Syntyvyys laskee, entä sitten?

Mauri Kotamäki pohtii blogissaan (allekirjoittaneen ääneen kyselyn innoittamana!) sitä, pitääkö syntyvyydestä olla huolissaan. Kirjoitus on kaikin puolin suositeltava.

Esitän tässä joitakin lisähuomioita asiasta. Kuten Maurinkin tuntuu olevan, myös oma lähtökohtani on pieni hämmennys sen huolen edessä, jota ihmiset tuntuvat tuntevan syntyvyyden laskusta, mutta jonka huolen syitä harvemmin avataan.

Syntyvyyden laskusta huolestuminen vaikuttaa syvältä intuitiolta. Huolestumme syntyvyyden laskusta ja toivomme syntyvyyden kasvua tietämättä tarkkaan ottaen miksi. Tämä itsessään on ongelmallista, mutta ongelma on myös se, että paras mahdollinen politiikka riippuu huolen syystä: kelpaako maahanmuutto, lisätäänkö lapsilisiä kautta linjan vai vain ensimmäisestä lapsesta?

Pohdin ensin syntyvyyspolitiikkaa omasta arvolähtökohdastani. Tämän jälkeen kommentoin argumenttia tulevien veronmaksajien tuottamisesta, minkä jälkeen koetan keksiä ja käsitellä muita mahdollisia huolensyitä. Lopuksi lyhyt pohdinta siitä, miksi syntyvyyden nostaminen voi olla hankala hanke.

Mitä enemmän ihmisiä, sen parempi

Poliittisen natalismin pohjana on tyypillisesti ajatus kansakunnan edusta, joka vaatii tykinruokaa rintamalle tai eläkkeiden maksajia jakojärjestelmään. Nämäkin ovat tolkullisia syitä, mutta natalismin puolesta on olemassa myös suoraviivainen moraalinen perustelu. Se nousee kenties luontevimmin utilitaristeille, mutta myös ei-utilitaristit voivat sen nähdä: useampi ihminen saa olla olemassa.

Ihmisiin liittyy ulkoisvaikutuksia joita ihmisiä tekevät ihmiset eivät välttämättä huomioi. Enemmän ihmisiä tarkoittaa enemmän mieliä ja ideoita tieteen ja taiteen käytettäväksi. Enemmän ihmisiä tarkoittaa myös enemmän rasitusta ympäristölle. Tärkeimpänä kuitenkin: enemmän ihmisiä tarkoittaa enemmän iloa ja naurua. Suruakin, toki, mutta keskimäärin ihmiset ovat mieluummin olemassa kuin eivät. Jos ihmiselämällä on arvoa, niin mitä enemmän ihmisiä maailmassa on, sitä parempi.

(Toki tähän liittyy ulkoisvaikutus vain, jos ihmiset eivät sisäistä jälkeläistensä onnea olemassaolosta. Intuitiivisesti tuntuu siltä, että näin ei ole ja vaikea ajatella, miten homma toimisi jos niin olisi. Minun onneni olisi paitsi oma onneni, myös jälkeläisteni onni. Kuitenkin myös jälkeläisteni onni olisi paitsi heidän omansa, myös heidän jälkeläistensä onni, ja näin pois päin. Onni vaikuttaisi kasautuvan niin astronomisesti, että vaikuttaa epätodennäköiseltä että näin olisi. Tai sitten vain ajattelen asian väärin.)

Entä se ympäristö? Ekosysteemi on ylikuormittunut, ja jokainen lisäihminen kuormittaa sitä lisää. Kysymys on sama kuin degrowthissa, jos muistatte tuon keskustelun. Ekosysteemi on ylikuormittunut, ja jokainen lisäeuro BKT:ssa kuormittaa sitä lisää. BKT on kuitenkin huono politiikkaväline ympäristökuormituksen vähentämisen, ja niin on syntyvyyskin.

Natalismille on siis hyvät eettiset perustelut. Toisaalta niin olisi myös sille, että valtio leikkaisi varoja suomalaisesta erikoissairaanhoidosta ja kasvattaisi kehitysyhteistyömäärärahoja massiivisella mittakaavalla. Näin se vain on, ja kaikkia eettisiä periaatteita ei tässä maailmassa toteuteta valtion kautta. Politiikassa puhutaan tykinruuasta ja eläkkeiden maksajista elämästä nauttivien ihmisten sijaan.

Lisää veronmaksajia

Mauri käy läpi blogissaan empiiristä tutkimusta ja taloustieteellisiä argumentteja väestön koon, ikärakenteen ja kasvun suhteesta. Lisäksi hän esittelee erilaisia laskelmia väestörakenteen muutoksen vaikutuksesta julkiseen talouteen. Tämän voi hahmottaa fiskaalisena ulkoisvaikutuksena. Ei-täysin-rahastoivassa eläkejärjestelmässä jälkeläiset vähentävät ikätoveriensa maksupainetta (ks. esim. tämä paperi), ja sama pätee kaikkiin järjestelmiin, joissa työssäkäyvät maksavat eläkeikäisten menoja tavalla tai toisella.

Tämä on lasten hankkimisen positiivinen ulkoisvaikutus, ja sitä on hyvä korjata tukemalla lasten hankkimista. Me kuitenkin tuemme sitä jo nyt, eikä ole selvää pitäisikö näiden tukien kasvaa, vähentyä vai säilyä ennallaan syntyvyyden laskiessa. Se, mitä voidaan sanoa, on että syntyvyyttä ei kannata palauttaa aiemmalle tasolle (jos ajatellaan että tuo aiempi taso oli sopiva).

Otetaan tavanomainen kysyntä-tarjonta-kehikko ulkoisvaikutuksilla. Jälkeläisten tuotannossa on nouseva rajakustannus ja kulutuksessa laskeva rajahyöty. Jälkeläiset tuovat hyötyjä myös muille yhteiskunnan jäsenille, vaikkapa maksamalla heidän eläkkeensä myöhemmin. Tästä syystä yhteiskunnan rajahyöty jokaisesta jälkeläisestä on korkeampi kuin vanhempien rajahyöty. Yhteiskunta korjaa tätä tukemalla jälkeläisten tuotantoa maksamalla jokaisesta jälkeläisestä sen verran, että yksityinen rajakustannus vastaa yhteiskunnallista rajahyötyä.

Mitä tapahtuu, kun syntyvyys laskee? Ajatellaan, että syntyvyyden alenemisen taustalla on jälkeläisten tuotantokustannusten kasvu. Täytyykö politiikkaa muuttaa, onko uusi tasapaino tehoton? Se riippuu siitä, kuinka nopeasti yhteiskunnallinen rajahyöty alenee suhteessa yksityiseen rajahyötyyn. Se riippuu siitä, kasvaako, väheneekö, vai pysyykö ulkoisvaikutus per kulutettu/tuotettu yksikkö vakiona määrän kasvaessa.

