Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki on esittänyt kasan kritiikkiä kasaa ajatuksia ja toimijoita, kuten uusliberalismia, taloustiedettä ja "monia" taloustieteilijöitä, kohtaan. Hänen ajatuksistaan on joskus vaikeaa saada kiinni. Silkasta mielenkiinnosta ja vuoropuhelun arvosta yritän kommentoida vähän. Yritän vähän hakea rakennetta ja tolkkua koko keskusteluun erottamalla joitakin väitteitä, jotka erotettavissa ovat. Ensimmäisen väitteen Patomäki esitti ainakin Politiikkaradion keskustelussa Niku Määttäsen kanssa, loput löytyvät tämän US-kirjoituksen lainauksesta. Käytän sanoja Pareto-periaate, Pareto-tehokkuus ja Pareto-kriteeri synonyymeinä.
Tämä on ehkä vähän erilainen postaus kuin yleensä, ja olisikin hauska kuulla mielipiteitänne siitä, että jaksaako tällaista lukea ja että onko tästä hyötyä kenellekään.
1. Pareto-tehokkuus on oikeudenmukaisuusteoria.
Tästä väitteestä Patomäki ja hänen kanssaan keskustelleet taloustieteilijät (Niku Määttänen, Vesa Kanniainen) olivat hyvin erimielisiä; Patomäki puolesta ja taloustieteilijät vastaan. Minua ihmetyttää se, kuinka aikuiset ihmiset eivät pääse yksimielisyyteen näin selkeästä (ja vieläpä apriorisesta) väitelauseesta. Robert Aumann, haloo? Kannattaisi varmaan miettiä määritelmiä kun keskustelu meinaa mennä jankkaamiseksi. Pareto-tehokkuuden määritelmästä keskustelijat ovat samaa mieltä. Entäpä oikeudenmukaisuusteoria? En löytänyt määritelmää oikeudenmukaisuusteorialle, mutta joka tapauksessa Pareto-tehokkuus on ehkä pikemminkin oikeudenmukaisuuskriteeri kuin oikeudenmukaisuusteoria, että Pareto-tehokkuus on kriteeri jonka taustalla on jonkinlainen ajatus oikeudenmukaisuudesta, jota voidaan parhaassa tapauksessa kutsua teoriaksi (samalla tavalla kuin Rawlsin maximin on kriteeri, päätössääntö, jonka taustalla olevaa ajattelua voidaan kutsua teoriaksi). Ja joka tapauksessa taustalla lienee huonommin määritelty mutta silti ymmärrettävissä oleva kysymys siitä, että onko Pareto-tehokkuudessa kyse oikeudenmukaisuudesta.
Tehdään pieni sivupolku, ja palataan tähän myöhemmin. Otetaan toinen Patomäen väite.
2. Pareto-optimaalisuudella ja sen muunnelmilla ei ole mitään tekemistä panos-tuotos-tehokkuuden kanssa
Minä väittäisin, että on jotain tekemistä. Ajatellaan panosta kasana hyödykkeitä ja tuotosta hyötynä. Ajatellaan, että allokaatio A tuottaa enemmän hyötyä vähintään yhdelle hyödynkokijalle eikä vähempää kenellekään hyödynkokijalle verrattuna johonkin toiseen allokaatioon B. Tuntuu luontevalta ajatella, että A on tehokkaampi kuin B.
Entäpä se oikeudenmukaisuus? Patomäki perustelee väitettään jotakuinkin sillä, että Pareto-tehokkuuden "reunaehdossa" - suljetaan pois mahdollisuus aiheuttaa pahaa kenellekään - on kyse oikeudenmukaisuudesta. Ja tämä vaikuttaa jokseenkin pätevältä perustelulta. Käytän sitaattia erään Jan Narvesonin tekstistä (pdf), koska asia on siinä laitettu niin osuvasti:
There is nothing logically self-evident about this, and it is not morally so either: to accept it, no matter how you understand the evaluations involved, is to go quite far out on a moral limb.
Itselleni tuli mieleen eräänlainen ontologinen argumentti. Otetaan oikeudenmukaisuuden oppaaksi John Rawls ja A Theory of Justice-opuksen klassikkoalku:
Justice is the first virtue of social institutions, as truth is of systems of thought. A theory however elegant and economical must be rejected or revised if it is untrue; likewise laws and institutions no matter how efficient and well-arranged must be reformed or abolished if they are unjust.
