Merkintöjä kansainvälisen rahajärjestelmän historiasta, lähinnä kultakannasta

Olen lueskellut viime aikoina yllättävänkin paljon Barry Eichengreenia. Toisaalta olen vasta tutustumassa globaalin rahajärjestelmän historiaan taloustieteellisestä näkökulmasta ja Eichengreenillä on ehkä parhaita kokoavia teoksia aihealueesta ainakin tunnettuudesta päätellen. Luin aiemmin syksyllä Exorbitant Privilegen, vähän aikaa sitten Globalizing Capitalin ja nyt on luvussa Global Imbalances and the Lessons of Bretton Woods. On tervehdyttävää lukea näitä historioita, joista oppii ainakin että kansainväliset rahajärjestelmät ovat aina olleet epätäydellisiä ja ne ovat aina kriisiytyneet - sellaista on elo epätäydellisessä maailmassa. Kannattaakin suhtautua varauksella sellaisiin ehdotuksiin rahajärjestelmän uudistamisesta, joissa käsitellään vain uudistuksen hyötyjä nykytilanteeseen verrattuna.

Yksi Eichengreenin isoista ajatuksista on se, että 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kultakanta oli yllättävän toimiva järjestelmä, koska monet sen toimivuuteen vaikuttavista asioista, kuten kullan tarjonta ja palkkajäykkyys, olivat tuona aikana poikkeuksellisen suotuisia järjestelmän pysyvyyden kannalta. Viime kädessä järjestelmä perustui sille, että ulkoinen hintatasapaino dominoi sisäistä hintatasapainoa ja tämä taasen osoittautui jokseenkin yhteensopimattomaksi demokratian ja päätöksentekoon vaikuttavan työväenliikkeen kanssa 1900-luvun alkupuolella.

Yksi harhaluulo kultakannasta on se, että on olemassa järjestelmä nimeltään kultakanta. Eichengreenilla on tästä yksi hieno sitaatti Globalizing Capitalin sotienvälisestä ajasta kertovan luvun alussa:

The term "The Gold Standard" embodies a fallacy, one of the most expensive fallacies which has deluded the world. It is the fallacy that there is one particular gold standard, and one only. The assumption that the widely divergent standards of currency masquerading under the name of the gold standard are identical has recently brought the world to the verge of ruin.

- Sir Charles Morgan-Webb: The Rise and Fall of the Gold Standard (1934).

Toinen harhaluulo, jonka yleisyydestä en niin tiedä, mutta mainitsenpahan kuitenkin kun satuin siihen vähän aikaa sitten törmäämään, on se, että kulta olisi jotenkin luonnollinen rahan perusta. Kuten Sakari Puisto kirjoitti HS:n vieraskynä-kirjoituksessaan taannoin kirjoitti

Paperirahajärjestelmän vaihtoehtona on arvometalleihin sidottu järjestelmä. Ideaa ei tule väheksyä, sillä kulta on ollut markkinoiden valitsema vaihdannan väline jo viidentuhannen vuoden ajan.

Kulta itse asiassa on historiallisesti toteuttanut vain yhtä tai kahta rahan ominaisuuksista ollen rahan säilyttäjä ja kirjanpidon yksikkö, mutta vain harvoin se on ollut vaihdannan väline. On totta, että raha on historiallisesti ollut metallista hyödykerahaa, mutta kulta on tuohon tarkoitukseen ollut yleensä liian arvokasta; on ollut vaikea tehdä tarpeeksi pieniä rahoja kullasta niin, että kolikon kultapitoisuus voitaisiin luotettavasti arvioida. Jos jokin niin hopea, ja jossain määrin kuparikin ovat olleet niitä markkinoiden valitsemia vaihdannan välineitä.