Kas tässä, tein gif-animaation. Olisin tehnyt kalvosetin, jota saisi kliksutella eteenpäin omaa tahtia, mutten osannut embedata sitä. Kuvat myös täällä. Mobiililla kannattanee klikata animaatio uuteen ikkunaan, muuten laatu jää perunaksi.

Markkinatasapaino on punaisella, yhteiskunnallinen optimi sinisellä.


Siis: vaikka jälkeläisten hankintaa tulisikin tukea, on vaikeampi sanoa tuleeko näiden tukien kasvaa, jos syntyvyys alenee. Voi olla, että niitä pitää jopa laskea.. Jos jollakulla on mututuntumaa tai tutkimustietoa syntyvyyden ulkoisvaikutusten asteesta syntyvyyden suhteen, niin kommenttikenttään mars.

Muita syitä?

Mitä muita syitä voidaan ajatella olevan syntyvyyteen kohdistuvan huolen taustalla? Ovatko nämä hyviä huolen selittäjiä tai oikeuttajia? Millaista politiikkaa mikäkin huolensyy vaatii?

Syntyvyyden lasku kertoo siitä, että thmiset eivät saa sitä mitä haluavat. Ihmiset kertovat myös, että haluavat asua 27 neliötä suuremmassa asunnossa ja viettää enemmän aikaa vapaa-ajan harrasteiden parissa. Ihmiset kertovat myös, että he haluaisivat syödä enemmän kalaa, harrastaa enemmän rentoa ruuanlaittoa ja yhdessä syömistä ja tavata enemmän ystäviään. Syy siihen, että ihmiset eivät saa mitä haluavat on harvemmin se, että he osaa toimia kuten haluavat. Useammin syy on se, että he haluavat muitakin asioita, ja nuo asiat ovat ristiriidassa keskenään. Palvelut ja asuinneliöt. Kulutus ja vapaa-aika. Lapset ja matkustaminen. Lapset ja uran edistäminen. Ihanteellinen lastentekokumppani ja ihanteellinen elämänkumppani. Miehillä: maalla asuminen ja kaupunkiin muuttaminen naisen perässä. Jokaisella on omat ristiriitansa.

Ja kyselytutkimuksista sanottakoon, että myös ihmisten itsensä ilmoittama ihanteellinen lapsiluku on laskenut. Jos ongelma on epäsuhta ihmisten toiveiden ja valintojen välillä, asia voi ratketa myös toiveiden sopeutumisen kautta.

Politiikkatoimenpiteenä tässä pitäisi identifioida ryhmät, joissa lapsilukutoiveen ja toteumien ero on suuri, ja pyrkiä kohdistamaan politiikka näihin ryhmiin.

Lasten kasvatus on ihmisen perustarve, ja lastenhankinta perusoikeus. Tässä perusteessa on ainakin kolme ongelmaa.

Ensinnäkin jos tämä on ajatus huolen taustalla, syntyvyys on väärä mittari, ja monet syntyvyyden nostamiseen pyrkivät politiikkatoimet ovat tehottomia. Syntyvyyden sijaan tulisi tuijottaa lapsettomuutta, ja vaikkapa yleisen lapsilisien korottamisen sijaan tulisi korottaa ensimmäisestä lapsesta maksettavaa lapsilisää (vaikkapa seuraavista lapsista maksettavien lapsilisien kustannuksella).

Toiseksikin on aina ongelmallista määritellä tietty käyttäytyminen normaaliksi, koska tämä patologisoi vaihtoehtoiset käyttäytymiset. Jos lasten kasvatus on ihmisen perustarve, onko vastentahtoisesti lapsettomien elämä pysyvästi rikki ja vapaaehtoisesti lapsettomien mieli lähtökohtaisesti vino?

Kolmanneksi perustarve itsessään on kovin köykäinen perustelu valintoihin puuttumiselle. Syöminen on perustarve ja ruoka perusoikeus. Siitä huolimatta luotamme siihen, että laitoshoitopotilaita lukuunottamatta ihmiset syövät vähintään riittävästi ilman että siihen valintaan pitäisi puuttua yhteisellä puheella tai politiikalla.

Syntyvyyden lasku ei ole ongelma, vaan oire. Tämän osalta toivoisin huolestujien avaavan sen, minkä ongelman oireeksi syntyvyyden lasku tulkitaan, ja että eikö tuota ongelmaa voisi mitata suoremmin. Otan analogian. Potilas tulee vastaanotolle posket punaisina. Poskien punoitus on kuumeen oire. Toisaalta poskien punoitus voi johtua muistakin asioista, ja kuumetta voi mitata suoraan potilaan poskiin tuijottelun sijasta. Jos syntyvyyden lasku on esimerkiksi nuorten taloudellisen aseman heikkenemiseen liittyvä oire, miksi ei puhuttaisi suoraan nuorten taloudellisen aseman heikkenemisestä? On siitäkin huolestuttavia käppyröitä katseltavaksi.

Syntyvyyden lasku on ongelma, koska [monimutkaisempi malli]. HS:ssa raportoitiin tuoreesta suomalais(!)tutkimuksesta, jossa Rooman tuhoa selitettiin, ainakin osaltaan, syntyvyyden laskulla (itse tutkimusta ei näytä verkosta löytyvän). On mahdollista, että syntyvyyden lasku aiheuttaa yhteiskunnallista haittaa "vähemmän veronmaksajia"-mallia monimutkaisemmilla tavoilla.

Olisin kuitenkin yllättynyt, jos syntyvyyden laskuun kohdistuneen huolen taustalla olisi tämän kaltainen monimutkainen malli. Huoli syntyvyyden laskusta vaikuttaa olevan jaettu hyvinkin eri tavoilla ajattelevien ihmisten kesken. Ei vaikuta todennäköiseltä, että kaikilla näillä ihmisillä olisi mielessään sama monimutkainen malli. Mitä monimutkaisempi malli, sitä enemmän erimielisyyden kohteita.

Syntyvyyden nostaminen ei ole helppoa

Japanissa on ollut huolestuttavan alhainen syntyvyys jo pitkään, eikä asiaan ole tullut muutosta. Tämä antaa ymmärtää, että syntyvyyden nostaminen ei ole helppoa ja/tai huoli syntyvyydestä on vain halpaa puhetta ilman halua varsinaisesti tehdä asialle jotain. Japanin tilanteen tunteminen varmasti auttaisi  linkit/kirjavinkit tervetulleita, tällaisen löysin – mutta mutuilen hiukan edessä olevia haasteita.

