Politiikkaa Islannissa: viinan salliva kieltolaki, verovapaa vuosi ja inflaatioon sidotut asuntolainat

Islanti on pieni saarivaltio Atlantilla. Maassa on tulivuoria, kuumia lähteitä, ja hyvä jalkapallomaajoukkue. Hiljattain Islanti nousi uutisiin, kun se päätti toimeenpanna talouteen sukupuolten välisen palkkatasa-arvon. Tasa-arvoa valvotaan, ja sen rikkomisesta voidaan sanktioida.

Islannin palkkatasa-arvopolitiikka on kansainvälisesti poikkeuksellinen, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun maassa on tehty asiat omalla tavallaan. Tässä kirjoituksessa esittelen kolme aiempaa erikoisuutta Islannista.

Kieltolaki salli viinan, kielsi oluen

1900-luvun alussa monissa maissa haluttiin saada alkoholin haitat kuriin kieltämällä se. Suomessa tämä tapahtui vuonna 1919, mutta Islannissa jo muutamaa vuotta aiemmin. Kansanäänestys päätyi kieltolain puolelle vuonna 1908, ja kansan ääni kirjattiin laiksi vuonna 1915.

Tämän jälkeen Islanti lähti omalle polulleen. Vuonna 1922 Islannin parlamentti Alþingi päätti tehdä lakiin poikkeuksen ja sallia espanjalaisten ja portugalilaisten puna- ja rosé-viinien myynnin. Taustalla oli kauppapoliittinen kiista, jossa Espanja uhkasi kieltää turskan tuonnin jos viini ei saanut virrata. Asenteet kuitenkin muuttuivat ja vuonna 1933 kansanäänestys kallistui täpärästi kieltolakia vastaan. Alþingi kuunteli kansan tahtoa ja vapautti alkoholin - kaiken muun paitsi 2,25 prosenttia vahvemman oluen. Olut säilyi kiellettynä vuoteen 1989 saakka.

Tuntuu luontevalta ajatella, että mitä vahvempi päihde, sitä kovempi sääntely. Suomessakin alkoholipolitiikasta käydään kovaa kamppailua, mutta harva ehdottaa samaan aikaan viinejä ruokakauppaan ja keskiolutta Alkoon. Mikä islantilainen logiikka tässä siis oli taustalla? Vuonna 1935 silloinen pääministeri lausui seuraavasti (englanninnos):

I totally disagree that the consumption of beer is harmless. Beer will inevitably evoke a craving for alcohol, especially among youngsters, the working class and students. It would even be more useful to allow the importation of hard liquor to Iceland than to allow the brewing of beer.

Taustalla oli siis porttiteoria ryyditettynä luokka-ajattelulla. Nuoriso, työväenluokka ja muut vajaan arviointikyvyn kansalaiset hörppivät itsensä humalaan oluella. Paitsi maaseudun keskiluokka, myös työväenluokan kansanedustajat ajattelivat näin. Ilmeisesti osansa oli myös sillä, että Islanti pyrki tekemään pesäeroa emomaa Tanskaan, jonka kulttuuriin olut kuului vahvasti jo tuolloin.

Nykyään saattaa vaikuttaa kummalliselta myös se, että kotona juomista suosittiin: vielä vuonna 1954 ainoastaan yhdessä ravintolassa myytiin alkoholia. Ja jos Suomen vähittäiskaupan käymisteitse valmistettu lonkero oli mielenkiintoinen erikoisuus, Islannissa tarjoiltiin kieltolain aikana alle 2,25-prosenttista pilsneriä viinaan sekoitettuna. BBC:n jutussa haastatellun islantilaisen historioitsijan mukaan kyseinen juoma maistui pahalta.

Lähteet: BBC, Gunnlaugsson (2012).

Verovapaa vuosi

1980-luvulla verotus keveni kehittyneissä maissa. Rajaveroasteet alenivat kun poliitikot halusivat kannustaa työntekoon. Näin myös Islannissa. Islannin verouudistuksen yhteydessä oli erikoisuus oli, että vuoden ajaksi rajaveroaste laskettiin nollaan.

Vuoteen 1988 saakka Islannissa oli käytössä järjestelmä, jossa veroja maksettiin edellisvuoden tuloista. Jos tällaisesta järjestelmästä halutaan siirtyä reaaliaikaiseen verotukseen, jossa veroja maksetaan kuluvan vuoden tuloista, tulee verotukseen aukko.

Vuonna 1987 veroja maksettiin vuoden 1986 tuloista. Vuonna 1988 veroja maksettiin vuoden 1988 tulosta. Vuoden 1987 tuloista ei maksettu veroja koskaan. Työnteon kannattavuus parani reippaasti, ja työllisyysaste nousi sen mukaisesti:

Hyppäys työllisyysaikasarjassa on silmiinpistävä, mutta työllisyys oli nousussa jo vuonna 1986 ja talous ylikuumentumassa. Verovapaa vuosi oli kieltämättä merkittävä politiikkakokeilu. Tutkimuksen näkökulmasta oli kuitenkin huono asia, että nollavero koski kaikkia eikä vaikutusten tunnistamisen kannalta tarpeellista verrokkiryhmää syntynyt.

