Amnesty ja totaalit

Välillä keskusteluissa kohtaan mielipidevanki-käsitteen ja sitä kautta myös sen käsitteen hallitsijan, Amnesty Internationalin. Ymmärrän, miten mielipidevangiksi identifioituminen voi olla luonteva ratkaisu totaalille - epäröin käyttää sanaa voimaannuttava, koska en tiedä, voiko itsensä ajatteleminen marttyyrinä olla ikinä voimaannuttavaa. Itse olen aina vierastanut tätä termiä omalla kohdallani, ainakin seuraavista syistä.

- Olen yrtittänyt olla ilakoimatta tuomiolla tai päätökselläni. Rakennan identiteettiäni mieluummin sille, miksi menin vankilaan kuin sille, että olin siellä tai että menin sinne.
- Mielipidevanki on aika iso sana, enkä ole jaksanut pohtia sitä tarpeeksi, että voisin ruveta käyttämään sitä. Pelkään, että jos minua pidettäisiin mielipidevankina, se hieman laimentaisi suhtautumista niihin oikeisiin mielipidevankeihin, jotka oikeasti tarvitsevat apua. Vaikka asiaa ei problematisoisi paljoa, ylläoleva ero on olemassa. On ero sillä, että kirjoittaa nettiin "Hallitus on paska." ja joutuu siitä linnaan ja sillä, että ei mene inttiin tai sivariin.
- Amnestykään ei ole tuntunut antaneen asialle kauheasti aivotyötä. Järjestö ei edes tiedä totaalikieltäytyjän ja aseistakieltäytyjän eroa.
Joskus minulla on ollut sellainen kuva, että heidän kirjoissaan mielipidevankeja ovat he, jotka vastustavat sivarin pituutta suhteessa intin pituuteen, mikä tietysti tekisi minusta ei-mielipidevangin. Kuitenkin tuolla sivuilla sanotaan, että suomalaiset aseistakieltäytyjät ovat mielipidevankeja. Eli paitsi että kaikki totaalit, myös kaikki sivarit ovat mielipidevankeja - vaikka eivät vankilassa olekaan.

Tuure Junnila

Luen tällä hetkellä Petri Nummivuoren väitöskirjatutkimusta "Nuori konservatiivi. Tuure Junnila ja hänen poliittinen toimintansa vuoteen 1956." vuodelta 2006, joka sattumalta pisti silmääni käydessäni kirjastossa. Vasta äsken sain tietää, että Nummivuori on kirjoittanut Junnilasta elämäkerrankin "Oikeistolainen - Tuure Junnilan elämäkerta", jonka kautta olisi varmaan ollut helpompi tutustua aiheeseen.

Tieteellisistä ansioista en osaa sanoa (Erkki Tuomioja ei niin arvosta), mutta teos on sujuvasti kirjoitettu elämäkerta ja ainakin itse saan irti siitä vaikka mitä. Näkeehän siitä, miten syvällä aiheessaan kirjoittaja on ja on niin paljon, mitä problematisoimatta jää. Esimerkiksi puhutaan vaimosta, kuinka "Kaija Junnila, joka oli oppinut lapsuudenkodissaan arvostamaan akateemista uraa, kannusti miestään tämän pyrkimyksissä ja hoiti arkiasiat niin, että Junnila saattoi häiriöttä keskittyä tutkimustyöhönsä." Lolled.

Mutta konservatismi on parhaimmillaan niin kaunista. Näin Junnila kiteytti jo 24-vuotiaana konservatismin ja talonpoikaisuuden ytimen:

Isiensä pelloilla ihminen ensi kerran oivaltaa, että hänen elämällään ja työllään on pysyvää, yli yksilön elämäniän ulottuvaa merkitystä vain, jos hän syventää ja leventää sitä samaa kynnöstä, jonka edeltäjät ovat raivanneet, ja jos hänen työnsä saa jälleen varman jatkajansa. Mutta näin tulee perintömaa sen tradition ja kontinuiteetin jatkajaksi, jota ilman ei ole mitään todellista, kestävää kulttuuria.

Jos tällaisella ajatuksella ei ole enää muuta arvoa kuin se lämmin tunne, jonka se lukijassa herättää, vaalittakoon tuota lämpöä niin, että meillä olisi jotain, mihin kiinnittyä tässä kylmässä maailmassa. pathospathospathos

Mitä vikaa on todistusvalinnoissa?