Syntyvyyteen on nähdäkseni kohtalaisen vaikea vaikuttaa tulonsiirroin. Mitä selailin tutkimusta, niin useimmissa papereissa löydetään politiikkavaikutus synnytysväleihin, mutta harvemmin syntyvyyteen (ks. kymmenen vuoden takainen kirjallisuuskatsaus). Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisillä on melko vahvoja mieltymyksiä tai mahdollisuuseroja lastenhankinnan suhteen, ja että syntyvyyttä nostamaan pyrkivä politiikka luo melko vahvoja vastakkainasetteluja.

Ajatellaan että halutaan että kymmenen prosenttia niistä, jotka ajavat bensiiniautoja siirtyvät sähköautoihin. Ihmiset luultavasti haluavat vain siirtyä paikasta A paikkaan B, ja harvemmalla on vahvoja mieltymyksiä siitä, pitääkö auton päristä vai ei. Pieni tulonsiirto bensa-autoilijoilta sähköautoilijoille riittää. Jälkimmäiset voittavat edellisten kustannuksella, mutta erotus ei ole kovin suuri.

Ajatellaan, että haluttaisiin saada syntyvyys uusiutumistasolle. Tämä vaatisi nähdäkseni melko massiivisia tulonsiirtoja lapsettomilta lapsellisille. Lapselliset joilla perhevapaat ovat takanapäin tai lapset sen verran vanhoja että lapsilisät ovat lakanneet lienee parasta ymmärtää tässä yhteydessä lapsettomina, joskin he luultavasti kantavat huolta myös jälkeläistensä lisääntymisestä. Eikä arvopuheella vaikuttaminenkaan ole kivutonta, ainakin päätellen mielipidepalstoilla ajoittain leimahtavasta keskustelusta lapsellisten ja lapsettomien välillä.


Kaiken kaikkiaan toivoisin kuulevani hitusen analyyttisempaa keskustelua syntyvyyden laskusta nykyisen huolien ilmaisun ja murheiden manailun sijasta. Tässä esimerkki siitä, miten syntyvyyden laskua käytetään poliittisessa keskustelussa (verkkouutisten jutusta):

Sanni Grahn-Laasosen mukaan syntyvyyden lasku osoittaa, että hallitus ei voi enää viivyttää perhevapaauudistusta.

Hyvä jos perhevapaauudistus tulee, mutta en ainakaan itse osaa sanoa kuinka uudistus, joka Kokoomuksen ja monen muunkin mallin mukaan olisi käsittääkseni kustannusneutraali, vaikuttaisi syntyvyyteen, pitäisikö syntyvyyteen vaikuttaa, ja jos pitäisi, mihin suuntaan. Toivottavasti joku minulle nämäkin kertoo (esimerkiksi kommenttikentässä tai omassa blogissaan).

21 kommenttia:

Ville Seppälä kirjoitti...

Mutu: Siihen asti että saavutamme 1) hiilineutraaliuden tai 2) multiplanetaarisuuden, on ihmiskunnan hyöty lisäihmisistä negatiivinen. Ihmiskunnan etu pitää asettaa yhteiskunnan edun edelle. Miksi syntyvyyden lasku ei pienentäisi ympäristökuormitusta? https://www.theguardian.com/environment/2017/jul/12/want-to-fight-climate-change-have-fewer-children

Mikko Särelä kirjoitti...

Pari huomiota: 1. pitäisi ymmärtää keiden mielipiteet lapsenhankkimiseen ovat muuttuneet. Esimerkki: jos naiset kokevat uran ja lasten ja kaupunkielämän yhdistämisen vaikeaksi, koska taakka yhä osuu suurelta osin naisille, voi tähän puuttua - tadaa - perhevapaauudistuksella, joka tuuppaa perheitä kohti tasaisempaa kotityötaakan jakoa. Jos taas miehet ovat syypäänä lastenhankkimisen vähyyteen, vaikutus voi olla negatiivinen (enemmän työtä) tai positiivinen (huomaa, että lapsen kanssa elämä onkin aika kivaa ja toteaa, että toisenkin voisi hankkia).

2. Yhteiskunnan tasolla syntyvyyden muutoksia voi ja kannattaa analysoida myös ilman mitään eläkejärjestelmänäkökulmaa. Sen jälkeen on helppoa huomata se, että jos työväestö laskee, menee vuosi vuodelta suurempi osa tuotetuista resursseista vanhustenhoitoon (ja on siis pois muusta) - tai sitten vanhusten elintaso suhteellisesti laskee. Tämä siis suhteessa siihen vaihtoehtoon, jossa työikäinen väestö kasvaa oletuksella, että molemmissa on yhtä suuri tuottavuuden kasvu.

Anonyymi kirjoitti...

Oheisen Japania koskevan jutun (https://www.theatlantic.com/business/archive/2017/07/japan-mystery-low-birth-rate/534291/) innoittamana lueskelin vähän yo. Väestöliiton barometria, että ketkä jäävät kauimmaksi lapsitoiveistaan. Vastaus löytyy sivulta 43 (http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/e949495dd7cf877f6ab996b0f08209e3/1500753748/application/pdf/4876090/Perhebarometri2015_netti.pdf), ja se on sinkkumiehet. Sivulta 55 taas ilmenee, että kumppanin puute on miesten tärkein syy lapsettomuuteen (naisille se on toiseksi tärkein, tärkein on "halu tehdä muita kiinnostavia asioita"). Tunnen sympatiaa tätä ryhmää kohtaan sikäli, että kyseessä ei ainakaan kaikkien kohdalla ole kahden oman toiveen välinen ristiriita, joka on nyt ratkennut tietyllä tavalla, vaan yksi saavuttamaton toive.

Muiden sosio-ekonomisten indikaattorien perusteella olisi vaikea proksia, keitä nämä ovat. On varsin tasaista niin koulutuksen, sosio-ekonomisen aseman kuin asuinpaikkakunnan suhteen. Työttömät, työelämän ulkopuolella olevat ja työttömyysuhan alaiset miehet kylläkin suunnittelevat tekevänsä vähemmän lapsia kuin muut, mutta toisaalta tällaisten miesten toivoma lapsilukukin on alhaisempi (eli ehkäpä toiveista on joustettu).

-riikka-

Allan Seuri kirjoitti...

Kiitos hyvistä kommenteista!

