Hegemoniaspekulointia

Yksi jossain määrin nousussa oleva eurokriisin narratiivi on se, että euroalueella ei ole hegemonia, johtavaa valtiota (ks. esim. Tyler Cowenin tuore kolumni). Jos lukee rahajärjestelmien historiaa, tulee lukeneeksi todennäköisesti Barry Eichengreenia ja Charles Kindlebergeriä, ja näiden historioissa tämä teema on hyvin esillä. Kansainväliset rahajärjestelmät ovat monimutkaisia valtarakenteita, jotka tuppaavat hajoamaan ilman ns. hegemonia, johtavaa valtiota tai samanmielisten valtioiden ja instituutioiden porukkaa. Miksiköhän näin on? Economistin Buttonwood-kolumnistin Philip Cogganin Paper Promises-kirjan pääidea on suurien velkaantuneiden ja velkojien konfliktit, niiden seuraukset ja se, miten niitä ehkäistään ja ratkaistaan. Hegemonin idea on ehkä se, että se kykenee näkemään tuon konfliktin muunakin kuin moraalitarinana, jossa tuhlaajat rikkovat sopimuksia. Mikäli hegemonia ei ole, konfliktia ei ratkaista, mikä johtaa siihen, että velkaantuneiden talous supistuu supistumistaan ja velkataakka kasvaa kasvamistaan. Ennen pitkää tilanne ratkeaa sillä, että velkaantunut osapuoli irrottautuu yksipuolisesta rahajärjestelmästä - ja toki palaa sinne taas myöhemmin.


Euroalue on historiallisesti hyvin poikkeuksellinen rahajärjestelmäratkaisu, mutta mielestäni hegemoni-kehikko auttaa ymmärtämään myös nykytilannetta. Selkeä hegemonikandidaatti euroalueella on Saksa, joka kuitenkin nähdäkseni etääntyy tuosta roolista koko ajan. Tuntuu siltä (en jaksa nyt tarkistella), että retoriikka on muuttunut parin vuoden takaisesta "Tehdään mitä vain, että euroalue pysyy kasassa" nykyiseen Kreikalle lausuttavaan ukaasiin "Noudattakaa ohjelman ehtoja tai teidät potkitaan ulos.". On tosin huomattava, että tässä ei ole välttämättä sen suurempaa ajattelun muutosta kuin se, että euroalueen tulevaisuus ei ole yhdestä maasta kiinni. Pari vuotta sitten euroalueen tulevaisuus varmaankin oli siitä kiinni, että Kreikka ei jättänyt velkojaan maksamatta, mutta nyt tilanne on hieman erilainen kun nuo velat, jotka jätettäisiin ainakin suurelta osin maksamatta mikäli maa irtoaisi rahaliitosta, on kaiketi pitkälti siivottu euroalueen pankkijärjestelmästä.


Mutta kun kyse ei ole vain Kreikasta, eikä Saksa eikä kukaan muukaan voi olettaa kriisin laukeavan sillä, että Kreikka joko lähtee rahaliitosta tai toteuttaa huikean sisäisen devalvaation ja nousee vientimahdiksi. Nurkan takana on Espanja ja muut suuremmat maat, puhumattakaan pitkästä aikavälistä. Saksa voisi sanoa, että "Kuulkaa, me takaamme näiden kavereiden velat. Palkkioksi siitä luomme tiukempaan yhteistyöhön ja kontrolliin perustuvan poliittis-taloudellis-hallinnollisen institutionaalisen kehikon ja varmistamme, että se huokuu omaa ajattelutapaamme ja että se on miehitetty saksalaisilla. Ja jos ette usko meidän veronmaksajiemme kestävän sitä velkataakkaa, muistakaa, että herra se on EKP:llakin." Aika kaukaiseltahan tuo kuulostaa, vaikka Saksan valtionvarainministeri Wolfgang Schäuble sanoikin, että Saksa voisi "sietää" 2-3 prosentin inflaatiota. Tämä lausunto ja sen uutisarvo kyllä kertoo jotain EKP:n itsenäisyydestä - eikö rahapolitiikassa ollutkaan kyse vain siitä, että keskuspankki pitää euroalueen inflaation lähelle-mutta-alle kahdessa prosentissa? Ei kai sillä pitäisi olla väliä, mitä yksittäisen jäsenmaan valtiovarainministeri sanoo oman maansa inflaationsietokyvystä?


Keskuspankkihan voisi toimia viime käden takaajan myös valtioille, mutta ei se sitä tule tekemään euroalueella, ei ainakaan omasta aloitteestaan. Vaikka EKP:ssa nähdään tilanne jossain määrin moraalitarinana, minun on vaikea nähdä kuinka tai miksi se itse haluaisi nousta sankariksi missään moraalitarinassa. Sellainen on kansallisvaltioiden ja poliitikkojen heiniä.


Itse pidän ehkä todennäköisempänä sitä, että hegemoni nousee komissiosta tai vastaavasta euroalueen tasoisesta elimestä, ja että se nousee vasta vuosien päästä, sen jälkeen, kun itsenäisemmät ja heikommat maat on jätetty tekemään omat ratkaisunsa. Nykyinen kriisi voi toki ratketa ja todennäköisesti ratkeaakin ennen sitä, ilman hegemonia, niin että oikeat päätökset tehdään itkua vääntäen. Tämä on vain spekulointia, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Saapahan vanhana naureskella itselleen.