Kaappauksista ja lunnaista

Viime aikoina on puhuttu paljon Jemenissä joulun alla siepatusta Kalevan pariskunnasta ja heidän vapautuksestaan. Uutisointi on keskittynyt paljolti kysymyksiin siitä, kuka tiesi, mitä tiesi ja milloin tiesi. Nämä ovat tietenkin tärkeitä kysymyksiä. Itse olen eniten kiinnostunut rahasta, kannustimista ja lunnaista.

Lunnaista on toki puhuttu, mutta toisin kuin Heidi Hautala, minä en usko että lunnaista keskusteleminen on se mikä tekee kaappaajista ahneita ja vaarantaa länsimaisten matkailijoiden turvallisuuden. Eiköhän se ole ihan niiden lunnaiden maksaminen joka tämän saa aikaan. Tässä vaiheessa ei ole selvää, onko lunnaita maksettu (todennäköisesti on) ja kuka ne on maksanut (todennäköisesti Oman tai Jemen, Suomelle mitään vaatimuksia ei ilmeisesti ole edes esitetty).

Kuka tahansa lunnaat maksoikin, niin tälle taholle ei kannata ainakaan olla kiitollinen. Brandt & Sandlerin vuonna 2009 Journal of Policy Modeling-lehdessä julkaistun empiirisen tutkimuksen [pdf] mukaan jokaista kaappaajille periksi antamista seuraa kaksi tai kolme uutta kaappausta. Ehkä meidän pitäisi käyttää tarmoamme sen selvittämiseen, kuka nämä Kalevan pariskunnan vapauttamiseen liittyneet lunnaat maksoi ja asettaa tämä taho vastuuseen teostaan.

3 kommenttia:

Rogue kirjoitti...

Tän mukaan vakuutus olis maksanu osan lunnaista. Toihan nyt on pahin mahollinen systeemi et vakuutusyhtiöt makselee lunnaita. Toivottavasti Suomessa sieppausvakuutukset on kielletty tai kielletään jos ei vielä oo.

Rogue kirjoitti...

Siis tän:

http://www.hs.fi/ulkomaat/It%C3%A4valtalaislehti+Leila+Kalevan+vakuutus+maksoi+osan+lunnaista/a1368668726477

Allan Seuri kirjoitti...

Ou, kiitti tosta. Joo, toihan on vaan lupaus että varmasti on rahaa tulossa jos onnistutte tällaisen kalan nappaamaan.

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto