Isoja ideoita

Edistyksestä. Myös hyvä johdatus Economist-lehden maailmankuvaan.

Nudge-ocracy. Vanha ja pitkä, mutta erittäin suositeltava artikkeli moniin tärkeisiin asioihin, mm. taloustieteen ja politiikan suhteeseen, Obaman hallintoon ja politiikkaan, joka (mahdollisesti) pelastaa progressiivisten ihanteet 50-, 60- ja 70-lukujen huonolta, keskittävältä talouspolitiikalta ja vuosituhannen vaihteen uusliberalismilta.

Taloustieteen uusia tuulia. Mm. matemaattinen todistus siitä, ettei onnellisuuden mittaaminen ole mahdollista, epäilyä Levitt-Donohuen abortti-rikos-yhteydeyttä kohtaan, sukupuoliasioita ja johdannaisteoriaa. Tutkimuksia, jotka tekevät minut iloiseksi alavalinnastani.

Maataloustuista

Pidetään mielessä:

Is there any policy more backwards, inefficient, and at direct benefit to the few and rich at the expense of the many and poor as agricultural subsidies? The European Union is offering some reminders that the answer is “no”.

Let’s run through the Terrible Policy Checklist. First up, does the policy benefit a cartoonishly inappropriate group of recipients?

…billions of euros pump haphazardly through the system at large, which last year rewarded a variety of beneficiaries beyond the simple farmer. At the head of the line were giant American and European factory farm companies, Spanish road builders, German Gummi bear manufacturers, luxury cruise ship caterers and wealthy landowners — including Queen Elizabeth II and Prince Albert II of Monaco.

Pro-liberty-kirjoja

Arvovaltainen raati on koonnut top-10-listan päättyvän vuosikymmenen pro-liberty-kirjoista. Itse olen lukenut noista kaksi, de Soton ja Norbergin.

Arnold Kling tarjoaa oman top-5-listansa ja sanoo:

If you were to read these five books, you would assimilate a strong case in favor of decentralized markets and considerable skepticism about a powerful state.

Mahtava myyntilause. Kukapa ei haluaisi assimiloida perusteita tuollaiselle?

Muuttunut tieteenteko

Tämä blogosfäärissä jo jonkin verran huomiota saanut teksti on ainakin kursorisen lukemisen arvoinen. Pointti on se, että nykyisessä tiedejärjestelmässämme eksentriset ja jossain määrin epäsosiaaliset nerot, jotka ovat vastanneet suuresta osasta tieteellisistä läpimurroista menneisyydessä, eivät pääse nykyjärjestelmässä tekemään tiedettä. Esimerkiksi fyysikoiden on opiskeltava mahdollisesti vuosikymmeniä ennen kuin pääsevät tekemään omaa tutkimusta omien mieltymysten mukaan, ja siihenkin pääsemiseksi on osattava toimia ryhmissä ja täytellä apuraha-anomuksia. Joku voisi tietysti väittää, että näiden fyysikoiden on omaksuttava paljon enemmän tietoa verrattuna heidän edeltäjiinsä, mutta silti tulee mieleen, että järjestelmässämme pitäisi olla enemmän tilaa tietynlaiselle luovalle hulluudelle.

Syömisestä

Leo Stranius kirjoittaa blogissaan syömisestä ja esimerkillisyyden syyllistävyydestä, erityisesti näin jouluaikaan. Kävin viettämässä pari päivää isäni luona Jyväskylässä ja siellä syömiseni oli tapetilla, kuten aina. Se on rasittavaa niin monella tasolla, ja uskon, että seuraavat asiat ovat tulleet tutuksi kaikille samassa tilanteessa olleille.

- Epäilyt siitä, saako kasvissyönnistä tarpeeksi ravintoa. Minä ajattelen niin, että ruuasta on joka tapauksessa liian vaivalloista saada riittävästi tiettyjä aineita, esimerkiksi D-vitamiinia, jos viettää aikaa Suomessa talvella tai proteiinia, jos viettää aikaa salilla. Vitamiinit ja proteiinit ovat vain orgaanisia yhdisteitä, enkä koe, että sillä on erityisesti väliä, saako ne lisäravinteista vai luonnollisesti ruuasta. Itse olen kokenut hyväksi sen, että pidän lisäravinteilla huolta tärkeistä aineista ja sitten syön, miten tuntuu hyvältä. Toki kunnioitan heitä, jotka eivät fanita lisäravinteita ja ymmärrän, että sille on hyviä syitä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että minun pitäisi myös ajatella niin.
- Ihmettelyt siitä, miksi ihminen haluaa tehdä jotain tällaista itselleen, kieltäytyä nautinnoista. Vaikkei lähdettäisi siihen keskusteluun, että mikä on oikein ja väärin, on minusta syytä kunnioittaa päätöksiä, jotka tehdään eettisin perustein. On ärsyttävää saada sääliä ("voi sinua raukkaa, kun et voi syödä lihaa") asiasta, joka on valittu ja tiedostettu osa identiteettiä. On tietysti huomioitava, että moraalis-eettiset käsitykset vaihtelevat paljon enemmän kuin se, mikä maistuu hyvältä, ja mielipiteiden ja käyttäytymisen vaihtelua pidetään yleensä jostain syystä merkkinä jostain epäkunnianarvoisesta henkilökohtaisesta ominaisuudesta.
- Nälässä eläminen. Tajusin, että ei minun auta vuodesta toiseen valitella itsekseni sitä, miksi minulle ei ole tarjolla ruokaa. Minun on vain otettava omat eväät mukaan, niin pysyy kiukku poissa ja parempi mieli. Tiedän, että tällainen käytäntö rikkoo isäntäperheen mahdollisuuksia osoittaa vieraanvaraisuutta, mutta se lihan tarjoaminen kasvissyöjälle ei vain ole kovin vieraanvaraista.

Toki kunkin henkilökohtaiset ominaisuudet tuovat oman mausteensa soppaan. Minulla yksi on se, että olen konfliktikammoinen. Yritän välttää syviä moraalis-eettisiä pohdintoja sellaisten ihmisten kanssa, joiden tiedän omaavan voimakkaita mielipiteitä ja joiden kanssa ei ole ollut tapana keskustella asioista. Tällöin tekojeni syyt jäävät usein helposti askarruttamaan muita.

Toisekseen minulla ei ole kovin voimakasta syömisidentiteettiä. Olen kasvissyöjä, mutta kasvissyöjä-aikoinanikin olen syönyt kalaa; oli vain helpompi kutsua itseään kasvissyöjäksi kuin satunnaiseksi lakto-ovo-vegetaristiksi. Tosin viimeiseen kahteen vuoteen olen syönyt kalaa vain isällä käydessäni, ja nyt ajattelin lopettaa senkin. En ole vegaani, mutten käytä monia maitotuotteita, kuten lehmän maitoa ja juustoa. Tyttöystäväni on vahvasti fennoa suosiva vegaani, ja tämä näkyy omassa syömisessänikin, niin tyttöystäväni luona kuin muuallakin. Esimerkiksi ei minua mikään varsinaisesti estä syömästä banaaneja ja mandariineja, mutta kun olen niistä kerran opetellut pois, niin en mielelläni syö niitä muutenkaan. Tämä menee varmaan kategoriaan viihdesyönnin välttäminen. Ja syömiseeni vaikuttaa vielä se, että yritän välttää epäkohteliaisuutta.