Lähde: Bianchi ym. (2001).

Inflaatio ei päässyt syömään indeksiin sidottuja asuntolainoja

Inflaatiolla on kustannuksia, erityisesti jos se on epävakaata ja yllättävää. Inflaatio pakottaa kaikkia nostamaan hintoja, mutta kun hintoja ei nosteta yhtä aikaa, suhteelliset hinnat vääristyvät ja talouden tehokkuus kärsii. Inflaatio myös uudelleenjakaa varallisuutta velallisten ja velkojien välillä. Kun kaikkien palkat nousevat inflaation mukana, tietty euromääräinen asuntolaina tulee helpommaksi maksaa pois.

On kaksi tapaa vähentää inflaation kustannuksia. Ensimmäinen tapa on vähentää itse inflaatiota. Toinen tapa on sitoa hyödykkeiden hinnat yleiseen hintaindeksiin, jolloin inflaation merkitys vähenee.

Ongelma jälkimmäisessä tavassa on, että se saattaa pahentaa ongelmaa. Jos hinnat sidotaan toteutuneeseen inflaatioon, syntyy helposti itseään voimistava kierre. Tämä tiedetään Suomessakin. 1950-luvun alun jälkeen palkkasopimuksiin sisällytettiin tyypillisesti indeksiehtoja, jotka takasivat palkankorotusten reaaliarvon. Kun hinnat nousivat, palkat nousivat, minkä seurauksena taas hinnat nousivat. Tämä kehitys vei talouden kerta toisensa jälkeen kustannuskilpailukykykriiseihin ja devalvaatioihin. Kun tulopolitiikka tuli Suomeen Liinamaa I-sopimuksen myötä, sen tavoite oli inflaation torjuminen. Samalla kiellettiin indeksiehdot. (Sauramo 2004)

Toinen ongelma on, että kuten Feldstein (1997) kirjoittaa, että indeksointi vähentäessään inflaation kustannuksia vaikeuttaa poliittisesti inflaation hillintää. Hän kirjoittaa, että tällainen ajattelu on taustalla Saksan perustuslaissa olevassa indeksointikiellossa. En saanut selville, onko tällainen kielto totta, mutta ainakin tuloverotus Saksassa oli vielä hiljattain indeksoimaton.

Miten tämä liittyy Islantiin? Tässäkin asiassa Islanti on kulkenut omia polkujaan. Vuonna 1979 maassa sallittiin paitsi palkkojen sitominen indeksiin, myös lainojen ja talletusten indeksisidonnaisuus. Vuoteen 2003 kaikki lainat olivatkin indeksisidonnaisia, ja vielä 2009 alle puoli prosenttia lainoista oli indeksivapaita. Islantilaiset siis jäivät paitsi suomalaisten suurten ikäluokkien sukupolvikokemuksesta, jossa inflaatio söi asuntolainat. Sen sijaan he saivat oman sukupolvikokemuksensa finanssikriisissä.

Islannin talous ajautui finanssikriisin myötä vaikeuksiin, minkä seurauksena maan valuutan arvo laski merkittävästi. Inflaatioon sidottujen asuntolainojen arvo suhteessa tuloihin kasvoi, mikä aiheutti ongelmia niin kansalaisille kuin pankkisektorillekin. Kansalaisten hätää on koetettu helpottaa antamalla velkaa anteeksi, ja samalla on pyritty irrottamaan olemassa olevia lainoja indeksistä. (lähde tähän ja edelliseen kappaleeseen)

Bonus: Suomalaiset eivät ilmeisesti ole ainoa kansa, joka puhuu sisäänhengityksillä. Taloustieteilijä Gauti Eggertsson antaa kotisivuillaan vinkkejä Islantiin matkaaville, ja niiden joukossa:

When Icelanders say stuff like “Yes,” they often do it while breathing in. It is sort of weird. But don’t freak out. Nobody is chocking.

Vähimmäispalkat ja palkat: millä mallilla?

Mikä on vähimmäispalkkojen vaikutus palkkoihin? Tätä sivuttiin edellisessä postauksessa, mutta selvästikin liian lyhyesti. Jatkan tässä aiheesta. Konteksti avautuu paremmin, jos lukee edellisen postauksen viimeisen osion.

1. Vähimmäispalkka siinä mallissa, jossa vähimmäispalkkaa opetamme

Ajatus siitä, että vähimmäispalkat eivät vaikuttaisi palkkoihin, tuntui minusta erikoiselta. Jäin pohtimaan sitä, mistä mallista tällaisen tuloksen saisi ulos ja nostin esiin sen, että ei ainakaan työn taloustieteen perusmallista, joka on vain kysyntä-tarjonta-kehikko työmarkkinoihin sovellettuna.

