Milloin ajan ostaminen on viisautta?

Miten aina kuulee puhuttavan ajan ostamisesta, mutta ei ikinä ajan myymisestä? Keneltä sitä aikaa ostetaan?


Joka tapauksessa ajan ostamisesta puhutaan usein väheksyvään sävyyn, että ratkaisemalla tilanteen heti ostaja tekisi paremmin ja oikein. Onneksi sananparsia löytyy joka lähtöön ja ajan ostaja voi oikeuttaa kauppansa sillä, että aika parantaa haavat. Ja usein näin onkin. Jos on kokenut järkyttävän tapahtuman jonka seurauksena ei saa unta öisin, kannattaa hankkia unilääkkeitä ja antaa itselleen aikaa käsitellä asiaa.


En löytänyt linkkiä, mutta muistaakseni Olli Rehn taannoin puolusti ajan ostamista, sitä että kriisi vältetään. Karl Smith on saman koulukunnan miehiä. Miten ja milloin ajan ostaminen on hyväksi, ja milloin se on pahaksi?


Kuten olen aiemminkin sanonut, mielestäni hyvä tapa hahmottaa kriisit on se, että ne ovat sellaisia tilanteita, joissa havaitaan odotusten olevan keskenään yhteensopimattomia. Velkaantunut ei odota voivansa maksaa velkaa takaisin ajoissa, kun taas velkoja odottaa homman menevän sopimusten mukaan. Kaikki haluavat myydä vähän enemmän kuin mitä kaikki haluavat ostaa. Sanottakoon vielä, että hommat menevät yleensä mukavammin, kun odotukset ovat keskenään yhteensopivia. Kaikki odotusten yhteensopimattomuudet eivät kuitenkaan ole kriisin paikkoja: työmarkkinajärjestelmämme ei mene kriisiin, jos työnantajat odottavat pääsevänsä palkkaneuvotteluista nollakorotuksilla ja työntekijät odottavat saavansa kahden prosentin korotukset. Siinä sitten juodaan kahvia ja väännetään peistä.


Selvästikään odotukset eivät muutu hetkessä: kriisit kestävät, venyvät ja toisinaan hetkellisesti pahenevatkin. Jokin estää odotusten muuttumista. Mikä? Vaikea sanoa. Jos "aika parantaa haavat", niin paras vaihtoehto on ostaa tuota lääkettä, aikaa.* Jos ihmisillä on psykologisia tai muita esteitä uusiin tilanteisiin sopeutumiseen, he luultavasti tarvitsevat aikaa näiden esteiden ylittämiseen. Jos osapuolet (esim. velkojat ja velkaantuneet, työntekijät ja työnantajat) eivät tiedä toistensa preferenssejä, he tarvitsevat aikaa neuvotella ja koetella toinen toistaan ("Menevätkö he oikeasti lakkoon jos eivät saa kahta prosenttia?").


Voiko ajan ostaminen olla haitallista? Voi, jos se pahentaa odotusten yhteensopimattomuutta. Ajatellaan, että EKP ostaa kriisimaiden velkakirjoja "ostaakseen aikaa". Kriisimaat voivat tulkita tämän peliliikkeen koko Troikan (EU, EKP, IMF) kannan "pehmentymisenä" ja muuttavat odotuksiaan enemmän siihen suuntaan, että "Nyt voidaan edetä vähän rauhallisemmin näiden uudistusten kanssa.". Jos myös Troikka odottaa kriisimaiden etenevän sitten vähän rauhallisemmin uudistustensa kanssa, niin ei siinä mitään, mutta jos se ei odota tätä, niin keskinäiset odotukset ovat vain etääntyneet toisistaan.


Niin, kai se on sitten toisaalta-toisaalta.


*Asiaa sivuten: yksi nykyisten makromallien tärkeimmistä palikoista on ns. Calvo-hinnanasetantarajoite, jossa jokaisella yrityksellä on joka periodilla tietty todennäköisyys saada muuttaa hintojaan. Tästä puhutaan myös "Calvo-keijuna", että Calvo-keiju tulee ja koskettaa yritystä, antaen tälle mahdollisuuden muuttaa hintojaan (huomautettakoon että G. Calvo itse ei ole keijukaismainen). Tämä on yksinkertaistus, mutta tilaan perustuvat hinnanasetantarajoitteet eivät ole parantaneet mallien toimivuutta ratkaisevasti suhteessa näihin, aikaan perustuviin rajoitteisiin.