Satunnaisia ajatuksia sohvakriitikoista

Törmäsin tänään Muutos 2011-poppoon hauskaan sohvakriittiseen mainokseen. Jäin miettimään hommalaisten (tarkoitan tällä maahanmuuttokriitikoita, mutta kun se on niin pitkä sana) retoriikkaa. Tuossakin mainoksessa suuri paino on sillä, että annetaan omasta mainoksesta tilaa mokuttajille (käytän tätä tässä tekstissä ei-maahanmuuttokriitikon synonyyminä) ja heidän sanomisilleen. Eikä kyse ole edes mistään päättömistä lipsahduksista, joilla rakenneltaisiin olkiukkoja. (Noin yleisesti, onhan niitä paljon hölmöjäkin vetoja, joita esimerkiksi Husein Muhammed on ansiokkaasti käsitellyt.)

Yksi sitaatti on Vesa Peipiseltä, joka ilmeisesti on Helsingin asuntolautakunnan puheenjohtaja ja Helsingin Vihreiden asuntotyöryhmän puheenjohtaja. Tämäkin on rehellisyyttä, jota on syytä arvostaa: ei oteta sitaattia joltain taka-hikiän varavaltuutetulta, vaan henkilöltä, joka on valittu vastaamaan asiasta tärkeisiin elimiin. Peipinen antaa ymmärtää, että monet maahanmuuttajat tarvitsevat erityiskohtelua, ja implisiittisesti käy ilmi, että tämä erityiskohtelu on parempaa kohtelua ("superasunnot"). Toinen sitaatti on Thomas Wallgrenilta ja Anna-Stiina Lundqvistilta, joiden mukaan pakolaisten auttaminen on meille rikkaus.

Minulle tällaisten mainosten näkeminen ja satunnainen Hommalla pyöriminen on tehnyt hyvää siinä mielessä, että on oppinut lukemaan maahanmuuttopoliittista puhetta paremmin, näkemään taustalla olevia oletuksia ja arvoja. Sellaista sohvadiskurssianalyysiä. Ehkä sitä joskus tulee muodostettua joku kantakin asiaan.