Itse asiassa kultakannan synty on historiallinen sattuma, jossa itse Isaac Newtonilla oli tunnetusti ei-koskaan-naisia-koskeneet näppinsä pelissä. Tuo länsimaisen tieteen historian jättiläinen vei rahapajan johtajana toimiessaan Ison-Britannian de facto-kultakantaan asettamalla kullan lyöntiarvon suhteessa hopeaan markkinoilla vallitsevaa suhdetta korkeammaksi. Greshamin laki toimi ja hopea läksi maasta. Jos tarkkoja ollaan, niin en muista tai tiedä oliko Newtonin asettama suhde asetushetkellä väärä, mutta sellaiseksi se ainakin loppujen lopuksi osoittautui. Sitten (mutkia oikoen) rahajärjestelmien verkostohyötyjen, Ison-Britannian taloudellisen johtoaseman ja muiden sattumusten ansiosta 1800-luvulla muukin maailma Kiinaa ja joitakin muita maita asettivat kullan rahajärjestelmänsä perustaksi. Kuten Milton Friedman sanoo (löysin vain sitaatin, en lähdettä), "The major monetary metal in history is silver, not gold".

Ni! En tiedä, oliko tässä nyt mitään pointtia, mutta innostuinpa kertomaan. Olen myös lueskellut Keynesin A Tract on Monetary Reform-teosta, joka on kirjoitettu 1924. Olen lukenut äärimmäisen vähän taloustieteen klassikoita/aikalaiskirjallisuutta. Tuo opus ainakin on varsin hyvä ja enimmäkseen sujuvasti kirjoitettu. Innostuin jossain vaiheessa, että voisin jopa kääntää sen suomeksi, mutta toisaalta sille ei ehkä olisi markkinoita ja vaikka olisikin, en haluaisi että kukaan lukisi sitä oppiakseen jotain rahasta ja rahajärjestelmistä yleisesti - eteenpäin on menty. Mutta ainakin se auttaa ymmärtämään historiaa. Ja tuon ajanjakson historia se vasta tärkeä ja valaiseva onkin. J.K. Galbraithin Raha-kirjassa, jonka luin suomeksi taannoin, oli hieno sitaatti, joka meni jotakuinkin näin: "20-luku, jota tuon ajanjakson tapahtumat venyttivät muutamalla vuodella, on rahan historian mielenkiintoisin vuosikymmen."

P.S. Jos nyt jotain sanoisin polttavista kysymyksistä, niin Jaakko on ollut reipas ja lukenut jotain Standard & Poor'sin dokumentteja viimeisimmistä luottoluokituspäätöksistä paremmin kuin monet muut kommentaattorit. Talouspolitiikassa on syytä varoa sitä, että jos omaa voimakkaita mielipiteitä optimaalisesta julkisen sektorin koosta on erityisessä vaarassa tehdä harhaisia arvioita finanssipolitiikasta (ja toki myös sen vaihtoehdoista). Omassa ajattelussanikin saattaa olla jotain elementtejä tästä - kuten Galbraith (nyt taas mutuillaan sitaateissa) sanoi Friedmanista: Hän oli rahapoliittisesti radikaali koska hän oli poliittisesti konservatiivi [joskin historian suuri liike on tehnyt hänen rahapoliittisesta radikalismistaan monilta osin valtavirtaa, toim. huom.]. Oma libertaarin ajatteluni kehitys kuitenkin kietoutui lähes yksinomaan asevelvollisuuteen, mikä ei sinänsä ole valtion kokoon (perinteisesti käsitettynä) liittyvä asia enkä ole suuremmin valtion koosta huolehtinutkaan ikinä. Olen toki ajatellut valtion vastuita ja velvollisuuksia, mutta en ole niinkään miettinyt niiden periaatteiden politiikkaseuraamuksia vaikkapa terveydenhuollon suhteen, mikä varmaan kielii siitä, että olen viime kädessä enemmän konservatiivi ja utilitaristi kuin oikeus-libertaari (jos näitä labeleita sopii näin huolettomasti heitellä) ja vankilaan meneminen vain niitä juttuja, joita nuoret ihmiset tekevät kasvaessaan.

Tulipa höpöteltyä.