Aktivismia

Yksi ystäväni yllättyi taannoin kun kuuli, että olen mukana Vihreissä, kevyen aktiivisena. Itse muistutun tästä päivittäin Facebook-syötteeni kautta, mutta en ilmeisesti kauheasti huutele siitä (ja toisaalta olen tässä asiassa varsin tyytyväisenä Hannan varjossa). Olen kuitenkin mukana nyt tekemässä Vihreiden raha- ja finanssipoliittista ohjelmaa/linjapaperia, jonka kirjoitustyötä tehdään mm. työryhmän blogissa. Mielenkiintoista settiä luvassa varmasti, itse hahmottelin sitä, mistä ohjelmassa voisi puhua ja mitä osia Vihreiden ohjelmatyöstä pitää huomioida kirjoitustyössä. Lähinnä yritän hienovaraisesti torjua sitä, että ohjelmassa ei tarvitsisi ottaa kantaa jokaisen lempiaiheisiin, kuten vaikkapa luonnon monimuotoisuuteen tai viherkaulustyöpaikkoihin. Sopii kontribuoida! Ehkä kun Eurooppa on seuraavan kerran ilmiliekeissä (ei kuitenkaan ennen kevättä 2013), Ville Niinistö sujauttaa ohjelmamme Jutta Urpilaisen laukkuun, josta se löytää tiensä Angela Merkelin, François Hollanden ja Mario Montin nenien eteen, ja kansakunnat pelastuvat meidän työmme ja Saksan ja Ranskan johtajien ja italialaisen keskuspankkiirin yllättävän suomen kielen taidon ja avarakatseisuuden ansiosta.


Muutan muuten Helsinkiin (aasinsilta seuraa perässä) tässä varmaan kuukauden sisällä, kun Hanna sai sieltä töitä (Suomen Luonnonsuojeluliitosta). Enkä pane pahakseni, vaikka Tampere onkin hieno kaupunki; äitini, kaksi veljeäni, kälyni ja veljenpoikani asuvat siellä, ja on mukava päästä lähemmäksi heitä. Lisäksi aloitan kansantaloustieteen jatko-opinnot syksyllä, ja Kavan kurssit järjestetään Helsingissä. Heiveröinen side edellisen ja tämän kappaleen välillä on se, että pitänee liittyä Viitteeseen, kun olisi hassua olla jäsenenä Tampereen paikallisjärjestöissä enkä koe Helsinkiä ja heidän järjestöjään ainakaan vielä kodiksi.


Lisäys: Tämähän on hyvä sauma mainostaa myös podcastia, jossa kyselin asioita Heikiltä ja Jaakolta heidän kirjaprojektinsa tiimoilta (opus pian ulkona). Ei taida olla minulla veljeni veroista radioääntä ^^

3 kommenttia:

Artturi kirjoitti...

Jee!!! Onneks olkoon tohtoriopinnoista. Ilmeisesti teet niitä Tampereen yliopistolle?

Mulla ei muuten Chromella toimi tuo blogi yhtään. Firefoxilla toimii...

Allan Seuri kirjoitti...

Outoa, mun Chromella toimii. Pitänee kysellä ja testailla, tänks.

Kiitos kiitos, joskin hakemukset ovat vielä Tampereen yliopiston sisuksissa, mutta proffa on näyttänyt vihreää valoa ja rahoitustakin on luultavasti tiedossa niin eiköhän se siitä : ) Ja joo, Tampereen yliopistolle, tosin mistä ohjaus tulee riippuu vähän siitä miten makro- ja rahapolitiikkakeskeistä hommaa haluan sitten tutkia, kun meillä sitä alaa ei niin ole. Teetkö sä rahoituksen puolelle niitä jatko-opintoja? Näin sun nimen ovenpielessä Hecerillä kun kävin siellä taannoin.

Artturi kirjoitti...

hmmm... Täällä kotona Chromella toimii kyllä mullakin ihan hyvin. Mä kokeilen vielä huomenna uudestaan työhuoneella.

Mä oon taloustieteen laitoksella. Pääsisin assaroimaan sulle, mutta meen vaihtoon ens vuonna.

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto