- Amboista, jotka muodostavat noin puolet Namibian väestöstä, joka viidennellä on suomalaisperäinen nimi. Taustalla on Suomen ja suomalaisten näkyminen alueella vuonna 1870 alkaneen lähetystyön ja Martti Ahtisaaren 1990-luvun alussa johtaman itsenäistymisprosessin kautta. [lähde]
- Yleisesti ottaen köyhien määrä ja köyhyysasteet ovat laskeneet viimeisten vuosikymmenten aikana maailmassa. Paljon tästä on Kiinan ansiota, mutta kehitys kehittyy muuallakin.
 |
| [lähde] |
- Myös Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, joka on ollut pitkään surullinen paikka kehityksen kannalta, köyhyysasteet ovat laskussa. Köyhien määrän suhteen on vähän vaikeampi sanoa.
- Globaali epätasa-arvo on laskenut keskipitkällä aikavälillä, joskin se on noussut viime vuosina, syystä tai toisesta (ei, vastaus ei taida olla finanssikriisi, kun tämä kehitys alkoi jo 2005).
- Vuosituhattavoitteissakin on paljon positiivista kehitystä - esimerkiksi köyhyystavoite on jo saavutettu, kolme vuotta etuajassa - mutta vaikkapa nälän suhteen on paljon tehtävää. Lisää tutkimusta ja ymmärrystä vaatisi varmaan se, että miten tulot ovat kasvussa mutta tämä ei näy nälän vähentymisenä. Vuosituhattavoitteiden suhteen tämä tuore raportti (pdf) on ehkä kätevin tapa tutustua aiheeseen.
- OECD/DAC on OECD:n jäsenmaiden kehitysapua koordinoiva, suunnitteleva ja tutkiva elin ja heillä on paljon mielenkiintoista materiaalia ja agendaa. Erityisen tärkeitä ovat avoimuuden, vaikuttavuuden arvioimisen ja keskittyneisyyden ajaminen. Viimeinen näistä liittyy siihen ongelmaan, että apu virtaa tällä hetkellä liian pieniä puroja pitkin.
Vielä lopuksi yksi huomio, joka liippaa tätä kysymystä.
Joskus 2000-luvun alussa globalisaatio oli Iso Juttu. Nykyään siitä puhutaan paljon vähemmän (Google Trends menee vain vuoteen 2004 asti, valitettavasti). Sitä toistellaan tyhjänä fraasina jos jonkinlaisten mietintöjen johdannoissa ("globalisaation haasteet..."), mutta sitä ei analysoida enää. Sitä ei problematisoida. Se ei ole enää poliittinen kysymys. Nykyään puhutaan vain siitä, kuinka globalisaatio asettaa meidän reunaehtomme eikä siitä, millaiset reunaehdot meidän pitäisi asettaa globalisaatiolle.
Mitä tapahtui?
Ehkä yhdellä tasolla uusliberalismin vastustajat vain hävisivät ideoiden kamppailun. Ainakin itse olen sitä mieltä, että ansaitusti. Toisaalta toisella tasolla ne ongelmat, joista haastavat ideat kumpusivat, katosivat jossain määrin itsestään. Kiinan kasvu lähti käyntiin eikä globaalissa talousjärjestelmässä ollut enää kyse läntisestä hegemoniasta. Noin spesifisempänä kysymyksenä Aasian maat tekivät itsestään vähemmän alttiita riskeille ja täten IMF:n hallinnalle kehittämällä talouksiaan ja keräämällä valtavat määrät dollareita varastoon. Velanhoitoon menee merkittävästi vähemmän rahaa kuin männävuosina. Ehkä tässä kiitoksen ansaitsee myös globalisaatiokriittiseen liikkeeseen liittynyt velkojen anteeksianto-idea.
Viime vuosina Dani Rodrik on esittänyt järkevän kuuloista kritiikkiä uusliberalismia ja Washingtonin konsensusta kohtaan. Ja ehkä uusliberalismi oli aikansa tuote, jota tarvittiin tietyssä kontekstissa. Ei sillä, kyllähän vaikkapa vapaakaupan saavutuksia on hyvä olla valmis puolustamaan. Mutta viime vuosikymmenet edennyt kaupan ja pääoman vapauttaminen on jo tullut aika pitkälle. Ehkä meidän pitäisi puhua seuraavaksi tosissaan ihmisten vapaasta liikkuvuudesta. Eikä tässä ole kyse mistään rajat auki, kaikki tänne-uhasta tai -mahdollisuudesta. Ei kauppa ja pääoman liikkuvuuskaan ole täysin vapaata. Vapaus ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys. Uskon, että ihmiskunnalla olisi paljon saavutettavissa sillä, että annettaisiin enemmän tilaa, edes vähän enemmän, niille voimille, jotka ajavat köyhiä ja vähemmän köyhiä ympäri maailman parantamaan omaa osaansa ja lastensa tulevaisuutta. Ne ovat hyviä voimia ne.
6 kommenttia:
Luin ensin tämän, ja sitten tämän: http://yle.fi/uutiset/arkkipiispa_puhun_koyhyydesta_varovasti/6391519
Jännäähän tuossa on paitsi erilainen tieto tuosta faktasta globaalin köyhyyden vähentymisen suhteen, myös se, että arkkipiispa liittää itsensä keskiluokkaan. Since when?
No mitä lolloo. Ja arkkipiispan bruttotulothan on jotain 10k kuussa, mikä on kaks kertaa sen verran mitä tarvitaan ylimpään kymmenykseen pääsemiseksi. Kiitti linkistä.
Kiinnostus globalisaatioon on huipussaan aina marraskuussa ja huhtikuussa: http://www.google.com/trends/explore#q=globalization
Mä oon miettinyt, että olisiko saavutettu "parempaa globalisaatiota", jos globalisaatiokritiikki olisi keskittynyt enemmän globalisaation pelisääntöjen tasa-arvoisuuteen ja markkinoiden avaamisen vastavuoroisuuteen kuin jonkinlaiseen epämääräisempään globalisaation hidastamisen, vastustamisen, vasemmistolaisen systeemianalyysin, kapitalismikritiikin ka anarkismin sekamelskaan. Eli olisi haastettu globalisaatiota tiukemmin myös uusliberalistien omasta viitekehyksestä.
Virhe tehtiin jo siinä vaiheessa, kun ylipäätään lähettiin kritisoimaan "globalisaatiota" jonain omana erillisenä ilmiönään suhteessa muuhun ihmisten väliseen vaihtoon ja vuorovaikutukseen. Ei siinä oo teoreettisesti juurikaan eroa, tapahtuuko vaihto suomalaisten ja kongolaisten vai helsinkiläisten ja pihtiputaalaisten välillä.
Olin globalisaatiokritiikin kulta-aikoina just päässy lukiosta ja lueskelemassa kansiksen pääsykoekirjaa. Käsitys talouden toiminnasta tuskin oli vielä kauheen vankalla pohjalla, mutta muistan jo silloin jatkuvasti ihmetelleeni vasureita, jotka valtavalla tunteen palolla hääräs globalisaation vastustamisen ympärillä. En pystyny keksimään juuri mitään sellasia teoreettisia pitkän tähtäimen argumentteja, jotka tukis globalisaation - eli ihmisten välisen vaihdon ja vuorovaikutuksen laajentamisen ja lisäämisen - vastustamista vasemmistolaisesta näkökulmasta. Jotenkin sen vastustuksen sais ehkä sopimaan vasemmistolaiseen projektiin, jos hyväksyis kansallisen/etnisen sisäryhmän suosimisen ulkoryhmän kustannuksella ja painottais enemmän lyhyttä aikaväliä ku pitkää. Mut en oikeen usko että kyseiset vasurit olis avoimesti allekirjottanu kumpaakaan noista.
Monia murroksen yksityiskohtia toki voi kritisoida esim. tolla Toukon kuvaamalla tavalla ja varmaan on kritisoitukin. "Globalisaation vastainen liike" kuitenkin profiloitu hörhövasureiks, jotka lähinnä keskitty signaloimaan omaa tiedostavuuttaan.
Touko: Hauska huomio, kyllä hivelee silmää tuollainen aikasarja, ja vähän pistää mietityttämään että mistä se johtuu.
Se hyvä juttuhan globalisaatiokriittisessä liikkeessä oli se, että siinä freimattiin globalisaatio globaalin oikeudenmukaisuuden kysymykseksi, as opposed to vaikkapa kotimaiset teollisuustyöpaikat. Suomessa tosin ollaan aina pienenä maana oltu melko maailmankauppa-myönteisiä, nähdäkseni.
Joo. Siinä että mä mun mielestä uusliberalismi voitti ansaitusti on vähintään yhtä paljon kilpakumppaneiden heikkoudesta kuin uusliberalismin hyvyydestä. Välillä tulee sellainen ajatus, että ei se kritiikki voinut olla niin yksinkertaista, kuin minkälaiset muistot siitä on jääneet, mutta varmaan se jostain kertoo että monilla on tällaisia fiiliksiä.
Yks sivuajatus. IMF:hän oli yks niistä instituutioista, joiden toimintaa paljon kritisoitiin ja joiden toiminta määritti uusliberalismia monien mielissä. Mun yks (melko vähän mietitty ja koeteltu) ajatus on se, että tää oli vähän historiallis-institutionaalinen sattuma. Stanley Fischer, joka oli melko vaikutusvaltaisessa asemassa IMF:ssä 1994-2001, kertoi joskus muistellessaan noita aikoja että sillä oli aina mukana IMF:n "peruskirja", jossa lausutaan tuon puljun tarkoitus ja toimintaperiaatteet, ja että se aina pyrki palauttamaan talon sisäiset keskustelut tuohon peruskirjaan. Mut jos miettii niin IMF perustettiin pitämään yllä Bretton Woods-järjestelmää, joka oli ollut Aasian kriisin aikaan jo neljännesvuosisadan. Et ei IMF:ää luotu hallinnoimaan tiivistyvää maailmaa ja avautuvia pääomamarkkinoita, mutta siihen rooliin se vähän joutui vuosituhannen vaihteessa. Kai, tää nyt oli tällasta lonkalta ajattelua.
Lähetä kommentti
Kommentti