Työpahoinvoinnin hinnasta

Tampereen yliopiston dosentti Marja-Liisa Manka kertoo Hesarissa, kuinka "työhyvinvoinnin laiminlyönteihin kuluu noin 24 miljardia vuodessa sosiaali- ja terveysministeriön puolueettoman arvion mukaan" (Niku Määttänen vastaa ansiokkaasti tuon arvion käyttöön mielipidesivuilla).

Minäkin olen tehnyt puolueettomia laskelmia virkavastuulla, ja voin omakohtaisesti todistaa ettei puolueettomuus tai virkavastuu ole mikään tae lukujen tolkullisuudesta. Voin myös omakohtaisesti arvioida, että suomalainen virkamieskunta on pääsääntöisesti fiksua, asiantuntevaa ja tunnollista sakkia. Tuo 24 miljardia on kuitenkin yksi huonoimmista luvuista mitä suomalainen virkakoneisto on tuottanut.

Tässä postauksessa on kolme osaa. Ensin nostan esiin muutaman tolkuttomuuden STM:n laskelmasta, ihan vain siltä varalta että joku vielä ajattelee että tuohon lukuun on sosiaalisesti hyväksyttävää viitata muutenkin kuin varoittavana esimerkkinä. Toiseksikin pohdin mitä järkeä on luvuissa, jotka eivät suoranaisesti liity mihinkään politiikkatoimeen tai kustannus-hyöty-analyysiin. Kolmanneksi annan oman ehdotukseni siitä, miten työhyvinvointi nousisi paremmalla keskustelulla paremmin agendalle.

24 miljardia

Arvio 24 miljardista eurosta on niin huono, että on vaikea päättää mistä aloittaa ja mihin lopettaa. Tässä kuitenkin kolme pointtia.

Ensinnäkin laskelmassa oletetaan, että joka ikinen työikäiseen ihmiseen kohdistuva terveydenhuoltomeno johtuu työhyvinvoinnin puutteesta. Joka ikinen lapselta saatu flunssa, joka ikinen divarifutiksessa rikottu polvi ja joka ikinen julmasta sattumasta syntyvä leukemia johtuu työhyvinvoinnin puutteesta. Joskus laskelmiin tulee hassuja asioita, se on välttämätöntä kun yksinkertaistaa. Tämä hassu kohta on kuitenkin kolmasosa kokonaisarviosta. Kirjallisuudesta olisi ehkä löytynyt tähän ykköstä pienempi korjauskerroin.

Toiseksikin laskelmassa tehdään karkea silmänkääntötemppu, jossa 8 miljardin euron työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden potentiaalinen työpanos kääntyy 8 miljardin toteutuneeksi menetykseksi. Tämä harmittaa erityisesti, koska se olisi ollut niin helppo korjata esimerkiksi käyttämällä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä puhdistettua työllisyysastetta.

Kolmanneksi, sairaana työskentelystä eli presenteeismistä todetaan vain yhden kirjallisuuskatsauksen perusteella, että sen kustannukset ovat vähintään yhtä suuret kuin sairauspoissaolojen. Presenteeismikirjallisuus vaikuttaa kuitenkin hyvin heikolta.

Collins ym. (2005), johon STM:n muistion viittaama kirjallisuuskatsaus viittaa, arvioivat presenteeismin kustannuksia seuraavasti (jos ymmärrän oikein). Rajataan otos niihin, joilla on krooninen sairaus. Otetaan kymmenen kohdan lista työntekoon liittyviä kysymyksiä, joihin vastataan asteikolla 1-5 ("aina",..."ei koskaan"). Kysymyksiä kuten "Pystyitkö saattamaan loppuun vaikeat tehtävät?" ja "Oliko työstressi vaikea kestää?". Näistä muodostetaan indeksi työkyvyttömyydestä (work impairment). Tämän jälkeen tehdään oletus, että tämä indeksi mittaa tuottavuutta (koska miksipä ei). Tämän jälkeen voidaan laskea kunkin kroonisen sairauden kustannukset. Matalimmat kustannukset ovat allergialla. Nämä kustannukset ovat korkeammat kuin sairauspoissaolojen aiheuttamat kustannukset.

Jos siis joskus keskittymiskykysi herpaantuu, tunnet väsymystä tai tarvetta ottaa taukoja työstäsi, muista että tässä on kyse työpahoinvoinnista johtuvan presenteeismin aiheuttamasta tuotoksen menetyksestä. Medikalisaatio kohtaa talouspuheen.

Jeopardy-kysymys

Jeopardy on televisiotietokilpailu, jossa juontaja kertoo vastauksen ja osallistujien on keksittävä tuohon vastaukseen sopiva kysymys. Jos 24 miljardia euroa on vastaus, mikä on kysymys?