Viittaus perusmalliin ei onnistunut viemään vähimmäispalkkaa koskevaa keskustelua eteenpäin, ja olen tästä pahoillani. Huomio kiinnittyi mallin rajoittuneisuuteen ja epäuskottaviin ennusteisiin esimerkiksi sen osalta, mitä vaikutuksia työvoiman kasvulla on talouteen mallissa.

En tehnyt selväksi pääomaa koskevaa oletusta, eikä oletus ollutkaan itselleni selkeä. Perusoppikirjassa opetetaan toki, että työn kysyntä on pitkällä aikavälillä joustavampaa kuin lyhyellä aikavälillä yritysten sopeuttaessa pääomakantaansa, kas näin:

Lähde: Borjas, Labor Economics.

En kiinnittänyt tähän kysymykseen kummemmin huomiota, koska sellaisena kuin perusmalli esitetään, kvalitatiivinen tulos säilyy samana. Kysyntäkäyrä laskee alaspäin ja vähimmäispalkat vaikuttavat palkkoihin. Vain jos työn kysynnästä tulee pitkällä aikavälillä äärettömän joustava, ja kysyntäkäyrästä vaakasuora, eivät vähimmäispalkat vaikuta palkkoihin. Tässä tilanteessa sitten vähimmäispalkkojen työllisyysvaikutuksista tulee äärettömiä, mikä ei sekään ole realistista.

Realistista ei ole sekään, että työn tarjonnan kasvaessa, vaikkapa väestönkasvun myötä, talous siirtyisi pitkin alaspäin laskevaa kysyntäkäyrää ja palkat trendinomaisesti supistuisivat. Tässä tietenkin voisi vedota siihen, että työn kysyntäkäyrä siirtyy väestönkasvun mukana, mutta sitten otetaan askel ceteris paribus-analyysin ulkopuolelle maailmaan, jossa kaikki mallin palikat liikkuvat yhtä aikaa ja voidaan kysyä, onko mallista enää mitään hyötyä.

Vähimmäispalkkoja koskevaa keskustelua voidaan minun puolestani jatkaa ilman viittauksia tähän malliin. Ymmärrän kyllä sen puutteet enkä jää sen perään haikailemaan. Mikäli tämä malli kuitenkin koetaan hyödyttömäksi vähimmäispalkkojen analyysin kannalta, on itselläni ja ammattikunnallamme laajemminkin syytä itsetutkiskeluun. Tämä on kuitenkin se malli, jota veivataan muodossa tai toisessa läpi työn taloustieteen perusteiden, kurssi jota käytetään lyömäaseena poliittisessa keskustelussa. Vaikka alempana koetan tulkita vähimmäispalkkoja muiden mallien näkökulmasta, työn kysyntä-tarjonta-malli on ainoa malli, jonka kautta opetamme opiskelijoitamme ajattelemaan tätä asiaa. Jos sitä ei siis kannata tähän käyttää, niin onko kyse pedagogisesta epäonnistumisesta?

Opetin marraskuussa Tampereen yliopistossa juurikin tämän kurssin, työn taloustieteen perusteet. Tämänkin takia olen kiinnostunut kuulemaan ajatuksia siitä, miten vähimmäispalkkoja pitäisi opettaa.

2. Entäpä pääoma? Kasvumallit käyttöön.

Edelliseen postaukseen tuli pari erinomaista kommenttia, joista molemmissa kiinnitettiin huomiota samaan asiaan.

Et varmaankaan ajattele, että (homogeenisen) työvoiman lisäys oleellisesti laskee palkkatasoa myös pidemmän päälle? - Niku Määttänen

Allan, jos maailma toimisi niin kuin esität, jo väestön kasvu laskisi palkkoja. - Juhana Vartiainen

Ei pohdita nyt sitä, onko vähimmäispalkan alentamisen aikaansaama työmarkkinoiden kasvu täysin analoginen väestön kasvun kanssa. Pohditaan väestönkasvun vaikutusta palkkoihin, ja koetetaan olla avoimia käytettävien mallien ja tehtyjen oletusten suhteen. Pohditaan siis pitkää aikaväliä ja hyödynnetään siihen suunniteltuja malleja. Pidetään mielessä myös se, että pitkän aikavälin pituudellakin on merkitystä.

Otetaan käyttöön kasvun taloustieteessä opetettavat perusmallit. On Solowin malli, joka on oikeastaan vain pääoman liikelaki tietynlaisen tuotantofunktion puitteissa ilman sen kummempaa optimointia. Sitten on rakas lapsi, jota Acemoglu kutsuu uusklassiseksi kasvumalliksi, Barro & Sala-i-Martin kutsuvat Ramsey-malliksi, ja Romer kutsuu RCK-malliksi. Ero näiden mallien välillä on että jälkimmäisessä (uusklassinen/Ramsey/RCK) otetaan huomioon kotitalouksien kulutuksen intertemporaalinen optimointi eli endogenisoidaan säästäminen. Työn tarjontapäätöstä näissä ei ole, joten kun seuraavassa puhun väestöstä, tarkoittaa tämä myös työvoimaa.

