Olen ollut vähän älyllisesti laiskalla tuulella, kun vain pelaan pleikkaria ja muhnuan päivät pitkät. Tästä syystä ei ole ollut suuremmin inspistä kirjoitella, mutta ihan mukavaa tämä on, kun vain ryhtyy.
Tänään olen kirjoitellut taas vähän kandia. Seminaaripaperin palautin tuossa vähän aikaa sitten ja ensi viikolla on esitys. Vaihdoin varsinaiseen työhön otsikoksi "Puhtaan luottotalouden ja inflaation korkoselityksen ajallinen konteksti Wicksellillä ja Woodfordilla", saa nähdä miten pitkään tuolla mennään. Laitan sitten jonnekin jakoon/linkkaan, kun olen saanut valmiiksi. Olen myös ajatellut perustaa enemmän journal-tyyppisen blogin, jonne saan kirjoitella kaikkea omasta pienestä elämästäni.
Vaikka kirjoittelen tänne vaihtelevasti ja viime aikoina melko harvoin, on tämä kuitenkin ollut hyödyllistä. Kun kirjoitan jotain tekstiä, niin voin keskittyä paremmin asiaan, kun voin rantata asioista sitten täällä. Kirjoittaminen ja ajatusten jäsentely on nopeutunut. Tosin tällaisen tekstin tuottaminen on melko yksipuolista, ja olenkin harkinnut, että pitäisi kirjoittaa jokin harkittu ja huoliteltu essee vastapainoksi. Minulla oli vapautumisen ja parisuhteen vuosipäivät tuossa hieman aikaa sitten, joten noiden onnellisten tapahtumien pohjalta voisi jotain kynäillä.
Kirjoitin muuten vahingossa Virnun blogiin bajamajoista, käykää tsektsek.
Satunnaisia ajatuksia sohvakriitikoista
Törmäsin tänään Muutos 2011-poppoon hauskaan sohvakriittiseen mainokseen. Jäin miettimään hommalaisten (tarkoitan tällä maahanmuuttokriitikoita, mutta kun se on niin pitkä sana) retoriikkaa. Tuossakin mainoksessa suuri paino on sillä, että annetaan omasta mainoksesta tilaa mokuttajille (käytän tätä tässä tekstissä ei-maahanmuuttokriitikon synonyyminä) ja heidän sanomisilleen. Eikä kyse ole edes mistään päättömistä lipsahduksista, joilla rakenneltaisiin olkiukkoja. (Noin yleisesti, onhan niitä paljon hölmöjäkin vetoja, joita esimerkiksi Husein Muhammed on ansiokkaasti käsitellyt.)
Yksi sitaatti on Vesa Peipiseltä, joka ilmeisesti on Helsingin asuntolautakunnan puheenjohtaja ja Helsingin Vihreiden asuntotyöryhmän puheenjohtaja. Tämäkin on rehellisyyttä, jota on syytä arvostaa: ei oteta sitaattia joltain taka-hikiän varavaltuutetulta, vaan henkilöltä, joka on valittu vastaamaan asiasta tärkeisiin elimiin. Peipinen antaa ymmärtää, että monet maahanmuuttajat tarvitsevat erityiskohtelua, ja implisiittisesti käy ilmi, että tämä erityiskohtelu on parempaa kohtelua ("superasunnot"). Toinen sitaatti on Thomas Wallgrenilta ja Anna-Stiina Lundqvistilta, joiden mukaan pakolaisten auttaminen on meille rikkaus.
Minulle tällaisten mainosten näkeminen ja satunnainen Hommalla pyöriminen on tehnyt hyvää siinä mielessä, että on oppinut lukemaan maahanmuuttopoliittista puhetta paremmin, näkemään taustalla olevia oletuksia ja arvoja. Sellaista sohvadiskurssianalyysiä. Ehkä sitä joskus tulee muodostettua joku kantakin asiaan.
