevan pääomaköyhä maa perustuu enemmän siihen, että näin on sanottu iät ja ajat kuin siihen, miten asiat todellisuudessa ovat.
Mitä pääomaköyhyys edes tarkoittaa? Jollain tasolla sen on tarkoitettava sitä, että Suomessa on vähänlaisesti pääomaa. Mutta vähänlaisesti suhteessa mihin?
Lisäksi myyttiä pääomaköyhästä maasta käytetään pönkittämään toissijaista politiikkaa. Jos Suomessa tosiaan olisi vähän pääomaa, niin parempi olisi tuoda ulkomailta pääomaa kuin kiristää vyötä kotimaassa.
Onko Suomi pääomaköyhä?
Sekin on vaikea sanoa, kuinka paljon Suomella on pääomaa. Menemättä yksityiskohtiin, pääoman mittaaminen on vaikeampaa kuin vaikkapa esimerkiksi BKT:n. Tästä syystä tätä tietoa on vaikeasti saatavilla kansainvälisesti yhdenmukaisessa mitassa. Eurostatilla on vuodelle 2013 luvut seitsemän maan kiinteän pääoman nettokannasta (ks. määritelmä TK:n sivuilla). Seuraavassa on kuvattu kiinteän pääoman nettokanta suhteessa BKT:hen ja BKT/capita (euroina).
Suomella on tässä vertailussa suhteellisen vähän pääomaa - mutta niin on Ruotsillakin, josta Suomessa usein halutaan ottaa esimerkkiä. Lisäksi jos Isolla-Britannialla ja Ranskalla, joiden BKT/capita on hyvin samantasoinen, on huomattavan erilainen "pääomarikkaus", on vaikea sanoa mikä se optimaalinen taso on.
Jälleen on syytä korostaa, että en sano etteikö Suomi olisi pääomaköyhä maa. Sanon vain, että tuo käsite on kovin epämääräinen ollakseen hyödyllinen, ja sitä käytetään kovin paljon ollakseen niin kevyesti todellisuuteen kiinnittyvä.
Ja sanottakoon vielä, että on olemassa esimerkkejä todellisesta pääomaköyhyydestä. Jos oletetaan, että maalla on ollut lähtökohtaisesti jotakuinkin optimaalinen määrä pääomaa ja yhtäkkiä osa pääomakannasta katoaa, niin silloin "pääomaköyhä" lienee hyvä kuvaus maan tilanteesta. Esimerkki on Länsi-Eurooppa ja Japani toisen maailmansodan jälkeen. Jo ennen sotaa investoinnit oli suunnattu sotateollisuuteen ja sota oli tuhonnut valtavasti pääomaa. Toki ihmisiäkin, mutta suhteessa vähemmän: esimerkiksi Japanissa sodassa kuoli 3-5 prosenttia väestöstä, mutta pommituksissa tuhoutui noin 40 prosenttia niistä 66 kaupungista, joita pommitettiin.
Länsi-Eurooppa ja Japani olivat toisen maailmansodan jälkeen pääomaköyhiä, ja ne ratkaisivat asian osin kansallisella säästämisellä, mutta paljolti lainaamalla (ja vastaanottamalla apua) Yhdysvalloista, joka oli nyt maailman mittapuulla pääomarikas.
Mitä tehdä, jos Suomi olisikin pääomaköyhä?
Perinteinen vastaus pääomaköyhyyteen on lisätä kotimaista säästämistä ja sitä kautta investointeja. Tähän vastaukseen Sipiläkin on päätynyt. Solidiumin tuottoja aiotaan tulouttaa aiempaa vähemmän.
Sipilän mukaan nyt tarkoituksena on lisätä Solidiumin aktiivisuutta sijoittajana. ”Jatkossa sijoituksista vapautuvia pääomia voitaisiin pyörittää Solidiumissa. Niitä ei enää otettaisi valtion budjetin tilkkeeksi”, Sipilä sanoo.
Sipilän linjaa nyt, että Suomen tulee säästää enemmän, jotta tänne saadaan lisää pääomaa. Mutta miksi emme vain lainaisi sitä pääomaa ulkomailta?
Kuten Mika Maliranta Twitterissä näytti, maittainen yhteys säästämisasteen ja investointiasteen välillä on heikentynyt 60- ja 70-luvulta 90- ja 2000-luvulle.
Tämä on kuten saattaa odottaa, kun pääoman liikkuvuus on vapautunut.
Ehkä Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen pääomaköyhä. Ehkä Bretton-Woods-maailmassa, jossa pääoma ei liikkunut vapaasti rajojen yli, vastaus pääomaköyhyyteen oli kansallinen säästäminen. 2000-luvun Suomi ei kuitenkaan ole välttämättä pääomaköyhä, ja vaikka olisikin, niin ei vastaus pääomaköyhyyteen ole valtion säästäminen. Ehkä Solidiumista kannattaisikin ottaa varoja ulos budjetin tilkkeeksi sen sijaan että korjaisi väärällä työkalulla ongelmaa jota ei välttämättä ole olemassa.
4 kommenttia:
Tämä on hyvä kirjoitus; olen pitkään ihmetellyt, miten valtio-omistusta voidaan perustella pääomaköyhyydellä. Olen myös, kenties virheellisesti, ymmärtänyt, että pääoman liikkuvuus on globaalisti varsin suurta.
Klaus Kultti
Sipilän sanomassa on toisenlaisenkin tulkinnan mahdollisuus. Nimittäin, että Suomella ja suomalaisilla on vähänlaisesti pääomaa. Tällaisella asiaintilalla olisi se vaikutus, että suomalaisilta menee pääoman tuottoa sivu suun. Mehän emme ole vielä siinä taloushistorian lopputilassa, jossa vapaa kilpailu on syönyt voitot nollaan.