Jos preferenssini syömisen suhteen tunnettaisiin, en tarvitsisi mitään identiteettejä muiden ohjeistamiseen itseni suhteen. Mutta koska ne ovat (edellisen kohdan vuoksi) paljolti piilossa, sen lisäksi että ne tietenkin muuttuvat jatkuvasti, joudun ongelmiin ilman identiteettiä. Tietysti identiteetin omaksuminen helpottaisi tätä, mutta kun en ole löytänyt muuttuviin, omituisiin preferensseihini sopivaa identiteettiä. Sanottakoon kuitenkin, että veganisoidun koko ajan, mutta en uskalla sanoa itseäni fleksaavaksi vegaaniksi, koska vegaanit ovat yleensä aika tiukkoja vegaani-identiteetin hallinnan suhteen. Tämä on tietysti ymmärrettävää, erityisesti kun otetaan huomioon, millaisen kirjon syömistottumuksia kasvissyöjä-identiteetti pitää sisällään.

Huomionarvoista on vielä se, että vaikka monet nuoret pitävät kasvissyöntiä jotenkin omituisena ja heillä on voimakkaita mielipiteitä asiasta, niin heidän kanssaan joutuu vääntämään asiasta paljon harvemmin kuin vanhempien ja sukulaisten kanssa. Tietenkin tämä johtuu osittain siitä, että jälkimmäisten kanssa on useammin tilanteessa, jossa he isännöivät, mutta en usko, että se on riittävä selitys.

Hyperlinkistä

Mikä on blogi? Tälle nuorelle ja merkittävälle keksinnölle ei ole vielä vakiintunutta määritelmää, se hakee vielä muotoaan perinteisten tekstilajien seassa - niin, etteivät perinteiset tekstilajit ja perinteinen media välty muuttumasta siinä samalla. Me haemme sitä muotoa, bloggaajat ja lukijat.

Tämä on varmaa: blogin on oltava verkossa (eli www:ssä, webissä). Väitän kuitenkin (normatiivisesti), että mikä tahansa verkkoon perustettu kirjoituspalsta ei ole blogi. Näin siksi, että verkko ei ole verkko ilman hyperlinkkiä. Verkko ei ole pelkästään paikka, minne kirjoituksia laitetaan, samalla tavalla kuin lehtiä jaetaan koteihin ja kirjoja laitetaan kirjastoihin. Verkko on tila, jossa informaatio virtaa erilaisten solmukohtien kautta. Ja tuosta lauseesta viimeistään paljastui, että tässä esittämäni ajatukset perustuvat paljolti Castellsin Rise of Network Society-teokseen ja erityisesti sen Space of Flows-kappaleeseen.

Joulukuun alussa Brad DeLong kysyi Ben Bernankelta, miksi Fed ei tähtää kolmen prosentin inflaatiovauhtiin ja BB vastasi jotakuinkin näin: "Voisihan se kasvattaa työllisyyttä ja tuotantoa, mutta sitten kansa voisi ajatella, että Fed ei malta laittaa inflaatiota aisoihin laman loputtua." Kun tämä vastaus julkistettiin, se virtasi välittömästi kaikkiin seuratuimpiin talousblogeihin ja siitä esitettiin kommentteja, joista edelleen esitettiin kommentteja. Tästä blogeissa on kyse. Mitä tärkeämpi informaatio, sitä laajemmalle se virtaa: Obaman valintaa kommentoitiin jos jonkinlaisissa blogeissa.

Ei siis riitä, että blogi sijaitsee verkossa, vaan sen on oltava myös osa sitä, solmukohta virtojen tilassa. Informaatio pysähtyy blogissa, siihen lisätään jotain ja se jatkaa matkaansa seuraavaan blogiin. Tosin on myönnettävä, että suurin osa blogeista, kuten tämäkin, sijaitsevat periferiassa, informaatiovirtojen päätepisteinä, kommentoimattomina. Koska tämä kuulostaa melko surulliselta noin henkilökohtaisella tasolla, minun pitänee kirjoittaa pian siitä, miksi haluan blogata.

Tekstipituuksista

Olen vasta aivan alussa, mutta sain tänään jo ensimmäiset kommentit blogistani. Eräs kommentoija kehotti minua kirjoittamaan enemmän omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni linkkaamisen sijaan, koska ne ovat "lähtökohtaisesti kiinnostavampia". Olen tietenkin imarreltu siitä, että omat mielipiteeni ja näkemykseni ovat ylipäätään lähtökohtaisesti kiinnostavia ja ajattelinkin jakaa niitä nyt. Kirjoitan tässä lähinnä postauksien pituudesta, käsittelen linkittämistä seuraavassa, koska mielestäni se ansaitsee oman tekstinsä.

