skip to main |
skip to sidebar
Kävin läpi tänään graduuni liittyen artikkeleita rahapolitiikan avoimuudesta (transparency) ja sen mallintamisesta. Luin Mishkinin mainion, yleistajuisen ja politiikkanäkökulmaisen NBER Working Paperin "Can Central Bank Transparency Go Too Far?" [pdf], jossa argumentoidaan syitä miksi täydellinen avoimuus on epäkäytännöllistä rahapolitiikassa. Ajattelin jakaa ja laittaa muistiin tämän hienon kappaleen tuosta paperista:
One advantage of a central bank announcing its objective function is that it would make clear the central bank’s views on how it will deal with output fluctuations. But since central banks do not announce their objective functions, and arguments against doing this are strong, they still have the problem of how to talk abut output fluctuations. The reality is that central bankers, whether they inflation target or not, are extremely reluctant
to discuss concerns about output fluctuations even though their actions show that they do care about them. This lack of transparency is the “the dirty little secret of central banking”. One remarkable manifestation of this occurred in August of 1994 at the Federal Reserve Bank of Kansas City’s Jackson Hole Conference, when Alan Blinder, then the vice-chairman of the FOMC, had the temerity to mention that a short-run tradeoff between output and inflation exists and that therefore monetary policy should be concerned about minimizing output as well as inflation fluctuations. Blinder was then pilloried by many central bankers and in the press, with a Newsweek columnist declaring that he was not qualified to be a central banker. From an academic economist’s perspective, this was quite amazing since Alan Blinder didn’t say anything that was inconsistent with what our models tell us or what central bankers deep down believe. However, it does indicate the discomfort that central bankers as a group have with discussing the role of output fluctuations in the conduct of monetary policy.
En löytänyt itse puhetta, mutta tämä on ilmeisesti se Newsweekin kolumnistin teksti, täällä (pdf) Blinder itse kertoo näkemyksiään siitä kohkaamisesta. Blinder on siitä hienoja ja harvinaisia ekonomisteja, että hän toimii melko avoimesti akateemisen tutkimuksen ja käytännön rahapolitiikan rajapinnassa ja auttaa ymmärtämään molempia. Ks. esim. mainiot, joskin aika jargonintäyteiset Lionel Robbins-luennot "Central Banking in Theory and practice" [pdf].
3 kommenttia:
Hei haluaisitko vähän kertoo mitä ne syyt on, miks keskuspankin ei kannata julkaista sen tavoitteita?
Jotenkin luulis, että julkaisemalla tavoitteet se saavuttais ne paremmin, koska markkinat reagois niiden toimiin oikein. Vai onks tässä nyt kyse siitä, että markkinat on niin irrationaalisia, että keskuspankki pystyy huijaamaan niitä jatkuvasti?
Avoimuudessahan on useita elementtejä (Geerats: Central Bank Transparency), mut jos keskitytään noihin tavoitteisiin, tai tavoitefunktioon.
Toi Mishkin antaa kolme syytä:
1. Keskuspankkiirit ei ajattele asioita tavoitefunktion kautta joten se ois vaikeeta niille formuloida se ("Eihän ne sitä formuloikaan!" ks. kohta 3)
2. Keskuspankkiirien on vaikeata päästä yhteisymmärrykseen tavoitefunktiosta ("Eihän ne sitä päätäkään!" ks. kohta 3)
3. Keskuspankkiirit ei voi päättää koska epädemokraattista [ihan kuin nykyinen käytäntö ei olisi, toim. huom], poliitikot ei voi päättää koska eivät osaa.
-> Ei kannata olla mitään julkista tavoitefunktiota. Sitten se Mishkin antaa joitakin hajanaisia huomioita asiasta, lähinnä liittyen siihen, että tavoitefunktiossa jouduttaisiin tunnustamaan se, että keskuspankin pitää pitää huolta myös työllisyydestä ja tuotannosta ja että tää johtaisi poliittisiin paineisiin, joita instituutio ei ilmeisesti kestäis.
Onhan noissa pointtinsa, mutta en mä niistä ihan vakuutu. Sit on jotain teknisempiä papereita, mut niissä on monesti kaikenlaisia jänniä malliteknisiä ratkaisuja, joita oletuksiksikin kutsutaan. Tota keskuspankki huijaa markkinoita jatkuvasti-henkeä ei mun mielestä oo kauheesti niissä eikä noissa keskuspankkien puheissa.
Kiitos referoinnista. Mäkään en kyllä oo hirveen vakuuttunut noista syistä.
Jos keskuspankki voi muuttaa tavoitetta vähän fiiliksen mukaan, niin luulis, että se aiheuttaa aikamoista päänvaivaa markkinoille.
Osa noista selityksistä viittaa vähän siihen, että keskuspankin tavoitefunktio on joku ihan muu kuin sen tavoitefunktio sosiaalisen optimoijan näkökulmasta, eli että keskuspankki ei halua määritellä tavoitteita siks, että sit sitä voitas syyttää siitä, että se ei osu sen tavoitteisiin, eli että keskuspankin tavoite on olla saamatta potkut ja välttää nolaamista yms.
Lähetä kommentti
Kommentti