Molemmissa näistä malleista, shokeraavaa kyllä, väestönkasvu laskee palkkoja. Pysyvä väestön kasvuvauhdin nousu alentaa palkkatasoa pysyvästi. Pysyvä väestön koon kertaluontoinen kasvu laskee väliaikaisesti palkkoja, kun sama määrä pääomaa pitää jakaa useammalle työntekijälle. Pitkällä aikavälillä pääoma kasautuu niin, että pääoman suhde työntekijää kohden eli työvoiman rajatuottavuus eli palkat sopeutuvat entiselle tasolleen. Mutta se pitkä aikaväli, se on näissä malleissa pitkä.

Jos joku siis kysyy, että mistä näitä väärinkäsityksiä sikiää, niin kelpo vastaus on edelleen että peruskursseilla opetettavista perusmalleista.

Ongelma on, että peruskurssien perusmallit ovat - ehkä yksinkertaisuuden, ehkä jenkkikeskeisyyden vuoksi - suljetun talouden malleja. Suomi on pieni avotalous, eikä meidän tarvitse säästää kerryttääksemme pääomaa. Voimme tuoda sitä ulkomailta. Mitä työvoiman kasvu tekee tällaisessa mallissa?

Ilman luottorajoitteita/kitkaa pääoma sopeutuu välittömästi. Työvoiman määrä nousee ja pääomaa hulahtaa maahan että humpsis. Pitkä aikaväli tulee alta aikayksikön. Tämä ei ole kovin realistista. Totuus löytynee välimaastosta; avotaloudessa pääoma sopeutuu nopeammin kuin suljetussa taloudessa, mutta ei kuitenkaan välittömästi. (Barro & Sala-i-Martin, luku 3)

Toisaalta ja toisaalta, totuus löytyy jostain siltä väliltä, yms. Onneksi tämänkään näkökulman puitteissa ei tarvitse pitäytyä teoriassa. Empiiristen estimaattien mukaan tuo konvergenssinopeus on jokseenkin hidas, etäisyyden pitkän aikavälin tasapainoon puoliintuessa arviosta riippuen noin 20-40 vuodessa.

Ja jos nämäkään eivät ole hyviä malleja vähimmäispalkan vaikutusten ajatteluun, niin edelleen haluaisin kuulla, että mikä on.

3. Analogia maahanmuutosta

Juhana viittasi edelliseen postaukseen jättämässään kommentissaan empiiriseen tutkimukseen maahanmuuton vaikutuksista kantaväestön palkkoihin ja ilmeisesti siihen, että monissakaan noista tutkimuksista ei löydetä merkittäviä vaikutuksia.

Minusta tässä on oltava rehellinen. Aihepiirin tutkimus on sotkuista. Tulokset riitelevät keskenään, ja niin ilmeisesti tutkijatkin. Vertailuryhmät ja menetelmät vaihtelevat, ja niiden mukana käsitys siitä, mikä vaikutus maahanmuutolla on palkkoihin. Ottaviano & Peri (2012), joka tässä sotkussa luetaan useimmiten "maahanmuuton palkkavaikutukset ovat pieniä"-leiriin, havaitsee kyllä merkittäviä negatiivisia pitkän aikavälin vaikutuksia aiempien maahanmuuttajien osalta. Jos haluaa ajatella alempien vähimmäispalkkojen sallimisen vaikutuksia työssä oleviin matalapalkkaisiin työntekijöihin käyttäen analogiaa maahanmuuttokirjallisuudesta, tämä on mielestäni se paras analogia.

On luontevaa peilata eri malleja ja kirjallisuuden haaroja keskenään ja tarkastella niiden yhteensopivuutta. Kuitenkin jos pohditaan vähimmäispalkkojen vaikutusta palkkoihin, kulku maahanmuuttokirjallisuuden kautta tuntuu hieman tarpeettomalta kiertoreitiltä. Miksi asiaa ei ajattelisi suoraan parhaan vähimmäispalkkoihin liittyvän mallin kautta (huom: haku on edelleen auki)?

Ehkä mielenkiintoisempi analogia maahanmuuton osalta on viestinnällinen. Ja tässä on hyvä miettiä globalisaatiota, joka on ollut tapa tuoda kehittyneisiin maihin matalan tuottavuuden työtä tavaran muodossa, ja sitä koskevaa keskustelua.

(Analogia maahanmuuttokeskusteluun, josta analogia globalisaatiokeskusteluun? Hei koira, kuulin että pidät analogioista, joten laitoin analogiaasi analogian.)

Useimmat taloustieteilijät suhtautuvat melko positiivisesti globalisaatioon. Teoreettisessa ja viime aikoina myös empiirisessä tutkimuksessa on tunnustettu se tosiasia, että globalisaatiolla on voittajia ja häviäjiä. Monet (ks. esim. Dani Rodrik) ovat sitä mieltä, että taloustieteilijät ovat epäonnistuneet viestinnässään globalisaation suhteen siinä, että tutkimuksen tulonjaollisia vaikutuksia ei ole kommunikoitu tarpeeksi yleisölle siinä pelossa, että se horjuttaisi ns. pääviestiä.

Jos maahanmuutolla on siis tulonjaollisia vaikutuksia, jotka tutkimuskin todentaa, ja jotka ihmiset havaitsevat arjessaan, näiden vaikutusten vähättelyssä on vaaransa tieteen uskottavuudelle.

Ja ehkä tässä on kyse myös eri rooleista. Juhanan missio poliitikkona on pelastaa hyvinvointivaltio ja julkinen talous, ja tuossa tehtävässään hän ottaa tuekseen argumentteja taloustieteellisestä tutkimuksesta. Jos hän on liian varovainen ja korostaa hyödylliseksi katsomiensa politiikkatoimenpiteiden negatiivisia puolia liikaa, hän työskentelee omia tavoitteitaan vastaan.

Minulla ei ole samanlaista vahvaa missiota. Se mitä yritän usein tehdä on tuoda keskusteluun näkökulmia tutkimuksesta. Tutkimuksesta, joka on usein sotkuista siihen mittaan saakka että suurta yleisöä on vaikea vakuuttaa sen hyödyllisyydestä. Onneksi tällä blogilla ei olekaan suurta yleisöä. Ja siinä missä työmarkkinat ovat mätsänneet Juhanan tekemään talouspoliittisia päätöksiä, ne ovat mätsänneet minut arvioimaan niitä. Näissä rooleissa uskottavuuden ja vaikuttavuuden potentiaaliset ristiriidat ratkaistaan eri tavoilla.

Kun siis Juhana sanoo, että alimpien vähimmäispalkkojen alentamisella ei olisi "sanottavaa" vaikutusta työssä olevien palkkoihin, käytämme luultavasti eri kriteeriä sille, mitä on sanottava ja mitä ei. Ja siksikin tällainen vuoropuhelu on tärkeää.

4. Muita näkökulmia: neuvotteluvoima ja inhimillinen pääoma

Olen pyöritellyt kysymystä mielessäni parin päivän ajan, ja ainakin seuraavat lisänäkökohdat ovat esiin nostamisen arvoisia.

Ajatellaan ensin inhimillistä pääomaa. Osaamista. Toisaalta vähimmäispalkat kannustavat työntekijöitä, joiden tuottavuus alittaa vähimmäispalkan, kartuttamaan osaamistaan töihinpääsyn toivossa. Toisaalta jos tuotannossa on työssäoppimista, vähimmäispalkan aikaansaama työllisyyden lasku heikentää osaamisen kehitystä ja sitä kautta alentaa tulevia palkkoja.

Jos pompataan vielä kerran maahanmuuttokeskusteluun, Peri & Sparber (2009) argumentoivat, että yksi syy maahanmuuton maltillisille palkkavaikutuksille on se, että maahanmuutto kannustaa matalasti koulutettua kantaväestöä muuttamaan osaamistaan. Siinä missä kantaväestön ruumiillinen työ on substituutti maahanmuuttajien tarjoaman työn kanssa, kantaväestön kieliosaamista hyödyntävä palvelutyö voi olla sen kanssa komplementti. Siispä kun maahanmuuttaja uhkaa siivoajan työtä ja palkkoja, siivoaja kouluttautuu tarjoilijaksi. Toimisiko analogia: onko nyt vähimmäispalkkaa tienaavilla ja marginaalisesti heitä vähemmän tuottavilla työntekijöillä mahdollisuuksia erikoistua tähän tapaan eri töihin?

Toisaalta voidaan pohtia asiaa etsintäteoreettisten mallien kautta. Näissä ei välttämättä ole erilaisia työntekijöitä tai pääomaa, mutta niiden voidaan kuitenkin katsoa olevan parannus alussa mainittuun kysyntä-tarjonta-malliin. Tällaisissa malleissa vähimmäispalkka voi kasvattaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa ja sitä kautta palkkoja (ks. Flinn 2006).

Lisäys: Kuten Niku kommentissaan huomauttaa, vähimmäispalkkojen alentamisen fiskaaliset vaikutukset ovat vielä oma mekanisminsa. Jos matalammat vähimmäispalkat lisäävät työllisyyttä, paranee julkisen sektorin rahoitusasema, millä on veroja alentava ja nettopalkkoja kohentava vaikutus.

5. Lopuksi

Kirjassaan Economics Rules Rodrik puhuu siitä, miten hyödyllisiä mallit ovat ja miten tärkeää on valita oikea malli oikeaan ongelmaan. Tässä tekstissä on pohdittu monelta kantilta sitä, mitä mallia vähimmäispalkkojen palkkavaikutusten arvioinnissa pitäisi käyttää ja mitä eri tekijöitä pitäisi huomioida.