Yksi sitaatti on Vesa Peipiseltä, joka ilmeisesti on Helsingin asuntolautakunnan puheenjohtaja ja Helsingin Vihreiden asuntotyöryhmän puheenjohtaja. Tämäkin on rehellisyyttä, jota on syytä arvostaa: ei oteta sitaattia joltain taka-hikiän varavaltuutetulta, vaan henkilöltä, joka on valittu vastaamaan asiasta tärkeisiin elimiin. Peipinen antaa ymmärtää, että monet maahanmuuttajat tarvitsevat erityiskohtelua, ja implisiittisesti käy ilmi, että tämä erityiskohtelu on parempaa kohtelua ("superasunnot"). Toinen sitaatti on Thomas Wallgrenilta ja Anna-Stiina Lundqvistilta, joiden mukaan pakolaisten auttaminen on meille rikkaus.
Minulle tällaisten mainosten näkeminen ja satunnainen Hommalla pyöriminen on tehnyt hyvää siinä mielessä, että on oppinut lukemaan maahanmuuttopoliittista puhetta paremmin, näkemään taustalla olevia oletuksia ja arvoja. Sellaista sohvadiskurssianalyysiä. Ehkä sitä joskus tulee muodostettua joku kantakin asiaan.
- maanantai 12. huhtikuuta 2010
-
0
kommenttia
Epäkohtiin on puututtava
Kohtasin taannoin ajatuksen/luulon, että liberalismissa olisi kyse siitä, että muiden tekoja ei saa arvostella. En ollut ennen ajatellutkaan asiaa, mutta voihan se näyttää siltä joidenkin silmissä. Ja myönnän, että itsekin tulee oltua joskus liiankin harhaluuloinen siinä mielessä, että näkee ilkeitä säätäjiä ja kauheita kieltäjiä kaikissa, jotka osoittavat maailman epäkohtia.
Maailma, jossa ei arvosteltaisi ja arvioitaisi muiden tekemisiä, olisi vallan tylsistyttävä. Ja sitäpaitsi, ei kenenkään ole tarkoitus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä yksin, pohtimalla asiaa vain omassa päässään. Ei suinkaan, muiden virheistä oppiminen ja muiden kokemusten kuuleminen on varmaankin tehokas - voimakkain keksimäni kehu - keino tehdä omista päätöksistä parempia.
Seuraaavassa lyhyt, nopeasti kehitetty lista sellaisista asioista, joita arvostelen sellaisina, että ne mielestäni tuovat pahoinvointia koko maailmalle ja/tai henkilölle itselleen, mutta joihin en juurikaan toivo puututtavan julkisen vallan taholta (siinä määrin, kun ne eivät ole julkisen vallan ylläpitämiä. Tietenkin jos valtio edesauttaa jotain näistä, toivoisin sen edesauttamisen loppuvan.). Korostan, että nämä eivät ole sellaisia asioita, joihin en toivoisi puututtavan, vaan sellaisia, joihin en toivoisi puututtavan valtion kautta. Näkemykseni mukaan näitä asioita ylläpitää Suomessa kulttuuri eikä esimerkiksi lainsäädäntö, jolloin muutoksenkin pitäisi mielestäni lähteä kulttuurista ja ihmisistä itsestään. Olen siis skeptinen valtion toteuttamien kulttuurivallankumousten suhteen. Ne ovat paitsi yleensä epäreiluja ja tehottomia, myös pitkällä aikavälillä syövät kansalaisyhteiskunnan kykyä toimia asioiden suhteen.
Tekstin terävyyden kustannuksellakin esitän vielä sen varauksen, että koululaitoksen kannattaa varmaankin puuttua joihinkin asioihin. Koululaitos ja koululaiset ovat niin totaalisesti valtion kontrollissa, että kysymys ei ole siitä, että halutaanko lapsista kasvattaa tietynlaisia, vaan siitä, millaisia lapsista halutaan kasvattaa.
Tässä siis listaa:
- Crocs-sandaalit
- Miehet, jotka eivät anna kumppanilleen suuseksiä, ja monet muut seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset
- Nimetön kommentointi netissä
- Lahjat, joita ostetaan siksi, että lahjoja vain kuuluu ostaa
- Asiakkaat, jotka ajattelevat, että he saavat olla epäkohteliaita henkilökunnalle, koska he sentään maksavat
- Paavi
- Runsaat hyttyskesät
- Pitkät puhelut julkisissa liikennevälineissä
- Patriarkaatti
- Mahdottomat kauneusihanteet, jotka otetaan vakavasti
- Tarpeeton kiroilu
Keskustelu lähti nuorisopoliitikko Sanna Marinin ihastuttavasta tekstistä lottoamisesta. Kirjoittaja tekee voimakkaita arvioita lottoamisesta, sen vaikutuksista ihmisiin ja sen toivottavuudesta ilman, että ehdottaa tai ilmaisee kaipaavansa jotain valtiollista (lisä)säätelyä asiaan. Lottoamisen hyvinvoinnillisia kustannuksia olisikin melko vaikeaa arvioida, kun kyse on siitä, että "Lottoamalla syömme palan omaa motivaatiotamme tehdä aloite ja toteuttaa haaveemme."
Maailma, jossa ei arvosteltaisi ja arvioitaisi muiden tekemisiä, olisi vallan tylsistyttävä. Ja sitäpaitsi, ei kenenkään ole tarkoitus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä yksin, pohtimalla asiaa vain omassa päässään. Ei suinkaan, muiden virheistä oppiminen ja muiden kokemusten kuuleminen on varmaankin tehokas - voimakkain keksimäni kehu - keino tehdä omista päätöksistä parempia.
Seuraaavassa lyhyt, nopeasti kehitetty lista sellaisista asioista, joita arvostelen sellaisina, että ne mielestäni tuovat pahoinvointia koko maailmalle ja/tai henkilölle itselleen, mutta joihin en juurikaan toivo puututtavan julkisen vallan taholta (siinä määrin, kun ne eivät ole julkisen vallan ylläpitämiä. Tietenkin jos valtio edesauttaa jotain näistä, toivoisin sen edesauttamisen loppuvan.). Korostan, että nämä eivät ole sellaisia asioita, joihin en toivoisi puututtavan, vaan sellaisia, joihin en toivoisi puututtavan valtion kautta. Näkemykseni mukaan näitä asioita ylläpitää Suomessa kulttuuri eikä esimerkiksi lainsäädäntö, jolloin muutoksenkin pitäisi mielestäni lähteä kulttuurista ja ihmisistä itsestään. Olen siis skeptinen valtion toteuttamien kulttuurivallankumousten suhteen. Ne ovat paitsi yleensä epäreiluja ja tehottomia, myös pitkällä aikavälillä syövät kansalaisyhteiskunnan kykyä toimia asioiden suhteen.
Tekstin terävyyden kustannuksellakin esitän vielä sen varauksen, että koululaitoksen kannattaa varmaankin puuttua joihinkin asioihin. Koululaitos ja koululaiset ovat niin totaalisesti valtion kontrollissa, että kysymys ei ole siitä, että halutaanko lapsista kasvattaa tietynlaisia, vaan siitä, millaisia lapsista halutaan kasvattaa.