Oikeudenmukaisuus on Rawlsin mukaan kriteeri, ja vieläpä yhteiskunnallisten (social) instituutioiden ensimmäinen kriteeri (sanotaan tällaisia yhteiskunnallisiksi kriteereiksi), tarkoittaen että oikeudenmukaisuus on jotenkin ratkaiseva kriteeri. Ajatellaan, että Rawlsin lausuma voidaan venyttää lakien ja instituutioiden lisäksi allokaatioihin (sitä voi vaikka ajatella, että nämä allokaatiot tuotetaan lakien ja instituutioiden avulla). Koska Pareto-kriteeri on yhteiskunnallinen kriteeri ja koska siinä kehikossa ei ole muita kriteereitä (tarkoittaen että Pareto ratkaisee) ja koska oikeudenmukaisuus on ensimmäinen yhteiskunnallinen kriteeri, Pareto-kriteeri on oikeudenmukaisuuskriteeri. TADAA.
3. Pareto-optimaalisuus ja sen muunnelmat perustuvat yksityisen hyvän summan maksimoimiseen
Niin kai, tosin on muistettava että maksimointiongelma on voimakkaasti rajoitettu, kuten yllä mainittiin. Tähän toki liittyy myös kysymys ordinaalisesta ja kardinaalisesta hyödystä, joiden puitteissa maksimointi on aika erilaista.
4. Pareto-kriteeri on ideologinen
Vaikka nautinkin suuresti Russell Kirkin poliittisen ideologian käsitteen määritelmästä ja analyysistä, turvaudutaan tässä Wikipediaan, jonka mukaan "[a]n ideology is a set of ideas that constitute one's goals, expectations, and actions.". Vaikuttaa aika selvältä, että Pareto-kriteeri on ideologinen - lähtien vaikkapa siitä, että siinä rajataan mahdollisten toimien (actions) joukkoa.
Lopuksi: kannattaa lukea Amartya Seniä. Varsinkin, jos kiinnostaa seilata etiikan ja taloustieteen ristiaallokossa. Mutta muutenkin. Sen itse ei valitettavasti pääse osallistumaan tähän keskusteluun kielimuurin vuoksi, joten lainaan loppuun hänen opustaan Collective Choice and Social Welfare. Jätin alaviitteet pois, korostukset alkuperäistekstissä. Ensin Pareto-periaatteen arvovapaudesta, mikä liittynee vahvasti kysymykseen oikeudenmukaisuudesta. Tämän voinee lukea myös kommentaarina Pareto-periaatteen ideologisuudesta, eli neloskohdasta yllä.
It is for this reason that the Pareto principle has been often taken to be free from value judgments. On the negative side, Robbins’ celebrated attack on the use of value judgments in economics concentrated exclusively on the difficulties of interpersonal comparisons (Robbins (1932)). The Hicksian comment on the “objectivity” of the compensation test quoted above is also based on the idea that if compensations are paid, everyone is better off, and there is no interpersonal conflict. It is remarkable that even Samuelson concluded in his definitive article on New Welfare Economics by asserting that “the only consistent and ethics-free definition of an increase in potential real income of a group is that based upon a uniform shift of the utility possibility function for that group.” We have chosen to comment on the stalwarts; other illustrations of the same assumption are easy to find throughout the literature on welfare economics.
While the view under discussion is analytically objectionable, its commonsense rationale is quite clear. If everyone agrees on a certain value judgment, the fact that it cannot be verified may not cause any great commotion. There is a clear difference between value judgments that everyone accepts and those that some do and some do not. What is, however, odd in all this is the fact that people should be at all moved to look for “value-free” or “ethics-free” welfare criteria. Unanimous value judgments may provide the basis of a great deal of welfare economics, but this is not so because these are not value judgments, but because these value judgments are acceptable to all. This banality would not be worth stating had the opposite been asserted or implied in much of the literature. (ss. 57-58)
Kirjan lopussa Sen viittaa Pareto-periaatteen ja liberaalien arvojen mahdolliseen yhteensovittamattomuuteen (ks. myös artikkeli "The Impossibility of the Paretian Liberal" (pdf).