Puolueettoman ja arvoneutraalin taloustieteilijän kannalta on tietenkin yhdentekevää, minne pääoman tuotto menee. Kaikki kansalaiset eivät ole vielä näin valistuneita. Tämä sama ymmärtämättömyys lienee syynä myös ajoittain ilmenevään ekonomistivihaan.
Klaus: Kiitos!
Olli: Hyvä kommentti, pisti ajattelemaan. Pääomallahan on kaksi tulkintaa, tuotannollinen pääoma (koneet, laitteet, kaiketi patentitkin), ja finanssipääoma. Eli lauseen "Suomi on pääomaköyhä" voi ymmärtää niin joko niin, että 1) Suomessa on vähän tuotannollista pääomaa (kuten itse tulkitsin) tai 2) Suomen ja suomalaisten rahoitusvarallisuus on matala. Kysymys on siitä, pitääkö Solidiumin investoida Suomeen (jolloin tuotannollinen pääoma Suomessa kasvaa) vai ulkomaille (jos halutaan lisää finanssipääomaa, silloin kannattaa hajauttaa eikä laittaa kaikkia munia samaan kotimaakoriin).
Mutta eikö pääoman tuoton pitäisi olla, jos pääoma liikkuu vapaasti, sama kaikkialla (riskipainotetusti)? Ja jos suomalaiset saavat sijoittaa vapaasti maailmalle, ei kai sillä ole väliä mikä Suomessa pääoman tuotto on? Jos Gambia on sellaisessa taloushistorian tilassa, jossa on vielä ylituottoa saatavissa, Suomen ja suomalaisten finanssipääoman maksimoimiseksi Solidiumin kannattaisi sijoittaa Gambiaan.
Kommentoinpa tässä vaivaiset pari kuukautta postauksen jälkeen :)
Oman kokemukseni mukaan sillä, että Suomessa on "vähän pääomaa", viitataan politiikassa siihen, että yritysten pääomamarkkinoilla on tietty erityinen aukko. Erityisesti aggressiivisesti laajenemaan ja kasvamaan/kansainvälistymään pyrkiviin yrityksiin ei tämän teesin mukaan löytyisi riittävästi sellaisia isoja "sijoittajasukuja", joilla olisi varaa sijoittaa tiettyyn kategoriaan korkean riskin kohteita. Pörssi palvelisi tässä skenaariossa vasta jo kasvaneita, pankit/eläkeyhtiöt taas jo sääntöjensä mukaan vähäriskisemmiksi luokiteltuja (tai ylipäätään helpommin luokiteltavia) kohteita, bisnesenkelit, sijoitusyhtiöt ja julkiset toimijat vuorostaan lähinnä alkusysäyksiä tai varhaisempaa kasvuvaihetta. Ulkomaisille sijoittajille Suomi ei sitten (jostain syystä?) olisi kiinnostava; ehkä esim. siksi, että suomalaiset yhtiöt eivät osaisi niille myydä tai siksi, että toimintaympäristö pitäisi tällaisissa sijoituksissa tuntea erityisen hyvin.
Pitkällä aikavälillä tämä pääomamarkkinoiden "valikoivasti liian heikko" riskinsietokyky sitten voisi tarkoittaa myös heikompaa tuottavuuden kasvua.
Onko tämä väite yleisesti tai yksityiskohdissaan validi? En tiedä; en ole nähnyt/hakenut aiheesta dataa tai kansainvälistä vertailua, vain kuullut sitä toistettavan. (Ainakin dotcom-boomin aikaan Suomeenkin pistettiin käsittääkseni kasvurahoitusta ihan kivasti, mutta ehkä se koski vain tuota toimialaa tai on tuosta muuttunut.)
Oma kysymyksensä lienee, että jos tilanne on tämä, miten sitä voisi lieventää - esim. tekemällä investoinneista taloudellisesti houkuttelevampia verotusta muuttamalla, tarkistamalla pankkien ja eläkeyhtiöiden sääntelyä, tukemalla suomalaisten yhtiöiden markkinointia ulkomaisille sijoittajille tai julkisen vallan omilla suorilla sijoituksilla. Jos näistä (ja muista) eri vaihtoehdoista sitten päädyttäisiin viimeiseen, ei ole minulle kovin selvää, että Solidium on tähän tarkoitukseen paras väline. Onko yhtiö, jolla on a) pitkä kokemus isompien valtionyhtiöiden&pörssiyhtiöiden omistusten hallinnasta, b) suhteellisen kovat vaateet valtion omistajaohjauslinjausten puolelta, paras kanava rahoittamaan aggressiivista kasvua yrityksissä, jotka yrittävät kasvaa pk-yrityksistä isommiksi? Ehkä se on käytettävissä olevista välineistä paras, mutta vähän epäilyttää - jo senkin puolesta, ovatko ne yritykset, jotka aktiivisimmin hakeutuisivat Solidiumin syliin, niitä, joiden kasvua kannattaisi eri vaihtoehdoista eniten lähteä rahoittamaan.
Toki, jos vaihtoehtona on a) se, että Solidium palvelee suomalaisten kasvamaan pyrkivien keskisuurten yritysten kasvutarpeita ja se pystyy tekemään tämän edes _auttavasti_ neutraalilla ja ammattimaisella tavalla, ja b) se, että Solidium leikkii puoliksi pääomasijoitusyhtiötä ja puoliksi valtion intressien välityskanavaa, joka pitää salkussaan kohtuullisen pientä määrää hyvin isoja yhtiöitä, itse valitsen päivänä minä hyvänsä näistä ensimmäisen.
Lähetä kommentti
Kommentti