Ville:

Ympäristökuormitus (suhteessa no-kid-baselineen) kasvaa eittämättä siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy ansaitsemaan työtuloa. Entä sitä ennen? Vähän vaikeampi sanoa. Riippunee vanhempien työn tarjonnan muutoksista (onko ilman lapsia helpompi panostaa uraan vai helpompi ottaa vapaa-aikaa?) ja kulutuskäyttäytymisestä (kertakäyttövaipat vai ravintolaillat).

Kysymykseksi tulee nähdäkseni siis se, missä määrin ilmastoriski on ratkaistu/ratkennut 2030-, 2040-luvuille tultaessa. On varmasti olemassa sekä hyvin optimistinen että hyvin pessimistinen skenaario, jossa näin on. Luulisi, että on kuitenkin jonkinlainen todennäköisyys sille, että asian kanssa kamppaillaan vielä tuolloin. Jos meillä on vielä tuolloin päästökaupan ulkopuolisia sektoreita kotimaassa tai ulkomailla, niin lapsi kasvattaa päästöjä noilla sektoreilla omalla työllään tai omilla työtuloillaan.

Lastenhankinnan merkitys ilmastoriskin kannalta siis vähenee, kun huomioidaan ajoitus, ja nuo yksi lapsi lisää-autoton elämä-vertailut ovat tässä mielessä liian kovia lastenhankinnalle. Tietenkin se merkitys voi olla silti suuri.

Sitten voi spekuloida sillä, että tekeekö lastenhankinta ihmisistä ilmastoystävällisempiä (monesti mutuillaan näin, mutta epäilen vahvasti), millainen vaikutus ilmastoystävällisten vanhempien asenteet siirtyvät lapselle (ehkä jonkin verran, mutta tämä on yksilökysymys eikä liity politiikkaan, joka tukee kaikkien vanhempien lastenhankintaa), ja missä määrin lastenhankinnan ympäristökuormituksen esiinnostaminen vaikuttaa ilmastonmuutokseen suhtautumiseen noin muuten (ryhtyykö potentiaalinen vanhempi negatiivisessa tunnereaktiossaan skeptisemmäksi vai alkaako kannattaa vahvemmin toimenpiteitä riskin vähentämiseksi).

Kaiken kaikkiaan mutuilisin itse sensuuntaisesti, että ilmastoriski on syy olla lisäämättä syntyvyyden tukemista ja että on hyvä pitää esillä tätä kysymystä, kun puhutaan syntyvyyden alenemisesta. Mutuilisin myös, että esim. luonnonsuojelujärjestöjen ei kannata mennä vaaleihin teemoilla ”Päästökauppa kuntoon/Panostuksia vihreään teknologiaan/Leikkauksia lapsilisiin”. Mutta tämä on vain mutua.

Mikko:

Hyviä huomioita. Joo, jännä nähdä kun perhevapaauudistus tulee ja se arvioidaan, niin millaiseksi sen syntyvyysvaikutus arvioidaan. Voi tosiaan olla plussaa tai miinusta. Ja totta, vaikka meillä olisi rahastoiva eläkejärjestelmä, niin muu sosiaaliturva ja yhteiskunta toimii jakojärjestelmänä (esim. työikäiset maksavat vanhustenhoidon verovaroista).

Riikka:

Hyvä linkki. En ehkä haluaisi ajatella, että kyseessä ei olisi toiveiden välinen ristiriita, vaan että aina on olemassa eri valintoja ja toiveita ja niiden välisiä hintoja.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja yksilö-empaattisesta näkökulmasta, minusta voidaan sanoa että se hinta jonka sinkkumiehet joutuisivat maksamaan lapsenteosta on tällä hetkellä liian korkea, ja sitä pitäisi laskea jollain tavalla. Kuitenkin yksilö-toiminnallisesta näkökulmasta koen haitalliseksi sellaisen ajattelutavan, että mitään ei voitaisi tehdä toisin, että kyseessä ei ole tilanne, jossa jostain asiasta luopumalla voitaisiin lisätä lapsen saamisen todennäköisyyttä. Tämä taitaa olla laajemmin sellainen ”Yhteiskunnan tasolla on hyvä tunnistaa rakenteiden merkitys, mutta yksilön tasolla on hyvä tunnistaa omien valintojen merkitys”-tyyppinen tilanne.

Minulla ei ole ainakaan nyt politiikkasuositusta tähän asiaan, mutta noin muuten oma mielipiteeni on, että yksinäiset miehet ajautuvat liian usein netissä yhteisöihin (esim. Red Pill) jotka tosiasiallisesti heikentävät heidän mahdollisuuksiaan löytää kumppani, jonka kanssa perustaa perhe (jos se on se mitä haluaa).

Kotka kirjoitti...

Ei lastenhankinnan jättämisen/viivästämisen vaikutus ympäristökuormitukseen ole mikään väittelyn aihe. Se on suoraan helposti matemaattisesti todistettavissa kasvavana sarjana, joka katkeaa jos lasta ei hanki. On aivan merkityksetöntä miten ilmastoystävällisesti vanhempi, oma lapsi tai lapsenlapsi elää verrattuna siihen nollakuormaan jos lapsi ei synny ollenkaan.

Kyse ei myöskään ole vain ilmastonmuutoksen uhasta, vaan myös muiden ympäristöresurssien riittämisestä. Sinänsä kiitettävä ilmastotietoisuuden nousu on peitonnut alleen kaikki ne muut uhat, joita väestönkasvu aiheuttaa, alkaen veden loppumisesta.

Allan Seuri kirjoitti...

Kotka: kiitos kommentista. En usko, että kukaan täällä on kyseenalaistanut lastenhankinnan odotusarvoisesti plusmerkkistä ympäristökuormitusta. Kyse on kuitenkin hyvinvoinnista, ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä kysymyksiä ovat mm. lapsen (ja hänen lastensa) olemassaolosta koituva hyöty, ympäristövaikutusten suuruus, ympäristövaikutusten ajoitus, sukupuuttoriskin todennäköisyys ja kustannus (tulevien sukupolvien koko), jne. Enkä itsekään näistä väitellyt, kunhan pohdin ääneen.

Hyvä huomio, ympäristön kantokyky on moniulotteinen kysymys, ja pelkkä ilmastoriskin ratkaisu vaikkapa toimivalla päästökaupalla jättää vielä monia ongelmia avoimeksi. Lisäksi myös hyvä ilmaus siitä, että väestönkasvussa on kyse paitsi lapsiluvusta, myös lastenhankkimisiästä. Vaikka syntyvyys ei alenisikaan, väestönkasvu hidastuu jos muksut hankitaan myöhemmin.

Ville Seppälä kirjoitti...