We found difficulties with even a very limited use of Pareto optimality, viz., treating it as a necessary but not a sufficient condition of overall optimality. In this case, Pareto optimality is usually thought to have compelling appeal. But it turns out that even the weak version of the Pareto relation conflicts (Theorem 6*3) with a very weak condition of individual liberty, which gives individuals the freedom to do certain personal things (e.g. choosing what one should read). … Hence, Pareto optimality even as a necessary but not sufficient condition is open to some question. That Pareto optimality is not easily achievable in the presence of externalities is widely known (see Koopmans (1957)), but what emerges from the analysis of Chapter 6 is serious doubt about its merit as a goal in the presence of some types of externalities. (ss. 197-198)
10 kommenttia:
Jes mun mielestä tämä oli oikein mielenkiintoinen kirjoitus. Luen mielellään lisää tällaisiakin. Muutama kommentti:
"Oikeudenmukaisuus on Rawlsin mukaan kriteeri, ja vieläpä yhteiskunnallisten (social) instituutioiden ensimmäinen kriteeri (sanotaan tällaisia yhteiskunnallisiksi kriteereiksi), tarkoittaen että oikeudenmukaisuus on jotenkin ratkaiseva kriteeri."
Mutta onko oikeudenmukaisuus mitenkään käyttökelpoinen kriteeri, kun se tuntuu tarkoittavan aina sitä, mitä kukin puhuja sillä aina haluaa tarkoittaa?
Mä en pysynyt perässä miks se olis ainoa kriteeri.
"3. Pareto-optimaalisuus ja sen muunnelmat perustuvat yksityisen hyvän summan maksimoimiseen"
hmmm... kun ottaa huomioon, että se rajoite on itse asetettu, niin en nyt olis tästä kovin varma. Jos mulla olis vaikka periaate, että ostan pelkästään suomalaisia tomaatteja, niin en vois mun mielestä väittää, että maksimoin espanjalaisten tomaatinviljelijöiden hyvinvointia, vaikka tekisinkin niin tuon rajoitteen alla.
"[a]n ideology is a set of ideas that constitute one's goals, expectations, and actions."
Mä käsittäsin tästä, että kaikki ehdot pitää täyttyä ennen ku voidaan puhua ideologiasta. Mä en ainakaan heti keksi, että miten pareto-tehokkuus välttämättä määrittää odotukset.
Hyviä pointteja kaikki.
Musta se Rawlsin pointti siitä, että oikeudenmukaisuus on ensimmäinen (first) kriteeri tuntuisi vastaavan sitä, miten siitä oikeudenmukaisuudesta puhutaan. Et ei se ole välttämättä ainoa kriteeri, mutta se on ratkaiseva kriteeri, ja toi mun argumentti oli se, että jos meillä on jokin ratkaiseva kriteeri niin se on, määritelmällisesti, (myös) oikeudenmukaisuuskriteeri. Toinen tapa lähestyä asiaa on se, että yhteiskuntapreferenssit on leksikografiset ja se tärkein hyödyke on oikeudenmukaisuus (joka varmaan on 0/1-muuttuja tälleen teoreettisesti, ainakin Rawls-sitaatin perusteella). Ja sit jos meillä on kaks oikeudenmukaista yhteiskuntaa niin me voidaan valita niiden välillä sit jonkun muun kriteerin perusteella, mut kuten Rawls sanoo "laws and institutions no matter how efficient and well-arranged must be reformed or abolished if they are unjust." Et jos ne instituutiot on just kahdessa eri systeemissä niin me voidaan valita vaikkapa well-arranged-kriteerin perusteella.
Eli tää on se syy, miks se ois ratkaiseva kriteeri (ei välttämättä ainut). Toi Rawlsin määritelmä, jonka mä koen että vastaavan sitä oikeudenmukaisuuspuhetta suht. hyvin. Se on hyvin absoluuttista.
Käyttökelpoisuus, niin. Mä en vain näe mitään keinoa päästä sen ympäri. Ja ehkä mä toivoisin, että kun siitä kerran puhutaan niin sitten puhuttaisiin fiksusti. Et jos sä kuvittelet ittesi tilanteeseen, jossa keskustelet vaikkapa Patomäen kanssa aiheesta niin mitä sanoisit (koska keskusteluhan on tärkeetä ja noiden muiden alojen edustajia nää jutut monesti mietityttää)? Tavallaan et jos sä et näe sitä käsitettä käyttökelpoisena niin musta ois hauska nähdä miten sä ilmaisisit sen tuollaisessa keskustelussa vaikuttamatta ignorantilta tai kylmältä. Tai että miten sä voisit vakuuttaa kuulijasi vaikka vaikutatkin ignorantilta tai kylmältä : )
Espanjalaisista tomaateista. Tarkoitatko "itse asetetulla rajoitteella" sitä rajoitetta Paretossa, että keneltäkään ei saa "ottaa pois"? Et jos me oikeasti maksimoitais yksityisen hyvän summaa niin me ei alunperinkään laitettais tuota rajoitetta? Tuohan on ihan hyvä pointti, joskin haluaisin huomauttaa et eiks sen rajoitteen yksi tarkoitus/seuraus oo se et sit se meidän maksimointiongelma ei vaadi mitään henkilöidenvälisten hyötyjen vertailuja.
