Muuttunut tieteenteko

Tämä blogosfäärissä jo jonkin verran huomiota saanut teksti on ainakin kursorisen lukemisen arvoinen. Pointti on se, että nykyisessä tiedejärjestelmässämme eksentriset ja jossain määrin epäsosiaaliset nerot, jotka ovat vastanneet suuresta osasta tieteellisistä läpimurroista menneisyydessä, eivät pääse nykyjärjestelmässä tekemään tiedettä. Esimerkiksi fyysikoiden on opiskeltava mahdollisesti vuosikymmeniä ennen kuin pääsevät tekemään omaa tutkimusta omien mieltymysten mukaan, ja siihenkin pääsemiseksi on osattava toimia ryhmissä ja täytellä apuraha-anomuksia. Joku voisi tietysti väittää, että näiden fyysikoiden on omaksuttava paljon enemmän tietoa verrattuna heidän edeltäjiinsä, mutta silti tulee mieleen, että järjestelmässämme pitäisi olla enemmän tilaa tietynlaiselle luovalle hulluudelle.

Blogiarkisto