"Ympäristökuormitus (suhteessa no-kid-baselineen) kasvaa eittämättä siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy ansaitsemaan työtuloa. Entä sitä ennen? Vähän vaikeampi sanoa. Riippunee vanhempien työn tarjonnan muutoksista (onko ilman lapsia helpompi panostaa uraan vai helpompi ottaa vapaa-aikaa?) ja kulutuskäyttäytymisestä (kertakäyttövaipat vai ravintolaillat)."
"Lastenhankinnan merkitys ilmastoriskin kannalta siis vähenee, kun huomioidaan ajoitus, ja nuo yksi lapsi lisää-autoton elämä-vertailut ovat tässä mielessä liian kovia lastenhankinnalle. Tietenkin se merkitys voi olla silti suuri."

Uskon että lapsi on selkeä "nettohaitta" jo syntymästään, ruoka on yksi suurimpia ilmastonmuutoksen aiheuttajia, lapsiperheillä myös isommat asunnot, lasta pitää kuskata päiväkotiin/harrastuksiin jne. Ei toki yhtä suuri hiilijalanjälki kuin aikuisella, varmaan joku jossain tehnytkin vertailuja.

"Kysymykseksi tulee nähdäkseni siis se, missä määrin ilmastoriski on ratkaistu/ratkennut 2030-, 2040-luvuille tultaessa. On varmasti olemassa sekä hyvin optimistinen että hyvin pessimistinen skenaario, jossa näin on. Luulisi, että on kuitenkin jonkinlainen todennäköisyys sille, että asian kanssa kamppaillaan vielä tuolloin. Jos meillä on vielä tuolloin päästökaupan ulkopuolisia sektoreita kotimaassa tai ulkomailla, niin lapsi kasvattaa päästöjä noilla sektoreilla omalla työllään tai omilla työtuloillaan."

Ilmastoriski on ratkaisematta niin kauan kuin päästään nettopäästöissä(päästöt-nielut) nollaan, koska päästöt jäävät ilmakehään vuosisadoiksi. Tässä pieni kolmen kohdan tiivistys vakavuusasteista:

1) Miten nopealla aikataululla päästöjä pitäisi leikata että päästään Pariisin sopimuksen tavoitteisiin:
https://twitter.com/Peters_Glen/status/880320599788310528
Ilmastotutkijat taas vaikuttavat hyvin skeptisiltä noiden ylemmän kuvan skenaarion hiilinielujen luomisesta.

2) Sivu 9 esittelee muitakin nettopäästöskenaarioita ja sen mihin lämpötiloihin niillä ylletään:
https://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar5/syr/SYR_AR5_FINAL_full_wcover.pdf

3) Noiden lämpötilojen summittaisia vaikutuksia (toki vaikea arvioida): https://twitter.com/jmkorhonen/status/844819198308069377

Itse pidän tätä ongelmaa niin massiivisena että näen tässä hyvän vertailukohdan Toiseen maailmansotaan: WWII myötä esim. insinöörejä värvättiin joukoittain sotateollisuuden tarpeisiin, ilmastonmuutoksen myötä esim. taloustieteilijöitä värvätään joukoittain kehittämään insentiivejä ja lakeja hiilineutraalin yhteis- ja ihmiskunnan luomiseen. Toivottavasti ajoissa.

"Sitten voi spekuloida sillä, että tekeekö lastenhankinta ihmisistä ilmastoystävällisempiä (monesti mutuillaan näin, mutta epäilen vahvasti), millainen vaikutus ilmastoystävällisten vanhempien asenteet siirtyvät lapselle (ehkä jonkin verran, mutta tämä on yksilökysymys eikä liity politiikkaan, joka tukee kaikkien vanhempien lastenhankintaa), ja missä määrin lastenhankinnan ympäristökuormituksen esiinnostaminen vaikuttaa ilmastonmuutokseen suhtautumiseen noin muuten (ryhtyykö potentiaalinen vanhempi negatiivisessa tunnereaktiossaan skeptisemmäksi vai alkaako kannattaa vahvemmin toimenpiteitä riskin vähentämiseksi).

Kaiken kaikkiaan mutuilisin itse sensuuntaisesti, että ilmastoriski on syy olla lisäämättä syntyvyyden tukemista ja että on hyvä pitää esillä tätä kysymystä, kun puhutaan syntyvyyden alenemisesta. Mutuilisin myös, että esim. luonnonsuojelujärjestöjen ei kannata mennä vaaleihin teemoilla ”Päästökauppa kuntoon/Panostuksia vihreään teknologiaan/Leikkauksia lapsilisiin”. Mutta tämä on vain mutua."

Hyvää mutua, mutuilen.

Olen tekemässä tästä "Ilmastonmuutos ja ylisukupolvinen hyöty" -aiheesta mielipidevideoa youtubeen, vahvasti myös mutun pohjalta ja ilman kunnollista teoreetteista osaamista, enimmäkseen sellaista saarnausta. Optimistisesti arvioiden joskus parin viikon päästä valmista, linkkiä tulee kyllä sitten Twitteriin.

Allan Seuri kirjoitti...

Ville:

Hyviä pointteja. ja linkkejä. Peukku mielipidevideolle! Odotan innolla.

Lasten ilmastopäästöistä vielä. Unohdetaan julkinen kulutus, nettovienti ja investoinnit. Tuotanto on yhtä suuri kuin (yksityinen) kulutus. Lapset eivät kontribuoi mitenkään tuotantoon. Ainoat tavat, joilla lapsi lisää ympäristörasitusta on i) vanhemmat tekevät enemmän töitä->tulot ja kulutus kasvavat, ii) vanhemmat muuttavat kulutusrakennettaan ympäristölle haitallisempaan suuntaan.

i) lapsi vähentää tehtyä työtä suoraan sen 1-3 vuotta kun vanhemmat ovat poissa työelämästä. Toisaalta lapsi voi lisätä työnhakua, tehtyjä työtunteja tai efforttia. Mene ja tiedä.
ii) Vaikea sanoa miten kulutusrakenne muuttuu. Toki lapsen ruuat, vaatteet, jne., mutta mitä jää pois, tai mitä muuta tulee lisää? Vähemmän matkustamista? Vähemmän vaatteita (aikuisille)? En osaa sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Olin just aikeissa lisätä suunnilleen samat kommentit Villelle ja Kotkalle kuin Allan. Nykyään kun lapsi ei yleensä tuo leipää tullessaan, niin kotitalouden käytettävissä olevat tulot ovat suunnilleen ainakin esikoisen ensimmäiset 18 vuotta samat kuin lapsettomaksi jäävällä pariskunnalla. Eli sikäli lapsettomuus ei tarkoita nollakuormaa. Kulutusrakenteen ympäristöystävällisyys lasten kanssa tai ilman on empiirinen kysymys.

Jos aikaa olisi rajattomasti, tällä ei olisi kait kauheasti väliä, koska lapsettomien ympäristökuorma olisi joka tapauksessa pienempi vaikkakaan ei nollassa. Mutta jos ympäristöriskien suhteen tulee meidän elinaikanamme tilanne, jossa asia on ratkennut suuntaan tai toiseen, eikös tällä viiveellä (joka johtuu siitä, että nollakuorma alkaa vasta lastenlapsien puuttumisesta) ala sitten olla merkitystä?

-riikka-

Ville Seppälä kirjoitti...

"ii) Vaikea sanoa miten kulutusrakenne muuttuu. Toki lapsen ruuat, vaatteet, jne., mutta mitä jää pois, tai mitä muuta tulee lisää? Vähemmän matkustamista? Vähemmän vaatteita (aikuisille)? En osaa sanoa."

Hiilijalanjäljen kannalta on oleellista korvaavatko vanhemmat muuta kulutusta laadullisesti vai määrällisesti. Jos lapsen hankkiminen tarkoittaa että uusia vaatteita ja matkoja on vähemmän, on kehitys hyvää. Jos se tarkoittaa että brändi on halvempi (ja ostetaan silti sama määrä) tai kohde budjettiystävällinen (mutta lentomatkan pituus sama), voi hiilijalanjälki olla yhä sama.

Jotenkin sellainen fiilis että tuo nollapäästöihin pääseminen saattaa vaatia jonkinlaista munkkiyhteiskuntaan siirtymistä, jossa jokainen kuluttaa vain välttämättömän (kulutus tulee olemaan todella paheellista). Silloin se extensive margin helposti tärkeämpi kuin intensive margin vrt esim. nyky-Suomi, koska elossa pysyminen jo sinänsä vaatii aika paljon kulutusta.

Ville Seppälä kirjoitti...

Jos aikaa olisi rajattomasti, tällä ei olisi kait kauheasti väliä, koska lapsettomien ympäristökuorma olisi joka tapauksessa pienempi vaikkakaan ei nollassa. Mutta jos ympäristöriskien suhteen tulee meidän elinaikanamme tilanne, jossa asia on ratkennut suuntaan tai toiseen, eikös tällä viiveellä (joka johtuu siitä, että nollakuorma alkaa vasta lastenlapsien puuttumisesta) ala sitten olla merkitystä?

-riikka-

Tämä on kyllä totta, eli jos saavutamme kestävän elämäntavan niin lapsista tulee ainakin siinä tapauksessa lisähyötyä yhteiskuntaan (ainakin heidän itsensä kokemana). Tulevaisuuksien todennäköisyysjakauman arviointi vaan vaikeaa, ja sen mukaan pitäisi nyt tehdä päätöksiä ja politiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Allan, onko siitä mutua kummempaa evidenssiä, että Red Pill -touhu olisi Suomessa jotenkin yleistä tai voimakkaasti yleistynyt? Itse suhtaudun vähän skeptisesti siihen hypoteesiin. Evidenssin puutteessa olen taipuvaisempi uskomaan enemmän omaa mutuani, koska minulla taitaa olla sinua parempi hytinä, miten nainen näkee ko. demografian. Oma mutuni nimittäin on, että Suomi-sinkkumiehet eivät tapaa olla kitkeriä tai vihaisia naisia kohtaan mutta eivät ole erityisen komeita eivätkä myöskään valitse parhaita piirteitään korostavia vaatteita tai hiustyyliä. Lisäksi introvertit ovat yliedustettuina, ja osalla on ongelmia sosiaalisissa taidoissa. (Sivuutan maantieteellisen kohtaanto-ongelman, koska asuinpaikka on selvästi yksilön oma valinta, ja maaseudun sinkkumiehet tietänevät, missä naisia olisi.) Eli poislukien asuinpaikkakunta, kyseessä ovat enimmäkseen asiat, joiden muuttaminen on sangen vaikeaa.

(Kuten Esa Pakarisen 50 vuotta vanha laulu (https://www.youtube.com/watch?v=hQlAtD1oVY4) havainnollistaa, MGTOW-touhu yms. ei muuten ole vasta nykyajan keksintöä. Kaikki ihmiset eivät ilmeisesti ole valmiita parisuhteisiin kuuluviin väistämättömiin kompromisseihin, pätee varmaan naisiinkin. Nykyaika on parantanut näiden ihmisten asemaa, koska yhteisö suhtautuu sinkkuuteen suvaitsevammin.)

Periaatteessa ei-kognitiivisia taitoja voi kaiketi opettaa, ja, mikäli työelämä menee tosiaan siihen suuntaan, että niiden merkitys korostuu tulevaisuudessa, se voisi olla hyvä idea myös muutenkin kuin pariutumisen kannalta. Joskin jos vastapuoli enenevästi ei halua lapsia siksi, koska haluaa toteuttaa itseään (ks. Väestöliiton barometri), niin sitten menee vaikeaksi. Mistä tulikin mieleen, onko tutkittu väestönkasvua eläkejärjestelmän funktiona? (Luin vastikään Mylesin Public Economicsin luvun Social Security.) Ts. eläkejärjestelmä mahdollistaa (lapsettoman) itsensä toteuttamisen, kun ei tarvitse tehdä lapsia vanhuuden turvaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh, allekirjoitus unohtui.

-riikka-

TH kirjoitti...

Itse olen käsittänyt että syntyvyydestä ollaan nyt huolissaan koska tiedetään että 10-15v päästä isojen ikäluokkien terveydenhuollon jne hoidon kulut lähtevät rajusti nousuun mikä voi hyvinkin aiheuttaa jonkinlaisen kriisin. Mutta tänään syntyvä lapsi ei mitenkään auta tähän, itseasiassa vaan pahentaa ongelmaa koska sitten on hoidettavana myös lapsiin liittyvät tällä hetkellä julkisesti järjestetyt palvelut.

Entä sitten 20v päästä kun nämä isot ikäluokat on suurimmaksi osaksi haudan levossa, eikö silloin ikärakenne korjaannu ja kustannusten hoito helpotu. Onkohan tästä jotain analyysejä? Entä eikö tuon edellä mainitun kriisin voi välttää hyödyntämällä näille ikäluokille kertyneen huomattavan varallisuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta koko keskustelu miesten lasten saamisen vaikeudesta on jotenkin absurdi ja lähentelee denialismia biologisista tosiseikoista. Ihminen on kaksisukupuolinen biologinen laji, jonka lisääntyminen on käytännössä pudotuspeliä jossa miehet ovat laajalti se, jota pudotellaan. Tätä laajalti kutsutaan "patriarkaatiksi". Nykyään kai suunilleen voidaan tieteellisen tarkan DNA-analyysin perusteella todeta, että keskivertoihmisellä on kaksi kertaa enemmän esiäitejä kuin esi-isiä. Tässä mielessä ihmisrotu on fundamentaalisesti "eriarvoistava".