Tosta ideologia-jutusta, joo. Menin vähän liian matalasta kohdasta aitaa.
Täytyy myöntää, että itse pyrin välttämään "oikeudenmukaisuus"-sanan käyttöä asiakeskusteluissa, koska silloin keskustelu menee subjektiiviseksi. "Oikeudenmukainen verotus" on esimerkki asiasta, jota kaikki voivat kannattaa riippumatta siitä kannattavatko he könttäsummaveroa vai jyrkän progressiivista verotusta. Oikeudenmukaisuus-arvon keskusteluun nostavan tulisikin ensiksi määritellä, mitä juuri hän oikeudenmukaisuudella tarkoittaa.
Itse pohdin sitä, että minkä oikeudenmukaisuuskriteerin perusteella Paretomielessä suboptimaalinen piste voisi olla optimaalinen. Tämähän tarkoittaisi sitä, että jonkin hyvinvointia voitaisiin parantaa ilman että muiden asema heikkenee. Mikä oikeudenmukaisuuskriteeri näkisi Pareto-parannuksen heikennyksenä?
Valitettavan usein taloustieteen kriitikot unohtavat hyötyfunktion ketteryyden. Yksilön hyötyfunktiohan voi sisältää paljon muutakin kuin vain oman kulutuksen/vapaa-ajan, mm. muiden henkilöiden tuloja tai hyvinvointia. Onhan meillä optimiveromallejakin, joissa hyötyfunktio ei riipu omista tuloista, vaan omien tulojen ja keski-arvotulojen erotuksesta. Tällaisessa mallissa rikkaiden saama lisätulo ei välttämättä ole Pareto-parannus, vaikka muiden tulot eivät laskisikaan. Taloustiede sopeutuu siis moneen ja sen avulla voidaan kuvata hyvin erilaisia preferenssejä.
Jep, kyllä mäkin sitä vältän argumenttina. Paitsi ehkä sit ku tiedän mitä "vastapuoli" sillä meinaa ja haluan käyttää sitä vakuuttamaan et mun pointti toimii myös tässä mielessä. Mikä on ehkä jossain määrin falskia tai sellasta et se et miten mä puhun oikeudenmukaisuudesta riippuu seurasta : )
No, tossa Senin paperissa on se et jos "liberalismi" on se ratkaiseva kriteeri niin sit Pareto-sub-optimi voi olla kokonaisoptimi. Se liberalismi on siinä määritelty hyvin jännästi, mut se esimerkki havainnollistaa. Se on aika mielenkiintoinen ja en mä tiedä, mikä on sen relevanssi. Noin yleisesti mä olen sitä mieltä, että Pareto-sub-optimit on vaan haaskuuta ja voidaan lähtee siitä et sellasissa ei oo mitään järkeä.
Joo, se on totta et noi hyötyfunktiot taipuu moneen. Sen vielä meinasin mainita, että Pareto-kriteeriin mä oon törmänny esim. makrossa. Et jos meillä on tappiofunktiossa inflaatio ja työttömyys ja sit jos ykskin niistä on pienempi ja kumpikaan ei oo suurempi jossain politiikassa A verrattuna politiikkaan B niin sit A on Pareto-optimaalinen ja B ei. Ja tossa mun mielestä on jopa vielä vähemmän nokan koputtamista sen suhteen, et onks se nyt sit kokonaisvaltaisesti parempi jos se on Pareto-parempi. Tavallaan se kollektiivinen valinta on jo tehty valittaessa niitä tavoitteita.
Joo käyttökelpoisuudesta, mä varmaan yrittäisin tiedustella mitä keskustelukumppani tarkottaa sillä oikeudenmukaisella ja jos se on käyttökelpoinen käsite, niin sit menisin sillä ja jos se on huono, niin yrittäisin jollain ajatuskokeilla kattoo millon se käsite ei toimi, eli käytännössä mä toimisin vähän samoin ku sä, eli adoptoin keskustelukumppanin määritelmän. Toki jos olisin radiossa, niin toi ei toimi, ku en vois adoptoida kaikkien kuuntelijoiden käsitettä.