Pääsykokeiden tarkoitus on karsia hakijajoukosta pätevimmät. Koska opetusministeriö on suunnittelija par excellence, sen pitäisi yrittää ottaa huomioon hankkeidensa kokonaisvaikutukset. Haiskahtaa hirmuiselta tehottomuudelta, kun nuoret ensiksi puurtavat enemmän tai vähemmän kovasti ylioppilaskirjoituksiin ja pänttäävät asioita muistiin, ja sen jälkeen he puurtavat ja pänttäävät asioita muistiin päästäkseen yliopistoon.

Olen suhtautunut positiivisesti viimeisimpiin suunnitelmiin yo-todistuksen merkityksen korostamisesta yliopistovalinnoissa. En tiedä tarkalleen, mikä ministeriön ajatus on, mutta itse ajattelen asiaa osuuksien kautta: miten monta prosenttia suoraan yo-valinnalla, miten monta pääsykokeiden avulla? Varmastikaan nykyään useimmilla aloilla käytettävä 0 % yo-valinnalla ei ole optimaalinen.

Kysymys on paljolti seuraavasta: Minkä verran se joukko, joka saisi opiskelupaikan yo-todistusvalinnassa eroaa siitä, joka saisi opiskelupaikan pääsykokeiden avulla? Olisi mielenkiintoista nähdä tästä jotain tutkimustuloksia, data ei luultavasti ole mitenkään vaikeasti saatavilla, ainakaan ministeriölle (tosin tutkijan pitäisi huomioida, että uudessa tilanteessa käyttäytyminen yo-kirjoitusten suhteen voisi muuttua, eivätkä tulokset olisi suoraan sovellettavissa siihen).

Tässä on joitakin vastalauseita, joita olen kuullut tätä kehityssuuntaa vastaan.

Alakohtainen, spesifi älykkyys, jota pääsykokeet mittaavat.
- En usko, että kovinkaan monella alalla tarvitaan mitään niin radikaalin erilaista kognitiivista kykyä, että sitä ei jo mitata ylioppilaskirjoituksissa. Luonnollisesti matemaattisiin aineisiin hakiessa matematiikan arvosanojen pitää painaa enemmän, ja humanistisiin aineisiin hakiessa muiden, vaikkapa äidinkielen.

Opiskelijoiden pitää tutustua siihen alaan, mihin he aikovat hakea.
- No voihan aivoton nuoriso. Opiskelijat varmaan osaavat tehdä tämän ihan itsekin.

Ylioppilaskoe on jo nyt kovin stressaava tapahtuma.
- Niin ovat pääsykokeetkin. Mutta tietenkään ei pidä olla niin, että koulutusjärjestelmämme ei tuntisi mitään armoa, kuten seuraavassa sanon.

On väärin, jos huonosti menneet kirjoitukset lyövät lukkoon tulevaisuuden.
- Tämä pointti on pätevä. Pitää huolehtia siitä, että aina on mahdollisuus päästä myös pääsykokeilla (tai käydä korottamassa yo-arvosanoja, mutta tämä tuntuu huonommalta vaihtoehdolta). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ketään ei pitäisi ottaa suoraan yo-todistuksella, eikä edes sitä, että valtaosaa ei pitäisi ottaa yo-todistuksella.

Uudistus huijaa nykyisiä lukiolaisia, jotka eivät ole valmistautuneet näin tärkeisiin kirjoituksiin.
- Tämä pointti on rajoitetusti pätevä. Siirtymävaiheen ongelmat pitää ottaa huomioon, mutta ne eivät ole mikään syy jättää uudistus tekemättä, ts. ne eivät ole argumentti uudistusta vastaan, vaan sen mahdollisia käytännön toteuttamistapoja vastaan.

Kaiken kaikkiaan, tästä politiikkahankkeesta pitäisi kaiken järjen mukaan olla poikkeuksellisen paljon dataa jo valmiina. Miksi OPM ei käytä tätä, jos heidän ideansa on kerran niin hyvä?