Ensinnäkin tässä on ainakin jossain määrin kyse makuasioista. Itselleni pitkien blogitekstien lukeminen (ja jossain määrin kaikkien muiden tekstien lukeminen päätteeltä) on erittäin tuskaista. En ole mitenkään erityisen keskittymiskyvytön ihminen, voin viettää useita tunteja nenä kirjassa, mutta netissä liikkuessani olen levoton ja kärsimätön. Keskittymiskykyni vaihtelee myös erilaisten nettitekstien välillä, jostain syystä. Saatan (juuri ja juuri) kyetä lukemaan useampisivuisen New York Times-artikkelin yhdellä istumalla, mutta jos sellainen artikkeli olisi blogitekstinä, en edes yrittäisi, mikä on sinänsä hassua, koska teksti on kuitenkin sama. Esimerkiksi Gary Beckerin ja Richard Posnerin blogi on jäänyt minulta vähälle huomiolle, vaikka herrat ovat mielestäni mielenkiintoisia ajattelijoita. Heidän blogipostauksensa vain ovat minun makuuni liian pitkiä (tosin uusi blogi on huomattavasti luettavampi kuin vanha).

Toisaalta näin se menee perinteisessä mediassakin: Kun Ilkka Malmberg kirjoitti Helsingin Sanomissa juttusarjaa Suomen sodasta, niin ei minua vain kiinnostanut lukea sellaisia asioita päivälehdestä. Jos ne samat jutut olisivat Kuukausiliitteessä tai kirjassa (kuten ne ilmeisesti ovatkin), voisin jaksaakin lukea niitä. Ainakin jos ne tulisivat nenäni eteen helposti ja ilmaiseksi (nettiajan kuluttaja, huokaus).

Mitä omiin teksteihin tulee, haluan yleensä perustella mielipiteitäni pitkään ja tarkasti. Olen jossain määrin neuroottinen sanojen kanssa: haluan, että tarkoitusperäni ja ajatukseni ymmärretään oikein. Tästä syystä omista mielipideteksteistä tulee helposti (minun mittapuullani) liian pitkiä ja niiden kirjoittaminen vie tuhottoman paljon aikaa. Toivon, että ainakin jälkimmäinen helpottuisi ajan kanssa, mikäli tämä projekti etenee ja annan sille aikaa.

Ja ehkä jonain päivänä voin kirjoittaa jotain tällaista. Se on niin kaunis teksti ja voisin kirjoittaa siitä niin paljon, mutten tiedä, osaisinko tehdä sille oikeutta. Sanottakoon kuitenkin, että suuri osa siitä kauneudesta avautuu vain, jos on seurannut Dishiä pitkään ja tunnollisesti, niin (nörttivaroitus), että osaa nähdä ne tuhannet hyperlinkit rivien välissä.

Päivän sitaatti

To act intelligently in human affairs is only possible if an attempt is made to understand the thoughts, motives and apprehensions of one's opponent so fully that one can see the world through his eyes.

- Albert Einstein vastineessaan häntä kritisoineille neuvostotiedemiehille, löytyy teoksesta Ideas and Opinions.

Myös rehellisyys omien ajatusten, motiivien ja käsitysten suhteen auttaa tässä prosessissa.

Kööpenhamina ja ilmastopolitiikan tulevaisuus

Satu Hassilla oli tänään kirjoitus Hesarin mielipideosastolla Kööpenhaminasta. En pääse linkkaamaan tähän suoraan eikä kirjoitusta näy Hassin sivuillakaan, joten tuoretta linkkiä ei löydy. Ajatukset ovat melko samoja kuin
tässä taannoisessa blogipostauksessa. Kaiken kaikkiaan Hassi tuntuu olevan neuvoton ja hukassa asian suhteen. Jotenkin kansalaisjärjestöjenkin tiedote huokui epätoivoa ja pettymystä yhdistettynä kyvyttömyyteen etsiä vaihtoehtoja.

