Lippujen hinnoittelusta

Lippupiste tuo tammikuussa markkinapaikan lippukaupan jälkimarkkinoille , kertoo Yle. Kaivelin tässä aamusella ajatuksia ja näkemyksiä tapahtumien lippujen hinnoittelusta. Tapahtumilla tarkoitan lähinnä suurten konserttien lippuja. Kirjallisuudessa viitataan myös urheilutapahtumiin, mutta ainakin näin suomalaiselle jalkapallofanille täydet katsomot tuntuvat aika kaukaiselta.

On hyvä erottaa joitakin kysymyksiä toisistaan. Miksi jälkimarkkinat kukoistavat? Miksi liput ovat alihinnoiteltuja? Miksi lippuja ei myydä huutokaupalla?


Trokaamisesta: Trokaaminen on vastenmielistä, siinä mielessä jossa Al Roth puhuu vastenmielisistä markkinoista (repugnant markets [pdf]). Jokin siinä tuntuu pahalta. Tulee sellainen tunne, että trokaajat ovat loisia, jotka kuppaavat esiintyjää. He eivät saa ansionsa mukaan. En lähde puhumaan trokaamisesta nyt sen enempää, mutta huomioinpa vain, että vaikka alihinnoittelu on tärkeä syy kukoistaville jälkimarkkinoille, se ei ole ainoa syy. Jälkimarkkinoita on myös niihin konsertteihin, jotka eivät ole alihinnoiteltuja. Courty [pdf, työpaperiversio] esittää hauskan mallin, jossa osa kuluttajista tietää vasta viimeisenä päivänä pääsevätkö he tai kuinka kovasti he haluavat päästä konserttiin. Muiden mielenkiintoisten johdopäätösten muassa mallissa nousee eturistiriita järjestäjien ja trokaajien välillä. Ainakin järjestäjien toistuvien trokaamista paheksuvien kommenttien perusteella tämä ominaisuus voisi vastata todellisuutta.


Alihinnoittelusta: Se, että tapahtumien liput näyttävät usein olevan johdonmukaisesti alihinnoiteltuja on mielenkiintoinen ilmiö. Mistä päätellään, että liput ovat alihinnoiteltuja? Siitä, että heti lippujen virallisen myynnin jälkeen lippuja ilmestyy myyntiin jälkimarkkinoille ja niistä pyydetään virallista myyntiä korkeampaa hintaa. Tässä herää sitten kysymys miksi järjestäjät eivät halua korkeampaa hintaa lipuistaan?

Tähän on esitetty monia selityksiä. En tiedä, mitkä niistä ovat relevanteimpia. Mitenkähän asiaa voisi tutkia? No kuitenkin tässä joitakin poimittuna eräästä artikkelista:

A variety of explanations for underpricing have been proposed: uncertainty over sales leads to a preference for underpricing rather than risk overpricing (Swofford, 1999); the social externality that being in a fuller audience provides a more enjoyable experience than being in a sparse audience (Becker, 1991); that customers of such events value being treated fairly and (Kahneman et al., 1992) and as a related point in the case of sport events, that constant prices is necessary to attract loyal team fans (Salant, 1986). [lähde]

Aiheesta puhuvat myös Connolly & Krueger, osio 5.1., s. 26. Tässä omat kaksi senttiäni spekulointia. Media tuntuu uutisoivan ikävänä asiana sitä, jos jonkun artistin lippuja on jäänyt myymättä. Jos tämä vaikuttaa ihmisten näkemyksiin artistin haluttavuudesta, artistille voi olla kannattavaa (tästäkin syystä) vaatia lippujensa alihinnoittelua ja vähentää tällaisten uutisten todennäköisyyttä. Ja voihan ihmisille tulla artistista reilu kuva, kun hän ensin myy lippuja kahdeksallakympillä ja sitten nähdäänkin, että lippujen todellinen arvo on satasen. Hänhän jakelee kaksikymppisiä faneilleen!


Huutokauppaamiseesta: Miksi järjestäjät eivät huutokauppaa lippujaan samalla tavalla kuin liput huutokaupataan jälkimarkkinoilla? En tiedä, sillä ainakin jonkinlaiseen huutokauppaan ne näyttäisivät kykenevän Ylen uutisenkin perusteella. Haluaisin tässä nostaa esiin sen, että huutokauppaaminenkaan ei ole kovin yksinkertaista ja siinä on riskinsä.

Kaikkia hyödykkeitä kaiketi voidaan myydä ostajille joko huutokaupalla tai kiinteällä hinnalla, johon liittyy "eioon" myyminen tuotteen loppuessa. Se, että suurinta osaa hyödykkeistä myydään kiinteällä hinnalla kertoo siitä, että huutokauppa ei ole mitenkään täydellinen keino nyhtää rahoja irti kuluttajilta.

On mielenkiintoista, kuinka vaikka taloustieteen ja rahoituksen perusperiaatteet ovat melko yksinkertaisia, homma menee monimutkaiseksi kun katsoo lähempää. Esimerkiksi keskuspankkien avomarkkinaoperaatioilla vaikutetaan rahan määrään ja korkotasoon, mutta käytännössä ne ovat aikamoista insinöörityötä, tai niin se ainakin minulle näyttäytyy. Huutokauppamekanismeja on monenlaisia ja niiden implementoimiseen liittyy usein ei-triviaaleja kustannuksia. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi järjestäjät eivät myy lippujaan huutokaupassa. Helppohan trokarin on muutama lippu myydä huuto.netissä, mutta kymmenien tuhansien lippujen myyminen keskitetysti voi olla jo vähän hankalampaa.

Entä kun huutokaupat epäonnistuvat? Viime viikolla uutisoitiin näyttävästi, kuinka Saksan valtionvelkakirjojen huutokauppa epäonnistui. Olisi hauskaa opiskella tarkemmin, mistä tässä oli kyse. Joka tapauksessa huutokaupan epäonnistuminen herätti huomiota ja sai (ilmeisesti) Euroopan pörssikurssit laskuun.

Voisin kuvitella, että vaikkapa musiikissa tämä voi olla erityisen noloa. Mieti tarinaa. Artisti yrittää nyhtää faneiltaan mahdollisimman paljon rahaa huutokauppaamalla lippunsa, ja epäonnistuu siinä. Ahneet ihmiset ovat vastenmielisiä etenkin silloin, kun he saavat ansionsa mukaan. Paitsi että artisti on ahne, hän on myös epäonnistuja.


Lopuksi: Sitten vielä yksi satunnainen havainto Ylen uutisesta. Uutisen mukaan "Lippupiste tuo tammikuussa markkinapaikan lippukaupan jälkimarkkinoille." Markkinapaikan? Tarkoittaako tuo sitä, että Lippupiste ei aio itse myydä lippuja siellä, ei kai? En tiedä mitä Lippupiste hyötyisi siitä, jos se lähtisi palvelemaan trokareita tarjoamalla heille markkinapaikan.

Aiheesta muualla: Marginal Revolution, Krugman, ja vielä yksi Courtyn tiivis katsaus [pdf] viihdeteollisuuden hinnoitteluun, käsittelee kaikkia mahdollisia asioita.