Joo tarkotan sillä itse asetetulla rajoitteella just tuota ja joo siitä on toki toi etu, että ei tartte vertailla henkilöiden välillä.
Aika veikee äijä toi Patomäki. Pareto-tehokkuuden käsitteen osalta se tuntuu kyllä olevan aivan pihalla. Mistäköhän ihmeestä se oli esim. keksiny tän:
"Pareto-optimaalisuus esimerkiksi kieltää tulojen uudelleenjaon, jos se huonontaa yhdenkään toimijan asemaa suhteessa hänen omiin henkilökohtaisiin mieltymyksiinsä"
Kieltää? Luuleekohan Patomäki että Pareto-optimeja olis olemassa tasan yksi? Jos luulee, niin omg ja jos ei luule, niin mitä tolkkua tossa lauseessa on?
Oikeudenmukaisuusteoria on mun näkemyksen mukaan sellanen, joka yrittää tavalla tai toisella vastata niihin ongelmiin, joita aiheutuu yksilöiden välisistä eturistiriidoista. Pareto-tehokkuus ei vaikuta yksinään "teorialta" noin ylipäätään, mutta etenkään sillä ei ole relevanssia ristiriitatilanteiden osalta. Sikäli kun "hyöty" on riittävän kattavasti määritelty, niin Pareto-parannus ei koskaan aiheuta eturistiriitaa ja siten Pareto-optimiin pyrkiminen ei vaikuttais oikeudenmukaisuuskysymykseltä. Kaikki sössitään tietysti siinä vaiheessa, kun hyötyä mitataan esim. rahassa ja sitten sovelletaan Pareto-tehokkuutta silleen, että väitetään ettei A:lle koidu mitään haittaa siitä että B:n omaisuus tuplataan. Mutta ei kai sellasta tee muut ku hölmöläiset?
Oikeudenmukaisuus on tosiaan äärimmäisen epämääräinen käsite. Esim. tietyn politiikan perusteleminen sen kautta on aika turhaa sikäli kun vastapuoli ei jaa käsitteen määritelmää. Oliskin mielenkiintosta joskus nähä sellasta poliittista keskustelua, jossa vaikka Katainen, Arhinmäki ja Urpilainen pakotettais keskittymään parin tunnin ajaks pelkästään määrittelemään oikeudenmukaisuutta sen sijaan että ne kaikki vaan todistelis oman politiikkansa edistävän parhaiten jotain hämärää yhteisesti hyväksyttyä oikeudenmukaisuutta.
Filosofien kirjotuksissa "oikeudenmukaisuus"-käsitteen viljely harvemmin on ongelma, koska yks niiden päätutkimuskohteista on kyseisen käsitteen määrittely. Harvemmin oon lukenu kenenkään tasokkaan filosofin tekstiä, jossa viljeltäis oikeudenmukaisuutta ympäriinsä, mutta ei oltais täsmällisesti kerrottu mitä sillä tarkotetaan.
Artturi: Joo, toi on varmaan hyvä lähestymistapa. Ja noi ajatuskokeet on hyviä, koska niitä voi keksiä vaikka kuinka kreisejä ja sit paljastaa et useimmat ei oo kuitenkaan kauheen konsistentteja niiden oikeudenmukaisuuskäsityksissä. Tää menee ehkä vähän sivuun, mutta ainakin itselleni bhl ja siihen liittyvä keskustelu on ollut tärkeä lähde miettiessäni oikeudenmukaisuutta ja siitä puhumista (ks. esim. http://econlog.econlib.org/archives/2012/04/is_bleeding-hea.html )
Mulle tulee välillä fiiliksiä, jotka varmaan liittyy oikeudenmukaisuuteen (on kauheen absoluuttisia) mut joita mä en osaa asettaa mihinkään collective choice-kontekstiin. Ehkä se oikeudenmukaisuus on muillekin (kulloisillekin keskustelukumppaneille) vähän samanlaista mutuilua, sellasta case-by-case basis. Tosta radiossa-olemis-skenaariosta tuli vielä mieleen; ehkä näitkin ton Arnold Klingin postauksen, jossa sillä on hyvä jaottelu kirjoittamisen (tai yhtä hyvin puhumisen tavoitteista): http://www.arnoldkling.com/blog/about-this-blog/ Et jos sitä joutuis Patomäen kanssa radioon, niin mitenköhän sitä pitäis lähestyä. Ehkä radiossa pitäis mennä laajemman yleisön, kuulijoiden, ehdoilla.