Toisaalla Eija-Riitta Korhola bloggaa omia näkemyksiään häiritsevän populistisella otsikolla. Kirjoitus on lukemisen arvoinen ja erityisesti tämä oli pysäyttävä kappale:

Teoria siitä, että EU voi esimerkillään näyttää tietä muille, olla johtaja ja suunnannäyttäjä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on nyt lopullisesti falsifioitu. Tätä argumenttia ei tulisi koskaan enää käyttää ilmastopolitiikan yhteydessä. Se kelpaa enää esimerkiksi väärinmitoitetusta itsetunnosta ja liioitellusta egosta.

Minusta tämä tuntuu olevan plausible, varsinkin kun pitää mielessä tämän.

Mustana hevosena on tietysti geoengineering.

Täytyy sanoa, että ilmastopolitiikka ei ole leipälajini opiskeluissa tai politiikassa. Kuitenkin on selvää, että Kööpenhaminassa epäonnistuttiin ja on keskusteltava siitä, miten tämä epäonnistuminen nähdään ja miten jatkossa toimitaan. Minusta vain kansalaisjärjestöjen ajatus siitä, että neuvottelut epäonnistuivat teollisuusmaiden johtajien tahdon puutteen takia, on epäuskottava (Hassikin on eri mieltä tästä) ja tästä kieltämättä loogisesti muodostuva jatkosuunnitelma, että on jatkettava näiden vapailla vaaleilla valittujen johtajien painostusta seuraavaa kokousta varten, tuntuu toimimattomalta.

Sekalaista taloudesta

Banaanisodat ovat ohi. Hyvä kirjoitus siitä, kuinka kehityspolitiikka ja kehitystaloustiede ovat muuttuneet sitten 90-luvun.

Search neutrality on minulle uusi käsite. Mielenkiintoinen asia, en oikein tiedä vielä, mitä mieltä tästä pitäisi olla.

Semivaikeaa, mutta mielenkiintoista keskustelua rahateoriasta ja -politiikasta. Myös tämä oli mielenkiintoinen, ainakin minulle, koska kandini liittyy rahapolitiikan käsitteisiin ja määritelmiin.

Unilukemista

Olli Kivinen osoittaa uudella Hesarin pääkirjoitussivun kirjoituksellaan olevansa edelleen yksi Suomen tylsimmistä kolumnisteista.

Libertaareille naureskelua

Kuinka monta libertaaria tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
- Ei yhtään. Jos lamppu pitäisi vaihtaa, markkinat olisivat tehneet sen jo.

Vitsi on ilmeisesti vanha, mutta luin sen juuri täältä.

Kannattaa myös lukaista Hansonin hauska ja asiallinen viesti libertaareille nettiritareille.

Rapautuvia yhteiskunnallisia instituutioita

Suomesta: Kauppojen hölmöt lauantai-aukiolot.
Tosin onhan ABC tarjonnut palveluita ympäri vuorokauden jo jonkin aikaa, mutta nyt pelistä tulee vähän reilumpi.

Latinalaisesta Amerikasta: Ihmisten eriarvoisuus lain edessä
Tällaiset uutiset eivät niinkään pistä ajattelemaan, vaan saavat uskomaan.

Sen kunniaksi siirappinen laulu ja pussailevia ihmisiä:

Sirkka-Liisa Anttila ja prosentit

"...2007 löytyi 37 prosentista moitittavaa. Nyt viime vuoden tarkastuksissa, joita on vielä prosentti enemmän...löytyi 15 prosentissa moitittavaa."
- Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila A-talkissa 10.12.

No jo on, otoskoko on prosentin suurempi ja osuus on silti laskenut. Now that's something.