Järkevä yhteiskunnallinen kysymys liittyy aina toimenpiteisiin ja vaihtoehtoisin. "Mikä on työpahoinvoinnin kustannus?" ei ole järkevä yhteiskunnallinen kysymys. Sen takia tuon kysymyksen vastaus on järjetön eikä sillä voi tukea politiikkavalmistelua. On hyvä, että kvantitatiivisia arvioita tehdään, mutta ei se riitä että kaivaa lukuja eri lähteistä ja tekee niillä kertolaskua.

Nykyisentasoinen työhyvinvointi on sekä työnantajien että työntekijöiden välisen kustannuksien ja hyötyjen vertailun tulos ja työhyvinvointi on yhteiskunnallisessa mielessä liian matala vain siltä osin, kun työntekijöiden työhyvinvointiin liittyy ulkoisvaikutuksia, jotka kannattaisi korjata.

Jos työpahoinvointi aiheuttaa niin suuria työpanoksen menetyksiä, miksi työnantajat eivät vain nosta työhyvinvointia? Onko niin että yritykset vain ymmärtävät oman etunsa huonommin kuin virkamiehet ja työhyvinvoinnin tutkijat? Ei kai. Joskus kannattaa antaa palkankorotus yksilökohtaisen kunto-ohjelman sijaan. Sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta.

On totta, että työpahoinvoinnilla on haitallisia vaikutuksia kolmansiin osapuoliin. Työpahoinvointi varmasti aiheuttaa pitkiä sairaspoissaolojaksoja ja ennenaikaista eläköitymistä, jotka veronmaksaja tai muut työntekijät ja työnantajat maksavat. Kuitenkin me jo nyt panostamme julkisia varoja työhyvinvointiin. Voi aivan hyvin olla, että panostamme jo nyt liikaa. Näin on ainakin siinä tapauksessa, että nykypanostukset on tehty tuon 24 miljardin euron arvion pohjalta.

Ymmärrän, että työhyvinvoinnin asiantuntijan rooliin kuuluu nostaa esiin työpahoinvointi ongelmana, joka tarvitsee ratkaisua. Se ei kuitenkaan ole sitä aina. Yhteiskunnan kannalta paras sairauspoissaolojen, sairauseläkkeelle jäämisten ja työikäisen väestön terveydenhuoltomenojen määrä ei ole nolla.

Hyviä ja huonoja kysymyksiä

Huonot vastaukset, kuten 24 miljardia, kertovat usein huonoista kysymyksistä. Suosittelen keskittymään hyviin kysymyksiin. Tässä mielestäni yksi sellainen.

Työterveyshuolto on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Kela korvaa työnantajalle työterveyshuollon järjestämisestä syntyviä kustannuksia tiettyjen kriteerien mukaan. Tällä hetkellä ehkäisevän työterveyshuollon etäpalvelut eivät ole Kela-korvattavia. Vuonna 2014 ehkäisevän työterveyshuollon hyväksytyt kustannukset olivat 330 miljoonaa, josta maksettiin 155 miljoonaa euroa korvauksia työnantajille.

Linjauksellaan etäpalvelujen korvattavuudesta julkinen valta aktiivisesti hidastaa digitalisaatiota ja ehkäisee siihen liittyviä tuottavuushyötyjä. Asia kyllä ns. etenee koneistossa, mutta olisi ilo kuulla työhyvinvoinnin asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, mikä etäpalvelujen korvausasteen tulisi olla suhteessa vastaanottopalveluihin. Vielä suurempi ilo olisi, jos asiaa tutkittaisiin satunnaiskokeella.

Jos halutaan puhua työhyvinvoinnista, ei puhuta abstraktisti "työpahoinvoinnin kustannuksista" ja tehdä siitä hassuja laskelmia. Puhutaan konkreettisista politiikkakysymyksistä, toimenpiteistä ja niiden vaikuttavuudesta. Ja kun puhutaan vaikuttavuudesta, vältetään kiusausta viitata huonoihin tutkimuksiin, joissa ei ole kunnollista tutkimusasetelmaa.


Lisäys 12.9. 15:22. Sanottakoon, että STM:n laskelma ei suoraan mainitse työhyvinvointia, vaan puhuu yleisesti "menetetyn työpanoksen kustannuksesta", sen kummemmin tarkentamatta. Tässä ei kuitenkaan puhuta vapaa-ajasta, eläkkeestä, opiskelusta, työttömyydestä, perhevapaista tai muista asioista, jotka ovat myös "menetettyä työpanosta", niin jokin rajaus taustalla on oltava. Koska laskelma on STM:n sivuilla otsikon "Työterveyshuolto ja työkyvyn ylläpito" alla, tulkitsin että Mankan tulkinta laskelmasta työhyvinvointiin liittyvänä ei ole väärä.