Perustarveargumentaatiosi on muuten huono. Tällä perusteella toimeentulotuen luukulla pitäisi jakaa sinkkumiehille niin paljon rahaa perustarpeiden täyttymiseksi, että he saavat jostain puolison (viime kädessä erään sosiaalipolitiikan professorin puolihuolimattoman ehdotuksen mukaan thaikuista) joka suostuu tämän asian toteuttamaan. En tiedä, ovatko Ojala ja Tuori vielä linjanneet, kattaako perustoimeentulo tästä näkökulmasta perustarpeiden täyttymistä, mutta selvää on että perustuslain 19§ tulkinta ei heikentämiskiellon näkökulmasta tarkoita eksistenssiminimiä. Oletamme ihmisten olevan itse kykeneväisiä syömään, mutta emme oleta ihmisten olevan kykeneväisiä hankkimaan ravintoaan.

Joka tapauskessa, jos visaat päätyisivät siihen, että lisääntyminen olisi perusoikeus ala PeL 18§ ja ehkä 22§, niin tällöin kyllä pitäisi latoa riihikuivaa rahaa lapsettomille jotka niitä lapsia haluavat, kunnes tilanne korjaantuisi. Yhteiskunta käyttää miljardien eurojen arvosta tulonsiirtoja esimerkiksi siihen ruokaan liittyvien perusoikeuksien toteutumiseen nykyisellään.

Todellinen filosofinen ongelma, jonka kaikki tuntuvat tässä kohtaa sivuuttavan, on se tosiasia, että kulttuurillinen säilyminen on numeropeliä. Jos pidämme nks. "pohjoismaista hyvinvointivaltiota" jotenkin hyvänä asiana, niin ihan puhtaasti aritmeettisesta näkökulmasta sen säilymistä pitäisi kai miettiä syntyvyyden näkökulmasta. Jos ja kun maahanmuuttajatkin konvergoituvat hedelmällisyydeltään kantaväestöön (oletan tapahtuvan sukupolvessa tai kahdessa), on ainoa tapa säilyttää kulttuuri perpentuaalinen maahanmuutto. Jos muut kulttuurit muuttuvat hedelmällisyydeltään samanlaisiksi, on edessä ennen pitkää lajin kuolema.

(Jos perpetuaalinen ja toimiva maahanmuutto ei ole ratkaisu, on tietenkin vinoutuva väestörakenne hyvinvointivaltiomallissa hieman kurja asia niille ikäluokille, jotka ovat nks. "maksavassa päässä ikäpyramidia".)

Biologia ei ole peli, jossa voittaja on se, joka lisääntyy kaikkein vähiten. Kontekstissa, jossa eliölaji ei juuri lisäänny, on jotain säilymisen näkökulmasta fundamentaalisesti vialla. Tämä on aritmeettinen fakta, jota ei tarvitse perustella Rooman valtakunnan tuholla tai Caligulan kekkereillä.


mvh,
jukka


Anonyymi kirjoitti...

Jep. Minuun iski joku kumma hienotunteisuus, mutta jo aiemmin pohdin, että sanonko, että jos valtion interventiota kaivataan, olisko vaimonhakuvähennys mitään. Ja -laina tai jopa -tuki likviditeettirajoitteisille.

Allan, löytyykö makromalleista muuten nykyään kaksi sukupuolta vai onko se edustava agentti hermafrodiitti?

Mutuni on, että jos väestönkasvun endogenisoi eläkejärjestelmän funktiona, mikään toimiva eläkejärjestelmä ei voi olla pitemmän päälle stabiili ilman riittävän voimakasta kulttuurista normia, että lapsia kuuluu tehdä ns. riittävästi. (Pätee tietysti kaikkeen muuhunkin sukupolvien väliseen tulonsiirtoon nojaavaan järjestelmään.)

-riikka-

Anonyymi kirjoitti...

That said, vaikka lapsettomia miehiä on aina ollut selvästi enemmän kuin lapsettomia naisia, siinäkin on variaatiota yli ajan, jo meidän elinaikana: http://www.vaestoliitto.fi/@Bin/5209690/lapsettomuus%20arvopisteitt%c3%a4.jpeg.

Suhtaudun kuitenkin ihan sympatialla, mikäli joku sattuisi löytämään toteuttamiskelpoisia interventioita. Kyllähän nyky-yhteiskunta poikkeaa monella muullakin siitä, mikä on ns. luonnollista.

-riikka-

Allan Seuri kirjoitti...

Täällähän jamboree, kyllä tuntuu mukavalta blogistista lukea hyviä kommentteja runsaasti! Aivan merkkimääräkin jää kesken kun näihin vastailee.

Allan Seuri kirjoitti...

Riikka: Haetarissa riittää näpelöehtimistä, hieno laulu! Red Pill oli turhan löysä heitto minulta, mutta avaan vähän. Koska olen mies, taipumus ajaa pohtimaan rakentavia ohjeita miehelle tällaisiin pulmiin. Toki kaikki eivät halua muuttua monellakaan tapaa, mutta on miehiä, jotka haluavat deittivinkkejä ja monet deittivinkit vaikuttavat omiin silmiini hieman vastatuotannollisilta (en keksinyt parempaa suomennosta counterproductivelle), ja nuo deittivinkit usein kumpuavat tuosta yhteisöstä/meemipesästä.

Mutta joo, vietän enemmän aikaa internetin miesvaltaisissa yhteisöissä kuin naisena deittimarkkinoilla joten näen enemmän verkossa mouhoavia redpillejä kuin tavallisia, vähän vaikeita, introverttejä ok.näk. miehiä. Hyvä huomio.

Tämä liittyy vähän Jukankin pointtiin, mutta kaipa ns. ”50-luvun arvot” olivat tapa vääntää yhteiskuntaa pois evoluutiopsykologian kuvaamista fundamentaalisista epäsymmetrioista lähemmäs tilannetta, jossa kaikki miehet saavat kumppanin. Tosiaan itsekin pidän tervetulleena, jos löytyy hyviä pehmeitä interventioita tasa-arvon parantamiseksi tällä saralla.

re: makromallit: Hehe, enpä tiedä! Kaipa edustavat agentit ovat vain hermafrodiittisia kotitalousentiteettejä, joiden koko kasvaa n% vuodessa. Ei ole matching-ongelmaa kotitalouden kasvussa. Noin muuten kyllähän tuolla eläkepapereissa näemmä endogenisoidaan syntyvyyttä. Tuossa paperissa mihin teksti linkkaa todetaan, että eläkkeet pitäisi sitoa lastenhankintaan jakojärjestelmässä. Voinee tulkita ulkoisvaikutuksen, vapaamatkustamisen korjaamisena.

