Lukemisia

Blogissa on ollut harmillisen hiljaista viime aikoina, pahoitteluni. Olen viettänyt aikaa kirjojen parissa, opiskeluissa ja tyttöystävän seurassa. Nyt kun opiskelut alkavat enkä järin hyvin osannut hillitä itseäni kursseille viuhumisessa, aika on yhä enemmän kortilla, mutta se on otettava. Seuraavassa kuitenkin pientä raporttia siitä, mitä olen lueskellut.

- Juha Tarkan Raha ja rahapolitiikka. Nimellisesti kandia varten, mutta muutenkin hyvin mielenkiintoinen ja iloa riittää useammaksikin kerraksi. Hyvin oppikirjamainen, joten maallikoilla voisi mennä hermo.

- Erlend Loen Supernaiivi. Hyvä teos omituisesta nuoruus-vaiheesta, kun ei olla lapsia eikä aikuisiakaan. Minulle sopiva romaani, sen voi lukea hyvin parissa tunnissa. On myös ihailtava kirjailijan pokkaa, kun hänen lyhyessä teoksessaan on parisenkymmentä sivua screenshotteja New York City Libraryn hakutuloksista alapääsanoille.

- Pekkarisen ja Vartiaisen Suomen talouspolitiikan pitkä linja. Löysin yliopiston tiededivarista tämän helmen 90-luvun alusta. Hyvä kirja Suomen talouspolitiikan historiallisesta omalaatuisuudesta. Kirja on, kuten sanottua, melko vanha, joten jäin kaipaamaan selitystä viime vuosikymmenten kehityksestä.

- Jo aiemmassa postauksessa mainittu Einsteinin Ideas and Opinions. Teokseen on siis koottu teemoittain Einsteinin kirjoituksia, jotka ovat lukijaystävällisesti lyhyitä. Lukija kohtaa mieletöntä toistoa, mutta tuleepahan viesti selväksi. Sodat paha -> maailmanhallitus hyvä.
Teksteistä huokuu Einsteinin ajan jo hiipuva zeitgeist ja historiaan jääneet aatteet. Einstein ensinnäkin on tiukka pasifisti (mutta ei missään nimessä mikään satyagrahi, vaikka antaakin shout-outin Gandhille), eli hänen (poliittinen) maailmankuvansa kietoutuu sodanvastaisuuden ympärille, ja kaikki muu on sille alisteista. Kuvaava on eräs lause, jossa Einstein myöntää, että kansakuntien suvereniteetin luovuttamisessa maailmanhallitukselle on pelottavia piirteitä, mutta että se on ainoa keino estää sodat.
Toinen omituisuus nykynäkökulmasta on voimakas kiinnittyminen johonkin globaaliin intellektuelliin luokkaan ja usko sen kykyyn ratkaista maailman ongelmat. Aivan kuin maailman ongelmien taustalla olisi tietämättömyys ja pelko, valistuksen puute, joka ratkeaisi sillä, että Albert ja Sigmund keräävät pari kaveria ja he yhdessä pääsisivät säätämään maailmanhallituksen perustuslain. Esimerkiksi hän ratkaisisi Palestiina/Israel-ongelman niin, että otetaan neljä fiksua israelilaista ja neljä fiksua palestiinalaista (kustakin tärkeästä yhteiskunnallisesta ryhmästä), laitettaisiin ne väsäämään sopimus (prosessista ei tietenkään saisi hiiskua ulkopuolisille) ja sitten se allekirjoitettaisiin kansojen puolesta. Voilá! Nykynäkökulmasta on myös jännittävää lukea Einsteinin idealistisia intoiluja siionismista.