Toivotan tervetulleeksi kaiken kritiikin tähän tekstiin, omaan ajatteluuni ja kriittiset huomiot tässä tarkasteltuja malleja kohtaan. Kaikkein iloisin olisin kuitenkin, jos kuulisin hyviä, perusteltuja ehdotuksia parhaaksi mahdolliseksi malliksi vähimmäispalkkojen vaikutusten tarkasteluun, ja tuon mallin pohjalta tehtyjä kvantitatiivisia arvioita noista vaikutuksista.

Tietenkin meillä on aina uskomuksia ilman selkeää käsitystä käyttämistämme malleista. Voimme kuitenkin olla myös uskomustemme osalta tarkempia. Juhana kirjoittaa kommentissaan:

minun nollahypoteesini on, että yleissitovuuden poistaminen, vaikka toisikin hieman lisää matalapalkkatyötä, ei laskisi työmarkkinoilla jo olevien palkkoja.

Hypoteesit ovat hyödyllisiä tieteenteossa, mutta arvioinnissa ja päätöksenteossa rationaalisen toimijan ei pitäisi käyttää (frekventistisesti) nollahypoteeseja, vaan (bayesiläisittäin) todennäköisyysjakaumia. Juhana ilmaisikin asian paremmin alkuperäisessä haastattelussa, josta tämä keskustelu lähti: hän "ei usko" että alempien vähimmäispalkkojen salliminen laskisi työssä jo olevien palkkoja "sanottavasti". Tämän kun pukee numeroiksi, niin avot.

Itse voisin esimerkiksi sanoa tämänhetkisestä ajattelustani seuraavasti: 80 prosentin varmuudella vähimmäispalkkojen alentaminen yhdellä prosentilla alentaisi jo työssä olevien, enintään 1,1 kertaa vähimmäispalkkaa tienaavien palkkoja vähintään 0,2 prosentilla (tarkastelu viisi vuotta uudistuksen jälkeen). Tämä on edelleen vähän löysästi määritelty, mutta on tämä parempi kuin että sanoisin vaikutuksen olevan todennäköisesti ei-triviaali.

Ja jos annat minulle lisää tietoa, tai uusia fiksuja argumentteja, nuo numerot päivittyvät. Tai ainakin niin niiden pitäisi tehdä.

Huomioita viimeaikaisesta työmarkkinakeskustelusta

Luin viime vuoden lopulla Tommi Uschanovin ja Juhana Vartiaisen kirjan Keskusteluja taloudesta. Kirja oli kevyt ja viihdyttävä. Itselleni päällimmäiseksi kirjasta jäi mieleen Vartiaisen sitkeä ymmärryksen puute muiden ihmisten tavasta tulkita asioita:

"Olen siis sanonut, että äidit jäävät kotiin liian pitkäksi aikaa - tajuamatta lainkaan, että joku voisi tulkita sen syytökseksi äitejä kohtaan" 

"Meille on tietenkin aivan itsestään selvää, että emme [Lisää matalapalkkatyötä-raportilla] peräänkuuluttaneet palkkojen alentamista. Miten kukaan voisi oikeasti ajatella niin? Oletko todella sitä mieltä, että moni ajatteli niin? Miksi ihmeessä me haluaisimme kenenkään palkan alenevan"

Kirja oli ainakin siitä hyvä, että monet sen kohdat ovat nousseet mieleen seuratessani talouskeskustelua sen lukemisen jälkeen. Esitän tässä ensin joitakin huomioita parista ekonomistikunnan viimeaikaisesta mediaosumasta, minkä jälkeen pohdin, alentaako vähimmäispalkkojen alentaminen palkkoja.

Mielikuvat ja itsemme suopea tulkinta

Viikko sitten Vartiainen sai kunnian tulla IS:n Tuomas Mannisen haastattelemaksi, mistä syntyi mm. seuraava pätkä:

VARTIAISELLA onkin terveisiä aktiivimallin vastaisen kansalaisaloitteen käynnistäneelle Martin Eric-Racinelle, 47-vuotiaalle helsinkiläiselle pitkäaikaistyöttömälle.

– Sanoisin, että tätäkin energiaa hän voisi käyttää työntekemiseen. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti työtilaisuuksia. Tämä prosessi on mennyt ihan överiksi ja osoittaa, että tällaista kurinpalautusta (aktiivimalli) tarvitaan.

Aivan kuin Vartiainen tässä sanoisi, että yhden työttömän tai laajemman kansan poliittinen aktiivisuus työttömien etuuksien leikkaamista vastaan tarkoittaa, että he ovat kurittomia ja että he tarvitsevat kurinpalautusta juurikin kyseisen etuuksien leikkauksen muodossa. Ehkä hän ei tätä tarkoita, mutta aivan kuin hän näin sanoisi.