TH: Totta. Väestöllisen huoltosuhteen heikkeneminen taitaa ennusteiden mukaan loppua joskus 2035 tienoilla, joskaan ei taida olla näköpiirissä että se palaisi nykytasolle. Hyvä huomio varallisuudesta. Briteissähän oli vaalien alla tästä lyhyt kuohu, kun May ehdotti jotain tämäntapaista ja se brändättiin mediassa dementiaveroksi, May nopeasti veti ehdotuksen pois.

Jukka: re:perusoikeudet. Tulkitsen että ongelma on, että siinä missä ravinnon ja asunnon hankintaan tarvittava tulonsiirto vaihtelee vain maltillisesti ihmisten välillä - omien tulojen alaraja nolla, tietyllä tulotasolla saa kuka tahansa riittävästi apetta - lastenhankintaan tarvittava tulonsiirto vaihtelee enemmän. Jos laadittaisiin tulonsiirto sen tyypin mukaan, joka haluaa lapsia ja jolle se on vaikeinta (koska perustarve, kaikkien pitää saada) siitä tulisi kallista (koska tasa-arvo ja kaikkien tulisi saada yhtä paljon). En tiedä oliko tämä se mitä hait, mutta ainakin itse koen tämän nyt ongelmalliseksi. Ehkä korostaa sitä, että perustarpeista puhuminen on tässä ongelmallista. Joka tapauksessa, hyvä huomio ja heikko argumentti. Hyvä kommentti muutenkin sinulta.

Puhut sekä kulttuurisesta säilymisestä että biologisesta säilymisestä. En osaa sanoa, missä määrin matala syntyvyys vaikuttaa pohjoismaisen yhteiskunnan säilymiseen muuta kautta kuin tavanomaisten julkistalous-eläke-kysymysten kautta (oletan, että kun kirjoitat ”puhtaasti aritmeettisesta näkökulmasta” niin et tarkoita näitä asioita, vaan yksinkertaisempaa syntyvyys-väestön koko-dynamiikkaa). Jos ajatellaan, että Islanti on pohjoismainen yhteiskunta, niin onhan se osoitus siitä, että Suomen kansa voisi enemmän kuin desimoitua ja silti pohjoismainen yhteiskunta olisi mahdollinen. Haen tällä siis sitä, että vaikka on varmasti olemassa minimitaso sille, että ”Suomi” säilyy, niin tämä minimitaso voi olla hyvin matala. Pitäisin kulttuurista säilymistä relevanttina lähinnä, sanotaanko alle miljoonan, kahden kansoille, ja juutalaisille (perusteltu pelko merkittävistä negatiivisista populaatioshokeista).

Ja tosiaan itse kannatan kyllä periaatteessa tuntevan ja arvokkaan eliölajin määrällistä kasvua, mutta ilmastoriski on tällä hetkellä nähdäkseni sellainen, että syntyvyyden kasvu saattaa pikemminkin lisätä kuin vähentää sukupuuttoriskiä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi sukupuolta meets makrorelevantti asia, feat. hyvin ajankohtainen keissi: http://voxdev.org/topic/macroeconomics-growth/relationship-between-chinese-housing-and-marriage-markets.

-riikka-

Anonyymi kirjoitti...

Perusoikeuksista: varianssin kasvu ei mielestäni ole peruste. Myös esimerkiksi lääkekustannuksiin tarvittava rahamäärä voi vaihdella huomattavasti yksilöittäin, mutta silti katsomme, että ne lukeutuvat perusoikeuksiin jotka lähtökohtaisesti (yksinkertaistan hieman) kuuluvat viimesijaisen turvan piiriin. Muun muassa tästä syystä viimesijainen turvamme on tarveharkintainen (ja hyvä niin), eikä tätä (toimeentulotukea) esimerkiksi perustulomalleissa käytännössä voida poistaa perusoikeuksien näkökulmasta. Jos kokisimme, että lasten saaminen on perusoikeus (käytämme tässä perustarvetta ja perusoikeutta hieman ristiin, mutta lähdetään siitä, että PeL 19§ kattaa "perustarpeet"), niin sitten kai pitäisi kustantaa jokaisella adoptioon, kohdunvuokraukseen, tms. tarvittava rahamäärä. Konseptitasolla tässä ei kai ole väistämättä ongelmaa. Kalliiksi se varmasti tulisi, mutta myös eläkejärjestelmä on melko kallis.

Kulttuurisesta ja biologisesta säilymisestä: tarkennan hieman. Lähdetään siitä, että meillä on kulttuuri Y ("Pohjoismainen hyvinvointivaltio"), jossa "rakenteellinen hedelmällisyysaste" on alle väestön uusiutumistason. Mikäli maahanmuuttajat kulttuureista [x, z] konvergoituvat paikalliseen hedelmällisyysasteeseen, on oltava niin että joko nettomaahanmuutto on "pitkällä aikavälillä" pysyvästi positiivista (jolloin on myös oltava, että esimerkiksi kahden kulttuurin mallissa toisessa kulttuurissa on uusiutumistasoa korkeampi syntyvyys, pysyvästi), tai sitten ennen pitkää sosiologeja siteeraten "viimeinen sammuttaa valot".

Kulttuurisen säilymisen relevanssi on lähes yksinomaan kiinni tarkasteluaikavälistä. Jos toteamme, ettei "pitkällä aikavälillä" ole relevanssia tästä näkökulmasta, niin sitten voimme seurata Keynesiä, todeta että pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita, ja unohtaa sen Solowin kasvumallinkin, koska pitkän aikavälin talouskasvumallienkin horisontti on niin pitkä, että se on lähes yhtä epärelevantti kysymys.

En ole huolissani koko "ihmiskunnan" määrällisen kasvun pysyvyydestä, kaiketi mm. eräät Afrikan maat hoitavat tätä globaalia uusiutumisastetta varsin tehokkaasti. Mutta jos ajatellaan "kulttuuristen tekijöiden" vaikuttavan hedelmällisyysasteeseen, niin massiivinen Ruanda ei ehkä ole toivomamme tulevaisuus ihmiskunnalle.

mvh,
jukka

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto