On ollut mielenkiintoista lukea noita postauksia. Olen jonkin verran tehnyt excursioita self-help-blogosfääriin (lähinnä opiskelu- ja järjestökavereini Teemun ja hänen ystävänsä Henrin blogin kautta) ja muodostanut jonkinlaisen käsityksen kyseisestä ilmiöstä. Siellä on varsin paljon hyviä asioita, ja self-help-ajatuksissa on paljon yhtäläisyyksiä vaikkapa buddhalaisuuteen. Sen lisäksi, että en pääse yli siitä, että se on aina jollain tasolla ärsyttävää - samalla tavalla kuin vaikka buddhalaiset munkit ärsyttävät kaikessa seesteisyydessään - self-helpissä minua on jossain määrin häirinnyt se, että puhutaan paljon siitä, miten elää hyvää elämää, mutta että tämä hyvä elämä on täysin itsekeskeinen asia. Self-helpissä ei, toisin kuin vaikkapa buddhalaisuudessa, ole nähdäkseni tarkoituksena kehittää itseään sen takia, että voisi olla hyvä muille ja tehdä maailmasta paremman paikan. Minusta se, että puhutaan hyvästä elämästä tai hyvistä asioista ilman mitään eettistä tarkastelua, on vähän oudoksuttavaa. Toki self-helpissä voi olla jokin eettinen ulottuvuus, en vain ole löytänyt sitä.
Eettisyys ei eksplisiittisesti esiinny Straniuksellakaan joka tekstissä, mutta silloin kun se esiintyy, se on läsnä hyvin voimakkaasti (osa 4):
Tyytyväinen elämä on meidän jokaisen velvollisuus. Tämä velvollisuus meidän on täytettävä siitä syystä, että voimme auttaa heikompia, erityisesti niitä, jotka eivät muuten omasta puolestaan pysty puhumaan tai toimimaan.Tällaista self-help-kirjallisuutta ainakin minun on helpompi lukea ärsyyntymättä, ja tällaista minun on helpompi ottaa omaksi. Suosittelen lukemaan koko sarjan.