En ole viestinnän asiantuntija, mutta tämä ei vaikuta fiksulta lausunnolta. Se vaikuttaa lausunnolta, joka saattaa lisätä aktiivimallin kannatusta aktiivimallin kannattajien keskuudessa, mutta muille tämä ei taida toimia myyntipuheena. Itsekin suhtaudun jokseenkin positiivisesti aktiivimalliin, ja minun piti tehdä tämän lausunnon jälkeen pieni aivojumppa, että ärtymykseni kohdistuisi Vartiaiseen aktiivimallin sijasta.

Mutta mielikuvalliset kysymykset sikseen, mitä kurinpalautuksesta pitäisi ajatella? Aloitetaan siitä, mikä on kurinpalautus. Kurinpalautus on kurin palauttava toimenpide, ja kuri taas on

• esivallan tai ryhmän asettama käyttäytymismalli
• sen ylläpito
• käyttäytymistä sääntelevät säännöt.

Täysin demokratian sääntöjen puitteissa pysyvä työttömien poliittinen aktiivisuus ei ainakaan minun mielestäni riko "esivallan tai ryhmän asettamaa käyttäytymismallia" ja työttömien "käyttäytymistä säänteleviä sääntöjä". Voi tietenkin olla että Racine tai muut työttömät ovat käyttäneet tähän prosessiin aikaa joka heidän olisi pitänyt "käyttäytymistä sääntelevien sääntöjen" mukaan käyttää työnhakuun, mutta työttömien ajankäytön kyttääminen ei liene kansanedustajien vaan työvoimavirkailijoiden tehtävä.

Otetaan toinen esimerkki "Taloustieteilijät uutisissa"-teemasta. Ekonomistikoneessa esitettiin seuraava väite:

Maahanmuuttajien kotouttamista tulisi edistää sallimalla määräaikaisesti työehtosopimuksen vähimmäistason alittavat palkat.

Kyselyn tulokset esitettiin Ekonomistikoneen sivuilla otsikon "Maahanmuuttajille voitaisiin maksaa alempaa palkkaa" alla.

Ekonomistikone teki tehtävänsä ja nousi keskusteluun, johon myös taloustieteilijät osallistuivat. Mika Maliranta avasi omia ajatuksiaan Twitterissä seuraavasti:

Ainakin minulla oli ajatuksena että maahanmuuttajan palkanalennusta kompensoidaan jonkinlaisella palkkatuella. Tarkoituksena on parantaa maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa ja kuitenkin turvata elintaso.

Mika kirjoittaakin tämän myös Ekonomistikoneen vastauksen kommentissaan, joten kysymys ei ole hänen kohdallaan missään tapauksessa jälkikäteen selittelystä, eikä tarkoituksena olekaan nostaa häntä tikun nokkaan vaan pohtia Ekonomistikoneen viestintää.

Jos kysymyksessä ei puhuta sanaakaan kompensaatiosta ja otsikko on "Maahanmuuttajille voitaisiin maksaa alempaa palkkaa", niin onko ihme, että joku vetää siitä johtopäätöksen, että maahanmuuttajat saisivat vähemmän palkkaa, ja että ekonomistit tällaista vaativat?

(Tulee mieleen eräskin raportti, joka onnettomasti sai nimen "Lisää matalapalkkatyötä".)

Oikeustieteilijät esittivät epäilyksensä ehdotuksen perustuslainmukaisuudesta. Jälleen Mika kommentoi tätä seuraavasti Twitterissä:

Itse tulkitsen niin, että tuo voi pitää sisällään myös sen ajatuksen että myös muiden kuin maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa voidaan edistää sallimalla määräaikaisesti tes:n alittavat sopimukset. (kun tuottavuus ei ole riittävä)

Voi olla, että muutkin Ekonomistikoneeseen vastanneet ovat tehneet saman tulkinnan, mutta ainakaan ei pidä ihmetellä sitä, jos muut eivät onnistuu lukemaan lauseisiin ajatuksia, joita siellä ei selvästikään ole. Ei myöskään ole syytä ihmetellä sitä, että oikeustieteilijöiltä asiasta kysytään, ja että oikeustieteilijät ottavat ehdotuksen melko kirjaimellisesti eivätkä lähde tekemään luovia tulkintoja siitä, mitä ehdotuksella on kenties tarkoitettu. Itse pelästyisin jos oikeustieteilijät kohdetessaan ehdotuksen, jossa diskriminoidaan maahanmuuttajataustan perusteella, tulkitsisivat sen perustuslainmukaisuutta ajatuksella, että ehkä siinä ei ole ollut tarkoitus diskriminoida maahanmuuttajataustan perusteella.

Kaiken kaikkiaan sillä on rajansa, miten suopeita tulkintoja voi odottaa muilta, ja kuinka suopeasti itseään tai viiteryhmäänsä sopii tulkita. Tämä on myös yksi Uschanovin ja Vartiaisen kirjassa esiinnousevia ajatuksia.