Tässä siis listaa:
- Crocs-sandaalit
- Miehet, jotka eivät anna kumppanilleen suuseksiä, ja monet muut seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset
- Nimetön kommentointi netissä
- Lahjat, joita ostetaan siksi, että lahjoja vain kuuluu ostaa
- Asiakkaat, jotka ajattelevat, että he saavat olla epäkohteliaita henkilökunnalle, koska he sentään maksavat
- Paavi
- Runsaat hyttyskesät
- Pitkät puhelut julkisissa liikennevälineissä
- Patriarkaatti
- Mahdottomat kauneusihanteet, jotka otetaan vakavasti
- Tarpeeton kiroilu
Keskustelu lähti nuorisopoliitikko Sanna Marinin ihastuttavasta tekstistä lottoamisesta. Kirjoittaja tekee voimakkaita arvioita lottoamisesta, sen vaikutuksista ihmisiin ja sen toivottavuudesta ilman, että ehdottaa tai ilmaisee kaipaavansa jotain valtiollista (lisä)säätelyä asiaan. Lottoamisen hyvinvoinnillisia kustannuksia olisikin melko vaikeaa arvioida, kun kyse on siitä, että "Lottoamalla syömme palan omaa motivaatiotamme tehdä aloite ja toteuttaa haaveemme."
- torstai 8. huhtikuuta 2010
-
0
kommenttia
Kommentoinnista
Jutusteltuani asiasta eilen Ville-veljeni kanssa päätin aukaista blogin kommenteille. Vakuutuin, että tämä järjestely tuottaa odotusarvoisesti paremman bloggauskokemuksen. Tajusin, että voin jossain määrin hallita sitä, että millaisia mahdollisista kommenteista tulee, eikä valinta ole siis joko-tai. Ei sillä, en odota, että kommentteja ylipäätään tulee kovinkaan paljoa.
Straniuksen self-help
Leo Straniuksella, jonka blogi rankattiin juuri parhaaksi suomalaiseksi ympäristöblogiksi, on ollut jo jonkin aikaa meneillään "Askelia tyytyväiseen elämään"-postaussarja, joka on nähdäkseni klassista self-help-matskua.
On ollut mielenkiintoista lukea noita postauksia. Olen jonkin verran tehnyt excursioita self-help-blogosfääriin (lähinnä opiskelu- ja järjestökavereini Teemun ja hänen ystävänsä Henrin blogin kautta) ja muodostanut jonkinlaisen käsityksen kyseisestä ilmiöstä. Siellä on varsin paljon hyviä asioita, ja self-help-ajatuksissa on paljon yhtäläisyyksiä vaikkapa buddhalaisuuteen. Sen lisäksi, että en pääse yli siitä, että se on aina jollain tasolla ärsyttävää - samalla tavalla kuin vaikka buddhalaiset munkit ärsyttävät kaikessa seesteisyydessään - self-helpissä minua on jossain määrin häirinnyt se, että puhutaan paljon siitä, miten elää hyvää elämää, mutta että tämä hyvä elämä on täysin itsekeskeinen asia. Self-helpissä ei, toisin kuin vaikkapa buddhalaisuudessa, ole nähdäkseni tarkoituksena kehittää itseään sen takia, että voisi olla hyvä muille ja tehdä maailmasta paremman paikan. Minusta se, että puhutaan hyvästä elämästä tai hyvistä asioista ilman mitään eettistä tarkastelua, on vähän oudoksuttavaa. Toki self-helpissä voi olla jokin eettinen ulottuvuus, en vain ole löytänyt sitä.
Eettisyys ei eksplisiittisesti esiinny Straniuksellakaan joka tekstissä, mutta silloin kun se esiintyy, se on läsnä hyvin voimakkaasti (osa 4):
On ollut mielenkiintoista lukea noita postauksia. Olen jonkin verran tehnyt excursioita self-help-blogosfääriin (lähinnä opiskelu- ja järjestökavereini Teemun ja hänen ystävänsä Henrin blogin kautta) ja muodostanut jonkinlaisen käsityksen kyseisestä ilmiöstä. Siellä on varsin paljon hyviä asioita, ja self-help-ajatuksissa on paljon yhtäläisyyksiä vaikkapa buddhalaisuuteen. Sen lisäksi, että en pääse yli siitä, että se on aina jollain tasolla ärsyttävää - samalla tavalla kuin vaikka buddhalaiset munkit ärsyttävät kaikessa seesteisyydessään - self-helpissä minua on jossain määrin häirinnyt se, että puhutaan paljon siitä, miten elää hyvää elämää, mutta että tämä hyvä elämä on täysin itsekeskeinen asia. Self-helpissä ei, toisin kuin vaikkapa buddhalaisuudessa, ole nähdäkseni tarkoituksena kehittää itseään sen takia, että voisi olla hyvä muille ja tehdä maailmasta paremman paikan. Minusta se, että puhutaan hyvästä elämästä tai hyvistä asioista ilman mitään eettistä tarkastelua, on vähän oudoksuttavaa. Toki self-helpissä voi olla jokin eettinen ulottuvuus, en vain ole löytänyt sitä.
Eettisyys ei eksplisiittisesti esiinny Straniuksellakaan joka tekstissä, mutta silloin kun se esiintyy, se on läsnä hyvin voimakkaasti (osa 4):
Tyytyväinen elämä on meidän jokaisen velvollisuus. Tämä velvollisuus meidän on täytettävä siitä syystä, että voimme auttaa heikompia, erityisesti niitä, jotka eivät muuten omasta puolestaan pysty puhumaan tai toimimaan.Tällaista self-help-kirjallisuutta ainakin minun on helpompi lukea ärsyyntymättä, ja tällaista minun on helpompi ottaa omaksi. Suosittelen lukemaan koko sarjan.
- perjantai 2. huhtikuuta 2010
-
0
kommenttia
Pahat ja/tai välinpitämättömät firmat
Edellistä postausta kirjoittaessani törmäsin seuraavaan mielenkiintoiseen kokeiluun ja siinä ilmenneeseen epäsymmetriaan eräässä Scott Sumnerin artikkelissa:
An experimental philosopher named Joshua Knobe reported some interesting findings in an interview on Bloggingheads.tv. Knobe said that two groups of people were given two slightly different stories, and then asked a question. The first group heard a story where an engineer went to the CEO of a company with a project that he said would dramatically boost profits. But there was one drawback; it would seriously harm the environment. The CEO said “I don’t care about the environment, I only care about profits. Do the project.” For the second group, everything in the story was exactly the same except that project was said to actually help the environment. Again the CEO said “I don’t care about the environment, I only care about profits. Do the project.” In both cases the listener was asked whether the CEO intentionally hurt (or helped) the environment. Most people in the first group said the CEO did intentionally hurt the environment, but most in the second group said that he did not intentionally help the environment.
Intuitio ja ideologia
Taloustieteilijät ajattelevat usein, että heidän alansa ja sen tulokset ovat intuition vastaisia (voi meitä parkoja). Jos virkamies työskentelee yhteisen hyvän eteen, miten yrittäjä, joka työskentelee vain saadakseen itselleen voittoa, onnistuu tuottamaan hyvinvointia paremmin? Tällainen ja monet muut taloustieteilijöiden ajatukset ovat usein intuition vastaisia.
Jos ajatellaan, tai edes taloustieteilijät ajattelevat, että ylläoleva on jossain määrin oikea kuvaus todellisuudesta, päädytään, tai taloustieteilijät päätyvät, siihen, että ihmisten käsitys todellisuudesta on harhainen markkinoiden suhteen. Tämä vain tuli mieleeni, kun luin Gary Beckerin haastattelua, jossa hän sanoo "There's one bias that we're up against all the time: Markets are hard to appreciate."
