En tykkää, kielletään se

Alla on teksti, jonka kirjoitin Virnun poliittisen kirjoituspiirin päihdeiltaan.


Valtion toimenpiteitä perustellaan usein paitsi niiden mahdollisilla positiivisilla vaikutuksilla, myös yhteiskunnan tahdonilmauksena. Tätä perustelua käytetään etenkin niissä tilanteissa, kun kohdataan johonkin hyväksi katsottuun yhteiskunnalliseen valintaan liittyviä lieveilmiöitä, jotka aiheuttavat moraalista närkästystä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jotkut valtion auttamat pankit maksoivat työntekijöilleen (enimmäkseen johtoportaalle) suuria bonuksia samaan aikaan kun työttömyys tuli yhä useamman kansalaisen kohtaloksi. Toivotuksi katsottu yritysten vapaus päättää omien työntekijöidensä palkoista ja palkkioista ja niin ikään toivotuksi katsottu tuki rahoitusmarkkinoille saivat aikaan ei-toivotuksi tuomitun lieveilmiön.

Lainsäädännön suhtautuminen päihteisiin koettelee yksilönvapauden ja moraalisen intuitiomme rajoja. Liberalismin perusajatus siitä, että ihminen saa tehdä mitä haluaa, kunhan hän ei rajoita muiden vapautta tehdä samoin kuulostaa hyvältä, mutta sen soveltaminen riippuu siitä, miten tulkitsemme sitä, mitä ihmiset haluavat tehdä. Toisaalta voidaan sanoa, että ihminen tekee sen, mitä haluaa tehdä ja jättää tekemättä sen, mitä ei halua. Mutta toisaalta ajatus siitä, että ihminen haluaa olla riippuvainen jostakin, joka näyttää tuhoavan hänen läheissuhteensa, onnellisuutensa ja ihmisyytensä, ja että meidän pitää tunnustaa tämä halu pyhäksi lehmäksi, tuntuu vieraalta.

On sanottava, että päihteet aiheuttavat paljon pahaa myös muille, pahaa, jota he eivät ole ansainneet. Kaikkien hyväksymiemme periaatteiden mukaan alkoholistien on maksettava itse aiheuttama maksakirroosinsa yhteiskunnalle jotenkin, ja koska olemme valinneet tarjota kansalaisille (myös alkoholisteille) terveydenhuoltoa subventoidusti, maksun on tapahduttava alkoholiveron kautta. Ja periaatteidemme mukaan meidän on mahdollistettava jokaiselle syntyvälle ihmiselle mahdollisuudet hyvään elämään, mikä johtaa toimenpiteisiin päihdeäitien kohdalla.

On siis paljon syitä, miksi päihteitä tulee säädellä valitsemistamme periaatteista lähtien. Säätelyn kannattamisen henkilökohtainen motivaatio vain oman havainnointini mukaan lähtee liian usein henkilökohtaisesta moraalisesta närkästyksestä. Minusta siis sitä, että uskoni ihmiskuntaan kärsii ruotsinlaivojen terminaalien lähistöllä, on vaikea nähdä negatiivisena ulkoisvaikutuksena, joka oikeuttaisi lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Jos he kusevat ympäriinsä, niin sitten. Jos heidän laivamatkailunsa aiheuttaa päästöjä, niin sitten. Mutta oma mielikuvani (entä ”kansan” mielikuva? voiko sellaista olla?) siitä, miten ihmisten tulee käyttäytyä, ei ole hyväksyttävä syy.

En tarkoita tällä sitä, että säätelyn kannattaminen olisi aina epärationaalista tai huono päätös niin yhteiskunnan periaatteiden tai ihmisen preferenssien pohjalta. Mutta mikäli ihmiselle tulee tällaisia ajatuksia ja hän ei osaa tunnistaa ja ”eristää” niitä, hänen ajatteluunsa tulee harha (bias): hän ottaa päätöksenteossaan huomioon asian, jonka ei siellä pitäisi olla (edes hänen omasta mielestään).

Mitkä ovat valtiollisen tahdonilmauksen rajat, missä määrin yhteiskunta voi lainsäädännön kautta välittää omia ajatuksiaan siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla? Saako pääministeri sanoa, että meidän mielestämme ihmisten ei pitäisi tupakoida ja haluamme viestiä sitä laeillamme? Entä sama lihavuudesta? Rumuudesta? Mihin vedetään raja, ja millä perustein?