Alentaako vähimmäispalkkojen alennus palkkoja?

Aktiivimalliin liittyen Juhana Vartiainen kommentoi Paavo Teittisen HS-analyysiä aiheesta seuraavasti:

Ainoa kriittinen huomip Paavon juttuun: mahtaako alempien vähimmäispalkkojen salliminen kuitenkaan sanottavasti laskea työssä jo nyt olevien palkkoja? Se kai tarkoittaisi, että heidän palkkansa olisi nykytilanteessa korkeampi kuin mitä heidän tuottavuutensa edellyttäisi

Twitterissä viestintä on tiivistä ja vastuu siksi usein lukijalla. Avainkysymys siteeratussa arvelussa on se, mitä "palkalla" tarkoitetaan. Aloitan tapauksesta, jossa palkka viittaa tuntipalkkaan (tai vastaavasti kaikki työskentelevät kiinteän määrän tunteja kuukaudessa).

Ajatellaan tavanomaista työmarkkinoiden kysyntä-tarjonta-mallia. Täydellinen kilpailu, kaikki työntekijät ovat samanlaisia (yhtä tuottavia). Vaikkapa matalan tuottavuuden työntekijöitä. Ei kunkaan työntekijän palkka tässä kehikossa määräydy "hänen tuottavuudestaan", vaan viimeisimmän palkatun työntekijän tuottavuudesta (työn rajatuottavuudesta). Koska vähimmäispalkan alennus nostaa tehdyn työn määrää, se laskee työn rajatuottavuutta ja sitä kautta palkkaa. Ainoat tilanteet, joissa vähimmäispalkan lasku ei laskisi työssä olevien palkkoja, ovat tilanteet joissa minimipalkka on ollut niin korkea että kukaan ei ole ollut töissä, tai niin matala että se ei ole ollut sitova, tai tilanne jossa työn kysyntä on täysin joustamatonta (työnantajat palkkaavat tietyn määrän työntekijöitä huolimatta kustannuksista).

Tämä on tietenkin vain yksi tapa hahmottaa asia, mutta kiinnostaisi nähdä malli, jossa vähimmäispalkoilla ei ole vaikutusta palkkoihin. Taloustieteen sisälläkin on erimielisyyttä vähimmäispalkkojen vaikutuksista, mutta erimielisyydet koskevat pikemminkin vähimmäispalkkojen vaikutusta työllisyyteen kuin vaikutusta palkkoihin.

Ja jos ette minua usko, niin tässä Auktoriteettien sanoja. CBO:n arvio vähimmäispalkkojen nostosta sanoo jo tiivistelmän toisessa virkkeessä, että vähimmäispalkan korottaminen nostaisi matalapalkkaisten työntekijöiden palkkoja. Neumark, Schweitzer & Wascher (2004) tarkastelevat vähimmäispalkkojen palkkavaikutuksia ja havaitsevat, että työntekijöillä, jotka tienaavat tasan vähimmäispalkan verran tai hieman enemmän, vähimmäispalkan nousu yhdellä prosentilla nostaa palkkoja 0,8 prosentilla. Ainakin minusta tämä on "sanottava" muutos.

CBO:n logo. Todella hieno. Viestintäonnistuminen.

On siis vaikea nähdä, miten alempien vähimmäispalkkojen salliminen ei laskisi palkkoja - jos palkalla tarkoitetaan tuntipalkkoja.

Jos palkalla sen sijaan tarkoitetaan kuukausipalkkoja, niin asia voi olla eri. Jos alempien vähimmäispalkkojen salliminen lisäisi työssä jo nyt olevien työtunteja, se voi lisätä heidän (kuukausi)palkkojaan. Edellä mainittu CBO-selvitys ei huomioi tätä marginaalia. Neumark ja kumppanit estimoivat myös tämän marginaalin ja havaitsevat, että vähimmäispalkkojen korotus kyllä vähentää tehtyjä työtunteja, mutta efekti (-0,3) ei riitä vähentämään palkkoja. En löytänyt tästä hyvää katsausta, mutta tässä tutkimuksessa työtunnit eivät muuttuneet. HS-analyysissä mainitussa tanskalaistutkimuksessa vähimmäispalkat eivät muuttaneet nuorten (työllisten ja ei-työllisten) palkkasummaa, mutta tämä vaikutus tuli lähinnä työllisyysvaikutuksesta, jotenka työtuntien lisäyksen varaan ei tämänkään tutkimuksen perusteella voi kovin paljoa laskea.

Alempien vähimmäispalkkojen salliminen laskisi siis nähdäkseni työssä jo olevien palkkoja, joskin jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä siitä, miten suuri laskun pitäisi olla jotta se olisi "sanottava". Ja on sanottava, että tämä ei ole kannanotto tämänkaltaista toimenpidettä vastaan, vain pohdinta siitä, mitä seurauksia siltä voitaisiin odottaa.