Tätä harhaa voi yrittää korjata kahdella tavalla: joko pyrkimyksillä kehittää ihmisten logiikkaa ja selittää asioita paremmin, kuten Bryan Caplan tekee tässä tekstissä, tai luomalla jotain, joka vähentää ihmisten nettoharhaa harhauttamalla heitä vielä lisää. Näin saadaan mainio syy ja perustelu paljon puhutulle vapaamarkkinaideologialle: "Kunhan saadaan taottua ihmisten kalloihin, että vapaat markkinat ovat hyvä juttu ja toistellaan sitä mantraa, homma toimii." Noin yleisesti ottaenkin tämän voisi nähdä ideologioiden syynä: "Älä menee kouluun ammuskelemaan." on melko intuitiivinen ohje, kun taas "Älä mene sotaan ammuskelemaan." on enemmän intuitiomme vastainen (entä se Hitler?), joten sen tarvitsee kiinnittyä johonkin ideologiaan, pasifismiin.
Henkilökohtaisesti kenenkään ei kannata ehdoin tahdoin lisätä ajattelunsa harhaisuutta, loogisen ajattelun kehittäminen lienee aina hyvästä. Luultavasti tämä olisi toivottavaa myös yhteiskunnallisen päätöksenteon tasolla. En tässä aseta mitään toiveita tai vaatimuksia poliitikkojen harteille: onhan ymmärrettävää, että poliitikot ovat tässä mielessä ideologeja. Eihän heidän tarkoituksensa ole kertoa ihmisille, miksi jotkut asiat ovat hyviä. Varmaankin haen tässä jotain niinkin pateettista toivetta kuin että ihmisten pitäisi enemmän välittää siitä, että keskustelukumppani ymmärtää omaa ajattelua kuin siitä, että hän on samaa mieltä. Miksi haluaisin jonkun olevan kanssani samaa mieltä vaikka vääristä syistä?
Jos ajatellaan, tai edes taloustieteilijät ajattelevat, että ylläoleva on jossain määrin oikea kuvaus todellisuudesta, päädytään, tai taloustieteilijät päätyvät, siihen, että ihmisten käsitys todellisuudesta on harhainen markkinoiden suhteen. Tämä vain tuli mieleeni, kun luin Gary Beckerin haastattelua, jossa hän sanoo "There's one bias that we're up against all the time: Markets are hard to appreciate."
Tätä harhaa voi yrittää korjata kahdella tavalla: joko pyrkimyksillä kehittää ihmisten logiikkaa ja selittää asioita paremmin, kuten Bryan Caplan tekee tässä tekstissä, tai luomalla jotain, joka vähentää ihmisten nettoharhaa harhauttamalla heitä vielä lisää. Näin saadaan mainio syy ja perustelu paljon puhutulle vapaamarkkinaideologialle: "Kunhan saadaan taottua ihmisten kalloihin, että vapaat markkinat ovat hyvä juttu ja toistellaan sitä mantraa, homma toimii." Noin yleisesti ottaenkin tämän voisi nähdä ideologioiden syynä: "Älä menee kouluun ammuskelemaan." on melko intuitiivinen ohje, kun taas "Älä mene sotaan ammuskelemaan." on enemmän intuitiomme vastainen (entä se Hitler?), joten sen tarvitsee kiinnittyä johonkin ideologiaan, pasifismiin.
Henkilökohtaisesti kenenkään ei kannata ehdoin tahdoin lisätä ajattelunsa harhaisuutta, loogisen ajattelun kehittäminen lienee aina hyvästä. Luultavasti tämä olisi toivottavaa myös yhteiskunnallisen päätöksenteon tasolla. En tässä aseta mitään toiveita tai vaatimuksia poliitikkojen harteille: onhan ymmärrettävää, että poliitikot ovat tässä mielessä ideologeja. Eihän heidän tarkoituksensa ole kertoa ihmisille, miksi jotkut asiat ovat hyviä. Varmaankin haen tässä jotain niinkin pateettista toivetta kuin että ihmisten pitäisi enemmän välittää siitä, että keskustelukumppani ymmärtää omaa ajattelua kuin siitä, että hän on samaa mieltä. Miksi haluaisin jonkun olevan kanssani samaa mieltä vaikka vääristä syistä?