Rogue: Mullekin jäi vähän epäselväks, et miks Patomäelle se Pareto-homma tuntuu olevan niin tärkeä palikka sen taloustieteen kritiikissä. Ja no, mä en tiedä tosta sun soveltamis-esimerkistä mut koko expected utility, eli tärkein riskin käsittelytapa taloustieteessä, perustuu hyödyn mittaamiseen rahassa (jos mä en oo ymmärtäny ihan väärin).
Ja je, mä oon ihan lauantaiseura-journalismin (Hannu Lehtilä) fani, et musta on hyvä antaa politiikoille tilaa ja aikaa puhua. Se on mun mielestä parempi tapa saada ne paljastamaan et mikä se arvopohja on siellä taustalla kuin että vetäs semmosen konekiväärihaastattelun, jossa ne menee vaan poteroihinsa ja puhuu kuin poliitikot. Ja filosofien tekstit on näissä jutuissa ihan päteviä, ainakin itse oon näin kokenu.
Siis hyödyn approksimaationa toki käytetään usein erilaisissa malleissa rahaa, mutta kyllähän nyt jo ihan peruskursseilla tuodaan esille, että todellisuudessa hyöty on paljon kattavampi käsite. En usko, että kukaan taloustieteilijä väittäis, ettei suhteellisen varallisuuden muutoksilla olis mitään vaikutusta jengin hyötyihin.
Ehkä johdin vähän harhaan sillä että "kaikki sössitään". Tarkotus oli lähinnä sanoa, että jos rahaa käytetään synonyymina hyödylle ja sitten sovelletaan pareto-käsitteitä siihen rahassa mitattavaan hyötyyn, niin Patomäen kritiikki ei enää ookaan niin hölmöä. Mutta en tosiaankaan kuvittele, että monikaan taloustieteilijä pitäis rahaa synonyymina hyödylle vaikka sitä malleissaan sellasena käyttäiskin. Tuskin kovin moni taloustieteilijä pitää kuluttajiakaan 100% rationaalisina.
No siis sikali mikali on niin, etta rahaa ei ikina voi olla liikaa, niin kaikkee hyotya voi mitata rahassa. Se ei mitenkaan implikoi, etta pelkka raha olis hyotya.
Toki suhteellisen varallisuuden muutoksien aiheuttamia hyvinvointimuutoksiakin voi mitata rahassa, jos toi edellinen patee. Eli jos me nyt vaikka tuplataan naapurin varallisuus, eika muuteta kenenkaan muun varallisuutta, niin miten paljon muille pitaa antaa lisaa massia, etta niiden hyvinvointi ei tipu. Jos annetaan sen verran lisaa, niin sit on pareto-parannus.
Mun mielesta toi oli mielenkiintonen pointti Roguelta, etta se pareto-tehokkuus ei nimen omaan oo oikeudenmukaisuusteoria, ku silla ei voi arvottaa mitaan mielenkiintosia valintoja.
Allu kiitti tosta econlog-linkista. Ton Arnold Klingin olin lukenu joo...
Oot oikeessa, mutta menee vähän sivuun mun pointista. Toihan btw pätis mille tahansa hyödykkeelle jolle toi sun eka ehto pätee. Eli hyötyä voi mitata millä tahansa, mitä ei ikinä voi olla liikaa. Toki raha parempi mitta ku joku huonomman vaihtoarvon omaava hyödyke, mut teknisesti ei eroa.
Mulla oli mielessä tyypit, jotka näkee rahan hyvin identtisenä hyödyn kanssa ja sitten soveltaa paretokäsitteitä suoraan varallisuuden muutoksiin ja vetää siitä johtopäätöksensä. Tyyliin että jos X:n varallisuus tuplaantuu ja Y:n pysyy samana, niin kyseessä on pareto-parannus. Tän kaltasta argumentaatiota näkee paljon esim. Uuden Suomen wannabe -libertaareilta. Eli voihan olla että Patomäki rakens niista olkiukon, jota vastaan se sitten kirjotuksessaan hyökkäs. Ei olis kauheen kaukaa haettu vaihtoehto, koska siellä US:ssahan se itekin kirjottaa ja näemmä vääns kommenttiosastollakin muutaman libertaarihenkisen tyypin kanssa.
Lähetä kommentti
Kommentti