Björn - samaistun

Nalle on hieno tyyppi, hän on yksi tärkeimmistä hahmoista suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Niin häpeilemätön. Niin johdonmukainen. Kivasti epäkorrekti:

"Jos olisin poliittisesti oikein epäkorrekti, sanoisin, että suurin yksittäinen leikkauskohde on kehitysapu"

Wahlroos perustelee kantaansa viittaamalla sambialaisen naisekonomistin Dambisa Moyon kirjaan, jossa tämä arvioi kehitysavun tehneen saajistaan riippuvaisia länsimaista, edistäneen korruptiota ja pitkittäneen köyhyysongelmaa.

Luin tuon Moyon kirjan jonkin aikaa sitten, piti tehdä siitä postauskin. Kyseessä on asiantuntevan henkilön tekemä pamfletti, eli pitää lukea varauksin, mutta on vaikeaa väittää vastaankaan.

Ydinsanoma on se, että apu ei ole tähän mennessä toiminut (hyvin vaikeaa kiistää), se ei toimi jatkossakaan (voi kiistää, mutta pitää varoa perusteetonta optimismia ja sanoa, miksi ja miten se ihmeellisesti alkaisi nyt toimia) ja oikeasti rahoitusmarkkinat nostavat Afrikan kurjuudesta. Tämä viimeinen pointti lienee tärkein ja vaatisi enemmän todisteluja, kuin mitä Moyo esittää kirjassaan. Niin ja että kiinalaiset hoitaa homman kotiin, kun eivät anna vastikkeetonta rahaa vaan menevät paikan päälle yrityksineen.

Ja omg se on nainen ja itse sieltä ja sanoo tällaista. Kuten Niall Ferguson sanoo teoksen esipuheessa, että on hyvä, että kehitysapukeskusteluun tulee muidenkin kuin niiden iänikuisten vanhojen valkoisten miesten (Bono, Collier, Easterly, Sachs) mielipiteitä. Toisaalta se voi johtaa halpaan retoriikkaan: jutussakin korostetaan Moyon taustaa määrittelemällä Moyon sambialaiseksi naisekonomistiksi ja Björn ja muut voi olla (ainakin itselleen) että "Hei! Se on nainen ja Afrikasta ja sekin on tätä mieltä. Vähänkö se tarkoittaa, että me ollaan oikeassa."

Niin ja miksi samaistun? Kun Björn vaan änkyröi menemään omassa klassisen liberalismin maailmassaan (jossa valtio paha markkinat hyvä), lukee kirjan, joka tukee omia ajatuksiaan, ja sitten änkyröi vähän lisää. Mut jos se vaan on niin hei.

Stubb (isäntä)

Stubb näyttää kaapin paikan. Tässä on mielestäni aidosti freesiä ja hyvää keskustelua. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että Vihreiden setit tässä asiassa ovat olleet hyvin väsyneitä viime aikoin. Tässä on joitakin huomionarvoisia asioita:

Kokoomuslainen mamumyönteisyys:

"Olen nähnyt viime aikoina liian vähän ihmisiä, jotka sanovat maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia", Stubb sanoo.

Tarkkuus sanojen käytössä. Minusta rasismi on edelleen väärä sana kuvaamaan hommalaisia, ksenofobia on ainakin osuvampi:

Keskustelu on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä", Stubb sanoo.

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä:

Vaikka Stubb hehkuttaa monikulttuurisen rikkautta ja kansainvälisyyden ihanuutta, myös maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista pitää puhua avoimesti.

Mikä tästä tekee erityistä? Se, että Stubb oikeasti jatkaa ja kertoo näkemyksiään maahanmuuton ongelmista. Voi olla taas harhaista havainnointia, mutta tuntuu, että Vihreillä juttu jää usein tähän, tai jatkuu tyyliin "vaikea asenneilmapiiri ynnynnyy".

"Ongelmia on kaksi: suomalaisella yhteiskunnalla on vaikeuksia asenteellisella tasolla ottaa maahanmuuttajia vastaan. Toisaalta suomalaisella järjestelmällä on ollut huono valmius ottaa turvapaikan hakijoita, kun niiden määrä on niin voimakkaasti kasvanut. Näihin epäkohtiin meidän pitää puuttua."

Stubb myöntää, että Suomi on ollut liian houkutteleva kohde turvapaikan hakijoille. "Siihen on yritetty hallituskauden aikana puuttua."